28.7.2005

Ihmisen uusien rajojen ylittäminen, uteliaisuus ja avaruussukula Discovery’n lento

Ovat toistensa kanssa läheisessä tekemisessä. Ja tarkemmin ajatellen asiassa ei ole paljoa ihmeteltävää. Ei ole myöskään sattumaa, että maailmalaajuiset televisiouutisten levittäjät ovat mukana kameroineen jokaisessa suuressa onnettomuudessa, missä se sitten tapahtuukin.

Irakin sota oli hyvä esimerkki tästä. Kamerat oli suunnattu siten, että kaikki Bagdadin alueet saatiin katettua, joten sodan alkaessa ensimmäisetkään risteilyohjusten räjähdykset eivät menneet suorassa lähetyksessä kansainvälisiltä katsojilta hukkaan. Reportterit olivat miehittäneet hyvissä ajoin kaikki katot niin, että Irakin ilmatorjunnalle ei tahtonut löytyä kunnon ampumispaikkoja ja paljon ohjuksia ja lentokoneita pääsikin aivan maalialueille saakka pommeineen ohi puolustajien huonosti toimivan ilma-aseen. Televisiokuvaa sen sijaan välitettiin suorana ja kirkkaana kaikilla maailman pääkielillä, arabia mukaan lukien.

Tässä ei ole mitään ihmeteltävää. Sodan aluksi ainoa televisioita koskeva ihmettelyn aihe oli, että mukana oli arabialaisia yrittäjiä, kuten Al Arabiya ja Al Jazeera, jotkut toimivat jopa paremmin kuin CNN tai muut länsimaiset suurverkot ja olivat saaneet parhaat eturivin paikat sotanäyttämöllä, siksihän sitä kutsutaan suomeksi. ”Theatre of war”, sodan teatteri, englanninkielellä.

Uutisverkkojen tehokkuus ei tietysti ole sattumaa. Yleisö nimittäin kääntää kanavaa heti, kun huomaa, että oma kanava, vaikka olisi oltu ystäviä kuinka pitkän aikaa tahansa, ei näytäkään sitä, mikä on muilla kanavilla nähtävissä suorana lähetyksenä.

”Koko maailma” näki myös suorassa lähetyksessä New Yorkin WTC:n rakennusten sortumisen ja valtavien pölypilvien leviämisen pitkin New Yorkin katukuiluja, joita blogihenkilökin oli joskus muinaisuudessa ollut ihailemassa juuri WTC:n tornien katolta.

Kaikki onnettomuudet uhreineen näyttävät tietysti lähes samanlaisilta kuin katastrofielokuvat, ajassa elävälle ihmiselle mikään ei varsinaisesti ole uuttaa. Paitsi ehkä todellisten, onnettomuuksissa kuolleiden ihmisten nimet ja heidän omaistensa hätä ja vetoomukset, jotka ovat myös makaaberin suoran lähetyksen arvoisia.

Ja syynä on ihmisen pohjaton uteliaisuus.

Tässä ei ole mitään sairasta tai väärää, kaikki ihmiset ovat luonnostaan uteliaita. Jotkut eivät ehkä voi katsoa silmiään sirittelemättä kaiken maailman kauheuksia, vaikka nämä olisivat tositapahtumia, elokuvista puhumattakaan. Mutta silti olemme uteliaita ja katsomme mitä milloinkin tapahtuu. Blogihenkilö tunnustaa omalta osaltaan olevansa uutisaddikti. Juoruilu on laumaeläimen ominaisuus, lauman tilasta on saatava tietoja, että pystyisi ennakoimaan omia toimenpiteitään, arvioimaan omaa asemaansa.

Tämä tuli mieleen, kun katseli suurten uutisverkostojen näyttämiä suoria kuvia avaruussukkula Discovery’n lähdöstä Cape Canaveral’ista, kun viimeisetkin viat oli näennäisesti saatu korjatuiksi. Erityisen uteliaisuuden kohteena on lisäksi se, että sukkulaa komentaa nainen, Eileen Collins. Tällä NASA ehkä haluaa sanoa, että sukkula on nyt niin turvallinen kuin mahdollista. Columbian onnettomuus on tietysti vielä tuoreessa muistissa.

