18.8.2005

Euroopan Unioni, kulttuurirasistinen laajentamisen vastustus

Ja ksenofobia tulevat hakematta mieleen, kun lukee suomalais-eurooppalaisen oikeiston pienen suurenmiehen, Ville Itälän, käsityksiä EU:n laajentamisesta viime sunnuntain debatissa Helsingin Sanomissa. Perimmiltään hänen puheenvuorossaan on tietysti kysymys siitä, mikä lasketaan kuuluvaksi Eurooppaan ja mikä sen ulkopuolelle. Monien oikeistolaisuutta edustavien poliitikkojen mielissä Eurooppaa on vanhan Rooman läntisen keisarikunnan alue, itäinen Bysantin alue kuuluu muuhun maailmaan, jota ei pitäisi laskea tahraamaan eurooppalaista sivistystä omituisella, toisenlaisella, itämaisella mystiikallaan.

Tässä vaiheessa mieleen pomppaavat Eartha Kitt ja vanha turkkilaislaulu: ”Üsküdar'a gider iken aldi da bir yagmur…” (kaikkien pomojen ja sihteerien toivelaulu). Suomessa Vieno Kekkonen puolestaan lauloi: ”Uska Dara Bosborin pintaan välkkyvät lyhtysi nuo…”. Kitt’in laulun sanoista blogihenkilö hämmästyksekseen huomasi, että turkin kieli olikin elävää mongerrusta, jolla voi laulaa tarttuvaa musiikkia nykyaikaisista asioista, ja johon henkilökin voi osallistua sanoilla, joita ei tosin nuorena niin hyvin ymmärtänyt, mutta kuulostivat korvissa ihanan miellyttäviltä ja soljuvilta.

Jo aikaisemmin blogihenkilö oli kulkenut Konstantinopolin kaduilla Mikael el Hakimin kanssa ja Galata ja Kultainen Sarvi ja sen sellaiset olivat tuttuja, vaikka ei itse niitä ollut nähnytkään. Mika Waltari oli, ja kertoi henkilöllekin niin, että nykyinen Turkki peittyy useimmiten mielessä Mikaelin ja tämän Antti-ystävän tarinoiden alle, tosin purppurasaappainen Johannes Angeloskin kurkistaa sen kasan alta. Üsküdar'an valot heijastuvat Bosporin pintaan toiselta puolelta, Eurooppaa vastapäätä, vieraasta maanosasta, jota ei Itälä siis hyväksyisi Eurooppaan.

Myöhemmin henkilö oppi, että Kemal Atatürkin pakottamana demokratisoituneet turkkilaiset pitivät nuorta Suomea oman kehityksensä mallivaltiona ja itseään suomalaisten sukulaiskansana. Tämä oli Suomessa asuneen venäläisen fennofiilin (voiko sellaista todella olla!), Grigori Petrovin ja hänen kirjansa, Suomi, valkoliljojen maa (Finljandija, strana belyh lilij), ansiota. Kirja oli käännetty monille Balkanin kielille, myös turkiksi (Ak zambaklar ülkesinde – Finlandiya). Jokainen henkilön tapaama turkkilainen muistaa mainita kansojen välisen sukulaisuuden, useimmat ovat tunteneet Valkoliljojen maan ja esittävät arvailuja uralilaisten ja altailaisten kielten olemassaolosta ja suomen ja turkin kielen sukulaisuudesta. Blogihenkilö yrittää aina kohteliaasti kumota molempia käsityksiä vedoten suurestioppineeseen suomalaiseen, Kalevi Wiikiin, mutta näitä väitteitä ei yleensä edes kuunnella. Tämä ei vaivaa henkilön mieltä sanottavasti.

Blogihenkilö epäilee, että kokoomuksen puheenjohtajana epäonnistunut lapsenkasvoinen Ville Itälä on pudonnut kielikuoppaan. Ja siellä ajatellaan, että vain oikealla eurooppalaisella kielellä voi puhua sellaisia järkeviä ajatuksia, jotka voidaan hyväksyä EU:n lasipalatseissa Brysselin Luxemburgin aukion laidalla.

