19.9.2005

Bill Gates sucks


ai blogihenkilö ei oikeastaan tiedä onko otsikko aivan täsmällinen tai ihan oikein, mutta jouduttuaan tietokonetyhjiöön torstaista maanantaihin henkilön kaltainen pikaisesti suuttuva kränkkä ei voi olla sympaattisella päällä.

Kävi nimittäin niin, että henkilön vanha, n. 1.5 G:n Dell kannettava (kotikone) kieltäytyi enää näyttämästä kirkasta ja värikästä 16”:n kuvaansa – oli ehkä ällikällä lyöty google poems’in (Leevi Lehdon älyttömän mielenkiintoinen runokone) tuottamista, aivoja kourivista ruonoista, joita henkilö on viime aikoina ahkerasti ”luonut” ja jopa julkaissut runosivuillaan. Tietokone”asiantuntijat” sanoivat, että nyt on aika vaihtaa uudempaan koska vanhalle ei enää voi tehdä mitään korjaustöitä. Edes vanhojen ryppyjen silittely ei auttaisi, niin on koneparan naama mennyt kurtuille.

HP:lla on nuori ja jäntevä malli, jota blogihenkilö on jo pidemmän aikaa himoinnut, joten se koristaa nyt studion työpöytää ja on pantu sinne liekaan erilaisilla johdoilla (vanha Dell mököttää kurttunaamaisena ja syyttävän, mutta myös jotenkin vahingoniloisen, näköisenä siinä vieressä). Ongelma nimittäin on, että se uusi ei suostu tekemään paljon mitään, ei edes ylläpitämään yhteyttä internet-palvelijan toimittamaan kaapelimodeemiin. Henkilö teki torstaina työtä seitsemän (7) tuntia asian korjaamiseksi, ja lopputulos oli se, että uusi, uutuuttaan kiiltävä 17”:n näytöllä varustettu 4-kiloinen ”kannettava” kertoo henkilölle 3.2 G:n voimalla, että hänellä on ongelma nnn (numero) internetin kanssa ja se pitäisi korjata.

Sen verran yhteys ehti toimia klo 00.45 perjantaiaamuna, että joku prkl:n hunsvotti (todennäköisesti 15-vuotias finninaamainen häkkeri, joka käyttää isänsä tai äitinsä konetta näiden tietämättä, tartuttelee blogihenkilön koneita toinen toistaan pahemmilla viruksilla samalla kun imuroi pornokuvia internetiltä ja laskuttaa ne vanhempiensa visalle mikä onkin ihan oikein, mitäs ovat menneet ja tehneet tällaisia mukuloita! Tietysti Arvoisan Lukijan ja blogihenkilön omat lapset ja lapsen lapset ovat virsiä veisaavia enkeleitä, jotka eivät missään nimessä tekisi mitään pahaa!) tartutti uuteen koneeseen viruksen teeskentelemällä olevansa Microsoftin downloader. Tämä tapahtui ennen kuin entistäkin harmaantuneempi blogihenkilö oli älynnyt asentaa uutukaiseensa virusten torjujan (henkilöllä on tietysti ostettuna f-Secure:n internet-suoja, suosi suomalaista jne). Nyt virusohjelma ilmoittaa henkilölle, että hänellä on kymmenen nimeltä mainittua virusta, joita ohjelma ei pysty poistamaan eikä nimeämään uudestaan.

Taistelu jatkuu tämän ongelman osalta myöhemmin tänään.

Blogihenkilö ehti tässä välillä käydä englantilaisen (lentoemäntä) ja amerikkalaisen (lentokapteeni) ystävänsä häissä Wells:n katedraalikaupungissa Somersetissa, Englannissa. Ja joutuu taas huomenna lähtemään Pariisiin kolmeksi päiväksi kuvattavaksi Shakespeare et Co:n ovella. Samalla on aikaa käväistä konferenssissa, johon henkilön pomo ei voi mennä esittämään henkilön hänelle kirjoittamaa loistavaa puhetta, koska pomon purjevene täytyy tämän viikon aikana nostaa talviteloille jossakin päin Ruotsia.


