14.6.2005

Leonard Cohen hyppäsi ajatuksiin ensimmäisenä musiikin toivelistasta, joka

On Karpalolla mielessä lastussaan draamantajun ja meemien lisäksi, kun hän haastaa blogihenkilönkin miettimään mitä musiikkia mielessä liikkuu. Tämä on vaikeampi kysymys kuin se, ovatko mielletyt oliot olemassa materiaalisessa maailmassa – mielen ulkopuolella, johon henkilö pystyisi nopeasti ja tyhjentävästi vastaamaan, että eivät ole.

Sen sijaan toivemusiikiksi blogihenkilö voisi valita Mozart'ia, Beethoven'ia tai Sibeliuksen Valse Triste'n. jumalaisen Eric Clapton'in ja Tears from Heaven, Led Zeppelin’in ja Stairway to Heaven tai George Harrisonin Something (ei siis tämä), joka on tietysti Beatles'ien paras kappale ja kaikkienaikojen ulkomaalainen rokkiballadi, joka vieläkin pusertaa aitoja kyyneleitä henkilön harakanvarpaiden ympäröimiin silmiin.

Mutta ensimmäiseksi blogihenkilölle tarttuu kuitenkin käteen CD, joka on tietysti Leonard Cohen’ia, tässä tapauksessa New Skin for the Old Ceremony, ja siitä laulu nimeltä Chelsea Hotel #2, joka alkaa:
“I remember you
well in the Chelsea Hotel,
you were talking so brave and so sweet,
giving me head on the unmade bed,
while the limousines wait in the street…”

Blogihenkilö ei ole koskaan asunut Chelsea hotellissa New Yorkin Manhattanin West 23. kadulla numerossa 222 aivan Greenwich Village'n reunalla, vaikka on yrittänyt muutaman kerran tehdä sinne varauksen. Pari kertaa henkilö joutui jo tehdyn varauksen perumaan syystä tai toisesta ja muilla kerroilla hotelli on ollut täynnä. Nyt Chelsea’ssä yöpyminen on listalla asioista, jotka täytyy tehdä ennen kuolemaansa. Sen sijaan tämä laulu tuo aina mieleen (tietysti New Yorkin itsensä lisäksi) hotellin nimellä Tudor Hotel 42. kadulla 2. Avenuen kulmassa. Hotelli oli huonossa kunnossa jo vuoden 1977 marraskuussa, kun henkilö nukkui siellä sydänystävän kanssa. Huoneessa oli peilejä sopivilla paikoilla, ja sängyssä karkeat, paperimaiset lakanat ja blogihenkilön polviin ja kylkeen tuli vereslihalle hankautuneita jälkiä, jotka parantuivat hitaasti ja muistuttivat hotellista – ja muistuttavat vieläkin.

Heti, kun blogihenkilö ensimmäisen kerran kuuli Cohen'in vereslihaisen äänen laulaman Chelsea Hotel’in, matka ja ne yöt tulivat mieleen. Entisen sydänystävän, nykyisen puolison, kanssa henkilö niitä usein muisteleekin ja naureskelee haikeana varsikin ajatellessaan, puolison paheksuessa, kyljen hankautumia, jotka valitettavasti ovat jo hävinneet iholta, eivät onneksi muistoista.

Myöhemmin, kun taas oli matka New Yorkiin, blogihenkilö yritti varata huoneen Tudor-hotellista. Se oli kuitenkin lopettanut toimintansa ja ikkunat oli rikottu. Nyt sen tilalla on uusia rakennuksia, uusia hotelleja ja blogihenkilö asuu New Yorkissa käydessään useimmiten Broadwayn Marriott hotellissa Times Square’lla, näin teatterit ovat lähempänä eikä tarvitse iltaisin kävellä 42. kadulla harmittelemassa sen muuttumista nykyiseksi moderniksi kauppakaduksi. Pornoleffatkin ovat sieltä tyystin hävinneet.

Toisena tulee mieleen samalta CD:ltä laulu nimeltä Leaving Green Sleeves
”…I sang my songs, I told my lies,
to lie between your matchless thighs.
And ain't it fine, ain't it wild
to finally end our exercise…”

Ja mieleen tulevat tietysti opiskeluvuodet Tampereella, oliko se kivikaudella, joka tapauksessa kauan – kauan – sitten. Sanat kertovat kaiken oleellisen yrityksestä valmistua hyvillä arvosanoilla toimittajaksi (tai edes jonkinlaisilla arvosanoilla), joten eipä siitä sen enempää.

