25.8.2005

Vivo, ergo cogito


ksi haamu oli Marjaanan ovella ja se hiljalleen kolkutti. Näin alkaa monen suomalaisen tuntema haamulaulu, jota kauan sitten lauloivat Marjatta ja Martti Pokela, suomalalaisen kansanmusiikin varpaita käpristävä falsetti ja basso. Blogihenkilö ei pitänyt heidän laulustaan edes lapsena, vaikka he olivatkin suosittuja henkilön lapsuuden perheessä.

Marjatta Pokela sanoi yhdessä haastattelussa (SELVIS 4/2001 teksti: Pia Perkiö) siitä näin:

Lapset yleensä tykkäsivät siitä (siis Haamusta Marjaanan ovella). Ehkä sen laulun mystiikka teki siitä lasten mielestä jännittävän. Se laulu on vanha arkkiveisu, kansanballadi. Jossain opiskelijapiireissä me sen opimme. Martti tosin osasi sen jo lapsuudesta, hän oli oppinut sen karjakolta. Äitinikin tunsi sen laulun. Häntä nauratti, että mistä te tuon olette löytäneet.”

Karjakoiltahan nuoret miehet maalla oppivat aittojen sopukoissa kaikenlaista, miksei sitten haamulauluja. Ja monesta karjakosta tuli lisäksi onnellinen, raskaana oleva nuorikko ja ajan myötä pätevä emäntä taloon, jossa jatkoi palkatta sitä, mistä oli aikaisemmin maksettu pientä palkkaakin. Onneksensa talon isännät emännän saivat, ettei käynyt niin kuin Kaarlo Kramsun Hullulle Sannalle, jolle pappi sanoi viimeisessä siunauksessa:

"...
Näin moni vartoo onneaan,
Sen etähällä luullen,
Ja tiedä viel' ei kuollessaan,
Kuink' eli likell' onneaan."

Mutta tästä ei nyt pitänyt puhua, vaan haamuista ja virtuaalielämästä.

MATRIX-elokuvassa virtuaaliolion yönsydämen valvomisen ja vaeltelun jälkeinen, tuttu, myöhänherätty aamu:

"...

INT. NEO'S APARTMENT
The sound is an ALARM CLOCK, slowly dragging Neo to consciousness. He strains to read the clock face: 9:15 A.M.

NEO:
Shitshitshit.
..."

Marjaanan haamulaulu pomppasi blogihenkilön mieleen malliksi virtuaalihenkilöstä. Laulussa Marjaana puhuttelee kuvittelemaansa fyysisesti olematonta olentoa, joka jopa vastaa takaisin niin kuin ihmiset vastaavat. Kuin virtuaalihenkilö!

Siinä missä ”oikealla” henkilöllä on tilanaan ruumis, virtuaalihenkilöllä tilana on henki, joka muodostuu sanoista ja kuvista ja ikoneista, ja luoja, näppäimistön käyttäjä, niin kuin Luojakin omalta osaltaan, on luomuksensa ulkopuolella. Tarkastelee aikaansaannostaan samalla tavalla kuin muukin virtuaaliyleisö: informaationa, data-ruumiina. Luoja näkee myös sisälle. ja pystyy (vaivoin) manipuloimaan luomaansa.

Ehjän minuuden edellytys on muistin jatkumo.

Virtuaalioliolla ei ole muistin jatkumoa, eikä näin yhtenäistä ehjää elämää. On elämän taskuja siellä täällä muiden virtuaaliolioiden muisteissa, ja tietokoneiden muisteissa, sirpaleina maailmalla kuin laulajan onni. Ja tietysti luojan omassa muistissa, hiljalleen hiipuvassa. Kaikki yhdessä muodostavat olion kokonaisuuden, kukaan ei tunne sitä kokonaan.

Pohjois-Suomalainen, ajattelevan ihmisen aikakauslehti Kaltio sanoo haastatellessaan metropoliitta Ambrosiusta (numerossa 2/99) nykynuoren ajattelevan:
”... ”Äiti Gaia (maa) on elävä organismi ja Tietoisuus, johon voimme linkittää itsemme. Tekno on ajan ja avaruuden ylittävä tajunnantila. Raveissa koetaan jotain samaa kuin alkukristillisessä yhteisössä. Tekno on shamanistista transsimusiikkia, jossa saadaan yhteys maailmankaikkeuden perusvoimiin", nuori kuvasi teknokulttuuria.” ...

