13.9.2005

Ikänsä unohtaminen


i ole pelkästään inhimillistä, vaan ihan mukavaakin ja joskus jopa välttämätöntä mielen tasapainolle. Jos sinulle, Arvoisa Lukija, on käynyt näin, voit laskea ikäsi helposti tällä kaavalla:

1. Valitse joku luku 1:n ja 10:n välillä (jos on vaikea valita, ajattele esimerkiksi kuinka monta kertaa viikossa haluaisit, vaikkapa, suklaata. Jos haluat jotakin kokonaan muuta (mahdollisesti lämpimällä, juoksevalla suklaalla ja iholla on jotakin tekemistä sen kanssa, tai ehkä saat muita assosiaatioita), todennäköisesti myös muistat ikäsi, joten tästä hyödyllisestä kaavasta ei välttämättä ole kovin suunnatonta hyötyä)
2. kerro luku kahdella (2)
3. lisää lukuun viisi (5)
4. kerro luku 50:llä
5. jos syntymäpäiväsi oli jo tänä vuonna lisää lukuun 1755; jos ei ollut, lisää luku 1754 (jos syntymäpäiväsi on tänään, on 13. päivä, et todennäköisesti huonon onnesi vuoksi ole enää elossa, joten ikäsi laskemisella ei ehkä ole niin suurta merkitystä, ja blogihenkilö toivoo, että lepäät rauhassa, rakas, epäonninen Arvoisa Entinen Lukija, ja anteeksi, että varmasti hyvin tarpeellinen lepo tuli häirityksi)
6. jos olet elossa, vähennä luvusta syntymävuosilukusi (kaikki neljä numeroa. Jos ei muistu mieleen, tarkista vaikka passista, jos sinulle sellainen vielä myönnetään)

Nyt Arvoisalla Lukijalla pitäisi olla kolmenumeroinen luku.

Ensimmäinen luku on ensiksi valitsemasi luku (se suklaa tms. juttu).

Kaksi viimeistä kertookin unohtamasi iän (Arvoisat Lukijat, jotka syntyivät ennen vuotta 1906, lisäävät halutessaan lukuun sata, ja ennen vuotta 1806 syntyneet 200 jne).

Jos ohjeet tuntuvat liian vaikeilta, niin blogihenkilö suosittelee oheisen, yhdistetyn äidinkielen ja laskennon oppikirjan hankkimista iltojen ratoksi, alakoulua käyvä jälkikasvu voi selittää kirjan vaikeampia kaavoja.

Että semmoista löytyi joltakin runosivulta 13. päivän kunniaksi. Ilmeisesti muillakin runoilijoilla, blogihenkilön lisäksi, on vaikeuksia löytää runosuontaan.

Johtuu varmaan sinisestä valosta!

4 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

Tunnen sympatiaa blogisi kilpikonnaa kohtaan, joka tallustelee tuossa laskennonkirjan kannessa kouluun.

Laskennon tehtävään en pysty keskittymään. Käsikirjoitus tuijottaa minua tuossa pöydällä syyttävästi, sillä täällä minä olen vielä myöhäisellä aamulenkillä blogimaailmassa.

Pitäisi kai olla työhuoneena samanlainen kellari kuin Sediksellä tällä hetkellä. Mutta olen tottunut kirjoittamaan milloin missäkin huoneessa, kaikki kaksoisovet auki. Olen aina valmiina juttelemaan, jos joku perheenjäsen niin haluaa.

Kai se on lapsuudenaikaista tottumusta. Tein läksyni mieluiten keittiössä, johon pistäytyi naapureita uutisten ja juorujen kanssa. Tämä bloggaaminenhan on muuten ihan samanlaista.

hanhensulka kirjoitti...

Kovin innokkaaltahan tuo konna näyttää. Se tuli siihen muuten noiden sinun omien konnajuttujesi vuoksi.

En muista varmasti oliko se tämä Jean Auel, mutta muistaakseni oli, joka sanoi, että hän kirjoitti aluksi keittiönsä pöydän ääressä (aloitti kirjoittamisen yli nelikymppisenä) ja aluksi tarkoitus oli kirjoittaa kivikautinen novelli, mutta kun sanoja oli joku 50,000 päätti, että romaani olisi parempi vaihtoehto, ja 160,000:n sanan kohdalla päätteli, että tuleekin kuusiosainen kirjasarja, ja taisi siinä vaiheessa hommata oikein työhuoneen.

Naisille keittiö ehkä sopiikin työhuoneeksi, mies ei tietysti voisi "alentua" sellaiseen paikkaan.

Laumaeläimenä me kai kaipaamme juoruilua, vaikka emme sitä kutsu sillä nimellä, vaan keskusteluksi, ajatuksen vaihdoksi tai muuksi hienommaksi;))

Mette kirjoitti...

Fredrika Runeberg kirjoitti keittiössä (ja kovin ahdas se olikin!), kun Johan Ludvig juhli ystävineen olohuoneessa. Jane Austen kirjoitti olohuoneen pöydän kulmalla ja piilotti paperit aina, kun joku tuli. Aika kelvollista tekstiä tuli silti.

hanhensulka kirjoitti...

Joo, monet hyvät tekstit on synnytetty keittiön pöydän kulmalla. Lyijy- ja sulkakynällä, usein vielä vääränpuoleisesta siivestä otetulla.

Ehkä tässä piilee salaisuus oman tekstin heikkouksiin. On liikaa kiinnitetty huomiota ulkoisten seikkojen hyvyyteen (työhuone, tuoli, oikean väriset kotihousut ja sointuvan sävyinen paita, mukavat isotoner-tossut, prosessorin kellonopeus, näyttölaitteen koko, hiirityynyn rannetuki, jne, kaikki juuri oikein ) ja liian vähän tekstin lähteeseen, päähän, ja idean hyvyyteen, juonen käänteisiin, henkilöiden syvyyteen ja mitä se (luova ope) Timo aikanaan paasasi kirjan synnyttämisestä.

Tosin, eikös se Virginia Woolfkin sanonut jotakin siitä, että ikioma työhuone on välttämätön, varsinkin naisilla, miehistä ei tainnut juuri mitään välittää, ainakaan tässä suhteessa.

Ja, loppujenlopuksi, se Virginiahan oli vain nainen!;))