Tätä kirjoitettaessa sukkulan kohtalosta ei ole varmuutta. Kaikki olemme nähneet polttoainetankin eristeiden irtoavan jostakin sukkulan peräosasta ilmeisesti rikkomatta sukkulan lämmöneristystiilejä. Yksi näistä tosin putosi lähdön aikana, mutta paikasta, jossa on moninkertainen lämmöneristys, joten suojauksen pitäisi olla riittävä laskeutumista varten.

NASA on määrännyt sukkulat uuteen lentokieltoon, ehkä pysyvään, vaikka mikään ei siis näytä välittömästi uhkaavan tämän lennon turvallisuutta. Polttoainetankin eristeiden ongelmaan NASA on nyt käyttänyt satoja miljoonia dollareita, eikä sitä ole saatu korjatuksi.

Muistamme kaikki, että Columbia-sukkulan uhkaavasta tuhosta ei ollut kerrottu miehistölle eikä meille katsojille. Sukkulan tuhoutuminen nähtiin tietysti suorassa lähetyksessä. Tällä kerralla miehistö on tietoinen tilanteesta, niin kuin me uteliaat katsojatkin.

Any damage will not escape our detection," sanoi sukkulaohjelman varapäällikkö Wayne Hale Johnsonin avaruuskeskuksesta, Houston’issa, Texasissa CNN’n tietojen mukaan. Väite on tietysti loogisesti mieletön.

Shuttle-ohjelman johdolla on nimittäin käsissään klassinen negatiivisen todistamisen ongelma. Negatiivista väittämäähän ei voi todistaa oikeaksi. Esimerkiksi väittämää ”Jumalaa ei ole olemassa” on vaikea todistaa oikeaksi koska on niin paljon paikkoja, mistä täytyisi katsoa. Vääräksi se voitaisiin osoittaa löytämällä ainakin yksi jumala, joka on olemassa (mitä ei siis vielä tätä kirjoitettaessa ole todistettu).

Samoin on tämän rikkoutumisongelman kanssa. Pienen, kohtalokkaan hiushalkeaman löytyminen todistaisi positiivisen. Jos mitään ei löydy, mitään ei ole todistettu ja jännitys meille katsojille säilyy loppuun saakka. Elokuun 7. päivänä on taas oltava aikaa suorien televisiokuvien katseluun. Blogihenkilölläkin.

Challenger-sukkulan tuhouduttua presidentti Ronald Reagan, the Great Communicator, sanoi puheessaan: “We will never forget them this morning as they prepared for their journey and waved goodbye and slipped the surly bonds of earth to touch the face of God.” (Emme unohda heitä koskaan valmistautumassa matkaansa varten ja heiluttamassa hyvästejään ja irtautumassa maan turvallisista siteistä hipaistakseen Jumalan kasvoja).

Siinä ehkä on kiteytettynä perimmäinen syy NASA’n teknisiin ongelmiin. Ihmiskunta on iskemässä itseään painavammassa sarjassa, jossa aikaisemmin ovat leikkineet vain jumalat.

Amerikkalaisella ylpeydellä NASA:n suoran lähetyksen selostaja George Diller sanoi: ”Liftoff of space shuttle Discovery, beginning America's new journey to the moon, Mars and beyond.” (”…aloittaen Amerikan uuden matkan kuuhun, Marsiin ja kauemmaksi”). Ylpeitä sanoja. Aika näyttää mihin voimamme ja halumme riittävät.

Muuten, jos lentoliikenteessä olisi yhtä huono turvallisuustilanne kuin sukkuloiden lennoilla, matkustajalentokoneille tapahtuisi noin 560 onnettomuutta – yhdessä päivässä! Nämä eivät tietysti ole yhteismitallisia asioita.

