11.3.2005

Toimittajista, vanhoista sanomalehdistä ja vähän myös naisista,

Arvoisa Lukija varmaan yhtyy siihen, että toimittajat ovat luotettavaa ja säntillistä porukkaa (niin kuin naisetkin). Sen vuoksi lehtitietoon on uskottu Suomen maassa niin kauan, kun lehtiä on ilmestynyt. Blogi-henkilökin on kaamoksen masennuksen käsissä selaillut tähdellisemmän tekemisen sijasta vanhoja sanomalehtiä.

Näin internet-aikaan, kun meillä jokaisella on välitön yhteys maailmankaikkeuden tietoon, on hyvä muistella, mistä kaikki suomenkielellä alkoi. Ja paras tietolähde on tietenkin Mynämäen rovastin Anders Lizeliuksen ”Suomenkieliset Tieto-Sanomat” (julkaisi vain vuoden verran 1775 ja -76 noin 24,600 hanhensulalla kirjoitettua sanaa, jotka painoi Frenckellin kirjapaino Turussa) ja erittäinkin sen ensimmäinen numero ” Syys-Kuusa, Wuonna 1775”. Aluksi kehotetaan lukijoita näin:
”Asuwaiset Ahuisimmat, Suomen Suuresa Salosa ! Mieltykähät Mieluisesti Oppimahan Omillanne Suomen Selwillä Sanoilla,…”
ja sitten kerrotaan, että:
” Paljo ja monenkaltaisia tietoja koetuxia, ojennuxia … Huonen-Hallituxen menoisa on … muilla Kielillä julistettu ; … Suomen Kielellä ei ole paljo muuta annettu tietä, kuin … mitä Ajantiedoisa eli Almanakoisa … kirjoitetan ; …”

Ilahtuneena blogi-henkilö huomioi, että jo ensimmäisessä numerossa kansallistuntoiseti puhutaan Suomen Maasta ja se oli aikaa, jolloin olimme vielä Ruotsin siirtomaana, Suurruhtinaskunta oli vasta tsaarien unelmissa ja runsaan kolmen vuosikymmenen päässä edessäpäin.

Turkulaisen Aurora-seuran ruotsinkielinen lehti nimeltä Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo oli alkanut ilmestyä vuonna 1771, joten kaukana perässä eivät suomenkieliset lehtimiehet ajan sohjossa kahlailleet.

Lehdessä julkaistiin myös tämä tyhjentävä artikkeli, joka oli tilaajiensa (”maxawat kaikki yhteen, eli koko kokous Neljä Talaria ja 16 äyriä Kupari-rahaa ; joka raha tulee edelläkäsin wuoden alusa maxettawaxi”) luettavissa ”Maalis-Kuusa Wuonna 1776” otsikolla ”Uusia sanomita”:

”Saxan-Maalta kirjoiteten wahwalla wakuutuxella, niinkuin ennustain, että Europasa luullan tänä Kewänä tapahtuwan suuria ja toiwomattomia asioita.”

Vaikka asiasta ei tämän kummemmin puhuttu, ennustuksen on täytynyt pitää täsmälleen paikkansa ja saattaisi pitää jopa tänäkin vuonna.

Sen sijaan ”Huhti-Kuusa Wuonna 1776” oli kerrottavana näitä ”Uusia sanomita”:

”Saxan-maalta kirjoitetan, että Lislantisa ja sen rajalla, seisoo 50. tuhatta Wenäläistä.”
”Ruomista jutellan, että Paawi on kiwulloinen, ja että hänen jalkansa owat ajettumallansa.”
”Asetuxen kautta on kieltty Ulkomaan wiinan tuottaminen Ruotzin Waltakuntaan, wuotta sen jälkeen kuin Asetus julistetan.”

Asummeko vielä vuotta 1776? Näyttää, että toimittajat eivät ole vain luotettavia, tarkkoja ja täsmällisiä vaan myös erittäin kaukokatseisia. Ja näin blogi-henkilökin pysyy ajan tasalla lehtiä selaillessa.

