31.8.2005

Iltapäiväuutisten lukua Arlandassa


rlandan lentoasemalla on aikaa lueskella vaikka 1,5 euroa maksavaa Iltasanomaa, jossa toimittaja Pasi Kivioja kirjoittaa kolumnissaan otsikolla Ihmeellinen maailma, että "karmeinta olisi, jos näkisi itsensä kaivamassa nenäänsä tai raapimassa takapuoltaan".

Arvoisa Lukija saattaa ihmetellä minkälaiset tavat ja toiveet iltapäivälehtien toimittajilla oikein on. Mutta toimittaja Kiviojan pelko liittyy satelliittien vakoilukäyttöön, eikä niinkään kultaiseen käytökseen. Toimittaja on kolumniaan varten katsellut Googlen uutta karttaohjelmaa ja löytänyt sieltä ihmeteltäväkseen oman autonsa, joka onneksi oli ilmeisesti oman talon pihassa. Ja sen lisäksi omituisen tumman alueen Saharan itälaidalta Etelä-Libyassa.

Blogihenkilöstä näyttää siltä, että alue on muinainen jättiläisen hauta, jonka päältä tuuli on puhaltanut hiekat ja paljastanut kuolleen kasvot, joilla on selvästi muinaisen Egyptin aikaiset aurinkolasit vielä nenällään. Toisaalta kysymyksessä saattaa olla öljykaivo, josta pumpattu öljy ei ole osunut tynnyreihin ja josta tuuli on puhaltanut öljysaastetta ohueksi hunnuksi pitkin heikkaista Saharan maisemaa. Mutta voi se olla muutakin.

Muuten blogihenkilöstä näytti, että hänellä oli suuri onni nauttia päiväkahvit samassa Arlandan kahvilassa melkein-ensimmäisen-naispresidentin kanssa, joka jonotti ensin kahvijonossa henkilön edessä ja sitten pääsyä Blue1:n Helsinginkoneeseen. Tuurillaan isotkin laivat seilaa, sanotaan. Pienellä onnen lisämurulla tämän Hornetilla lentäneen viehättävän naisen ei tarvitsisi jonotella kahvijonoissa, ja toisaalta suomen armeijalla ei olisi sadankomitealaista ylipäällikköä.

Blogihenkilö ei osaa eikä uskalla sanoa kumpi olisi maalle suuremmaksi eduksi.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Satelliiteista puhuttiin radiossakin tunti, pari sitten: Kultakuumeessa puhuttiin Sirkku Peltolan näytelmästä Suomen hevonen, jossa yksi keskeinen ajatus - sen esittää vanha äite - on, että meidän aikanamme jumala on satelliitti. Olisiko siis se jumalan kaikkinäkevä katse? Peltola sanoi jotenkin niin, että näytelmä on tragedia, joka on tehty komediaksi. Sen asiat ovat traagisia, mutta hahmot ja tilanteet naurattavat. Ihmisetkin ovat koomisia, heille nauraa, muttaa ei pilkallisesti, vaan hellästi - uskoisin minä. Täytyy mennä katsomaan!

Anonyymi kirjoitti...

Jos nyt muistellaan että mainittu henkilö muistetaan Hornetissa istumisesta ja hänen voittajansa Nobelin rauhanpalkintoehdokkuuksista voin ainakin omalta kohdaltani epäillä suuremman edun toteutuneen.

Sun äitis kirjoitti...

Vuoden 94 presidentinvaaleja taisin seurata intomielisemmin kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Kun tulos oli selvä, purin pettymykseni sanomalla:"Ei tullut naispresidenttiä, tuli pelkkä mies."

Seuraavalla viikolla silloin nelivuotiaat kaksospoikani näkivät Ahtisaaren uutisissa ja huusivat:"Äiti, tuu kattoon, telkkarissa on pelkkä mies."

Rauhanpalkintoehdokas tai ei, minulle Ahtisaari on ikuinen välikausipresidentti: pelkkä mies, ei valtiomies.

Hanhensulka kirjoitti...

Mirjam, hyvä komediahan on (aina) myös tragediaa, ja päinvastoin.

Syrinx, rauhanpalkittujen lista ei ole muutenkaan oikein lupaavan näköinen (ehkä ehdokaslistat ovat parempia:)

Jos Rehn olisi voittanut, hän istuisi kai vieläkin. Minäkin olin, ensimmäisen kerran, pettynyt tuloksesta, yleensä en vaalien tuloksista paljoa piittaa, kun niillä on niin vähän vaikutusta (vai oliko mm. vihreiden voitoilla jotakin erilaista merkitystä kuin jollakin muulla puolueella). Mara oli juuri ja juuri sopiva vain yhdeksi kaudeksi, vaikka onkin (pelkkä) hyvä kansainvälinen (virka)mies.

Juuri niin kuin sun äitis sanois, jos viitsis. Ai juu, sehän sanoikin niin, vaikka onkin vaan nainen:)

Anonyymi kirjoitti...

"Ja sen lisäksi omituisen tumman alueen Saharan itälaidalta Etelä-Libyassa."
Meitä huolestuttaa, ettei olis taas Muammar alkannut viilata Saharan nomadeja linssiin autonomian toivossa. Liekö turhautuneita tuaregi-nuoria koulutusleirillä, vai heinäsirkkaparvi? Mutta mitäs purtavaa keskellä hiekkaerämaata?´
Kuva hävinnyt linkistäsi? Onko tummasta alueesta päästy selville? Meitä kiinnostaa aina hämärät vyöhykkeet, rajamaat, katveet, mitä niissä tapahtuu.
Timbuktusta pohjoiseen, Mr Bones ja Dee