Columbian onnettomuuden jälkeen presidentti George W. Bush sanoi mm: ”…Our journey into space will go on…”. Tapahtuu tälle lennolle mitä tahansa, jossakin muodossa tämä on totta myös tulevaisuudessa.

20 kommenttia:

anttia kirjoitti...

Pystyväthän monet syövätkin lähettämään etäpesäkkeitä hyvinkin kaukaisiin elimiin.

Miksei siis ihmiskuntakin?

hanhensulka kirjoitti...

Syövän ongelma on ehkä helpompi, koska kulkutiet ovat samaa rakennetta kuin se itse. Eikä syöpä asu vetovoimasyvänteen pohjalla.

Anna Amnell kirjoitti...

Sama myönteisesti ajateltuna:

Avaruusmatkojen perimmäinen tarkoitus on löytää koti, johon ihmiskunta voi muuttaa tämän maapallomme tuhouduttua tai tultua asumiskelvottomaksi.

Karpalo kirjoitti...

Onneksi tämän uuden kodin löytäminen on tehty riittävän hankalaksi, niin että on kohtuullisen epätodennäköistä, että pääsisimme tekemään asumiskelvottomiksi myös muita taivaankappaleita.

hanhensulka kirjoitti...

Tarkoitusta en älylle tiedä. Mutta avaruuden "valloitus" on samaa perua kuin Kolumbuksen purjehdus, tai Vasco Da Gaman, tai kapteeni Cookin, tai Mannerheimin ratsastus Kiinaan ja takaisin. Koska meitä vaivaa tämä uteliaisuus, jota ei pysty hillitsemään, ja ne piakat ovat siellä.

Joten avaruuteen mennään, Karpalo, hitaasti mutta varmasti, Marsiin tehdään jalanjäljet parissa vuosikymmenessä. Ja kuussa on hotelleja samassa ajassa. Siirtokunnat parkkeerataan ensin 35,000 kilometrin korkeuteen, sitten kuun ja maan ja vielä myöhemmin maan ja auringon järjestelmään Lagrangen L4 ja L5 pisteisiin alkaen kolmessa tai neljässä vuosikymmenessä. Ja sitten lähdetään kohti Titania. Ja samoihin aikoihin aloitetetaan avaruushissin rakennus, että päästäisiin helpommalla ylös.

Jos rotalla tai russakalla olisi enemmän järkeä, se olisi niille helpompaa, koska ovat pienempiä ja vikkelämpiä. Mutta meille, kolmannelle simpanssilajille, sattui kasvamaan aivot ja vain niillä pystyy matkustamaan ja pääsemään pois täältä kaivon pohjalta.

Ihminenkin ja äly ovat (vain) osa luontoa.

Karpalo kirjoitti...

Joo, samaa mieltä olen, se on sitä ihan samaa löytöretkeilyä, ei sen kummempaa.

Lähinnä ajattelin sitä että tällaiset maan kaltaiset sopivilla olosuhteilla varustetut planeetat on niin kaukana, että minun ajattelu ei riitä kuvittelemaan sellaista avaruusalusta jolla ihminen ehtisi siirtyä omana elin aikanaan sellaiselle planeetalle asumaan. Tosin minun ajattelu ei riittänyt kuvittelemaan nykyisiä puhelimiakaan 15 vuotta sitten, niin että aika rajallisesta ajattelusta on kysymys. Se täytyy myöntää.

hanhensulka kirjoitti...

Eiköhän täällä omassa aurinkokunnassakin voida aluksi elellä, tietysti muuttamalla elinlosuhteet maan elämälle sopiviksi. Pääasia kai olisi ensihätään, että kaikki munat eivät olisi samassa rasiassa, eivätkä kanatkaan sen puoleleen;))

Pitkät matkat olisivat jossakin kauempana tulevaisuudessa, jos ihminen edes säilyy hengessä niin kauan. Matkalle lähtisivät tietysti toimivat yhteisöt, jolloin yhden ihmisen elinikä on merkityksetön, niin kuin lajin kannalta muutenkin, jos yksilöt vaan suostuvat lasten tekoon. Näinhän ei aina ole asiat, niin kuin olemme viime päivinän huomanneet mm. täällä blgistaniassa:))

Tämä spekulaatio lähtee siitä oletuksesta, että kaikki hyväksyvät tavoitteeksi maapallon eliökunnan jonkin valitun osan, ja varsinkin ihmisen lajina, säilyttämisen jossakin Telluksen ulkopuolella. Kaikkihan eivät näin ajattele.

