5.8.2005

Virtuaaliolemus, totuus ja paskanpuhuminen

Askarruttavat alinomaa blogimaailmassa asuvia. Illuusia, tuo Illusian siivekäs pikkuserkku, sinisilmäinen ja vaaleatukkainen, eteerinen hahmo, on realisoitunut otsaa ja silmiä lukuun ottamatta ruumiittomana virtuaalimaailmaan varta vasten muodostetuista bittijonoista ehkä sadoille näyttölaitteille ympäri maailmaa. Sen lisäksi hän on aloittanut keskustelun blogien luokituksesta ja niiden merkityksestä omalla hienolla blogillaan. Tämäkin osoittaa, että eksistentialismi on jokaisella vain pienen virtuaaliraapaisun syvyydessä kyberihon alla. Se on ihmiselle olennaisempaa kuin uskonnollisuus, joka tietysti onkin vain eksistentialismin nurkkaanajautunut alalaji.

Blogihenkilö kuvittelee, että ihminen on luonut virtuaalisesti niin kauan kuin Ihmisiä on ollut olemassa. Arvoisa Lukija tuntee sanat kotiliesi, alttari, ikoni, taideteos ja monia niiden ”fyysisiä” vastineita aistihavaintojen maailmassa. Henkilön mielestä ihmisen perimmäiseen olemukseen kuuluu abstrakti mutapaini, jonka tuloksena tulee uudelleen muotoiltu kasa abstraktia mutaa, jolle jokin yhteisen, idealistisen mielemme tuottama tuntematon, kosminen olio puhaltaa idolin hengen.

Hyvin vanhoilta ajoilta on omassa ajassamme vain vähän todisteita luomisvoimasta, kuten joitakin hätkähdyttäviä seinämaalauksia ja Willendorfin Venus. Ne olivat oman aikansa omakustantajien ja bloggaajien esi-isien tekeleitä. He teeskentelivät olevansa olemassa oman kuolevan ruumiinsa ulkopuolella ja julkaisivat, jotakin, jota meidän aikamme ymmärtää taiteeksi.

Arvoisaa Lukijaa pyydetään hetken ajattelemaan kaikkien tuntemiensa ihmisten puhelinvastaajien viestejä. Kuinka moni niistä on täsmälleen julkaisijansa ”näköinen”. Niiden luoja näyttelee miniroolin, jonka haluaa julkistaa maailmalle: hienostunutta, hiljaista, mölyävää, täsmällistä. Tämä voi olla tietoista tai tiedostamatonta. Ja tästä päästäänkin blogien totuudellisuuteen.

Nimittäin Illuusia vaatii, että hänen lukemansa blogit olisivat totuudellisia ja että paskaa puhuttaisiin vain satunnaisesti. Tämä on tietysti hieman hymyilyttävä vaatimus virtuaalihenkilöltä, jonka nimi on Illuusia, mutta tehdään se huomio jollakin toisella kerralla ja tarkastellaan sen sijaan ”totuutta”.

Kysymme: ”Mikä on totuus?”

Ja kas, huomaamme, että emme ole ensimmäisiä, jotka esittävät kysymyksen. Itse asiassa se on vähän suurehko kysymys lyhyen lastun vastattavaksi. Siitähän on julkaistu laajoja tieteellisiä tutkimuksia, joita muita teorioita julkaisseet tutkijan tutkijakollegat ovat sitten väittäneet harhaanjohtaviksi, ala-arvoisiksi ja täysin mitättömiksi ja esittäneet oman teoriansa ainoana totuutena.

