3.7.2005

11 tuntia Live8-rokkia

tai minkälaista rokkia tahansa ottaa koville, vaikka siitä tykkäisi paljonkin. Ja motivaatio oli tavallistakin kovempi Live8:n vuoksi. Bob Geldof’in ideoima, maailmanlaajuinen tapahtuma onnistui yli odotusten. Yhdeksän konserttia Tokiosta Philadelfiaan ja 150 yhtyettä. VOW. Blogihenkilö joutui olosuhteiden pakosta katselemaan pääkonserttia Lontoon Hyde Parkissa kodin sohvalta, johon ilmeisesti tuli pysyvä painallus henkilön terävänoloisesta takapuolesta. Homma alkoi kahdelta iltapäivällä ja tätä lastua naputellaan kaksikymmentä yli yksi yöllä.

Afrikan köyhyys oli tietysti pääosassa. Make poverty history, luki monien esiintyjien alushousuissa muistuttamasta mistä oli kysymys. Geldof summasi alkupuheenvuorossaan tavoitteen sanoilla: No charity but justice, Eli suomeksi Ei armopaloja vaan oikeutta. Nelson Mandela puhui tietysti Johannesburgin konsertin aluksi ja sanoi, että ”niin kauan kuin köyhyyttä esiintyy ei todellisesta vapaudesta voi puhua”. Robbie Williams sanoi, että konsertilla on tarkoitus ”antaa toivoa niille, joilla ei ole edes toivon kajastusta”.

Afrikan köyhyyden syyt eivät ole yksinkertaisia, eikä tietysti sen poistaminenkaan. Amerikka, jota jotenkin aina syytetään Afrikan tilanteesta, on valtioiden joukossa suurin Afrikan avustaja. Bush’in aikana avustusmäärä on karkeasti laskien kolminkertaistunut.

Saatuaan kasaan 85 miljoonaa puntaa Geldof oppi Band Aid’istä ja Live Aid’istä sen, että rahan kerääminen ja syytäminen avustusohjelmiin ei ratkaise mitään, ja vaikka kokoon saatu rahasumma kuulostaa suurelta ainakin blogihenkilölle, se on kuin hyttysen kusi Atlantissa verrattuna valtioiden ja monien yksityistenkin lahjottamiin rahasummiin. Live8:ssa Lontoossa pikavierailun tehnyt Bill Gates lahjoitti esimerkiksi viime vuonna Geldof’in sanojen mukaan 5 miljardia dollaria Afrikan auttamiseksi. Siksi tällä kertaa ei kerätty rahaa vaan huomiota, sympatiaa, ihmisten sydämiä. Ja siinä ehkä onnistuttiin.

Pahikset ovat tietysti G8-johtajat, jotka kokoontuvat Glenneagle’ssa, Skotlannissa 6 heinäkuuta. Heistä tehdään syntipukkeja afrikan köyhyydelle, ja sille, että joka kolmas sekunti kuolee Afrikassa lapsi joko nälkään tai sellaisiin sairauksiin, jotka voitaisiin parantaa, jos olisi lääkkeitä, lääkäreitä ja sairaaloita. Mutta vastaukset ovat tietysti vaikeampia.

Alkusyyt Afrikan köyhyyteen ovat tietysti historian hämärässä, ja kaikki syylliset ovat jo kauan sitten kuolleet. Sen sijaan jatkuvaan köyhyyteen olemme tietysti syyllisiä me, tässä ajassa elävät. Kuvat, joita näemme päivittäin nälänhädästä kärsivistä lapsista ja aikuisista, ovat meidän kaikkien tiedossa. Blogihenkilö ei ole tehnyt kovinkaan paljon asian auttamiseksi, ei edes voimiensa mukaan, eikä tiedä Arvoisien Lukijoiden ansioista tässä suhteessa.

Kuitenkin Geldof on osoittanut, että jotakin, jopa melko suurta, voi yksityinenkin ihminen tehdä, jos todella haluaa. Rahan lahjoittaminen tyydyttää mieltä ja omaatuntoa, mutta siitä ei ole paljoa apua Afrikassa. Tällä ei haluta ehdottaa, että rahaa ei pitäisi lahjottaa – päinvastoin – avustusjärjestöt tarvitsevat sitä niin paljon kuin pystyvät keräämään, kerjäämään tai varastamaan, jos tälläista tekevät. Ja kaikki avustukset eivät joudu Afrikan omien rikollisten johtajien taskuihin korruptiona.