Kevät ei Suomessa alakaan kynttilänpäivästä vaikka vanhakansa niin sanookin, vaan Ahvenanmaalta kuten maaliskuun Suomen Luonto-lehti vakuuttaa ja aloituspäivä on 25.3, pöllöille tämä kevät on kuulemma myös erityisen suosiollinen. Lehdessä on erinomainen juttu myös susista. Ja tämä puhe pöllöistä ja susista viekin luontevasti sukupuolten väliseen taistoon, ja erityisesti naisen asemaan.

Ja siitä tuli mieleen toukokuussa 1776 kirjoitettu artikkeli Suomenkielisissä Tieto-Sanomissa, jonka mukaan :
”Monna, on yxi kunnia-nimi, jolla suuresa kunnia-arwosa pidetyt nainet waimot ja äitit muinaisina aikoina kutzuttin, ja on wielä nytkin muutamisa paikoisa Suomesa tawallinen.”

Kirjailija Kirsti Ellilä, jota hyvinkin voi kutsua monnaksi, kirjoittaa blogissaa Kirjailijan häiriöklinikka (jo 6.3.2005, herään aina liian hitaasti!), että naisten pitäisi lopettaa kimittäminen. Tähän ei voi kuin yhtyä täysin rinnoin, naisilla ei ole mitään syytä kimittää. Naiset usein sanovat niin kuin Kirstikin, että naisen pitää olla joko Nainen, niin kuin Marilyn Monroe tai niin kuin mies.

Hänen esimerkkinsä tästä on Jean d’Arc, jonka patsasta voi ihailla Orleans’in keskustorilla. Blogi-henkilön silmään patsas näyttää vähän siltä, kuin se olisi tehty jotakin Hollywoodin elokuvaa varten. Haluaisin tarkastella tätä kuitenkin esimerkeillä, jotka ovat lähempänä kotia tai omaa aikaamme.

Tulee mieleen Pohjan akka, joka ei kimittänyt, eikä ollut mies. Blogi-henkilöllä on erityisesti mielessä Gallen-Kallelan maalaus hänestä Sammon ryöstössä, kotkan kynsin, riippurinnat, ihon poimut, siivet levällään, selässä miesjoukko keihäineen ja pakenevat Kalevan pojat veneessään, sankari Väinämöinen uhittelemassa miekkansa kanssa. Merkittävää on se, että Pohjan akka kuvataan sotajoukkonsa kantajana, suojelijana eikä miekan heiluttajana niin kuin Jean d’Arc.

Suomalaisen naisen kuva: miehensä, entisen mammutinmetsästäjän suojelija, mies selkänsä takana valmiina astumaan esiin ja ottamaan kunnian. – koko perheen puolesta. Nykyajasta löytyy monna niin kuin menneisyydestäkin.

Katso viereesi, Mies!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Enpä ollut koskaan kuullut tuollaista sanaa monna. Kiitos vain arvonimestä.

Niin, Jean d'Arc ei suojellut sotajoukkoja, vaan johti ne menestyksekkääseen taisteluun. Nainen joka toimii kuin mies, voi joutua suuriin vaikeuksiin, kuten Jeanillekin kävi. Nainen, joka ei halua aina vain vaalia ja suojella, vaan taistella ja valloittaa, saattaa edelleenkin maksaa kovan hinnan pöyhkeydestään.

Kirsti

Liisa kirjoitti...

Juuri eilen psykiatri kysyi minulta tiukkaan sävyyn, miksi leviän kuin sateenvarjo miehen suojaksi. H ä n h ä n (siis mies) itse "homman ryssi" (sanat suoraan psykiatrin suusta). Mitäpä minä sanomaan: - Kun se on niin ressu ja raukkis ja saamaton. Psykiatri: - No saamatonhan mies nimenomaan ei ole, kun naiset koko ajan antavat.

Pani mietteliääksi.

Mutta muuten edelleen sitä mieltä, että G-K:n ansiosta Louhi on nainen, josta annetaan kerta toisensa jälkeen väärä todistus.