Blogihenkilö näyttää ajattelevan, että totuus on suhteellinen käsitys, ja että ideoiden maailmassa, jossa ihminen elää tietoisena oliona, ei absoluuttista totuutta ole olemassakaan. Virtuaalinen totuus on tietysti virtuaalista, joka taas tarkoittaa blogihenkilölle ”jotakin, joka ei ole sinällään fyysisessä maailmassa olemassa, mutta on olemassa ideoiden maailmassa ja saadaan sieltä tietokoneohjelmiston avulla näennäisesti olemassa olevaksi ja tarkastelun kohteeksi”. Reaalimaailma pystyy vain vaivoin tai ei ollenkaan jäljittelemään virtuaalisen olioita. Näin ollen epämääräinen kivikasa on ”alttari”, omituisen muotoinen puupala on ”taideteos”, kivistä tehty ympyrä on ”kotiliesi”, värillinen kuva ilman perspektiiviä on ”ikoni”.

Itse asiassa kaikki kirjallisuus, taide, tiede, ajattelu yleensä on virtuaalista. Kaikki, mikä merkitsee meille jotakin Ihmisinä, on virtuaalista. Fyysinen maailma on kahle.

Useimmat blogistanian olioista muistuttavat muiden medioiden olioita, runo näyttää paperirunolta, novelli näyttää paperinovellilta, lastu paperilastulta. Jotkut virtuaalioliot, kuten Karri Kokko ja Leevi Lehto, ovat kokeilleet (suomalaisina tiennäyttäjinä) virtuaalimaailman käyttöä ”perinteisestä” sisällöstä, esitystavasta tai luomisprosessista poikkeavalla tavalla, toistaiseksi ilman suurta menestystä.

Leevi Lehto on myös haastatellut amerikkalaista runoilijaa, Charles Bernsteinia epätavallisen tulevaisuudesta, tekstissä sanotaan Bernsteinin sanoneen mm. näin:
"Minäkin olen sitä mieltä, että runoudella on oikeus olla olemassa itsesään. Se ei tarvitse hyvien ja oikeiden päämäärien kainalosauvoja."

Haastattelussa omaan napaansa tuijottaja haastattelee toista samanlaista, siksi sillä on merkitystä blogikirjoittamiselle. Ja blogihenkilö ajattelee, että tämä runoudelle vaadittu oikeus voidaan vaatia koskemaan blogejakin. Se, ovatko ne totta vai valhetta, on yhdentekevää. Niiden oikeus olemassaoloon on siinä, että ne ovat olemassa.

Virtuaaliystävä Illuusia näyttää ajattelevan että blogeilla pitäisi olla ominaisuus, jota hän kutsuu ”totuusarvoksi”, niille ominaisen ”käyttöarvon” lisäksi. Itse asiassa hän näyttää sanovan, että blogilla ei ole (hänelle) käyttöarvoa ilman näennäistä totuusarvoa. Esimerkkinä Illuusia mainitsee, että jatkuvaa huumeiden käyttöä käsittelevä blogi, jossa virtuaalimaailman luoja näyttää ajattelevan koherentisti, on jotenkin totuusarvoton blogina.

Blogihenkilölle tämä näyttää väärältä tavalta lähestyä blogeja. Näyttäisi mieluummin siltä, että blogeilla on käyttöarvoa, joka määräytyy blogin lukijan transienttien tavoitteiden perusteella. Ja tähän liittyy oleellisesti kyky, tarve ja todennäköisyys puhua myös paskaa.

Totuus on liian vaikeasti määritettävä voidakseen olla hyödyllisenä tavoitteena. Lukijan transientit, jotenkin epikurolaiset tavoitteet viittaavat nautinnonhaluun, epävarmuuteen ja postmoderniin maailmaan yleensä. Helsingin Sanomien kaltaista pysyvää olemassaoloa mielipidemammuttina ei blogille oikein voi ajatella. Voi olla, että tietokoneisiin perustuva virtuaalinen todellisuus onkin mahdollista vain nykyisessä, postmodernissa minä-maailmassa. Kirjoittajat luovat virtuaalista minuutta lukijoille, jotka ovat myös virtuaalisia. Vai tunteeko joku Sun äitiäs.

27 kommenttia:

Karri Kokko kirjoitti...