Poliitikkoihin, jotka viimekädessä ovat vastuussa lähes kaikesta ihmiskunnan tulevaisuuteen vaikuttavasta, ei tehoa mikään muu kuin painostus. Esimerkiksi oikeudenmukainen kaupankäynti kolmannen maailman kanssa ei ole mahdollista, koska poliitikot eivät uskalla tehdä tärkeitä rakenneratkaisuja omissa maissaan: kuten maataloustuen ja tuontirajoitusten poistaminen.

Nämähän koskevat suoraan äänestäjien, eli yllättäen blogihenkilön ja Arvoisan Lukiijankin, kukkaroa. Ja jos poliitikko koskee äänestäjän kukkaroa, hän on seuraavissa vapaissa vaaleissa entinen pliitikko ja hänen tilalleen tulleet painavat opetuksen tarkasti mieleensä. Eli poliitikkojen synneistä ovat äänestäjät vastuussa sen lisäksi, että poliitikkojen oma selkärangattomuus vaikeuttaa tilannetta. Kaikkien äänestäjien tulisi ehkä kysyä itseltään, koska on tullut painostettua omaa kansanedustajaansa tai MEP:ään viimeksi jollakin tärkeällä asialla.

Mutta tänään ajateltiin sydämellä eikä aivoilla. Ja hyvä olikin, että ajateltiin. Blogihenkilön osalta ongelmana on tietysti se, että tälläisen päivän jälkeen talosta ei löydy yhtään käyttämätöntä nenäliinaa, jos sattuisi sellaista tarvitsemaan nuhan vuoksi. Ja sen lisäksi silmät ovat punaiset ja turvoksissa, mutta kyllä niillä vielä näkee tätä kirjoitushommaa tehdä.

Blogihenkilö siis nautti 11 tunnin konsertista täysin rinnoin. Ja mikä oli nauttiessa. Esiintyjinä olivat Brittein saarten musiikkiviihteen suurimmat tyttäret ja pojat, ja Madonnakin oli jäänyt tälle puolelle Atlantia. Hänhän asuukin Englannissa lähes yhtä paljon kuin Amerikassakin.

Ja kaikesta musiikista tietysti pystyi nauttimaan, toisista enemmän ja toisista taas vähemmän. Blogihenkilöllä on tietysti vankka mielipide artistien paremmuusjärjestyksestä, mutta sen sanominen olisi väärin. Jotakin kai voi kuitenkin sanoa oman makunsa mukaan.

U2 oli tietysti oma luokkaansa, joten heistä ei sen enempää kuin, että blogihenkilön mieliksi Bono näyttää noin 65+vuotiaalta oman ikäisensä, eli 45-vuotiaan, sijasta.

Viihdytyslinjan ykköset olivat Robbie Williams ja Madonna, molempia olisi ehkä yksinäänkin katsellut ja kuunnellut sen 11 tuntia. Nostalgialinjalla oli tungosta. Tiukassa kilvassa ehkä Pink Floyd voitti Paul McGartney’n, Sting’in ja The Who’n, vaikka Sting’in Every breath you take (kohteena tietysti pahikset G8-kokouksessa), McCartney’n The long and winding road ja The Who’n Won’t get fooled again melkein käänsivät mielen.

Koko konsertin parhaaksi esitykseksi blogihenkilö määrää Annie Lennox’in Sweet dreams, vaikka Joss Stone’n I had a dream oli kovin lähellä, vaikka Lennox’in Walking on broken glass oli ehkä myös edellä kaikkia muita (tietysti U2:ta lukuunottamatta).