Suomalaiset ovat shamaanien jälkeläisiä, kymmenien tuhansien vuosien takaisia alkuperäisiä eurooppalaisia, jotka pitivät itsestään selvänä, että metsästäjäyhteisössä tarpeellisen, ja välttämättömänkin, Etsijän sielu voi irrota ruumiista, lentää johonkin kauaksi ja palata takaisin asuinsijaansa, jos pitää huolen, että vielä löytää takaisin. Ja tähän tarvittiin shamaaneja, jotka rohdoillaan lähettivät etsijät matkoihinsa ja noitarummuillaan opastivat heitä taas takaisin omaan ruumiiseensa. Muinaisugreilla oli enemmän kuin yksi sielu: oli itse, hengittävä olio, joka etsintöjen aikana piti etsijän ruumiin elossa odottamassa takaisintuloa. Ja oli mieli, ruumiista irrallinen, näkijä ja etsijä, joka ajatteli ja ymmärsi. Löyly on ehkä alun perin tarkoittanut tätä sielun osaa, ruumiista vapaata.

Kuulostaa tutulta. Nettisurffailija, tai bloggaaja, näyttelee osansa - käyttäen joskus omaa ihmisen nimeään - muuna kuin kuolevan ruumiinsa rajoissa naisena tai miehenä elävänä arkipäiväisenä itsenään. Virtuaaliolio lentää virtuaalimaiseman yllä etsimässä, etsimässä… Niin, etsimässä mitä?

MATRIX:ssa Trinity ja Neo tapaavat:

"...
INT. APARTMENT ...Smoke hangs like a veil, blurring the few lights there are. Dressed predominantly in black, people are everywhere, gathered in cliques around pieces of furniture like jungle cats around a tree. Neo stands against a wall, alone, sipping from a bottle of beer, ...when he notices a woman staring at him. ...Trinity. ..In the nearest room, shadow-like figures grind against each other to the pneumatic beat of INDUSTRIAL MUSIC.

TRINITY
What?
NEO
I just thought... you were a guy.
TRINITY
Most guys do.

NEO
Do you want to go somewhere and talk?
TRINITY
No. It's safe here and I don't have much time.
The MUSIC is so loud they must stand very close, talking directly into each other's ear.
NEO
That was you on the board tonight. That was your note, wasn't it?
TRINITY
I had to gamble that you would see and they wouldn't.
NEO
Who wouldn't?

TRINITY
They're watching you. Something happened and they found out about you. Normally, if our target is exposed we let it go. But this time, we can't do that.

NEO
I don't understand –
TRINITY
You came here because you wanted to know the answer to a hacker's question.

NEO
The Matrix. What is the Matrix?

...
TRINITY
The truth is out there, Neo. It's looking for you and it will find you, if you want it to.
She takes hold of him with her eyes.
TRINITY
That's all I can tell you right now. Good-bye, Neo. And good luck.
NEO
Wait. Who was it? Who was the man?
She leans close, her lips alrost touching his ear as she whispers.
TRINITY
You know who.
..."


Uuno Kailas runossa Vieras mies (Uni ja Kuolema):
”…
Koko maailman piirissä minulle
ei ollut rauhan sijaa.
Ja minua minussa raahasi
joku minulle vieras mies
.”

Virtuaalietsijä on sukupuoleton, ruumiiton, henkilö(?), joka kirjoittaa ihmisten kielellä: kertoo jostakin elämästä, jota joku on elänyt, kuvailee ajatuksia, joita joku on ajatellut, kertoo paikoista, joissa joku on käynyt, näyttää kuvia, joita joku on tehnyt. Ja ottaa kuvia itseluomistaan
punaisista lapasista ja laittaa ne omaan blogiinsa kaikkien katseltaviksi.

Matrix:ssa Neo joutuu agentti Smithin kuulusteltavaksi:

"...
INT. INTERROGATION ROOM - CLOSE ON CAMERA MONITOR


AGENT SMITH
It seems that you have been living two lives. In one life, you are Thomas A. Anderson, program writer for a respectable software company. You have a social security number, you pay your taxes and you help your land lady carry out her garbage.