Mukava huomata, että olet ymmärtänyt blogieni luonteen. Ne eivät siis sisällä jonnekin muualle ja muulla tavalla tuotettujen tekstien tai kuvien reproduktioita, vaan kuten aivan oikein sanoit tietoisesti blogiin ja blogin suomin mahdollisuuksin tehtyjä originaaleja. Kyse on kokeesta, projekteista, joiden päämäärää en tiedä. Mitä menestykseen tulee, olen iloinen jokaisesta lukijasta, ja siten tästäkin huomiosta. Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Käyttöarvo.. ? ;D

Pelottavan totista touhua.
Jos blogihenkilö odottaa kanssakirjoittajien
pitäytyvän tiukassa faktassa ja esiintyvän jopa
omalla nimellään / kasvoillaan sotun kera tulee
minulle heti ensimmäisenä mieleen että kyseisen
lukijan, mahdollisesti myös kirjoittajan
pääasiallinen tähtäin on miehen tai naisen
bongaaminen virtuaalimaailmasta.

Käyttöarvo.. käyttötarkoitus..

Toisaalta, jos blogihenkilö esiintyy
nimineen ja naamoineen tulee ensimmäisenä
mieleen että hän haluaa mainostaa jotain.
Olla tyrkyllä, saatavilla, naitavissa.

Yleensä kyseessä on ihan se oma ego.
Nimiä ja naamoja löytyy paljon paremmin treffisivustoilta.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Michel Foucault`lta kysyttiin kerran, miksi hän kirjoittaa. Taustalta löytyy polemiikki Sartren väitteestä, että kirjoittaminen oli tietoinen valinta, jonka hän teki jo hyvin varhain - (luettuaan ensin isovanhempiensa laajan kirjaston alusta loppuun alle 15 vuotiaana).

Foucault`n mielestä sen sijaan mitään tietoista valintaa kirjoittamisen suhteen ei ole.

"Miksi ihminen kirjoittaa" kysyy Foucault provosoivasti ja vastaa: "tullakseen hyväksytyksi, saadakseen myötätuntoa" (muistinvarainen sitaatti).

Näin ollen Velikulta provosoinnistaan huolimatta osuu maaliin - ei kuitenkaan ihan keskelle sitä...

***
Mitä tulee totuuteen, toivoisin, ettei niin arvovaltaiseen ja kunnioitettuun naishenkilöön suhtauduttaisi tällä tavoin (Illuusia)- suorastaan ylimielisesti.

Ettei "häntä" (La Vérité, Die Wahrheit) muka lainkaan ole...Sehän on samaa kuin sanoisi itselleen, ettei siis minua itseänikään ole kuin virtuaalisena projektiona.

Vai yritetäänkö nyt - jälleen kerran - "todistaa" oikeaksi tuo postmodernin ajattelun "viimeinen paljastus" (jonka esitti jo Nietzsche), eli että kaikki meidän tietomme on (vain?) tulkintaa.

Nietzsche myös vastaa vastustajilleen jotenkin seuraavasti: "Ja te tulette sanomaan, että myös tämä väite (että kaikki on tulkintaa) on tulkintaa. Aina parempi."

***
Väitän kuitenkin, että Nietzschen projekti meni alunperinkin perusteellisesti pieleen, mikä ei tietenkään kumoa sen neroutta, mutta kyseenalaistaa tai ainakin jyrkästi rajoittaa sen esteettistä ja moraalifilosofista "käyttökelpoisuuta."

Nietzschen yritys oman identiteettinsä luomiseksi ja ylläpitämiseksi oli - jos ei toki väärä - niin ainakin tuhoon tuomittu.

Kun identiteetin perustukset sekä luontaisen hulluustaipumuksen/nerouden että tämän taipumuksen ajatuskokeellisen innovatiivisuuden takia romutetaan, saadaan case-study nimeltä Nietzsche.