Kolmantena nousevat mieleen tango yleensä ja erityisesti se, jota laulettiin Evita-ooppera-elokuvassa. Blogihenkilö ei ole koskaan kuullut kappaletta kokonaan, ei edes tiedä onko edes olemassa muuten kuin pieninä sirpaleina elokuvan kuvien seassa. Walesilainen näyttelijä ja rocklaulaja Jimmy Nail lauloi sitä useana pätkänä ja se nousee joskus jopa blogihenkilön uniin niin, että hyväkin uni häiriintyy ja muuttuu kokonaan toiseksi. Tango on nimeltään On this night of a Thousand Stars, ja se on tietysti Tim Rice’n sanoittama ja Andrew Lloyd Webber’in säveltämä.

”… On this night
On this night
On this night of a thousand stars
Let me take you to heaven's door
Where the music of love's guitars
Plays for evermore.”

Tämä tango täyttää blogihenkilön mielen tuhansilla samettisilla, hien ja rakkauden tuoksuisilla öillä, joita ei muista erikseen vaan kipeänä virtana, joka ei koskaan häviä. Samalla laulu edustaa kaikkia niitä tangoja, jotka ovat koskettaneet henkilön kyynelvirtoja kaikkina näinä vuosina alkaen Vauhdin lavalta Jämijärvellä, jonka ensimmäistä kattoa henkilö oli kattamassa päreillä (jotka Kiviojan Heikki repi pärekoneellaan) talkooporukassa pienenä naperona (ryhmäkuvassa blogihenkilön äitinäiti on kolmas vasemmalla kaiteella istumassa ja Terttu-täti neljäs vasemmalla, blogihenkilö istuu pellavatukkansa kanssa ylimmässä rivissä katon harjalla papan (mummun isä) sylissä ja Olavi-eno on harjalla istuvien eturivissä keskellä jalat reppavasti levällään ja lippa tietysti vinossa). Ja jatkuen monilla muilla kesäöisillä tanssilavoilla koivuntuoksuisessa suvessa. Hoh hoijaa.

Ja neljäntenä U2, tietysti kuvankauniin Bono'n ja poikien täytyy olla mukana henkilön listalla, ja single Staring at the Sun:

” Summer stretching on the grass
Summer dresses pass
In the shade of a willow tree
Creeps a-crawling over me
Over me and over you
Stuck together with God's glue”

Ja sitä lauletaan jokaiselle kesäiselle päivälle, jonka blogihenkilö on viettänyt tuijottaen aurinkoa, vihreää metsää ja liplattavia laineita muistellen ja haikaillen ja miettien ja laiskotellen. Henkilön luontaisin olotila itse asiassa, ensimmäinen valinta, jos saisi itse olonsa valita.

Ja lopuksi kaksi uutta kappaletta, Korento-yhtyeeltä, ajattelevan ihmisen rokkareilta, joiden kappaleet Kaksi hylkyä ja Magneettista voimaa edustavat älykästä, lyyrillistä rokkia suomeksi laulettuna. Sanat ja sävel ovat Juha K. Korennon päästä (siilitukkainen pää on etualalla tässä kuvassa) ja jostakin syystä iskevät blogihenkilön aivoissa nystyröihin, jotka ovat tarvinneetkin herättelyä. Tähän tapaan kehottaa Kaksi hylkyä: ”…soita mulle kun et enää halua kertoo kuinka kauniita me yhdessä oltiin, kun et enää halua hehkuttaa maailman suurinta kuollutta rakkautta…”.

Blogihenkilö ei voi mitään sille, että näistä ajatuksista herkistynyt mieli pakottaa tähän loppuun vielä muistelemaan Led Zeppelinin Stairway to Heaven’iä tämän verran:

”… There's a feeling I get when I look to the west,
And my spirit is crying for leaving.
In my thoughts I have seen rings of smoke through the trees,
And the voices of those who stand looking. …”

Siinä blogihenkilön hunajansuolaiset musiikkimietteet kesäisenä aamuna, auringon paistaessa ja luonnon pullistuessa hiljalleen kohti keskikesän täyteläisyyttä, vihjaten, että elämä muka jatkuu ikuisuuteen.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa mukava lukea huolella proosallisesti kirjoitettu juttu lempikappaleistasi.

Eniten ilahduin Jimmy Nailin mainitsemisesta. Jimmy Nail on käsittämättömän hieno laulaja ja näyttelijä. Kiinnyin aikoinaan kovasti Ozzyn hahmoon hellyttävän särmikkäässä tv-sarjassa "Näkemiiin, muru".

Hunajansuolaiset > katkeransuloiset >bittersweet

Hyvä uusiosana!

- Prospero

hanhensulka kirjoitti...

Kiitos kommentista, Prospero,

Jimmy Nail on hieno näyttelijä. Katselin tuon mainitsemasi tv-sarjan nimellä Auf Wiedersehen, Pet BBC:ltä. Oz oli hyvin hänelle sopiva osa. Ja yllättävästi Agustin Magaldi'n osa Evitassa kävi hänelle kuin nenä päähän.