Että sellaista blogihenkilöllä oli mielessä Live8-konsertin aikana jolloin Afrikassa kuoli 13,200 lasta, pääasiassa nälkään.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Katsoin minäkin Yle Teemalta Live8-konsertteja eri puolilta maailmaa koko illan, en toki 11 tuntia kuitenkaan, mutta taisinpa neljä tuntia istua sohvalla. Siihen jaksoon paras esiintyjä oli Madonna, mutta konsertin parasta antia oli monien merkittävien vaikuttajien puheet ja lyhyet filmit Afrikan hädästä.

Mitä yksi ihminen voi tehdä? Aika vähän joka tapauksessa, vaikka avustaisi säännöllisesti useaakin järjestöä, niin kuin olen yrittänyt tehdä. Kyynisyys ei kuitenkaan auta, ei koskaan. Vähäkin apu on enemmän kuin ei mitään. Tämän konsertin merkitys lienee siinä, että se avasi silmiä, jotka eivät kenties vielä olleet auenneet Afrikan hädälle.

Hanhensulka kirjoitti...

Puheista, jotka näin, paras oli ehkä Will Smithin sormennäpsyttely. Se jotenkin iski lasten kuolluisuusluvut kalloon erityisen perusteellisesti.

Eipä yksi ihminen niin hirveästi tietysti voi tehdä. Tarkoitin lähinnä sitä, että Geldof osoittaa, että yksikin ihminen voi saada merkittäviä aikaan, jos kaikki loksahtaa kohdalleen. Itseasiassa taitaa olla niin, että useimmat tärkeät asiat lähtevät yhden ihmisen ideasta ja sitten ehkä saman tai toisen ihmisen jääräpäisestä yhdenasian uskosta.

Vaikea on pysyä ilman kyynisyyttä Afrikan korruption edessä. Täälläkin, kun näkee loistoautossa kultakoristeisen afrikkalaisen, tulevat aina avustusrahat mieleen. Vaikka henkilö saattaa olla tavallinen afrikkalainen yritysjohtaja. Länsimaillahan yritysjohtajien palkkiot ovat myös mielipuolisia, mutta niitä ei yhtä helposti tule katsottua kieroon. Jonkun Nokian pomon 130 miljoonaa euroa vuodessa on tietysti sairasta, kun vertaa sitä minimipalkkalaisen vuosiansioihin. Mutta sehän on helposti meidän kaikkien hyväksyttävissä, varsinkin uudessa, uljaassa maailmassa, jossa sosialismi on punnittu ja kevyeksi havaittu. Vaikka ei sitä Stalinin kokeilua ehkä voi sosialismiksi oikein tosissaan laskea:))

Anonyymi kirjoitti...

Korruptio rehottaa Afrikassa, hallitukset eivät tee vähääkään siitä, mitä niiden pitäisi: järjestää kansalaistensa elämää elämisen arvoiseksi. Mutta niin kuin lastussasi kirjoitit, syylliset ovat historiassa, ja syyllisiä olemme me kaikki.

Ei toiminut sosialismi, ei toimi demokratiakaan, kun talous on saanut sellaisen vallan kuin se on tässä maailmassa saanut. Ja sehän ei noudata mitään demokratian periaatteista. Hällitusten on vain mukauduttava niihin päätöksiin, joita talouden päättäjät tekevät. Mutta joka tapauksessa valtaa käyttävät myös G8:n päättäjät, myös taloudellista valtaa, ja mitä suurimmassa määrin poliittista. Siksi Live8:n viesti on tärkeä.

Kun minä kirjoitin yhdestä ihmisestä, tarkoitin meitä tavallisia. Ne, jotka ovat päässeet maailmanlaajuiseen julkisuuteen, voivat toki tehdä enemmän, niin halutessaan ja osatessaan. Niin Geldof teki. Niin on tehnyt Bill Gates. Niin heidän pitääkin tehdä, se kai on kuitenkin vähintä. Monet heistä eivät silti tee juuri mitään.

Elina kirjoitti...

Kommentoinpa minäkin, lähinnä tuo huomio Bushin ja kumppaneiden hyväntekeväisyydestä jäi vaivaamaan. Nimittäin vaikka rahamäärä kasvaisikin, ei siitä taida paljoa olla iloa, jos kehitysavun ehdoiksi asetetaan vaatimuksia, jotka estävät tavoiteltua kehitystä. Onko esim. hyötyä AIDSin ehkäisyprojektista, joka ei saa suositella kondominkäyttöä? Tai miksi kehitysmaita vaaditaan yksityistämään talouttaan, kun tämä saattaa johtaa siihen (ja on käsittääkseni jo johtanut), ettei köyhillä ole varaa edes puhtaaseen juomaveteen?