Valitettavasti henkilö ehti tähänastisena tietokoneisiinsa aina-tyytyväisenä nimetä Bill Gates’n uuden Maailmanhalituksensa ministeriksi. Jos henkilö pystyisi erottamaan Gates’n hallituksesta, se tehtäisiin. Ainoa pelko tässä erottamisessa on se, että Bill saattaa olla henkilö, josta on mahdotonta päästä eroon, kuten Applen ja Netscapen käyttäjät ovat epätoivokseen ehkä jo havainneet, ja Firefox’n, Operan ja Safarin ja muiden sensellaisten uutuuksien optimistiset käyttäjät tulevat, valitettavasti, ja ehkä jo piankin huomaamaan. Muuten Firefoxin käyttäjiä näyttää blogihenkilön Arvoisassa Lukijakunnassa SiteMeter’n mukaan olevan 34 % ja IE:n käyttäjiä 58 %, mutta kaikkihan muistavat, että Netscape oli ”ainoa” selain vain muutama vuosi sitten, nyt sen osuus on vain joku pari kolme prosenttia.

Internet-ongelmien vuoksi henkilön tärkeätkin työt, kuten blogien päivitys ja keskusteluihin osallistuminen kommenttiosastoilla ovat jääneet tekemättä päiväkausiksi.

Bill Gates sucks!

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ettei tuo virushyökkäys ollut vain kommentti päätökseesi nostaa BG kabinettiisi, ja niinpä tuo viimeisen rivin uskontunnustuksesi tulee tämän hakkerin kannalta valitettavan myöhässä.

Kyllähän näitä viruksia käytetään myös markkinoiden ohjailuun, en juuri muista Linux-friikkiä joka ei jaksaisi korostaa minkä firman tuotteita virukset vaivaavat.

Hanhensulka kirjoitti...

Syrinx,
saatat olla oikeassa, nyt kun tarkemmin ajattelen asiaa, visus isku tuli heti sen hallitusjutun jälkeen. f-Secure ilmoitti mm. että sinä lyhyenä aikana, kun yhteys yöllä toimi, virushyökkäyksiä tuli satoja, joista sitten nämä mainitut jäivät koneen sisälle. Täytyy ilmeisesti ottaa yhteyttä f-Securen Suomen päivystykseen. Soitinkin niille joskus aamuyöstä perjantaina, ja olin sitten vähän aikaa jonossa niiden amerikan päivystysnumerossa, kun Suomessa ei ollut ketään töissä, mutta en jaksanut odottaa tarpeeksi kauaa. Nyt en uskalla tehdä koneella edes töitä, kun tehdyt tiedostot saattavat tulla "sairaiksi" enkä halua tätä enää levittää:))

Anonyymi kirjoitti...

Odotushuoneessa puolisen tuntia
istuin ja katsoin
kuinka ne juoksi.
Lääkärit, hoitajat, mieletön kiire
huolissain mietin minkähän vuoksi.
Onkohan lapselta haljennut pää
tai äiti jäänyt on auton alle.
Vieläkö astmainen hengittää
kohta kukkia viedään vainajalle.
Kova on kiire ja kamala huoli
lääkäri huutaa "joko se kuoli"
Minulle hihkaisee, "Odota vähän,
vähissä lääkkeet on tautiin tähän."
Lopulta lääkäri ovesta astuu
minut sisälle kutsuu,
hymyilee hiukan.
Hän tarjoaa kättä ja käteni kastuu
hymyynsä annan vastauksen niukan.
Sanoo:"Anteeksi rouva,
kun tämä kesti, se oli virus
kun töitäni esti.
Kamala tauti joka levittää matoja
minunkin postissa viestejä satoja."
Hän silmiin katsoo
ja innoissaan selittää,
kuinka on kiva,
kun kone taas pelittää,
"että rouva on hyvä ja näyttää sitä jalkaa
kyllä tämä tästä taas
sujumaan alkaa"

Hanhensulka kirjoitti...

Hieno runo, Karpalo, oletko hyödyntänyt sen myös kaupallisesti!

Tässä kohdassa ei meinannut pysyä mukana: "...Hän tarjoaa kättä ja käteni kastuu...", vaikka taitaa vastaavia tapauksia löytyä minunkin muistista.

Toivottavasti oma "koneeni taas pelittää" tänä iltana:))

Sun äitis kirjoitti...

Aivan hirveesti sympatiseeraan! Töissä elämäni on iankaikkista viruksilta pakoon juoksemista enkä tosiaan soisi, että kukaan joutuisi sitä kotonaan tekemään. (siksi itse käytän kotona maciä, kun koko valveillaoloaikaansa ei kestä viettää Billin kanssa).

Anonyymi kirjoitti...

My sympathies!

Niinkuin Sinulle kävi, myös kävi eräälle ystävälle aivan uudelle PC koneelle.

Niinkuin Sun äitis, minäkin käytän Maciä, ja viruksia ei ole sattunut. Mieheni työssä saa aina taistella viruksia PCkoneella, mutta vaihtoi Macille kotona. Myös koko perheellä ja taitelija ystävillä on Mac koneet ilman viruksia.