MEP Itälä ei näytä olevan tyytyväinen Balkanin maidenkaan jäsenyyteen, paitsi, jos ne omaksuvat ”perinteisen”, eurooppalaisen maailmankatsomuksen. Tai käyttäen hänen omia sanojaan: "mutta pitkän ajan kuluessa ja sitten, kun ne täyttävät jäsenyydelle asetetut ehdot ja ovat sisäisesti demokraattisia ja väkivallattomia”. Itälä ei määritä käsitteitä ”sisäisesti demokraattinen” tai ”sisäisesti väkivallaton” joten hänen viisautensa todellinen syvyys jää lukijan arvailtavaksi. Itälän Eurooppaan saisi kai kuulua vain Länsi-Rooman alueita, Bysantin perilliset pysykööt lesteissään. Kreikka on onnekas, että se ei ole nyt kerjäämässä Unionin jäseneksi, mahdollisuudet olisivat ehkä pienet.

Itälä, sivistyneenä poliitikkona, arvelee, että EU:n tilanne on tänään samanlainen kuin Napoleonin Ranskan parisataa vuotta sitten, Waterloon jälkeen. Blogihenkilö ymmärtää historian opetuksesta yhtä vähän kuin Pentti Saarikosken runoista. Mutta henkilö näyttää muistelevan Tolstoin tarinoista, että Napoleonin ratkaiseva tappio tapahtui Borodinossa jossakin Moskovan liepeillä ja Waterloo oli vain jonkinlainen keisarillinen joutsenlaulu, jolla ei enää muutettu Eurooppaa suuntaan eikä toiseen. Napoleonin oma lopullinen kohtalo ratkesi siellä.

Turkki, Osmanien tai Ottomaanien sulttaanikunnan valeasussa, oli viimeisen islamilaisen kalifaatin ylläpitäjä vuoteen 1924 saakka. Siitä saakka Turkkia on kiivaasti nykyaikaistettu eurooppalaiseksi ja hallinnoltaan sekulaariseksi maaksi. Turkin kieli on ”puhdistettu” arabian vaikutuksesta ja sitä kirjoitetaan länsimaisilla kirjaimilla. Demokratia ja vapaus asetettiin yhteiskunnallisen kehityksen tavoitteiksi. Tarkoituksena oli tuoda Turkki nykyaikaan ja luoda edellytykset läheiselle integraatiolle Euroopan kanssa, vaikka Unionista ei silloin osannut unelmoida juuri kukaan muu kuin saksalais-ranskalainen Robert Schuman, joka on saanut unelmiensa muistoksi aukion EU:n keskuksessa (Rond Point Schuman).

Itälä sanoo, että Turkissa vallitsevat arvot ovat vuosisatoja vanhat ja poikkeavat perinteisistä eurooppalaisista arvoista. Hän sanoo myös, ” että Turkille maksettaisiin maataloustukia enemmän kuin nyt maksetaan kymmenelle uudelle jäsenmaalle yhteensä”. Itälä ei sen sijaan mainitse, että rikkaan Ranskan maataloustuottajille lahjoitetaan puolet koko nykyisestä maataloustuesta. Eikä tietysti kysy, miksi näin pitää olla!

Niinpä Itälä ja puolivilli poikamiespankinjohtaja ja presidenttiehdokas Sauli Niinistö myös (Hesari 17.8.2005) kannattavat Turkille jäsenyyden sijasta jotakin muuta, tarkemmin määrittelemätöntä ratkaisua. Turkki, joka on ollut Unionin valittu jäsenehdokas jo vuodesta 1999 saakka, haluaa, että vain täysjäsenyys on integroitumisen tavoite. Suomalaisen EU komissaarin, Olli Rehnin, kanta Turkin jäsenyyteen ei ole tiedossa, vaikka henkilöllä on sellainen hytinä, että hänkään ei suhtaudu siihen pelkästään myönteisellä innokkuudella.