Afrikan valtioilta ja muilta "kehitysmailta" vaaditaan kaikenlaisia poliittisia muutoksia, mutta ei olla valmiita itse tekemään niitä muutoksia (kuten mainitsemasi maataloustukien ja tuontirajoitusten poistaminen), jotka todella edistäisivät kyseisten maiden asemaa maailmassa. Korruptiosta suurin osa afrikkalaisistakin varmasti haluaisi päästä eroon. Kyse tuntuu olevan pitkälti siitä, että on länsimaiden etujen mukaista pitää Afrikka köyhänä.

Siten tällaiset tempauksetkin tuntuvat usein lähinnä hyvän omantunnon ostamiselta, varsinkin kun ohjelmassa (ainakaan YLE2:lla nähdyssä lähetyksessä) ei näitä edellä mainittuja oikeita ongelmia otettu esille. Sen sijaan mässäiltiin nälänhätäkuvilla ja hehkutettiin mm. Bill Gatesin suurta anteliaisuutta. Taitaa Afrikka kuitenkin hyötyä enemmän open source -ohjelmistoista kuin Microsoftista ja Gatesin lahjoituksista...

Anonyymi kirjoitti...

Geldof on hyvä esimerkki tyypistä, joka menee vaikka läpi harmaan kiven. Jätkä ei osaa laulaa millin vertaa ja niin vaan on päässyt äänellään pitkälle, että paavitkin soittelevat, että olisko sulla Bob aikaa vaihtaa sananen.

Annien esitys oli mielestäni surkea, mutta Robbie jyräsi. Se on niin charmantti. Ja sitten Amerikassa lauleskelivat Matchboxin tyyppi ja Stevie Wonder kimpassa. Kuulosti tosi hyvältä. Nostalgiapuolen pisteet sai Pink Floyd. Ainoa kipale, kun yritin laulaa mukana. Paitsi tietysti että lauloin Sir Bobin kera I don´´t like Mondaysin, koska Bobin rinnalla hyräily ei hävetä yhtään.

En muuten tiennyt että Gates antaa noin paljon hynää Afrikkaan. Hyvä Gates. Ja vaimo...

ruu morbidi

Hanhensulka kirjoitti...

Joo, Gates on merkillinen mies, ehkäpä vaimolla on suuri vaikutus siihen mikä hänestä on viime aikoina tullut. Jännä katsella kuinka he rakentavat ihan uudenlaista rikkaan"miehen" kuvaa. Kyynisenä haluaisi ajatella, että he ovat lukeneet liikaa pyhimystarinoita ja haluavat osille; idealistina haluaa uskoa parempaan.

Muutenkin olen päässyt vähän irti mieltä vaivanneesta Amerikka-vastaisuudesta, joka juontaa Vietnam-vuosiin. Ehkä monien Vietnam-veteraanien tapaaminen vuosien kuluessa, ja jopa ystävystyminen monien kanssa, on hieman pehmentänyt mieltä. Nyt useimmiten ainakin pyrin katsomaan USA:ta objektiivisesti, vaikka eihän se aina ole helppoa. Objektiivisyyshän tarkoittaa sitä mielipidettä, jota kulloinkin kannattaa:))

Annie Lennox on siitä merkillinen artisti, että hänen lavamaneerinsa ovat, sanoisinko hienostuneesti, perseestä. Ja jotenkin hän jopa laulaessaan näyttää vastenmieliselta know-all'lta. Mutta, kun ei anna sen häiritä, musiikki on rautaa. Joistakin artisteista vain vaitomaisesti on pitämättä, niin kuin Paul McCartney'stä, vaikka pitäisikin musiikista, joka Beatles-cuosien jälkeen vain parani itse asiassa.

Anonyymi kirjoitti...

