8.9.2005

Kulttuuria Kuopion torillakin


äkee, jos vähänkin avaa silmiään. Blogihenkilö kävi torilla viime lauantaina herkuttelemassa paistetuilla muikuilla, söi korvapuusteja ja mössötti herneitä, mustikoita ja lakkoja, ja nautiskeli päälle vielä muurilettuja mansikkahillolla. Ja tyhjensi pussistaan pullon iisalmelaista Olvin olutta.

Sieluaankin henkilö ehti ravita, siellä torilla oli nimittäin muutakin kulttuuria: oli mm. runoilija lukemassa runojaan toriyleisölle. Blogihenkilö yritti piilotella sankan runoahneen yleisömuurin takana ja samalla etsiä aukkoja, josta saisi kuvan runoilijasta. Yleisössä oli kolme miestä ja lukematon määrä tietyn ikäisiä ja vähän nuorempiakin naisia, jotka ahmivat runoilijan jokaisen sanan ja tilaisuuden jälkeen antoivat lämmintä palautetta tuhdille runoilijalle, joka silmin nähden nautti olostaan. Runoilija oli toimittaja, kirjailija ja entinen kansanedustaja Aino Suhola, ja kokoelma, josta luettiin, Rakasta minut vahvaksi. Tänä syksynä julkaistaan kokoelman 13. painos samalla, kun runot tulevat ulos äänitteenä.


Runot kuulostivat harkitulta, runolliselta proosalta. Ainon silmät hipaisivat merkitsevästi blogihenkilön silmiä kertoessaan, että: "Rakastamalla/ihminen on/lämmitettävä auki". Ja vaikka Kuopion torilla oli lämmin ja aurinkoinen päivä, niin henkilö oikein värähti ja ajatteli, että rakkautta maailmaan olisi saatava lisää. Aino sanoi suoraan blogihenkilölle myös, ja aivan kuin syyttävästi ja melkein kuin menneiden ja nykyistenkin puolisoiden puolesta:
Unelmani ovat minun unelmiani eivät Sinun. Minun on tehtävä elämästä oma toteni. Kulje vierelläni, pidä siltaa, mutta älä elä minun puolestani.”

Aino Suhola on julkaissut kirjan Jari Sillanpäästä, tangokuninkaasta, kirjan nimi alkaa ”Jaettu jano…”. Kuopion torilla runoilijan yleisössä näki saman jakamisen ja saamisen iänkaikkisen autuuden.

Muutakin sielun ravintoa löytyi. Esimerkiksi Kuopion yhteiskoulun Musiikkilukion jousiryhmä, joka soitti mm. venäläistä musiikkia. Ja niin soitti vähän matkan päässä nuori venäläinen haitaristikin, joka myös lauloi. Hänellä oli yleisönä pääasiassa keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä, lienivätkö runoilijankuuntelijoiden aviomiehiä. Haikeasti kaikuivat venäläiset mollisoinnut auliille ja vakavalle yleisölle, joka ehkä meni kuuntelun jälkeen kotiinsa tyhjentämään paskamakkia tai tekemään jotakin muuta proosallista, sellaista on elämä, ylä- ja alamäkeä ja vähän tasaista paikkaa välissä.


Torilla näkyi myös Pieksämäen nukketeatterin punaposkisia tyttöjä hiippalakeissa suorittamassa kulttuurin lähetystyötä ujostelevien kuopiolaislasten keskuudessa.

Että hyvin on kaikenlainen kulttuuri edustettuna Kuopion torilla. Ja torilta ostetut tuoreet herneet riittivät Helsinkiin päin ajellessa lähes Kangasniemen kirkolle saakka, jossa piti syödä päälle mustikkapiirakkaa, mutta eihän sitä piru vieköön ollut tarjolla ja piti tyytyä tuoreisiin munkkeihin.

2 kommenttia:

marja-leena kirjoitti...

On kiva täältä kaukaisesta kanadan länsirannalta lukea Kuopion torista, ruasta ja kulttuurista, ja nähdä valokuviakin. Tulee haikeasta muistot käynnostä siellä kauan aikaa sitten! Kiitos!

hanhensulka kirjoitti...

Kiertelen siellä pikiä aikoja, kun käyn tapaamassa isää siellä Kuopiossa.

Tyypillinen savolaisukko on muuttunut paljon viime aikoina, niin kuin venäläisen soittajan takana olevista miehenrutaleista näkyy. Asusteet ovat nykyisin high tech, puhelimeen jutellaan kävellessä muina miehinä, eikä pieksuja ja käyrävartisia piippuja näy juuri yhtään, eivät edes syljeskele kadulle yhtä paljon.

Muuten Partasen kojusta saa jopa kasviskalakukkoa, jo on aikoihin eletty;))