Mutta juuri tämä oli Nietzschen "metodi" - pyrkimys assimiloida mahdollisimman monia perspektiivejä yhden ja saman havainnoijan (eli itsensä) kokemushorisonttiin.
Lopputuloksen me tiedämmekin (mutta hän ei).

Sitäpaitsi - jos väittää, ettei totuutta (*) ole olemassa, tulee ajatuneeksi valehtelijan paradoksiin ja kumonneeksi itsensä.
Vähän samaa kuin yrittäisi päästä inhimillisen ajattelun ulkopuolelle.

Mutta mikä on inhimillisen ajattelun vastakohta?

(*) Edellyttäen että totuus on määritelmäkysymys, mikä tietysti tekee siitä "pelkkää kieloppia."

***
Tarkennan tätä juttua omassa blogissani.

Anonyymi kirjoitti...

Kyse ei ole provosta vaan mielipiteestä joka on totinen tosi.
Olen huomannut useaan otteeseen etteivät ihmiset ota
kirjoituksiani totuutena vaan piloina tai silkkana provona.

Tämä johtuu siitä etteivät blogihenkilöt ole koskaan tavanneet
kaltaistani ihmistä, eivät livenä eivätkä virtuaalimaailmassa.

Esim. kukaan ei usko etten lue lehtiä tai
syö lämpimiä aterioita.
Tämä on kuitenkin todellisuutta.

Minäkin kirjoitan paljon huuhaata mutta siten että
aikuisen ihmisen täytyy kyllä havaita välittömästi
ettei nyt olla ihan kieli keskellä suuta totuudessa.
Ellei tähän kykene on blogimaailma aivan väärä paikka
etsiä ihmissuhteita, joutuu vain suden suuhun.
Epäselvissä tapauksissa olisi myös huomattavasti fiksumpaa
kysyä asiasta suoraan kohteelta, mailit löytyy kuitenkin.

En ole koskaan pitänyt siitä että blogihenkilö pyrkii
ohjeistamaan tai asettamaan rajoja toiselle blogihenkilölle.
Jätän nämä asiat ihan blogialustojen ylläpitäjille ja eduskunnalle.

Koko totuus-valheellisuus nillitys on malliesimerkki siitä
kuinka ihmiset tekevät itse elämästään vaikeaa, jopa helvettiä.

Miksi pitäisi tietää ja tuntea kaikki?
Jos lähimmäinen tekee asiat toisin kuin sinä itse, onko hän väärässä?
Rikkooko lakia, käyttäytyykö huonosti vai oletko ainoastaan
vittuuntunut kun sinulla ei mielestäsi ole riittävästi valtaa?
Eikö mielipiteitäsi huomioida mieltäsi ylentävällä tavalla?
Siksi nillitetään asioista joihin ei voida vaikuttaa.

Joo-joo.
Te ette ymmärrä ja minä puhun aivan eri asioista.
Se taas johtuu siitä että minä olen Pelle-Hermanni.

Sun äitis kirjoitti...

Olen oikein ylpeä, kun minut mainitaan näin hienonkuuloisessa tekstissä. Kiitos!

Lyhyesti:
Vaikka harva tuntee minut, se ei tee minusta valehtelijaa. Sun äitinä pystyn päinvastoin usein olemaan rehellisempi kuin omana itsenäni. Nimimerkillä en niinkään pyri suojelemaan itseäni, vaan niitä perhe- tai työläheisiä, jotka eivät haluaisi, että heidät kauttani tunnistettaisiin.

Toisaalta, eikö riitä, että jokin asia on totta täällä unielämässä? Pitääkö sen välttämättä olla totta arjessakin?

Anonyymi kirjoitti...

The girls they love to see you shoot
I love a man in a uniform
(they love a... they love a... they love a... bang bang)
(they love to see you shoot)

Hanhensulka kirjoitti...