The pages continue to turn.

AGENT SMITH
The other life is lived in computers where you go by the hacker alias Neo, and are guilty of virtually every computer crime we have a law for, including the unauthorized use of the D.M.V. system for the removal of automobile boots.
Neo feels himself sinking into a pit of shit.

AGENT SMITH
One of these,lives has a future. One of them does not.

He closes the file.
.
.."

Sanat ja niiden käyttö asettavat virtuaaliruumille rajat.

Gunnar Ekelöf sanoo runossa
Ex Ponto (suom. Pentti Saarikoski):

"...
Ei taiteilija taideteosta tee
Vaan itsensä

..."

Mutta miksi?

V.A. Koskenniemi sanoo (Thebalaisten taistolaulu, Sydän ja kuolema, 1919):

"...
Emme kultaa ja saalista halaa -
aika sen ruosteen kuonalla valaa
Mainehen tähden, laakerin vuoksi
kuumana veremme hiekkahan juoksi.
Eespäin miehet kuoleman teitä:
kateiset vuossadat katsovat meitä
."

Siis siksi, niin kuin muutkin kuolemattomuuden etsijät, kirjailijat ja taiteilijat. Kukin omilla taidoillaan.

Useimmat meistä data-elämän luojista havahtuvat luomastaan virtuaaliunesta näkemään "todellisen" elämän intensiivisenkin sessionsa päätyttyä, Marjaanakin toteaa haikean janoisena laulunsa lopuksi, että:

”…se oli haamu, joka kolkutteli.”

Toisille ehkä uni jatkuu valveillakin.

18 kommenttia:

Sylvi kirjoitti...

Oli niin rikassisältöinen lastu, mutta puutun vain Marjaanan haamulauluun, kiitokset sen mieleenpalauttamisesta. Muistan minäkin sen lapsuudesta, Pokeloiden esittämänä. Se tuntui kiinnostavalta ja pelottavalta. Niin paljon sitä soitettiin radiossa, kuten muutamia muitakin pariskunnan esityksiä, että renkutukselta alkoi tuntua.

Joskus lähes aikuisuudessa kuulin eräässä radion ohjelmassa baritoniprofessori Matti Lehtisen esittävän kansanlauluja, joihin joku oli tehnyt uudet mielenkiintoiset sovitukset. Mukana oli Marjaanakin. Se oli taidokas esitys, Vilhelmin osuus ilmeettömyydessään todella haamumainen.

hanhensulka kirjoitti...

Kiitos kommentista, Sylvi. Joo, renkutukseksi ne mielessä helposti muuttuvat. Nämä kansanballadithan ovat sellaisia pienoisnäytelmiä ja ansaitsisivat hyvinkin muistamisen, jopa tekijänsä muistamisen, vaikka sehän on tietysti Anon.

Joku sanoi hiljan jollakin näistä blogeista, että Anon. oli useimmiten nainen, saattoipa ollakin. Tässäkin balladissa on sellainen toivottoman toivon haikeus pohjavireenä, kuin olisi rakenneltu surullisessa mielessä jonkin pirtin sivustavedettävän seinänpuolella paikalla makaillessa elokuun hämärässä yössä:))

Anonyymi kirjoitti...

Onpa täällä hilpeätä. Oli taas niin pistämätön kirjuutus. Deen synnkkämielyys katosi hupsista vaan, kun tänne Dionyssoksen kevääseen tupsahti. Dee ei suostu katsomaan Matrixia, mutta Hanhensulan Matrix-otteet muistuttavat paljon kohtauksia Carlos Castanedan kertomuksista.
Ja mitä haamuihin tulee, kyllä niitä on ja luurankojakin kaapeissa kolisee, myös mörköjä pimeissä nurkissa ja mites selität joulupukin, tontut, Petteri Punakuonon? Dee vei pienenä ruokakulhon saunatontuille ja aina oli kulho seuraavana aamuna tyhjä. Selitäs se.
Voih, minkä voittamattoman apujoukon haltiaolentomme ja metsänväkemme muodostavatkaan erinäisissä kulttuureissa vierailtaessa. Ehkä manaamme nämä voimat esiin ja apuun seuraavalla reissulla ja voimme niistä kertoa.
Ja mitä Marjaanan haamuun tulee se on selkäpiitä hivelevän järkyttävä tarina. Noh, laulutyyliin ei oteta kantaa.
Mr Bones

ill. kirjoitti...

