18.7.2005

Paasi, parsi ja Sheheradzade

Viikonvaihteen aikana blogissa vierailleiden joukossa oli virtuaalituttava Anwar (انوار ), joka ei ollut täällä ensimmäistä kertaa. Hänen fysiikkaa käsittelevästä, arabian kielisestä blogistaan löytyy paaden kuva, mikä näyttää rikkovan sekä fysiikan että uskon lakeja.

Toisaalta sehän tiedetään, että Arabiassa on aina ollut ihmeitä, ajatellaan vaikka lentäviä mattoja ja pystyyn jääviä köysiä, vai lienevätkö ne olleet enemmän persialaista ja intialaista perua. Tuhannen ja yhden yön sadut ovat ainakin sieltä idemmästä päin, vaikka Sheherazade kai kertoikin tarinoitaan Bagdadissa. Blogihenklön mielen nämä sadut sekoittivat jo hyvin pienenä ja laittoivat sinne hirmuisen halun matkustaa ja kokea itsekin satujen seikkailuja. Ei ole enää nykyajasta niitä satuja löytynyt, vaikka paljon ihmeellistä on henkilön onneksi sattunutkin silmiin.

Nykyisin lähes jokaista Lähi-idän kaupunkia kutsutaan 1001 yön kaupungiksi ainakin matkailumainoksissa. Ja kukapa sen varmuudella tietää vaikka olisivatkin.

Yksi islamilais-aktivistien (Arvoisa Lukija muistaa, että sanaa "terrroristi" ei siis saa käyttää) tavoitteista on juuri entisen kalifaatin suuruuden päivien toteuttaminen nykyajassa koko laajuudessaan. Siihenhän kuului jopa Espanja kokonaisuudessaan. Poitiers'n taistelun (700-luvulla) kerrottiin aikaisemmin estäneen arabi-kulttuurin leviämisen Eurooppaan, vaikka taistelun merkitystä on ranskalaisella tavalla suurenneltukin suhteettomiin mittoihin ja muiden tappeluilla on ollut suurempi vaikutus Euroopan säilymiseen kristittyjen käsissä. Tosin ennen Poitiers'n taistelua erään Abdulrahman'in arabijoukot olivat vallanneet Bordeaux'n ja jopa Orleans'in.

Blogihenkilön onneksi Bordeaux'in ja Cognac'in viini- ja konjakkiseudut vapautuivat alkoholivihamielisten arabijoukkojen alta, muuten monet nautinnot olisivat henkilöltä jääneet nauttimatta. Tosin Mette-bloggarin eräiden kommenttien mukaan muslimien rusinat ovat paratiisimaisen hyviä, erityisesti, jos niitä syö 72 rusinan erissä.

Myös Kaarle Suuri löi arabit Roncevaux'n taistelussa, jossa mm. Arioston Orlandona ikuistama ritari Roland (Raivoisa) otti ja kuoli. Näille yhteiskunta-aktivisteille demokratia on lähinnä takapuolen tuotteita ja länsimaista hapatusta, hirmuhallitus sen sijaan on unelmissa tavoitteena (siis tässä puhuttiin taas arabeista eikä ranskalaisista).

Muuten, tuhat ja yksi yötä on arabiaksi (beduiinimurteella) alf leila wa leila. Leila onkin suosittu naisen nimi arabimaailmassa, ja sopii naisen nimeksi tietysti erityisen hyvin vaikkapa suomenkielisenä. Panun, entisen feministisen älykkönössö-bloggarin mielestä vielä parempi nimi saattaisi olla keittiö.

Persialaisethan eivät ole arabeja. Parsin kieli (farsi arabiaksi) kuuluu indoeurooppalaiseen ryhmään ja on sukua mm. ruotsille, venäjälle, latinalle, kreikalle, sanskritille ja hindille. Parsi on ryhmän indo-iranilaisessa haarassa eli samassa kuin kurdin kieli. Indoeurooppalainen kieliryhmä on suurin ja vaikutusvaltaisin kaikista kieliryhmistä, vaikka kiinan, japanin ja korean kielten ryhmä onkin puhujien lukumäärän mukaan laskettuna ehkä hieman edellä.

Arabiankielihän kuuluu samaan seemiläiseen ryhmään hebrean kanssa. Ehkä se on yksi syy tappelun sitkeyteen Lähi-idässä, lähisukulaisten kanssahan yleensä syntyvät parhaimmat tappelut.

