13.5.2005

Puristelu, huorittelu ja koulutus avio-onneen

Ovat olleet blogihenkilön mielessä erityisesti nähdessään tämän päivän iltalehden, jonka lööppi huusi ”Hugolle tuli sisko” ja: ”Voi itku”. Ensin henkilö luuli, että Iltalehti haluaa ottaa kantaa emeritus formulakuljettajien perhesuunnitteluun, mutta sitten valkeni: joku suomalainen pallojoukkue oli taas hävinnyt.

Mutta se ei ollut niin tärkeää, sen sijaan blogihenkilöä kiinnosti enemmän toiset otsikot, joilla saattaa jollakin subliimilla tasolla olla tekemistä noiden aikaisempien otsikkojen ja toistensakin kanssa, eli tämä:
”Avio-onneen koulun kautta” ja tämä:
”Tarjoilijoita puristellaan ja huoritellaan”.

Huolimatta siitä, että blogihenkilön puritaaninen ja/tai ärrävikainen tietokone yrittää muuttaa sanan ”huoritellaan” joko sanaksi ”huolitellaan” tai ”houritellaan” (joka kuulostaa vielä rasvaisemmalta, mitä sitten tarkoittaakaan) molemmat otsikot aiheuttivat kiivaita ajatuksia henkilön aamunkankeissa aivoissa.

Arvoisa Lukija saattaa yllättyä, että koulutusta avio-onneen on tarjoamassa kristillinen kirkkomme, jolla on tavallisemmin tekemistä syntien kanssa. Tai ehkä ei yllätykään. Nimittäin viime aikaisten tapahtumien valossa blogihenkilö sanoo, että kirkolla on selvästi edellytyksiä tällaisen tarjoamiseen ja heidän pitäisi ehdottomasti aloittaa koulutus. Nykyisinhän yritetään kouluttaa avioeroa hakevia, tällöin yleensä ovat tallinovet jo olleet selkosen selällään ja hevonen on päässyt karkaamaan vihreämmillä niityillä, joten koulutus on silloin auttamatta liian myöhäistä.

Avio-onnenhan käsitetään suomenkielessä olevan paljon tekemistä sen kanssa, mitä tapahtuu aviolakanoiden välissä, ja selvästi tässä asiassa kirkolta löytyisi piispan tasoisia kouluttajia, jotka ehkä kouluttaisivat aviopareja harjoittamaan avio-onnea oman kodin ulkopuolellakin. Tämä saataisi tuoda avioliittoon tarvittavaa värikkyyttä, vaihtelua ja monipuolisuutta, jotka pitäisivät molempien osapuolten ajatukset virkeinä vielä omienkin lakanoidensa välissä.

Kirkon Kari Lankinen sanoo:
”…Avainsana on usein kumppanien välinen vuorovaikutus. Tosin myös kirjallista materiaalia on saatavilla parisuhdekursseihimme liittyen...”

Ja kirkko voisi tietysti tarjota omaa materiaalia: Korkea Veisu (Laulujen Laulu) olisi hyvä lähtökohta (”…kuin faraon valjakon tamma / olet silmissäni, kalleimpani…) ja Hesekielin kirjasta löytyisi lisää tavaraa niille, jotka ovat enemmänkin suoran toiminnan kannalla. Ja jos sekään ei riitä, aina voi lainata muista uskonnoista apumateriaalia. Esimerkiksi Kama Sutra olisi oivallinen avio-onnen opas, blogihenkilö ajattelee, että jutussa haastateltu Maria Lähde viittasi juuri tähän sanoessaan: ” Olisi hyvä, jos opastuksesta saisi vaikkapa mukaan kansion, jota voisi selailla jälkeenpäin.”

Lähde viittaa myös avioliiton sisäisiin koulutuskäytänteihin, joissa hän on tunnistanut parinsisäisiä aste-eroja: ” Olen oppinut olemaan jo toisinaan nalkuttamatta, vaikka mieli kuinka tekisi. Jäkätys ei tepsi miehiin.” sanoo Lähde.

On selvää, että avio-onnea on opetettava, esimerkiksi seuraava lainaus Kama Sutran ensimmäiseltä sivulta osoittaa kuinka vaikea ja tarkasti säädeltävästä asiasta on kysymys: ”IN the beginning, the Lord of Beings created men and women, and in the form of commandments in one hundred thousand chapters laid down rules for regulating their existence...” (Eli Intiassakin Olevaisuuden Herra loi miehen ja naisen ja sääteli heidän suhdettaan sadallatuhannella ohjeella.)

Arvoisa Lukija voi tehdä Laajakaista-nimisen avio-onni tehtävän tässä osoitteessa ennen kuin päättää hakeutua kirkon omaan avio-onnikoulutukseen.

