27.7.2005

Olipa kerran Englannissa Pyhän Maarian kirkon pastori G.P. Taylor, omakustantaja,

josta Illuusia ei puhunut blogillaan, vaikka muuten mainitsi omakustannustoiminnan ja Espoon metsässä asuva Prospero, aforismikirjailija Lassi Kämäri, tuohtui Illuusian epäilyistä, että omakustannustoiminta ei olisi oikein järkevää. Prospero uskoi lisäksi, että Illuusia ei ainakaan ymmärrä sitä erityisen hyvin.

Blogihenkilö on myös aina suhtautunut omakustannustouhuun negatiivisesti. Pääsyynä tähän on se, että henkilö on perusluonteeltaan laiska ja saamaton. Jos kirjan saisikin jotenkin kasaan ilman jonkun toisen henkilön kannustusta, henkilön luonteella varustettu saamaton nahjus, jonka markkinointitaidot ovat samaa luokkaa kuin viimeisillään olevalla emakolla (huom. emakot saattavat loukkaantua tästä vertauksesta, mutta läteissä asuvillahan ei ole sananvaltaa), joten kirjan julkaiseminen ja markkinointi jäisivät lujan uskon ja optimistisen luonteen varassa odottamiseen keinutuolissa ja lähellä puhelinta.

Yleisesti kai voi sanoa, että kirjailijaksi tarvitaan taitoja, joita ei ole opittu kauppakorkeassa tai edes Tampereen hallintoekonomikurssilla, jos sellaista ajanhukkaa nyt siellä vielä harrastetaan, vaikka poikkeuksia tietysti löytyy. Ja poikkeuksia löytyy myös markkinointimenestyksessä.

Henkilöllä on vähän tietoja eräästä ulkomaalaisesta omakustantajasta, jonka nimi on G.P. Taylor.

Graham Taylor oli englantilainen pappi, joka ei pitänyt Harri Potter-kirjoista. Tämä laukaisee blogihenkilössä sarjan sympaattisia tunteita, joiden pääasiallinen syy on puhdas ja väärentämätön kateus Pottereiden luojaa, J.K. Rowling’ia kohtaan. Henkilöstä on nimittäin täysin väärin, että kirjailija on hauskannäköinen, nuori ja taitava menestyskirjailija. Henkilön itsensä piti tietysti olla juuri tuohon kuvaukseen sopiva.

Mutta tästä Taylor’sta pitäisi nyt puhua. Hän oli alussa periaatteessa mukava ja köyhä pappi, jolla oli hyvä maku kirjallisuuden suhteen. Sitten hän päätti kirjoittaa kirjan ja kustantaa sen itse. Esikoiskirjan nimi on Shadowmancer. Taylor joutui pistämään omia rahojaan likoon kaikkiaan 3000 punnan edestä, ja myi moottoripyöränsä saadakseen rahat kokoon. Kirja painettiin Suomessa WS Bookwell-nimisessä kirjapainossa.

”We did a good deal”, Taylor sanoo haastattelussaan Writers’ Forum-lehdessä syyskuussa 2003.

Sitten hän istuutui pappilansa keinutuoliin, ja mahdollisesti rukoili hieman, ja oletti, että hänen hyvät suhteensa tiettyihin ylimaallisiin tahoihin pitäisivät huolen kirjan myynnistä.

Ja niin pitivätkin. Kuultuaan esikoiskirjasta englantilainen Faber ja Faber-kustantamo tarjosi Taylor’lle kolmen kirjan diiliä isoa puntatukkoa vastaan ja Amerikkalainen kustantaja Penguin Putnam tarjosi puolestaan 500,000 dollarin suuruista etumaksua kirjan julkaisemiseksi USA:ssa, jonka pappi parka paremman älyn puutteessa hyväksyi.

Blogihenkilön pitää lopettaa tämä tarina tähän, nimittäin henkilön pieneen mieleen ei samanaikaisesti mahdu useita kadehtimisen kohteita. Ja koska siellä on jo, kuten Arvoisa Lukija ehkä muistaakin, J.K. Rowling’in lisäksi, kadehdittavana eräs kauniskutrinen, viehättävä ja paljonmatkusteleva, suomalainen kirjailija (joka tätä kirjoitettaessa puistattavasti haluaa yhteyttä turkulaisiin), niin kadehtimiseen ei valitettavasti ole Taylor’n osalta mahdollisuutta. Mutta vapaaehtoiset kadehtijat voivat löytää kohteensa kirjailijan omalta saitilta.

Että tällaista omakustannustoiminnasta. Niin, että oikeastaan, sen pituinen se.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Opettavainen tarina. En ehkä kuitenkaan ottaisi G.P Tayloria omakustantamisen johtotähdeksi, sen verran loistava hänen menestyksensä oli. Se asettaa kirjoittajille yliodotuksia.

Mutta joskus saduistakin tulee totta.

- Prospero

Anonyymi kirjoitti...

Vai olisko pitänyt sanoa: todellisuudesta tulee satua.

- Pro

Anonyymi kirjoitti...

Aloin väkertää tänne mielipidettä, mutta sitten väsäsinkin sen omaan blogiini. Onpahan siellä muistutuksena itselle mitä ajattelen:)

Esseeni loppupäätelmä oli kuitenkin, että en tule koskaan tekemmään (julkisuuteen tarkoitettua) omakustannetta runoistani, novelleistani tahikka romaaneistani..

Mrs Ruu Morbidi 27.7.2005

Anna Amnell kirjoitti...

Tulevaisuuden historiantutkijoille omakustanteet tulevat olemaan aarre. Samoin kirjailijoille.

KaRpaLo kirjoitti...