Tuosta Anwarin tarjoamasta kuvasta assosioitui aforismi, jota blogihenkilö on saattanut käyttää jo jossakin muusa yhteydessä, mutta laiskuuden riehuessa mielessä tulkoon tähän myös:

Fiktion ja faktan erottaa toisistaan vain uskon vahvuus.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaa-a, islamilais-aktivistit ja venäläiset haikailevat molemmat entisiä suuruuden päiviä, jotka pitäisi palauttaa vaikka väkivalloin.

Miksiköhän demokraattisessa Länsi-Euroopassa ei ole samanlaista revanssimielialaa? Britit eivät halaja imperiumiaan takaisin eivätkä ranskalaiset, espanjalaiset, hollantilaiset tai portugalilaisetkaan kaipaa siirtomaa-aikaa. Ruotsissakaan ei vaadita kovaan ääneen Norjaa ja Suomea takaisin kolme kruunun hallintaan.

Hanhensulka kirjoitti...

Monet niistä briteistä, joita minä tunnen, ilmeisesti vieläkin ajattelevat, että imperiumi on olemassa. Ja onhan Elisabeth I tietysti vielä kuningatar vähän joka puolella maailmaa, vaikka ei enää olekaan titteliltään keisarinna. Tietysti monet britit eivät halua konkurssikypsiä entisiä alusmaita enää yhteisille apajille.

Pultava ratkaisi, että Ruotsilla ei ole mahkuja Pohjoismaissa, ellei sitten löydy uutta Kaarle XII:n kaltaista kunkkua, joka paini jopa karhun kanssa (kerrotaan, Topeliuksen tarinat vaivaavat vieläkin päätäni:), Viktoria kyllä näyttäisi tarpeeksi vahvalta siihen puuhaan, ainakin ajoittain.

Venäläisten kanssa me olemme vielä vaikeuksissa jonakin päivänä. Halonen tietysti hurmaa Putinin helposti, mutta entä jos Halosta ei valitakaan, toisaalta Niinistöhän on poikamies ja Vanhanen näyttää iskevän kaikkeen liikkuvaan, niin että saattaa hurmauslinja vielä hyvinkin...

Anonyymi kirjoitti...

Ehheh, Vanhasesta ei IKINÄ uskoisi päälle päin.

Mikä se Anwarin kivi on? Mitä sivuilla tapahtuu ylipäätään? Ei saa selvää.

ruu

Hanhensulka kirjoitti...

Sitä kiveä ei Anwari selitä. Kuvan allakin lukee vain, että sakhra, joka tarkoittaa paasi tai kivi tai sen sellainen. Jerusalemissa on moskeija entisen Salomonin temppelin paikalla, nimi on Qubbat Al-Sakhra (Kiven kupoli tai Paasikupoli, sisällä taitaa olla pyhä kivi niin kuin Musta kivi Mekan Kaabassa).

Näyttää blogi koskettelevan fysiikan asioita (mm. valon nopeaus oli annettu tarkkana ja likiarvona km/s), mutta kun ei osaa kieltä niin ei voi sanoa. Minä pärjäsin juuri ja juuri teepoikien kanssa toimistossa ja osasin pyytää maustetun munaleivän eikä sitten paljoa muuta.

Ostin kyllä kirjankin ennen sinne menoa: Jussi Aron (oli itämaisten kielten proffa helsingin yliopistossa) Arabiaa ilman kyyneliä, mutta kyllä kyyneleet tulivat ennen arabiaa.

Anna Amnell kirjoitti...

Ranskalaiset ja englantilaiset ovat tajunneet, että kieli ja kulttuuri ovat heidän imperiuminsa.

Elisabet yhdistää ainakin muodollisesti entistä imperiumia. Kanadan kansalaisuustestissä tuomari osoittaa seinällä olevaa muotokuvaa ja kysyy, ketä se esittää. Oikea vastaus on: Kanadan kuningatarta.

Pirkko

P.S.Olen ollut viime vuosina aika tyytymätön kuningattareni ja hänen poikiensa tekosiin. En oikein kestä edes ajatusta siitä, että minulla olisi kuninkaana Charles ja kuningattarena -. En edes viitsi sanoa kuka. En ole unohtanut Dianaa.