As long as the night is coloured
Blue and black
Oh yeah yeah yeah
As long as you’re on your knees
And she’s not on her back
Oh yeah yeah yeah

Hanhensulka kirjoitti...

kk, olisi tietysti pitänyt mainita monia muitakin linkkejä kokeiluista, mm. nocturno.org. Mielestäni kuitenkin nämä kokeilut eivät ole toistaiseksi tuottaneet tuloksia, joista voisi kuvitella näkevänsä internet-julkaisujen tulevaisuutta. Tosin minun tämä on helppo sanoa, kun ei itse osaa edes kuvitella miltä se voisi näyttää. Olisi hyvä novellin aihe jollekin joka osaisi tätä ajatella!

Muuten sama vaivaa ulkomaisia yrityksiä, tämä ei ole pelkästään meidän ongelmamme.

Tietysti voi olla niinkin, että tulevaisuus näyttää samalta kuin menneisyys ja tekstien lukeminen kirjamaisina on sittenkin ihmisen kyvyille paras tapa. Hyperlinkkien seuraamisesta menee kokonaisuuden taju, jota me ehkä kuitenkin haemme teksteistä.

Hanhensulka kirjoitti...

RR sanoi: "Mutta juuri tämä oli Nietzschen "metodi" - pyrkimys assimiloida mahdollisimman monia perspektiivejä yhden ja saman havainnoijan (eli itsensä) kokemushorisonttiin. Lopputuloksen me tiedämmekin (mutta hän ei)."

Näinhän meidän tavallistenkin ihmisten mieli toimii. Nerous ei ole mustaa ja tavallisuus valkoista, molemmat ovat harmaan sävyjä.

Kuoleman jälkeisessä elämässä olisi juuri se mielenkiintoinen seikka, ja ainoa houkutus, että voisi katsoa itseään ulkopuolelta. Vai tarjoaako vanhuuden hidas kuolema siihen mahdollisuuden ennen lopullista kuolemaa?

RR: ""Miksi ihminen kirjoittaa" kysyy Foucault provosoivasti ja vastaa: "tullakseen hyväksytyksi, saadakseen myötätuntoa" (muistinvarainen sitaatti)."

Kirjoittaminen on narsismia. Sanomalla ääneen jotakin (omasta mielestään viisasta) sitä ei voi ihailla jälkeen päin. Kirjoittamista voi. Eli kirjoittamalla tavoitellaan kuolemattomuutta. Bloggailu on halpa tapa pyrkiä siihen. Vaikka kuolemattomuus täällä on teitysti vain näennäistä, mutta saattaa silti lohduttaa. Eli sekin totuus on tulkintaa.

Gates on tarjoamassa meille seuraavaksi "life record"-ohjelmia. Kaikki mitä sanomme tai teemme, on se kuinka vähäpätöistä tahansa, tallennetaan kuvana, äänenä, tekstinä ja ehkä lopulta hajuina. Sitten tarjotaan paikkaa mihin laittaa sen näytille, virtuaalinen hautausmaa, bittiuurnien lehto. Ikuisuusblogi! Tulevaisuudessa voi koko elämänsä viettää katselemalla vain sitä mitä muut tekivät eläessään. Seiska-lehti, josta on karsittu toimitus välistä. Vojöristin taivas!

Hanhensulka kirjoitti...

Velikulta, virtuaalielämän hyvä puoli on juuri se, että antaa voisen tietää vain sen mitä haluaa tiedettäväksi. Tämä on sekä hyvä että huono asia.

Hanhensulka kirjoitti...

Sun äitis, tuossa lastussa yritin sanoa, että todellisen elämän ja virtuaalielämän "minä" on rooli, joka muuttuu tilanteen mukaan. Se on valehtelua ja totta samalla kertaa. Olemme moniroolisia laumaeläimiä.

Mielenkiintoista olisi tietää kuinka hyvin nämä virtuaaliroolit korreloivat "oikean" elämän roolien kanssa. Onko Sun äitis oikeastikin nopeasti jostakin ilmestyvä ja pikaisen piston tekevä hyvä haltija/salamurhaaja, vai onko hänellä pysyvämmän oloinen rooli?