Puristeluongelmasta Iltalehti sanoo: ” Työkaveri sanoi, että "kuule, asiakas on aina oikeassa", ja niin vakioasiakas, keski-ikäinen liikemies sai jatkaa perseestä puristelua, muistelee nuori nainen vuosien takaista työharjoitteluaan.”

No viekää tuhkatkin munista, sanoo blogihenkilö mieli entistäkin hämmentyneempänä: oliko nuoren naisen ongelma puristelijan ikä vai ammatti, se ei selviä tästä yhdellä aikä kahdellakaan lukemalla. Iltalehden juttu sanoo sopimuspäällikkö Leena Rautavuoren sanoneen näin: ” Näkyy, että monesti raha tai maine antavat asiakkaalle mahdollisuuden käyttäytyä huonosti.”

Blogihenkilö kysyy: Miksi? Eikö ravintola-asiakkaat olekaan tasa-arvoisia henkilökunnalle. Jos rikas tai maineikas saa käyttäytyä huonosti, blogihenkilö, joka ei ole kumpaakaan, vaatii samaa oikeutta itselleen tasa-arvon nimissä.

Lisää hämmennystä aiheuttavat nämä lausunnot: (seuranhakuravintoloiden vastaava Leo Ijäs):
”…epäasialliset käytökset ovat tilannekohtaisia…” ja:
”… Toiset työntekijät ovat herkempiä, kokeneemmat paksunahkaisempia…”

Blogihenkilö ehdottaakin, että asiakaspalvelun nimissä tarjoilijoille pantaisiin lappu rintaan, jossa selvästi sanottaisiin onko kyseessä paksunahkainen sotaratsu, jota voi pienessä pöhnässä puristella tai nipistellä takapuolesta tarjoilun siitä kummemmin hidastumatta; tai herkkänahkainen ensikertalainen, jota ei saa nipistää kuin korkeintaan nipistämällä juomarahan suuruutta.

Blogihenkilö muistuttaa vielä Arvoisaa Lukijaa vuodenajasta vanhalla suomalaisella elämänviisaudella: ”Kenellä ei ole heilaa helluntaina, ei ole koko kesänä”.

Joten pistäkääpä töpinäksi, aikaa on vielä kokonainen päivä.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikuttaa järjettömältä, että avioliitto- ja perheneuvontaan kirkko valitsee usein niitä, jotka ovat pahimmin töppäilleet sillä alalla (Kantola ym).

Se on vähän samaa kuin jos autokoulun opettajiksi otettaisiin ne, jotka ovat eniten ajaneet eniten kolareita ja talouskonsulteiksi monta konkurssia tehneet.

Nähtävästi tässä pätee suomalainen Hyvä Veli-sääntö: Mitä huonommin hoidat hommasi, sitä paremman viran saat seuraavaksi.

illuusia kirjoitti...

En ota kantaa siihen, pitäisikö kirkon harjoittaa avioliittoneuvontaa, koska asia ei oikeastaan kiinnosta minua pätkääkään. Olen sitä mieltä, että kukaan ei voi neuvoa ketään avioliitto- ja parisuhdeasioissa, elleivät kyseessä ole suoranaiset tumpulat ihmisiksi. (Tumpula = mistään tietämätön, lehtiä lukematon, asioita seuraamaton, karaokekeskeinen ihminen.)

Minua kiinnostaa se anonyymin kanta, ettei hairahtunut ihminen olisi kelpoinen neuvomaan toista avioasioissa. Jos on pakko antaa neuvoja, minusta pitäisi jopa edellyttää, että neuvojalla on henk.koht. kokemusta asiasta, jonka tiimoilta hän on toisia ohjeistamassa. Avioero on varmaan sellainen prosessi, joka kypsyttää ihmistä henkisesti kenties enemmän kuin tasainen eliniän kestävä liitto. Tommy Hellsten, terapeutti, on sanonut, että hänen oli pakko erota, koska hän uskoo avioliittoon. Näin rehellisen ihmisen puhetta minä voisin kuunnellakin, jos henkilökohtaisissa asioissa suostuisin ottamaan vastaan jonkun ulkopuolisen neuvoja.

Anna Amnell kirjoitti...

Eihän avioliitto-ongelmia selvitetä eroamalla vaan käymällä läpi ongelmia keskustelemalla, kohtaamalla omassa itsessään olevat virheet, kertomalla toiselle miltä toisen tekemät laiminlyönnit ja virheet tuntuvat.

Jos toinen osapuoli on haluton keskusteluun, tulee ongelmia. Kärsivällisyys ja toisen kypsymisen odottaminenkin auttaa kyllä. Avioliittoneuvoloita ja opaskirjoja on.