"as long as the matrix exists the human race will never be free"

palaan astialle paremmalla ajalla. mutta nyt vähän rohtoa ja todellisuuspakoa (tv tai vihreä)..

Liisa kirjoitti...

Marjaanan haamukokemuksesta + Hanhensulan blogin ruumiista irtautumiskohdasta minulle tuli täysin syyttä suotta välähdyksenä mieleen jokin unkarilaisen Kalman Mikszathin maalaisnovelli. KM eli 1847 - 1910, hänen pikkukertomuksiaan on suomennettukin.

Pali Szucsin onni -novellin alussa Pali Szucs istuu rajakivellä ja kummia ajatuksia risteilee hänen mielessään. Pitäisikö kääntyä takaisin? Mutta hän ei voinut, koska "koko maailma tiesi mihin hän oli menossa".
No, novellin lopussa heppu istuu kotinsa pihamaalla, kylmästä sinisenä, tietämättä, kuka hänet oli matkalta tuonut takaisin.
Hän päätyy siihen, mihin moni muukin elämänsä rajatilassa: ehkäpä kaikki olikin ollut pelkkää unta?

Muuten: suomalaiset pystyvät edelleen irtoamaan ruumiistaan ja lähtemään retkelle. Monella on samoja kokemuksia. Yleensä asialliset ihmiset eivät niistä puhu. Luulisivat vielä muut hulluksi. Meillä on siis - ainakin joillakin (terveimmillä?) loveen lankeamisen geeni, vai kuinka, Hanhensulka?

Sedis kirjoitti...

Oliko shamaaneilla jälkeläisiä?

hanhensulka kirjoitti...

Mr Bones ja ill, odotan mielenkiinnolla postauksianne tältä alalta, niin kuin muiltakin aloilta tietysti.

Saunatonttujenkin täytyy tietysti saada syödä. Mutta oletko ajatellut, Mr Bones, mitä ne syövät, kun niille ei viedä ruokaa. Tosin Johanna Sinisalo on saattanut jo vastata tyhjentävästi tähänkin asiaan (muuten ne Finlandia rahat on varmaan jo melko vähissä, joten kohta on odotettavissa taas hyvää luettavaa, se edellinen oli - miten sen nyt sanois - no olkoon).

ill., muista varmistaa, että sinulla on taikarummun soittaja kutsumassa takaisin!

hanhensulka kirjoitti...

liisa, niin eikös Kálmán Mikszáth ollut niin kuin unkarilaisten Juhani Aho, vaikka heillähän on tietysti pitemmät kirjalliset perinteet kuin meillä. Muuten netistä löytyy Tapani Hynysen suomentama novelli Tisza, jota voi maistella ennen kuin käpyttelee kirjastoon lainaamaan vaikka Pyhän Pietarin sateenvarjon, jos sitä nyt enää kirjastoista löytää.

Untahan tämä elämä on, mutta kenen?

Liisa, lopetat näiden karvojeni nostelun pystyyn ja väreiden juoksetuksen kylmälle herkässä selkärangassani. Huh! Minulla on tämä kokemus, tosin harvemmin nykyisi, jossa menen niin pitkälle kuin uskallan, joka ei ole koskaan kauemmaksi kuin tietty paikka, siitä eteenpäin näyttää liian pelottavalta ja niin palaan kiireesti takaisin, vaikka houkutus on suuri;)) Mutta älä kerro tätä kenellekään, että säilyisin "terveen" kirjoissa!

hanhensulka kirjoitti...

sedis, shamaanit eivät olleet vain poikamiehiä tai vanhojapiikoja (saako näitä sanoja enää käyttää). Joten jotkut meistä ovat varmasti heidän sukulaisiaan.

Hehän olivat yhteisönsä salomoita, muistajia, kertojia, sepittäjiä, näytelmien ohjaajia, kuoronjohtajia ja muusikoita. Joten heillä oli enemmän tilaisuuksia suvun jatkamiseen kuin monella muulla, jopa muiden kuin oman suvun.