Anna Amnell kirjoitti...

Postmodernistien mielestä totuus on vain paikallista yksimielisyyttä ja ihmisten tulkintaa.

Bodomin murhistakin on monenlaisia mielipiteitä ja tulkintoja, mutta itse fakta, totuus on olemassa, ja se voi olla eri asia kuin nämä tulkinnat.

Totuus Bodom-järven murhista voi jäädä saavuttamatta, mutta siitä huolimatta se on olemassa. Joku teki ne murhat.

Ehkä me pidämme salapoliisiromaaneista niin paljon, kun niissä etsitään totuutta ja yleensä löydetään se.

Hanhensulka kirjoitti...

Tulkintaahan totuus tuppaa olemaan, koska me saamme sieltä reaalimaailmasta vain aistihavaintoja, joita tulkitsemme sovituilla symboleilla. Sinä sanot, että joku teki murhat. Alunperin tätä kyseistä henkilöä syytettiin kuitenkin taposta. Lain muututtua ja tapon nyt ollessa vanhentunut uuden lain mukaan, häntä voidaan syyttää vain murhasta. Tulkinnanvaraista olisi, mikä tappamisen muoto olisi kyseessä. Meille tappaminen on usemmiten luvatonta, joissakin kulttuureissa mustasukkaisuustappo on hyväksytty. Sekin mahdollisuus tässä on olemassa, ilmeisesti useamman kuin yhden henkilön osalta. Joka tapauksessa, kuka siellä teki mitäkin, me tulkitsisimme sitä omien sopimustemme mukaisesti.

Muuten minä en erityisemmin pidä salapoliisiromaaneista, enkä juurikaan lue niitä, ehkä juuri siksi kuin tussa yllä mainitsit, ne näkevät maailman niin mustavalkoisena.

Muuten spekuloiminen on yhdenlaista juoruilua ja sehän on laumaeläimen oikeus ja jopa velvollisuuskin;))

Anna Amnell kirjoitti...

Tuossa Bodom-oikeudenkäynnissä tullaan ratkaisemaan kolmenlaisia kysymyksiä TV:ssä esiintyneen lakimiehen mukaan.

1. Kuka teki rikoksen?

2. Mikä rikos on kyseessä?

3. Onko rikos vanhentunut?

Hanhensulka kirjoitti...

Mielenkiintoista on nähdä, kuinka tämä lakimies pystyy kaikkien näiden vuosien jälkeen vastaamaan tyhjentävästi noihin kysymyksiin.

3. kysymys lienee ratkaistavissa, jos 2. voitaisiin ratkaista. 1. kysymystä ei ole mahdollista ratkaista laisinkaan, jos syytetty todetaan syyttömäksi murhaan (ainoa syyte, joten tappo ei tule kysymykseen, eli syyttäjän täytyy pystyä osoittamaan, että syytetty teki sen JA että kyseessä oli murha), 2. kysymys riippuu ensimmäisestä.

Lakituvassahan ei koskaan ratkaista syyllisyyttä, vaan päätetään todennäköisyyksien perusteella onko syytetty "riittävän" syyllinen. Joku toinen samaa tuomioistuimeen tuotu voitaisiin ehkä saada yhtä syylliseksi. Jos lakitiede olisi eksaktia tiedettä, ei kallispalkkaisia lakimiehiä tarvittaisi. Nythän yleensä lakituvassa voittaa se, jonka lakimiehet ovat paremmat, ja tämä korreloi usein (ei tietysti aina) varakkuuden kanssa.

Itse olen lukenut vain syytteen, joka oli yllättävän epämääräinen ja puolustuksen vastineen. Niiden perusteellla olen yllättynyt, että tapaus on lakituvassa.

Tosin minä olen täysin tiedoton lakiasioista, kunhan spekuloin laiskasti kiireettömän työpäivän täytteeksi:))

Sun äitis kirjoitti...