Mutta henkinen ja fyysinen väkivaltaisuus ja jatkuva uskottomuus ovat sellaisia asioita, joita kenenkään ei pidä hyväksyä. Jos toinen ei lakkaa harjoittamasta niitä, on normaalia itsesuojelua erota.

En tiedä lieneekö ns tasaisia liittoja olemassa. Uskon, että jokaisessa ihmissuhteessa, myös avioliitossa, on kriisivaiheita. Avioliitossa on kysymyksessä kahden geneettisesti toisilleen vieraan ja erilaisen ihmisen intiimistä suhteesta.

Pitkä avioliitto on tavallaan sarja avioliittoja - saman ihmisen kanssa. Siinä sitä vasta kasvaa.

Hyvä tahto, suvaitsevaisuus ja huumorintaju auttavat ymmärtämään ja hyväksymään toisen erilaisuutta. Toista kunnioitetaan ja hänen annetaan kasvaa ja toteuttaa lahjojaan.

Mutta kahden papin jatkuva, vuosia kestänyt aviollinen uskottomuus, molempien aviopuolison pettäminen kertoo siitä, että nämä henkilöt ovat omaksuneet itsekkään ja epärehellisen suhtautumisen avioliittoon ja toisiin ihmisiin.

Tällaisia ihmisiä ei kannata asettaa esikuvaksi siitä, miten avioliittoa hoidetaan. Ei myöskään neuvomaan toisia. Tällainen tilanne kertoo myös kirkon syvästä moraalisesta rappiotilasta.

(Hellstenin tapausta en tunne.)

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti et ollut tosissasi tuossa tarjoilijaosiossasi. Siitä sai sen käsityksen, että tarjoilijat haluaisivat tulla nipistellyksi ja huoritelluksi.


Vuoroin anonyyminä

hanhensulka kirjoitti...

Taidan olla myöhässä oman lastuni keskustelussa, mutta sanottakoon kuitenkin, hyvä Vuoroin anonyyminä, että en usko tai tarkoita, että tarjoilijat haluaisivat tulla huoritelluksi tai nipistellyksi. Kierolla huumorillani näen komiikkaa siinä, että ravintolaihmiset ajattelevat jonkun asemassa olevan tai rikkaan omaavan oikeuksia käyttäytyä näin. Tai että ravintola-alan johdossa ajatellaan, että kokenut tarjoilija kestää nipistelyt, ja meteli nousee vain herkkänahkaisten puolesta.

Satiiri on todella vaikea laji, ongelma on löytää raja latteuden ja satiirisen ymmärrettävyyden välillä, yritän paremmin tulevaisuudessa.

hanhensulka kirjoitti...

Avioliitto- ja -eroasioissa olen sitä mieltä, että avioliiton solmiminen olisi tehtävä paljon nykyistä vaikeammaksi ja, jos näin on, puolestaan eron saamisen tulisi olla ilmoitusluontoisen asian tasoa, nykyisihän asia on päin vastoin. Jos avioliittoon mentäisiin avoimin silmin, siitä ehkä erottaisiin vähemmän.

Avioliitolla tulisi myös olla parempi laillinen pohja (sopimus) kuin on nykyisin laita, siihen ei pitäisi riittää Jumalan siunaus, koska se ei riitä erotilanteessa mihinkään. Sopimusavioliitossa eläville tulisi sitten myös antaa joitakin etuja yhteiskunnan taholta. Laillinen liitto mielestäni on esimerkiksi lasten (ja omaisuuden jakamisen) kannalta parempi ratkaisu. Laillisella en tarkoita uskonnollista liittoa, jonka pitäisi pysyä vapaaehtoisena niin kuin on nytkin.

Tässä mielessä avio-onnen koulutus ei ole niin mahdoton asia, vaikka eipä sellaiseen koulutukseen ehkä tungosta olisi. Myöskään kirkko, joka menettää elintilaansa yhteiskunnasta enemmän ja enemmän, ei ehkä ole riittävän suosittu organisaation tällaisen koulutuksen järjestäjäksi.

Kirkko ehkä tulisi painottamaan liikaa iäisyysasioita ja avioliittoon liittyviä synti-kysymyksiä. Sekulaarisella pohjalla koulutus todennäköisesti painottuisi käytännön asioihin (asuntolainat, lapsen syntymät). Kummallakin taholla ehkä vältettäisiin avioliiton vaikeimpia kysymyksiä, eli ihmisten tunnetason kanssakäymiseen liittyviä. Kouluttajalta vaadittaisiin persoonallisuutta ja karismaa, muuten näissä asioissa ei ole uskottavuutta. Voin olla väärässä tietysti.

Koulutukseen saattaisivat hakeutua vain sellaiset ihmiset, jotka sitä eivät välttämättä edes tarvitsisi.

Näistä kahdesta papista olen samaa mieltä kuin Illuusia.