Karpalo kirjoitti...

Niin, sisäsiittoisuus kai olisi se suurin ongelma tollasen yhteisön matkassa jonnekin todella kauas. Ne olis kaikki ennenpitkää kehitysvammaisia ja muita vähälahjaisia.

Varmasti ihminen pääsee todella pitkälle avaruuden valloituksessa jo tällä vuosituhannella. Minusta se on surullista ja siksi lohduttaudun ajatuksella että onneksi maailmankaikkeus (tai kaikkeudet)on tarpeeksi suuri ettei ihminen tutkimusmatkoillaan pysty pilaamaan sitä kuin vähän.

Minä ajattelen sen niin että ihmisen pitäisi keskittyä siihen miten tämä maapallo säilytetään elinkelpoisena mahdollisimman monelle lajille, myös ihmiselle, eikä etsiä jotain uutta paikka sitten kun tämä on tuhottu.

Toisaalta mistä sitä tietää miltä planeetalta tänne Tellukselle on 100 000 vuotta sitten laitettu ne kaikkein vähälahjaisimmat avohoitopotilaat, joiden jälkeläisiä mekin olemme.

hanhensulka kirjoitti...

Myönnän, että olen jossakin määrin optimistisempi ihmislajin ja maapallonkin kehityksestä kuin sinä näytät olevan.

Jossakin historiansa vaiheessa (ei kovin kaukana takanapäin) ihminen on tullut geneettisen pullonkaulan kautta, jolloin lajista oli jäljellä vain muutamia tuhansia, ehkä vain satoja yksilöitä, ja silti selvisimme. Jos tuommonen satatuhatta genettisesti erilaista ihmistä menee johonkin, heillä pitäisi olla mahdollisuus selvitä myös siltä kannalta katsottuna.

Ja sitäpaitsi nämä siirtolathan voivat olla miljoonien ihmisten kotina!

Jos hyväksytään se, että maailmankaikkeus on varmasti tuhoutumassa joskus muutaman miljardin vuoden kuluttua (sitähän tosin ei voi varmuudella sanoa, kun ei edes tiedetä mistä kaikki sai alkunsa), niin minusta tietoisuus siitä mitä kaikkea tuolla avaruudessa on, on tavallaan meidän velvollisuus universumin ainoita (todistettavasti ainakin) tietoisina olioina. Vähän kuin lasten teko. Jos ihmistä nyt voidaan varmuudella tietoiseksi sanoa:)) Jospa Matrix on sittenkin oikeassa?!

Anonyymi kirjoitti...

Varmaankaan ei lähetettäisi pelkästään ihmisiä vaan myös pakastettuja tai muuten "säilöttyjä" soluja, klooneja. On kysymys niin kaukaisista ajoista, että tiede on kehittynyt.

Tällaisiin suunnitelmiin vihjataan joka tapauksessa.

Pirkko

Aika kiehtova kirjan aihe muuten. Nähtävästi on jo kirjoitettu paljonkin. Onko?

ill. kirjoitti...

minusta on surullista että ihmisikä on liian lyhyt suurempien muutosten kokemiseen. tahtoisin joskus vierailla avaruudessa, vaikka vain kiertoradalla, ja katsella kaunista maapalloa "ulkopuolelta".

tai no, sinänsä ihmisen sielu on varmasti kuolematon kuten myös atomi on kuolematon (se vain muuttaa muotoaan olosuhteiden mukaan) ja tulee elämään jossakin muussa muodossa, muussa ruumiissa, tulevaisuudessa ja saa silloin tarkastella esimerkiksi kuun asuttamisen tuloksia, puutarhoja ja muita maapallon ihmeitä joita on siirretty muille planeetoille.