Onko Sun äitis oikeastikin nopeasti jostakin ilmestyvä ja pikaisen piston tekevä hyvä haltija/salamurhaaja, vai onko hänellä pysyvämmän oloinen rooli?

Omakuvassani olen utelias ja mieluummin kannustava kuin tuomitseva, mutta voipa olla, että joissain kommenteissa olen ollut turhan äksy. Toivottavasti en sentään koskaan salamurhaaja!

Kommentoijaa pysyvämmän oloista roolia toki haikailen, mutten vielä ole saanut aikaiseksi. Muita syitä vetkutteluuni ovat:

- nuorimmaiseni ovat sitä mieltä, että kommentoiva Sun äitis on ok, mutta blogaajana olisin todennäköisesti tylsä ja kuiva

- toistaiseksi minuun on suhtauduttu muiden yhteisön jäsenten taholta "kiltisti", pysyvämmäksi maaliksi asettautuminen voisi johtaa kaunaisempiin palautteisiin. Niihin en välttämättä osaisi suhtautua riittävän kepeästi.

PS Ihminen Sun äitis takana on saman ikäinen, samaa sukupuolta ja samaa mieltä kuin Sun äitis, joten virtuaalista on vain nimi. Vaikkei minua blogin kautta tavoita, niin tarvittaessa minuun saa yhteyden osoitteessa sunaitis (at) gmail.com.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos lastusta! Mummiälest toi Hanhensulka on viksu. Taas näin hyvä bloggaus! Ei ihme, et sille on myönnetty lentolupakirja. Lentäjillä pitää olla rautaset hermot, teräksinen päättelemisen taito ja nopea reaktiokyky sekä rutkasti itseluottamista. Ja sit niitten pitää osata vielä kaikenlaisia nappuloitakin väännellä ja osata sanoa eri kielillä, että "lähden nyt nousukiitoon" tai "lennonjohto, huomio, aion nyt syödä lounasta ja painan sitä nappulaa, joka panee koneen automaattiohjaukselle, sopiiko?" tai "saanko laskeutua tälle kentälle". Hirveän kohtelias. Nämä ominaisuudet tulevat ilmi myös Blogistaniassa. Hanhensulka on ainoa tietämäni bloggaaja, jonka ohjaamaan koneeseen uskaltaisin astua. Esim. K. Ellilän ohjaamaan härveliin en menisi. K. Ellilä kumminkin valittaisi koko ajan ja pilaisi koko jutun. Ja Karpalon koneen matka jatkuisi ja jatkuisi ja jatkuisi, koska aina pitäisi lentää joku aiempi osuus uudestaan, eri lailla, paremmin. Ja Minhin koneeseen en nyt ainakaan uskaltaisi mennä. Kapteeni saattaisi yht´äkkiä hypätä laskuvarjolla ostoksille. Tai no... Mr Bones jos lentäisi. Voisin ehkä harkita. Sahelin yläpuolella purjekoneella, kuulokkeista imelää jazzia. Veloenakin veisi perille uskoisin, mutta koneessa ei tarjoiltaisi muuta kuin vegaanisapuskoita ja jos matka on pitkä, lihanvieroitusoireet saattaisivat aikaansaada vatsanpuruja eikä mikään ole epämiellyttävämpää kuin istua kipeänä koneessa 12 tuntia tai enemmän. Ja sitten--- ei mutta hups mitä kello on?? Täytyy mennä.

Ei mulla muuta. Hyvää yötä vain, kuten Hannu Mäkelä sanoisi "hyvää yötä".

Mrs Morb

Hanhensulka kirjoitti...

Sun äitis, pois minusta, että tosissani salamurhaajaksi kuvittelisin. Virtuaalisen ja tosielämän valheesta sen verran, että sinähän sanoit tuolla aiemmin: "Sun äitinä pystyn päinvastoin usein olemaan rehellisempi kuin omana itsenäni."