Hanhensulka kirjoitti...

Kiitos sypatiseeramisesta.

Näyttää siltä että olen ainakin saanut tämän uuden koneen juttelemaan internetin kanssa, tosin f-Secure varottelee koko ajan uusista viiruksista. Täytyy ottaa vielä yhteys heihin ja saada vähän lisäohjeita. Se palvelu maksaa 65 EUROa vuosi, joten kai tässä uskaltaa ainakin kysyä, kun vielä saa sen tehdä suomeksi:))

Anonyymi kirjoitti...

Nähtävästi pitää koneessa olla monta viruksentorjunta- yms suojausohjelmaa samalla aikaa, jotta ne täydentävät toisiaan. Mikään niistä ei ole täydellinen.

Pirkko

Hanhensulka kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Hanhensulka kirjoitti...

Ja täällä minä taas vanhalla koneella, jossa värit ovat lähinnä harmaita ja kuva värisee uhkaavasti (kuin kummitus Linnaisten kartanon vihreässä kamarissa, jaa niin eihän se ollutkaan oikea kummitus!) Uusi kone menetti virustaisteluissa jonkun systeemitiedostonsa, henkensä, jota ilman se ei suostu käynnistymään enää.

Joten huomenna kauppaan haukkumaan myyjiä, jotka eivät tietenkään voi asialle mitään. Onneksi ranskani on niin huonoa, etten voi sanoa mitään korvaamattoman kamalaa ja hollantini on lähes olematonta, vaikka olen kuullut, että hollanniksi kirroilu sujuisi jopa paremmin kuin suomeksi.

Luin juuri Margaret Atwoodin Curious Pursuits'ia, jossa hän kertoo kirjoittaneensa Handmaid's tale'n viimeisenä kirjoistaan kirjoituskoneella ja faxanneensa sivut puhtaaksikirjoittajalle ja ihailleensa "nykyajan" nopeaa kommunikaatiota. Ah, noita aikoja!

Anita Konkka kirjoitti...

Hei Hanhensulka, minulla oli sama tilanne uuden HP:n kannettavan kanssa, se ei suostunut käynnistymään, mikä ei johtunut viruksesta vaan siitä että asensin siihen ohjelman joka sai koko systeemin menemään umpisolmuun. Veinsen liiikkeeseen josta olin ostanut, siellä neuvoivat käyttämään Recovery-levyja jotka tulivat koneen mukana. En nyt muista mikä niistä piti lykätä cd-asemaan, sen jälkeen kone käynnistyi, kovalevy piti ensin tyhjentää kokonaan ja sen jälkeen asentaa ohjelmat uudelleen.

Terv. Anita

Anonyymi kirjoitti...

Sinä se sulka osaat tuoda paistetta pilviseenkin päivään. Heh heh, vai että kaupallisesti :) No en ole.

Suomalaisessa lääkäriseurassa tietotekniikkapäällikkönä työskentelevään ystävääni runo oli kolahtanut kybällä, joten voihan olla että jossain tietokonelehdessä tai lääkärilehdessä runolla olisi paikkansa, tiedä häntä.

Hauskinta tässä runossa on se että se todella tapahtui meidän paikallisessa terveyskeskuksessa :)Täsmälleen näin kuin sen kerroin:)

Kamalan harmilista että koneellasi on tauti. Toivottavasti se siitä kohta paranee.

Anonyymi kirjoitti...

Karpalolle:

Lähetin runosi eteenpäin vihjeittesi pohjalta. Saan sen vielä kiinni, jos ei sovi.

Merkitsin oikean nimesi runon perään.

Anonyymi kirjoitti...

Voi Liisa. :) Muuten ihan ok, mutta täällä esiintyneessä versiossa ei rivit ole ihan niin kuin haluaisin. Jos se julkaistaan, niin sitä pitäisi vähän muokata, ja tietty se julkaisupalkkiokin olisi ihan kiva. Olen ahne, myönnetään. :)

Hanhensulka kirjoitti...

Sain juuri tietokoneen takaisin. Ovat alustaneet kovalevyn ja asennelleet Office-softan uudestaan, testanneet internetyhteyden, ja jopa rekisteröineet sen minun nimiini, nyt ei pitäisi olla mitään ilmaisohjelmia ladattuna. Kaikki tämä hoitui avoimilla silmäkontakteilla, ujolla hymyllä ja änkyttävällä ranskalla, jossa ei ollut merde'n häivääkään! Illalla katsotaan voittaako oma stamina vai harmaa kivi:))