muuten en koe discoveryn onnistumista amerikkalaisena ylpeydenaiheena vaan ennemmin koko ihmiskunnan kannalta edullisena tapahtumana. mitä tuleva aika tuoneekaan tullessaan, ihmiskunnan ainoa "selviytymismahdollisuus" on levittäytyminen maapallon ulkopuolelle ja iihen pitisi mielestäni panostaa enemmän rahaa kuin turhiin tylsiin sotiin. esim. irakin sotaan uponneela rahamäärällä olisi rahoitettu koko ISS:n rakennus plus miehitetty Mars-lento. (mistäs mä tän luin? ihan äskettäin..?)

rahankäyttöä pitäisi muutenkin ajatella vähän kauaskantoisemmasta näkökulmasta.. ihmiskunnan, yksittäisten valtioitten, niin kuin yksittäisten ihmistenkin puolesta.

(tämä on kirjoitettu runsaan viinin alaisena.)

hanhensulka kirjoitti...

Pirkko,
Aniara (Harri Martinson) on tietysti.

Robert A. Heinlein'illä on kirja nimeltä Time for the Stars, joka kertoo kaksosista, joista toinen jää maahan ja toinen lähteen siirtolaisten mukana lähes valon nopeudella viilettämään sopivaa tähteä kohden. Siinä pelattiin ajatuksella telepaattisesta viestinnästä (kaksoset osasivat sitä) ja tällä valon nopeudella, jonka ansiosta toinen kaksosista vanheni ja toinen ei. Lopussa oli vielä näppärä käänne valonnopeutta suurempien nopeuksien matkustamisesta. Kurt Vonnegut nimesi jossakin Heinlein'in parhaaksi scifi-kirjailijaksi. No, makuasia.

Arthur C. Clarkin Rama-sarja on tavallaan tälläinen siirtolatarina, vaikka onkin aika erikoinen. Tosin en pitänyt viimeisen osan (Rama revealed) uskonnollisesta kytkennästä, vaikka ajatus alkuräjähdyksen selittämisyrityksestä oli mielenkiintoinen.

Ja Marsin asuttamisesta on mm. Kim Stanley Robinsonin Mars-trilogia, joka on tosi hyvä.

James Blish'in Cities in Flight oli aika metka myös. siinä oli muistaakseni New York pääosassa lentävänä kaupunkina.

Ja paljon muita. SciFi-kirjailijat ovat ajatelleet kaiken mahdollisen tältä linjalta jo kauan sitten. Mutta ainahan siellä on niche'jä täytettäväksi.

hanhensulka kirjoitti...

ill., minä en pidä viinistä, ja siksi on mallasviskiä lasissa. Mallasjuoman ystäviä (vaikka kyllä konjakistakin pidän, ja vodkasta, ja ricardista ja n.e.)

Mainio asia muuten sellainen, että vaikka olisi mukana kuinka hyvällä simulaatiokeikalla (esim muka avaruudessa), se ei ole tyydyttävä kokemus. Jostakin syystä kokemus tulee tyydyttäväksi vasta, kun oma keho on mukana esim. pelkäämässä tai muuten nauttimassa. Luulisi, että hyvä simulaatio, joka erehdyttää ihmisen kokonaan (niin kuin ne nykyisin tekevät) vastaisi oikeata kokemusta. Mutta kun ei, ja itsensä täytyy sitten aina prkiä tyrkyttämään kaikenlaiseen hassutukseen.

Kohtahan päästään mukaa Virgin Galactic'in lennolle avaruuden kynnykselle, johonkin 120 km korkeuteen. Ja meidän elinaikana vielä (toivottavasti) on tarjolla Hilton joko maapallon kiertoradalla tai kuussa, ja siloin se lääketiedekin on jo ratkaissut ikuisen elämän salaisuuden...ja...ja...

Nythän Bush on sitonut amerikan menemään Marsiin, joten seuraavalla presidentillä ei ole varaa sotien käyntiin.

hanhensulka kirjoitti...