En halua kommentoida tätä sen kummemmin etten joutuisi vaikeuksiin. Sanon vaan, että valhekaan ei kai ole koskaan mustavalkoista vaan siinäkin on sävyjä, sehän on vain totuutta hieman muunnetussa muodossa:))

Hanhensulka kirjoitti...

Rouvaruu on juonut VB:tä ilmiselvästi (sic) tai ehkä nauttinut McLarenin ihania viinejä. Nukkumaan siitä ja pää selväksi!

Nykyiset koneet on niin automaattisia, että niitä osaisi lentää kuka vaan. Niissä on ohjaamossakin vain yksi nappula, jossa on asennot: lentää ja ei-lennä.

Muuten pitkille lennoille kannattaisi aina tilata kasvisruokaa, se on yleensä koneissa parempaa kuin tavallinen ruoka, ja kevyempää. Näin ei tarvitse istua Singaporessa vessassa välilaskun aikana vaan voi olla kaljalla katolla Cactus baarissa tupakanhimoisten seurassa. Itse en polta. Ja vaikka en päiviä laskekaan niin lopetuksesta on tänään tasan 340. Vois ehkä sikarin sen kunniaksi joltakin pummata...
;))

Anonyymi kirjoitti...

Mrs Morbidin kuvaus Karpalon lentotyylistä on pistämätön. Juuri noin siinä kävisi.

Hanhensulka kirjoitti...

Ja lisäksi Karpalo loikkaisi ulos koneesta jonkun rätin varaan roikkumaan, kus sehän ei oo koskaan ollut enää mukana koneessa laskeutumisen aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Vai pilaisin minä kaiken valittamisella. Mitäs tuohon voi sanoa. Ei kai mitään. Vali vali.

Hanhensulka kirjoitti...

Kirsti, toisen ihmisen valitus on toisen ihmisen perusteltu kannanotto. Onneksi olemme eri mieltä asioista, muuten ei syntyisi keskustelua vain hymistelyä, ja virtuaalimaailmakin olisi hämyinen ja hiljainen.

Tai sitä ei olisi ollenkaan. Vanha olisi pyhäkouluna ja Kosmoksessa virkattaisiin lapasia (jaa mutta ne lapasenvirkkaajathan ovat täällä enemmistönä nytkin:).

Anonyymi kirjoitti...

Nyt sä liiottelet HS reippaasti. Olen ollut lentokoneessa n 800 kertaa ja ainakin parikymmentä kertaa tullut myös koneella alas. Olen myös ohjannut lentokonetta, Mopua, Utista Selänpäähän ja takaisin, enkä silläkään kerralla hypännyt koneesta, vaan luotin kokeneen lentäjän vakaaseen laskeutumistaitoon Utin lentokentälle. Niin että elä sinä ala mulle.

Anonyymi kirjoitti...

Kirsti, no niinhän sinä blogissasi kirjoitit! En minä sitä itse keksinyt!:)

ruu

Anonyymi kirjoitti...

Mrs Ruu Morbidin lentovisio on niin posketon, että suunnittelen tässä itsekin leijuntaa. Ja Karpalolle lukuisista lennoista huolimmatta suosittelen Hanhensulan tapaan Timbuktun ylilentoa sekä kirkkaita lentosäitä. Siellä alhaalla voi kaiken tämänhetkisen kaameuden lisäksi nähdä pienen mustan koirun ja yhden identiteettiään raivokkaasti etsivän ihmisolion Lac Fabiguinen rannalla. Deehoo perimmäisen kysymyksen äärellä: mikä minä olen, missä minä olen, milloin minä olen vai olenko kenties ollenkaan? Kaikki hämärtyy...
Yö saapuu, Mr Bones

Anonyymi kirjoitti...

Pitää näitä luki-lukeja käydä kylillä korjaamassa: Lac Faguibine, vaikka mistä sitä tietää, kyllä maailmaan aina yksi Lac Fabiguinekin mahtuu...
Bones