Blogihenkilön, joka ei ymmärrä korkeasta politiikasta tuon taivaallista, näkee Turkille kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta. Integroituminen Eurooppaan tai joutuminen osaksi arabimaailmaa, kalifaattia, joka lopulta perustetaan Irakin, Saudi-Arabian, Persian lahden öljyisten emiirikuntien ja, mahdollisesti, Syyrian raunioille. Henkilön mielestä, jokaisen eurooppalaisen poliitikon on kannatettava Turkin integroimista Euroopan tulevan turvallisuuden vuoksi.

Vaihtoehto on lastemme lapsille liian suuri taakka, varsinkin, kun jo lahjoitamme heille kasvihuoneilmiön ja ydinvoimaloiden jätteet sadoiksi tuhansiksi vuosiksi.

12 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

"Sisäisesti demokraattinen" ja "sisäisesti väkivallaton" ovat minulle olleet samaa stiiknafuuliaa kuin "sydämen sivistys" tai "lapsi sisälläni".
Suomalaisten korkeaarvoisten poliitikkojen(kin) uskomattomat uskomukset muista kulttuureista ovat häkellyttäviä. Kuka kiipeää vanhassa sivistysmaassa keskeisen kansallisen monumentin päälle muka leikillään, kuka ihmettelee ääneen toisessa ikivanhassa kulttuurimaassa isäntiensä alkeellisuutta.
Turkki on jo parikymmentä vuotta ollut minulle rakas maa kaikkine mystisine historioineen ja nykypaivän ristiriitaisuuksineen. Suomalainen tuntee olevansa etuoikeutettu vieras, tuttu vieraanakin.
Käyn syksyn kuluessa luultavasti niin Turkissa kuin Egypissä. Miten nyt tilanne kehittyykin. Ainakin lentopäivät on varattu.

hanhensulka kirjoitti...

Liisa, Kiiperi tuolla omassa blogissaan etsii juuri meidän kaikkien sisältä lasta, jonka tosin arvelee osoittautuvan hirviöksi.

Niin, mitähän sille Väyryselle kuuluukaan nykyisin, sehän sai oppinsa Urkilta, joka tosin kiipesi vain palmuun.

Muuten, Turkissa käydessäsi voisit pistäytyä myös maailman vanhimman kaupungin raunioilla, Çatalhöyük'issä. Itse en siellä vielä ole käynyt, mutta menen heti kun löydän taas rahapussini!
http://www.smm.org/catal/

Liisa kirjoitti...

Uusrahvaanomaisen muijan sisältäni löydettyäni olen ruvennut suoraan sanomaan, ettei minulle enää, kiitos, yhtään seutukunnan vanhinta rauniota. Silti löysin eilen - olikohan se eilen? - kuolinpesärotiskon vintiltä kasauman vanhaa oppikirjaa ja erinäisiä dokumentteja 30- ja 40-luvulta. Ajatella koulupoikana Antti (yksi näistä tämän kesän vainajistani, se, joka joutui suoraan koulunpenkiltä sotaan!) oli kova käymään leffassa. Kinon lippuja oli aika kasa kumilenkillä yhteen niputettuna. Kenen kanssa lienee käynyt ja mitä katsomassa 21.1.1945, lippuja on kaksi ja toisen takana lukee musteella kauniisti kirjoitettuna "Kartanon naiset"?! Paikat olivat 34 ja 35, siis aika edessä =/ katsomossa.
Myös Kokemäen yhteiskoulun vuosikirjat olivat historiaa valaisevia ja pimittäviä: Yksityisen koulun tulot ja menot olivat juuri ja juuri tasapainossa, mutta koululapset olivat olleet "tavanomaisen haluttomia ja oppiin taipumattomia". Ja keväällä 1939 maisteri Aino Valli "siirtyi suomenkielen vanh. lehtorin virkaan Viipurin kl. lyseossa", tilalle oli valittu somerolainen Urho Tuomola.
Mitenhän maisteri Vallin opetustoimi sujui Viipurissa lukuvuoden 1939 - 1940?

hanhensulka kirjoitti...