Pirkolle niistä kirjoista, muistui vielä Arthur C. Clarkilta mieleen pari juttua:
Islands in the Sky (maanläheisistä siirtokunnista) ja
Childhood's end (muistaakseni suomeksi Lapsuuden loppu).

Wilhelmiina kirjoitti...

Pahoittelen hienon keskustelun keskeytystä tällaisella pikkuasialla, mutta...
"Siksihän sitä kutsutaan suomeksi ja sanalla ”theatre of war”, sodan teatteri, englanninkielellä."

Öh... ihan niin kuin tässä olisi lipsahtanut jotain väärin päin? Tai en ymmärrä. Ja mikä "ja"?

PS: Minut voi palkata oikulukijaksi milloin tahansa, heheh! :D En pääse tästä taipumuksestani eroon. Anteeksi.

Mette kirjoitti...

Scifiä on kirjoitettu paljonkin aiheesta. Sukupolvilaivaideassa voi mennä pieleen aluksen matkustajien väkisinkin muokkaantuva kulttuuri. Pakasteihmisten suhteen ongelmana on pettävä tekniikka. Valoa nopeampi tai madonreikiä tai mustia aukkoja käyttävä tekniikka on vielä täyttä kuvitelmaa. Suomalainen Heimo Susi on kirjoittanut varsin hyvän avaruusmatkakirjan "Kentauri". Tällä alalla eivät suomalaiset paljon juhli, niin että kannattaa mainostaa.

hanhensulka kirjoitti...

Kiitos tarjouksesta, Miina. Minun täytyi mennä sänkyyn itkemään sen luettuani. Pilkut ja pisteet eivät ole vahvin puoleni, eivätkä yhdys sanat (vaikka sillä ei nyt tämän kanssa ole mitään tekemistä). Tässä kohdassa ajatus näyttää laukanneen yhtenäisenä virkkeiden välillä välittämättä välimerkeistä. Korjaan kohdan Miinan kestäväksi.

Onkin hyvä, että et käynyt täällä, kun puhuin vielä presidentti Regan'ista. Sen virheen huomasin ihan itse, tosin vasta tuntikausia julkaisun jälkeen. Selvästi tarvitsisin oikolukijaa, joka on paremman näköinen kuin minä tai jolla on paremmat lukulasit 8))

hanhensulka kirjoitti...

Kiitos, mette. En tunne kovin hyvin suomalaista kirjallisuutta ja vielä vähemmän scifi'ta.

Nuorempana ajattelin suurella varmuudella, että Einstein on erehtynyt valonnopeuden suhteen. Minusta tuntui niin väärältä ja epäoikeudenmukaiselta ajatella, että tähtien välillä ei voi liikkua. Pettyneenä täytyi jossakin vaiheessa pitkin hampain alkaa uskoa einsteinilaiseen universumiin.

Sedis kirjoitti...

W-miina tarkoitti varmaan sitä, että tuo sodan näyttämö kirjoitetaan yleensä Theater of War.

Vaikka ei se niin hirveän väärin ole kirjoittaa Theatre: Theater voittaa googletuksessa 11 miljoonalla vs. Theatre 9 miljoonaa.

hanhensulka kirjoitti...

Eli googleltakin näkee jo kumpi anglosaksisista kulttuureista on voittamassa. The Concise Oxford, jota meidän organisaatio käyttää kielen raamattuna, antaa "tietysti" englantilaisen muodon ensin, mutta mainitsee sitten tuon amerikkalaisenkin.

Loogisempaa ehkä olisi käyttää amerikkalaista (theater), koska nykyisin kaikki todelliset sodat ovat tietysti amerikkalaisia. Vaikka termi theatre of war kuulostaa kovin sellaiselta, että voisi tulla jopa Shakespearelta saakka. En pystynyt nopealla etsinnällä tätä kuitenkaan varmistamaan, joten voin olla väärässä (etsin vain Hamletin, Macbethin, Coriolanuksen, Troilus ja Cressidan (tästä olin varma:), Henry V:n ja Richard III:n).