Minun mielestäni on ihan sama millä perustein Gates jakaa rahaa huonompiosaisille. Tärkeintä että sitä menee jonnekin eikä sillä vain kasvateta eriarvoisuutta. Kyyninen tässä on itse kukin, vaikka kuinka hauaisi, ja ehkä salassa, hyvin salassa, onkin idealisti, mutta loppujen lopuksi teko on aina tärkein. Olipa mikä listi tahansa.

Monen miehen toimien takana on vaimo.

Mitä tulee Anniehen niin olen itse asiassa samaa mieltä. Muijan änestä on hävinnyt se metallisuus, mutta ihan hyvin siltä irtosi vielä. Silmät vaan piti panna kiinni, kun se ei osaa yhtään riehua lavalla niin kuin pitäisi.

Madonna ärsytti. Hyvinhän se laulaa, mutta pitikö alkaa kaulailemaan sen nälkää nähneen tytön kanssa. Olisi vaikka vaan pitänyt kädestä kiinni, mutta suoraan sulle pussaaminen oli mielesätni taas tavanomaista minäitse-madonnaa. Luojan kiitos se ei alkanut nuolemaan sitä tyttöparkaa, ei olisi sopinut oikein paikan henkeen.

Mutta ei nuo artisti ole tosiaankaan täydellisiä. Onneksi on CD:t keksitty.

ruu morbidi

Hanhensulka kirjoitti...

Joo, epätäydellisiähän kaikki ihmiset ovat, paitsi tietysti Bono (ja Clapton, vaikka ei ollutkaan mukana). Toisista vaan tulee sellainen hiljainen kutittava hehku sisään, niin kuin Pink Floyd'istä ainakin minulle tuli. Ja sitten toisista taas ei, niin kuin Sting'istä, vaikka stalker-kappale G8:lle laulettuna pelasi tosi hyvin. Semmoista sisäistä glow'ta ei minulle oikein koskaan hänen kappaleistaan kuitenkaan tule.

Anonyymi kirjoitti...

Sting saa kyllä meikäläisen hehkumaan, ainakin jossakin mielentilassa. Se on omanlaisensa, originelli, ja tekee sen hyvin.

Bobo alkoi tässä yhden kerran ärsyttää, kun se sanoi jossain haastattelussa, että kun mä tapasin Bshin Georgen niin se olikin hirmu kiva tai jotain sinne päin. Ei voi mitään. Näin vaan kävi, että Bonon pisteet hurahti alaspäin ihan tällasen inhimillisen mielipiteensä takia.

ruu morbidi

Anonyymi kirjoitti...

Minkähän takia se Gates antaa ne rahat vasta 55-vutiaana? Ja mitä jos se kuolee ennen kuin ehtii antaa ne pois? Mikä magiikka siinä 55:ssä on?
ruu morbidi

ill. kirjoitti...

auaa, en voinut tietenkään katsella näitä vaikka Phoenix lähetti koosteena kaikki konsertit putkeen , oliks lauantaina.. näyttää olleen kiintoisia artisteja.. no jaa lontoossa ei kyllä tuntunut äänitekniikka täysin pelaavan kun näin katkelman stingin konsertista joskus 11 aikaan illalla (oliks se la).. muista en tiedä. pink floyd ja linkin park olisin halunnut oikeasti nähdä ja sitten niitä muita... no ei voi mitään. muuta kuin surkutella kun ei osaa ajoissa osoittaaa tarpeeksi kiinnostusta ja sitten menee kaikki tälläinen hyvä ohi, yhteishengen tuntu etc. ihmisellä on halu tuntea yhteenkuuluvuutta ja jos sen tuntemisen mahdollisuus riistetään niin jokin tunnemaailmasta kuolee pois..

Hanhensulka kirjoitti...

Aika erilaisia konsertteja olivat. Amerikassa oli pääosin hip hoppia, jota en voi oikein sietää ja muutenkin oli jotenkin siloiteltu nyky-pinta-paketti. Lontoon konsertti oli sopivan scruffy minun makuuni, vaikka en kyllä erityisemmin pidä Coldplay'sta. Pink Floyd oli RAUTAA.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, tekniikka Lontoossa oli ihan persuksista. Kummallista että tekivät noin ison mokan.

ruu morbidi