Vallista en osaa sanoa, kun en itse ollut paikalla. Mutta sen voin sanoa, että Sonkajärven mummulassa on ehkä kymmeniä päiväkirjoja kolmelta sedältä (vanhojapoikia kaikki), joihin olen päässyt vain vähän salaa kurkkaamaan (sodanaikaisiin). Olin vähän pettynyt, kun oli niin paljon kirjattu laulunsanoja. Mutta oli siellä muitakin, ja nyt odotan koukkuiset sormet sojossa (tämä taisi olla epäloogista), että pääsen taas salaa niihin käsiksi. Sellaista on uteliaan vojöristin salattava elämä!

hanhensulka kirjoitti...

Niin piti vielä sanoa, että minä olenkin kohta siinä iässä, että seutukunnan vanhin raunio on aina siellä missä minäkin. Säästyvätpä askeleet!

Rauno Rasanen kirjoitti...

"Seutukunnan vanhin raunio." Päivän paras (toistaiseksi).

Et ole itse aikonut ryhtyä matkailunähtävyydeksi?
Keräisit matkarahoja siihen Catalhöyükin reissuun vaikka otsikolla "Näe nyt Bysantin viimeinen nainen" - Näyttely auki Madamen Brysselin budoaarissa arkisin klo. 12-16.

Kenelle muuten noi "kippurakärjet" on kuuluneet. Taisi olla muotia joskus 1400-1500-luvulla?

Olen nähnyt sellaiset jossain kuvassa mm. erään varhaisen "Unioni-friikin" - Kristian II:n jaloissa.

(Kristianhan tunnetaan "räväkästä" (Kalmarin) unionipolitiikastaan (Tukholman verilöyty 1520).

hanhensulka kirjoitti...

Voi olla, että en oikein pärjäisi nyt näytillä tuolla Gare de Nordin ympäristön ikkunoissa istuville saaronin liljoille. Niitä pystyi ennen kaupungin viimeisintä siivoustointa pikaisesti ihailemaan jopa ohikulkevan junan ikkunasta. Liisa, joka nuo vanhimmat rauniot tuolla ensin mainitsi, saattaisi pärjätä paremmin:))

Kippurakengät tietämäni mukaan taitavat olla pohjois-intialaista alkuperää ja kyllä kai sellaisia on siellä päin käytetty viime päiviin saakka.

Liisa kirjoitti...

Minut ovat saaronin liljat nujertaneet kerta toisensa jälkeen ja vuosikymmenestä toiseen. Brysselissä Hanhensulan kirkon kirjaston vieressä (?) oli taannoin edustava lihatiski. Käveltiin pojan kanssa sen ohi - minä usutin poikaa keskittymään edessä olevaan papilliseen tapaamiseen. Se ryökäle lilja ikkunassa avasi nuppuisan suunsa ja huomautti pojalle, että sillä on vanha muija, vaihtakoon edustavampaan. Kielivaikeuksien takia saatan kaunistella viestiä. Poika murjotti viikon sitä, että luultiin äitinsä mieheksi! Tänään hänellä kumminkin on syntymäpäivä! Taas.

Kippurakengistä tuli mieleeni yksi roomalaisen bussin episodi. Oltiin menossa Villa Lanteen, oli kolean sateinen talvisää. Vieressä istuva muodikas nainen - ainahan nuo roomattaret vaikka taivaalta tippuisi Forum Romanumilta trombin nostattamia muinaiskimpaleita! - rupesi ääneen ihailemaan muinaissuomalaisia äidin kutomia kuviosukkiani ja papan vanhoja nahkatallukkaitani. Hoh! Katalogista näin, että sellaiset kipparanokkakengät ja pitkät kudotut kirjavat sukat tai säärystimet ovat ensi talven pintamuotia.

No. Anteeksi taas asiattomuus. Täytyy ruveta miettimään huomista Espoon-reissua. Miten missaisi tuomiokirkon mutta kehtaisi mennä suoraan pötypöytään Mikkelänkallioille? < Tämä liittyy raunio-, museo- ja kirkkofobiaan, joka puhkesi kukkaan kuin psori kyynärpäässä joskus maalis-huhtikuussa tänä vuonna.

hanhensulka kirjoitti...