Vielä nykyisinkin muistumana tästä ajasta rokkibändien rumpaleilla (näillä degeneroituneilla shamaaneilla) on vilkkaampi sukupuolielämä kuin muilla bändiläisillä, jotka joutuvat ajattelemaan bändin taidetta ja mainetta, ja kirjoittamaan musiikkia (paitsi tietysti basistit, mutta heitähän ei lasketa kuitenkaan:)

Sitä paitsi, monet olivat tietysti naisia ennen kuin patriarkaalinen kulttuurivallankumous iski ja kahlitsi naiset kotilieteen kiinni (ehkä indoeurooppalaisen kulttuurihapatuksen myötä:)!

hanhensulka kirjoitti...

Yllä mainitsemani Kálmán Mikszáth'in Tisza-käännös on tässä osoitteessa:

http://www.jyu.fi/hungarologia/kaannoskurssi.htm#Hynynen

vaskitsa kirjoitti...

Kirjoitin justiinsa ihmettelyjä virtuaalimaailmasta otsikolla apukoulumatrix. Sitten tulin tänne. En siis varastanut teemaasi tai puhunut pääsi yli vaan ajattelin asiaa samaa rataa pitkin täysin tietämättömänä loistavasta tektistäsi. Sattuuhan näitä. Enpäs ollutkaan ajattelussani mitenkään uniikki ;)

hanhensulka kirjoitti...

Vaskitsa, ei hädän päivää. Kukaan ei omista aiheita, mitä enemmän niistä kirjoitetaan sitä selvemmiksi ne tulevat.

Sitä paitsi kaikki kirjoittaminen on diskurssia kuolleitten ja/tai elävien kanssa. Meistä ei kukaan asu tyhjiössä!

ill. kirjoitti...

nyt ei ole enää muistijäljen jälkeä siitä mitä tähän piti alunperin kommentoida. olen mennyt syvälle ja sinne käy matkani tänäänkin jotta retki saataisiin päätökseen. nimittäin jo kuukasia sitten suunnittelin kokoavani Kuolemattomia lauseita B:n, mallia hieman ottain Karrista ja muista alan pioneereista. en tuolloin näköjään tajunnut kuinka haastava se homma on. olen viime päivien aikana käynyt yksityiskohtaisesti läpi noin neljä vuotta tosi sekavan ihmisen tai olennon näkökulmasta, matka vei synkkiin pohjakuiluihin ja sitten auringonkultaamille vuorenhuipuille, muistista on tehokkaasti hävinnyt suurin osa nousujen ja laskujen hallinnoimaa. yritän oppia tehdyistä virheistä. nyt on viimeinen tilaisuus.

tuo joka yllä teknokulttuuria kuvaili, on tainnut viettää liikaa aikaa ensanominkä parissa kun tuollaisen harhan on uskokseen asti kehittänyt.. no ehkä se on hyvä tapa saada hyväksyntää jos sellaista kaipaa.

kirkossa sielun on helppo jättää ruumis ja jos siellä on tarpeeksi väkeä niin tämän voi jopa tehdä vaaratta: penkissä on niin ahdasta että vieressäistujat tahtomattaan pitävät nukkuvaa pystyssä. kuulema joskus itsekin nähty tai kuultu, mutta muistissa ei ole mitään yhtenäistä jälkeä yhtään mistään vaikka kuinka pinnistelisi, niin että varmaksi en menisi sanomaan.

olen muistaakseni joskus ajatellut tätä että todellinen maailma on matrix ja ihmisen mieli, tai sanokaamme vaikka sielu, on olemassa toisessa ulottuvuudessa johon vain muilla sieluilla on asiaa. siksi sieluja jotenkin yhdistää joku universaali tieto tai tuntemus siitä että kuulumme yhteen, olemme kaikki samassa veneessä eikä muita veneitä ole. tämä on tietysti kaikki pelkkää huuhaata mutta lohdullista huuhaata. sielujen tasolla kukaan meistä ei ole yksin. miten muuten voisi selittää kummalliset yhteensattumat - kaksi toisiaan tuntematonta ajattelee ja tekee saman asian toisistaan tietämättä. näitä sattuu usein. luultavasti paljon useammin kuin kenenkään tietoon koskaan joutuu. ja samankaltaiset sielut kommunikoivat (ihmisesta riippumatta) helpommin keskenään niin että syntyy ihmiselle toisesta vieraasta tunne että "minähän tunnen tämän henkilön vaikken ole koskaan nähnyt enkä kuullut".