Mulla oli ilo tutustua kesäkurssillani Omakustannekirjailija Heimo Härmään. http://www.kirjastovirma.net/taivalkoski/kirjailijat/#a25

En valitettavasti ehtinyt jutella hänen kanssaan kovinkaan paljon omakustantamisesta, en esim. siitä miksi hän oli sen kustannustavan valinnut. Heimo kirjoittaa Päätalon perinnettä vaalien oman taivalkoskelaisen sukunsa ja itsensä elämästä. Kysäisin maalaisuuttani että minkä kokoisia painoksia Heimo ottaa kirjoistaan. Heimo sanoi että ne on niin isoja että hän ei kehtaa sitä sanoa. Sen tietää kuulema vain Jaakko Syrjä, joka on ilmeisesti ollut hänellä jollakin tavalla tukena kirjojen valmistumisvaiheessa. Sitäkään en tiedä että onko kirjoja millään tavalla "kustannustoimitettu". Ne kuitenkin myyvät ilmeisen hyvin eikä toiminta ole millään muotoa tappiollista. Heimolla olikin komas kirja jo painoa vaille valmiina.

Omalle kohdalleni on voi omakustantamista tässä vaiheessa kuvitella. Syy on se että olen niin helkutin laiska ja muutenkin niin huono supliikki-ihminen että homehtumaan jäisivät vintin perälle ne kirjat. Minä en niitä osaisi, enkä uskaltaisi markkinoida. Painotan sanaa tässävaiheessa, sillä tulevaisuuden ennustaminen ei ole ollut niitä parhaita puoliani.

hanhensulka kirjoitti...

Ruu, erinomainen essee tästä omassa blogissasi. Omat tuntoni ovat pitkälle samanlaiset kuin sinulla tuossa yllä juhlallisesti allekirjoitetussa julistuksessa. Kuitenkin, jos kirjoittajalla on järjestelykykyä, rahaa ja kärsivällisyyttä, ja ennenkaikkea markkinointikykyä, se saattaa onnistuakin.

Prospero arvelet, että G.P. Taylor ei ehkä ole hyvä esimerkki, mutta mielestäni hänetkin on hyvä mainita esimerkiksi omakustantajasta. Sinun sivuillasi mainitsemasi Haavikko myös. Itse olet myös osakas kustannusfirmassa. Tosin en tiedä yksityiskohdista.

Ruu, sinun tuntosi taitavat olla hyvin samanlaiset kuin useimmilla, jotka kirjoittavat omista kokemuksistaan. Valitettavasti en löytänyt illalla tietoja siitä australialaisesta, omakustantajana aloittaneesta menestyskirjailijasta, jonka mainitsin eilen jossakin kommentissani muualla.

Anglosaksisissa maissa omakustantajien kiusana on suuri joukko Vanity-palveluja tarjoavia, epämääräisiä yrittäjiä, kirjoittajien on tietysti oltava tarkkana. Kirjoittajalehdistä saa vähän väliä lukea tapauksista, joissa mukavalle miehelle tai naiselle on annettu käsikirjoituksen lisäksi tukku rahaa, ja tuloksena on ollut jopa vuosien odotuksen jälkeen paha mieli.

Mutta kuten sanoin, jos luonnolle sopii, saattaa olla oikea ratkaisu, ainakin runojen ja sukutarinoiden osalta. Omakirjan sivuilla luvataan 250-sivuisen kirjan 200 kappaleen painatuksen maksavan 2500 euroa, joten hirmuisista summista ei tietysti ole kysymys.

Blogisisko, sinun pointtisi tuossa on mielenkiintoinen myös. Muistaakseni Rihmastolla esitettiin joskus ajatus, että valtion pitäisi tukea omakustannustoimintaa juuri tuosta syystä:))

hanhensulka kirjoitti...

Karpalon hyvään esimerkkiin lisäyksenä, että tämä G.P. Taylor aloitti hyvin paikallisesti myös, ylipuhui paikallisen kirjakaupan (Waterstone) myymään kirjaansa, tämä kertoi pääkonttorille ja sitä tietä tieto pääsi kustantajillekin.

Heimohan on loistava kirjoittaja, Karpalo, ja monille meistä tuttu, joten siitähän saattaa syttyä vielä vaikka mitä!

Anonyymi kirjoitti...

Esimerkkinä siitä, että englantilaisetkin tekevät omakustanteita ihan onnistuneesti on entisen kollegani Rita Pringlen osittain omaelämäkerrallinen pienoisromaani Pariisista.

Pringle on opettanut useita vuosia lukuisia kieliä aikuisille Helsingissä. Miehensä työn vuoksi hän on asunut eri puolilla maailmaa.

Olen nähnyt hänen useita käsikirjoituksiaan. Kirjan valmistuminen tuntui pitkään unelmalta hänestä. Mutta sitten hän ex-miehensä Robin Pringlen innostamana kääntyi omakustanteita tekevän firman puoleen.

Lopputulos: kirjaa myydään esimerkiksi Akateemisessa (matkaoppaiden joukossa, josta sen ostin) ja Pariisin Shakespeare & Co:ssa.

Valitettavasti en nyt löydä Ritan kirjaa mistään. Joko olen lainannut sen jollekin tai se on väärässä paikassa. (Putkiremontin vuoksi tehdyt kaksi muuttoa yhdessä vuodessa aiheuttivat kaaoksen kirjahyllyissämme)

Pirkko

Anonyymi kirjoitti...

Kirja löytyi 1900-luvun alun Pariisia kuvaavien kirjojeni joukosta. Ei ihme, sillä kannessa on selvästi senaikainen kuva.

"Rue Cujas" kirjoittajana Elizabeth Tolbiac, tyttönimi siis, mutta takana valokuva, josta tuntee Ritan.

Pirkko