Juu, eivät ne saaronin liljat kohteliaita ole. Yksikin, jota olen katsellut, tulee tuliterällä bemarillaan kovin ylpeästi "toimistonsa" eteen ja keikuttelee sisään doberman vapaana kannoillaan. Iso asuntokin on varmaan jo kokonaan maksettu. Yksi toinen puolestaan keikuttelee 11-sentin koroissa Knokken kalliimman pään rantabulevardilla kiskoen perässään ikäloppua yorkshiren terrieriä, itselläänkin taitaa olla ikää jo lähempänä viittäkymmentä, saattaa olla jo eläkkeellä, vaikka vielä viisi vuotta sitten päivysti mersussaan istuen entisen asunnon nurkilla.

Kovin ovat hyvän näköisiä molemmat vielä, ei voi kuin haikeana myöntää. Sen dobermanin takia en ole uskaltanut nähdä unia kuin siitä toisesta:))

minh kirjoitti...

Hitto, kun ei tullut luettua hesaria viime sunnuntaina. IHME, jos Itälä piipittää jostain "oikeasta eurooppalaisuudesta".
Kun Suomi on liitynyt EU:hun, meillä on näköjään varaa sanella tuota oikeaa eurooppalaisuutta, vaikka ennen EU:ta monen mielipide oli,että "mitä me siellä tehdään, eihän me oikeesti olla eurooppalaisia. Tai siis ollaan, mutta niin kaukanakin..me ollaan niinku ihan erilainen kansa ja maa, kun muut EU-maat..jne jne"
Miksi ihmeessä Turkin ei tulisi liittyä EU:hun(kun ihmisoikeusasiat ovat toisella tolalla)??? Maalla on aina ollut suuri vaikutus Eurooppaan ja vähemmän Euroopan reunalla se on kuin Suomi.
Sitäpaitsi meidän olisi korkea aika Euroopassa tajuta alkaa kuroa kiinni juopaa muslimimaailman ja kristityn/juutalaisen maailman välille.
Mikä sen parempi apu siihen, kuin Turkin liittäminen EU:hun? vaikutteita molemmin puolin ja ymmärrystä ja toleranssia lisäävä toimenpide. Tulee kyllä kestämään kauan, ennekuin siihen pästään ja pessimisti-minh esitää, että kymmenessä vuodessa maailma on jakautunut kahtia uskonnollisesti ja kulttuurillisesti melko kokonaan ja sota on päällä kaikissa rajamaissa. SEkät muut toimenpiteet, kuten muslimien profilointi länsimaissa jne.
Kauhuskenaario, tsori...!
Turkki on kiehtova maa ja kiehtova kieli, ehdottomasti sopisi lisämaustetta antamaan anglosaksiseen, kuivakkaan Eurooppaan, jossa enimmäkseen seisoskellaan kanki perseessä sateessa.
-minh-

hanhensulka kirjoitti...

Kiitos kommentista, Minh, ja mielenkiintoisesta eurooppalaisen olemuksen kuvasta. Ja kyllä Itälä todella "piipittää" siitä.

Muslimien ja kristittyjen 600-luvulla alkanut sota ei hevillä pääty, varsinkaan kun siihen liittyy länsimaailman öljyongelma, jota ei varmaan ratkaista ihan äkkiä. Molemmat käyvät tietysti oikeutettua ”pyhää” sotaa, vaikka toinen puoli kutsuukin sitä nykyisin kohteliaisuussyistä toisella nimellä.

Tästä(kin) syystä Turkkia ei pitäisi sysätä muslimimaailman syliin pelkästään kulttuurirasismin vuoksi.

Muuten, tuolla Kirjailijan häirikköklinikalla ei ollut tarkoitus olla alentuva tai hyökkäävä, joskus vain puheenvuoron sävy ei onnistu oikealla tavalla.

minh kirjoitti...

No, ei se onnistu meikäläiseltäkään(yleensäkään), että eipä siitä sen enempää.

Holyland jaksoi vain asiasta innostua, kun on asiaan niin perehtynyt. Että ei sieltäkään päin sävy ollut kovin kiva, minusta.

Tykkään näistä "kulttuuripoliittisista" katsauksistasi.
"kanki perseessä sateessa"-ilmaus tuli, kun tuli tämä Euroopan Määräilijävaltio Englanti mieleen. Muuten Eurooppa on aika kirjava ja kiva paikka.
-minh-