lohdullinenkin huuhaa voi muuttua vaaralliseksi niin että luultavasti ikuisen epäilijän rooli on lähimpänä totuutta ja todenmukaisuutta. "en usko ennen kuin koen sen itse." siten on epäilijä myös ikuinen totuuden etsijä. hänellä ei kenties ole juurikaan syvempää ymmärrystä (sisäiset silmät eivät ole auki) mutta tällaiset ihmiset juuri tekevästä maailmasta (matrixista) virikkeitäpursuavan miellyttävän olinpaikan. mainitaanpa vastapainoksi vielä modernit shamaanit jotka kieltävät matrixin olemassaolon ja tuntevat/uskovat elävänsä sielujen ulottuvuudessa - joka tosiasiassa on harhaa koska vain sielut voivat (ja tavattoman harvoin tietoisesti) oleskella siellä.

eipä muuta. ettei mene kone jumiin taas. itse en usko erityisemmin mihinkään.

hanhensulka kirjoitti...

Ei ole aikaa vastata nyt, ill. Palataan asiaan ensi viikon aluksi:))

Anonyymi kirjoitti...

Voi illi kirjoitti niin viisaita, ei meinattu ymmärtää, mutta sitten alkoi yht'äkkisesti loistaa jokin valo pääkopassa, ehkä järjen? Mietittiin, että mitäs me? Eeva-Liisa Manneria vai Gunnar Björlingiä? Noh, Mannerilla on hyvä selitys, muuta selitystä ei nyt löydy tähän hätään siis kokoelmasta "Paetkaa purjeet kevein purjein", 1971.

"Nähtyään tämän maailman kurjuuden"

"Nähtyään tämän maailman kurjuuden
Hän alkoi kadehtia kuuolleita
Ja muutti puuhun, joka lumosi hänet,
ja jatkoi kulkuaan puun avaruudessa.

Oksilla polkuja, muinaisia kyliä,
vaitioloa, sulkeutuneita taloja,
jokaisessa talossa suunnaton lintu:
mitä lie ylenkasvaneita olentoja unen huoneissa.

Välttäen lintujen ennusteita hän kulki portin läpi,
ja taas portin läpi.
Kuului etäinen haukunta, jokin koira muuttui
alati kaiuiksi. Nekin äänet taukosivat.
Hiljaisuus haarautui yhä syvemmälle puuhun.
Mikään ei enää liikuttanut häntä, hän kulki kuin kartassa.
Vain kuiskaukset lepattivat,
ja nekin olivat muistoja

(Murmure d'ulivi saraceni murmure)

Mr Bones

Anonyymi kirjoitti...

Yks' haamu!
No varmaan tiedetään yksi haamu. Se asustaa täällä Vuodatuksessa ja varmaan muuallakin Blogistanissa. Se on sellainen tyyppi että sotkee kirjaimia, tavuja ja sanoja jopa kokonaisia lauseita, aiheitakin niinkuin Mr Bonesinkin aiemmassa kommentissa se muutti purret purjeiksi. Voi p....le. Aina saa Bones juoksennella pitkin maita ja mantuja korjailemassa sen kolttosia. Voi olla, että sillä veikkosella on jokin tunnettu nimikin ehkä Hanhensulka tietää kun on niin viisas. Luki-Lakiksi me sitä kotoisasti kutsutaan.
Me saadaan lähes päivittäin näyttöä kirjainrosmon tekosista. Onko tuttu? Ei taida olla, kun täällä keväässä on raffinoitua?
Mr Bones & Dee

ill. kirjoitti...

kyllä, kirjainrosmo on olemassa, se varastaa minulta päivittäin. se on itselleen edullisesti asettunut näppäimistön ja tietokoneen väliin ja edellisen radioaalloista näppärästi poimii itselleen sopivat ja minulle sopimattomat kirjaimet, lisäksi se kurottaa pitkiä kynsiään pään sisälle ja varjostaa järkeä silloin kun pitäisi lukea juttunsa puhtaaksi...

Anonyymi kirjoitti...

Who knows where to download XRumer 5.0 Palladium?
Help, please. All recommend this program to effectively advertise on the Internet, this is the best program!