Hunajansuolainen syntyi juuri tuollaisesta ajatusketjusta, ajattelin ensi sitä katkeransuloista (jota muistelen joskus jonkun käyttäneen, ei aavistustakaan missä), mutta sitten tuli mieleen, että se on vähän käännetyn makuinen. Niin tietysti on tämä hunajansuolainenkin.

Bittersweet sana osoittaa kuinka monipuolinen ja taipuisa kieli englanti on, ei ihme että se on niin innokkaasti hyväksytty lingua francaksi joka puolella maailmaa. Sen peruskielioppi on niin helppo, että sitä voi sönköttää muutamalla sanalla ymmärrettävästi, päinvastoin kuin ranska ja varsinkin saksa, jotka vaativat vähän enemmän kielitaitoa. Ja ranskalla on tietysti ääntäminen niin vaikeaa, että siitä ei olisi voinut tulla kaikkien kieltä niin kuin englannista. Tietysti mandariinikiina tai hindi saattavat vielä voittaa englannin, mutta vaikea uskoa.

Tosin kukapa olisi vielä 1600-luvullakaan ajatellut, että latina häviäisi niin nopeasti, näin jälkikäteen ajatellen valitettavasti.

ill. kirjoitti...

tuo "on this night of a thousand stars" löytyy raitana numero kolme Evita soundtrackiltä. valitettavasti minulla ei ole kuin 90-luvulla tehty kopio kasetille (sukulaiselta tai koulussa joltakulta) eikä siinä ole mitään infoa.. viimeksi kun kävin levykaupassa huhtikuussa niin levy maksoi 24 euroa. Evitan olen nähnyt vain kerran, ikävä kyllä, eesti keel tekstityksillä eikä siitä ymmärtänyt paljon mitään silloin mutta soundtrack nostaa aina vanhat tunnelmat mieleen ja biisien aikaiset kohtaukset ovat hyvin selviä muistoissa..

latina ei ole muuten hävinnyt, siitä sain käytännön esimerkin eilen illalla. ihmiset eivät vain enää muista mitä heidän lapsina omaksutut latinankielestä tulevat lyhennelmänsä tarkoittavat. et cetera on kaikille tuttu, mutta pp? sitä puhutaan ja puhutaan, kieltä jota ei ymmärretä. sama on käymässä muillekin kielille (tarkkailtu: saksa, suomi) joissa lapset ja nuoret hölöttävät tyhjää vierassanojen sekamelskaa eivätkä tiedä jonkin oman kielensä yksinkertaisen sanan merkitystä.. oikeinkirjotuksesta puhumattakaan... :rolling eyes:

sain jokin aika sitten suomessa nauhotettuja "uusia" jaksoja Auf wiedersehen, Pet - enkä ole vieläkään ehtinyt katsoa. tietenkään. me katsottiin sitä lapsina tai nuorina salaa ennenkuin vanhempamme vakuuttuivat siitä ettei se ole pahasti vahingollinen..

hanhensulka kirjoitti...

Kiitos, ill. täytyypä ostaa se levy, minulla on kyllä dvd, ja joskus kuuntelen tätä tangoa hyppimällä paikasta toiseen.

Joo, latinaa tulee käytettyä ajattelematta, tuota pp:täkin on käytettävä/käytätettävä allekirjoituksissa vähän väliä, virkamiehihille se on tietysti erityisen tärkeää.

Joskus sadan vuoden kuluttua meillä Euroopassa on varmaankin englanninkielen pohjalta kehittynyt uuskieli, eurian, joka on juuri tuollaista sekamelskaa, ja sitten täytyy käyttää kangistunutta ja häviämäisillään olevaa standardienglantia virallisissa tilanteissa.

Onhan sen Auf Wiedersehen, Pet:n tarina tietysti nuorille vähän iffy, vaikka komiikka katkaiseen pahuudelta paljon kärkeä. Vanhemmat vähän liikaa kontrolloivat nuorten katsomisia, näillä on usein enemmän valmiuksia ja järkeä katsoa kaikenlaista kuin kieltävillä vanhemmilla.

Anonyymi kirjoitti...

Hanhensulka, oletko muuten nähnyt mainion Crocodile Shoesin, jossa Jimmy Nail huseeraa pääosassa. Jimmy Nailin laulama sarjan saman niminen tunnari on komea biisi.

- Prospero

hanhensulka kirjoitti...

Joo, tulihan sekin nähtyä, Nail'in itsensä kirjoittama tai ainakin ideoima, mistä näistä kirjoittajista tietää, voi olla haamuja taustalla:))

Siitä tulikin mieleen, että olisi pitänyt välttää asiavirhe tuolla lastun tekstissä, jossa sanoin Nail'ia walesilaiseksi. Hänhän on geordie, eli Tynesidesta (Newcastlesta), Crocidile shoes'in alkukoti myös. Minulla on vielä alueellisten aksenttien kanssa paljon tunnistamisvaikeuksia, ja muisti tekee mm. siksi helposti tepposet, jos ei tarkista tietoja huolella.