Pirkko kirjoitti...

Eräs ystäväni toimii kirkon avioliittoneuvojana. Tiedän, että hänellä ja hänen työtovereillaan on perusteellinen, nykyaikainen terapeutin koulutus.

He ovat ammattitaitoisia ihmisiä, jotka pystyvät keskustelemaan yhtä hyvin lakiasioista kuin puolisoiden seksuaalisista ongelmista, ikäkriiseistä tai lastenkasvatuksesta. Heillä ainakin olisi hyvät valmiudet "avioliittokoulua" pitämään.

Hanhensulka, olen samaa mieltä kuin Sinä avioliittovalmennuksesta yms. Se olisi tarpeen.

Kirkko on tehnyt suuren harppauksen niistä ajoista, jolloin olet ehkä ollut sen kanssa tekemisissä tai mitä itse muistan kouluajoistani Savossa. Minutkin ajettiin ulos seurakuntanuorista kun vaihto-oppilasvuoden jälkeen halusin keskustella eri uskontojen välisistä asioista.

Ainakin Helsingissä kirkkojen tilat ovat monenlaista toimintaa täynnä melkein aamusta iltaan kaikille ikäryhmille.

Pahinta noiden kahden papin käytöksessä oli minun mielestäni häikäilemätön kaksinaamaisuus, jota jatkui useita vuosia.

Jotkut ovat nähtävästi niin uskomattoman itsekkäitä, että katsovat, että voivat tehdä mitä hyvänsä toisista, esimerkiksi omasta aviopuolisostaan välittämättä.

Aika harvoin olen vastaavaa kuullut. No, Kekkonen oli tietenkin samanlainen. Pinnallisia ja kypsymättömiä ajatuksia on tämä ex-piispa tilanteesta esittänyt. Mutta hän taisikin olla vain tyhmä saalis.

minh kirjoitti...

Oi niitä baarityön aikoja! Kuusi vuotta puristelua ja huorittelua. Puolessavälissä tätä kuuden vuoden työrupeamaa pomot alkoivat kuunnella naistyöntekijöiden valituksia puristelusta ja huorittelusta ja kysymyksiä, että saako puristelijoiden ja huorittelijoiden päälle kaataa esim. tuopin olutta.
Pomo päätti, että jokainen puristelija ja/tai huorittelija saa porttikiellon ko. ravintolaan ja tuoppi saa kaatua "vahingossa" puristelijan tai huorittelijan syliin. Se olikin kieltämättä joskus varsin tyydyttävää, varsinkin jos kyseessä oli pukumies tai muotipelle, joka järkyttyi oluesta vaatteillaan...:)
-minh-

hanhensulka kirjoitti...

Joo, ymmärrän hyvin mitä tarkoitat minh. Kirjoitin sattiiria vähän huolimattomasti. Eihän se herkkua ole humalaisia, huorittelevia äijiä hyysätä päivät päästään, vaikka eivät änkeisi puristelemaankaan.

minh kirjoitti...

Satiirisi ymmärsin täysin. Mutta on totta, että vuosia baarityössä ollut nainen saattaa vain lorauttaa olutta puristelijan housunetumukseen ja sanoa jotain nasevaa perään. Irlannissa oli näpsäkkä tarjoilijakollega, sanavalmis ja kokenut. Eräs asiakas napsutteli sormiaan jatkuvasti saadakseen hänet pöydän luo ja aluksi hän ei ollut huomaavinaan ja sitten käveli pöydän ohi huomauttaen rauhallisesti: "I don´t come with two fingers". pöytäseurueella oli hauskaa, napsuttelijalla ei.

Avioliittoasioista: samaa mieltä siitä, että avioliiton solmimisen pitäisi olla vaikeampaa ja eroamisen sitä vastoin helpompaa. Ihmiset haluavat papin siunauksen liitolleen, mutta avioliitossa ja varsinkaan erossa sillä ei ole mitään painoarvoa, kun taas virallisilla sopimuksilla ja allekirjoitetuilla papereilla on.
Voisi olla esim. sopimus: jos toinen hakkaa, hakattu osapuoli saa halutessaan eron samantien ja oikeuden asuntoon, sekä lähestymiskiellon. Pettämisissä sama juttu.
-minh-

hanhensulka kirjoitti...

Joo, avioliitto on meistä usemmille suurin elämän aikana tehty sopimus, ja se ei ole juuri kenelläkään paperilla. Tietysti nykyinen lainsäädäntö on jo melko tasapuolinen, joten sen varaan voi jonkin verran laskea. Mutta lakiasioissa tunnettu totuus on, että se yleensä voittaa kumpi pystyy ostamaan paremmat lakimiehet. Tämä pätenee avioliittoasioissa myös.