Nail kirjoitti myös poliisisarjan, Spender, joka oli suosittu, meni muutaman vuoden myös BBC:llä ja on tullut uusintoinakin.

Monipuolinen lahjakkuus, ulkonäkö ehkä esti näyttelijänä aivan huipulle pääsyn, elokuviin etsitään yleensä värittömämpiä, mutta kaunispiirteisiä miehiä ja naisia kanssa. Zoë Wanamaker on hyvä esimerkki "sopimattomasta" naisesta (BBC sarja My Family), joka on hyvä näyttelijä. Isoissa maissa on tietysti valinnanvaraa ja löytyy helposti hyviä näyttelijöitä, jotka ovat myös sopivan näköisiä.

hanhensulka kirjoitti...

Täytyy vielä lisätä, nyt kun näin suomenkielisen nimen Auf Wiedersehen, Pet:lle, että tuo saksankielinen alku olisi pitänyt jättää suomalaiseenkin nimeen. Näkemiin, muru on jotenkin balls'iton, Auf wiedersehen, muru:ssa olisi enemmän särmää.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Hanhensulka! Hienosti kirjoitettu juttu lempimusiikistasi. Leonard Cohen on minunkin ykkössuosikkejani tässä genressä.

Huomasin erään blogin kommenttiosiossa, että kyselit katoamisestani jotakin. Tahdon vain tässä sanoa, että lakkautin Illuusia-blogini sydän verta vuotaen erinäisitä syistä. Kaikkia keskustelukumppaneitani muistan kunnioituksella ja kaipuullakin. Illuusia-blogin template on tallessa syksyä varten, mikäli en sitten kiinny nykyiseen blogiini, jota pidän hyvin matalalla prosfiililla. En laadi suosikkilistaa enkä ole linkittänyt henkilöitä. Haluan nähdä, miten pitkälle blogimaailmassa voi päästä vain tekstinsä turvin. Toistaiseksi olen nollapisteissä Pinserin listalla, mutta minulla ei ole mitään sitä vastaan. Jännittävää toisaalta nähdä, onko tekstini täällä minkään arvoista.

Illuusia, siis entinen Illuusia
ukkosmökillään, kirkkaana kauniina päivänä :)

hanhensulka kirjoitti...

Hei, Illuusia, ja kiva että olet OK. Tosin minä ehdin jo romantisoida, että sinun mökilläsi ei ole sähköjä eikä edes kannettavia puhelimia, ja pirttikin on sisäänpäin lämpiävä. Mutta kyllä sitä mieluummin kuulee että olet kunnossa ja pirteällä mielellä vaikka pelkäätkin ukkosta.

Hyviä kesälaitumia ja paljon kauniita sateenkaaria!

Anonyymi kirjoitti...

Ai, vai niin sinä Illuusialle kävi.. Ihmettelinkin missä olit.

Tuollainen pelkän tekstin avulla eteenpäin voisi olla hauska kokeilu. Epäilen että Julkinen salarakas oli sellainen. Siinä taisi loppua mehut kirjoittajalta kesken.

Hyvää jatkoa Illuusialle näin Hanhensulan kautta!

ruu

Jary kirjoitti...

Hmm....
Diggailen aika kybällä juttujasi, mutta, duoda noin: tarttisko pikkasen viilata sivustosi tekniikkaa?
Nyte näetten koko stoorisi roikkuu tylysti aina kommentoinnin yläpuolella: tarttee vierittää ruutua... :-(

Leonard Cohen -huomiot — etenkin 'Chelsea Hotel' — herättivät muikeita fiiliksiä, ko. älppy on hittejäni. Mutta huomasitko, että haastin Sinut älyvapaaseen "Parhaat kesäbiisit" -kisaan? :-)

Anti mennä, hyvältä näyttää.

hanhensulka kirjoitti...

Kiitos kommentista Jary,

käyn nyt säännöllisesti sivuillasi ja huomasin haasteesi, mutta ei ole tullut vielä mieleen tarpeeksi älyvapaita kesäbiisejä. Perästä kuuluu:))

Yritän viilailla sivuja. Itseasiassa parhaillaan kokeilen muualla kaikenlaista. En kylläkään osaa tehdä niin hienoja sivuja kuin sinulla on, mutta yritän muuttaa ainakin nuo kommentit helppolukuisemmiksi.

Minun kaltaiselleni bloggarille nämä instant-blog-palvelut ovat välttämättömiä, toivottavasti veilä kehittävät näitä palvelujaan.