28.9.2005

Lynndie England saga


n sitten toistaiseksi ohi. Kuuluisaksi Abu Ghraib’in vankien häpäisystä tullut Lynndie England sai kolmen vuoden tuomion amerikkalaiselta sotilastuomioistuimelta. Joka ehkä oli oikein, ehkä ei.

Ajatus on samanlainen koko surkeasta sodasta. Erityisesti istuessaan turvallisesti studiohuoneensa työpöydän takana EU:n sydämessä auringon juuri noustessa tummansinisen ja nopeasti vaalenevan taivaanrannan takaa voi hyvin jaella omia tuomioitaan siitä niin kuin kaikista muistakin asioista, jotka aamunkurttuiseen mieleen livahtavat.

Tuomittu nuori nainen, 22-vuotias, oli oman todistuksensa mukaan 14 vuotta vanhemman rakastajansa, ja nyt myös lapsensa isän, jo tuomitun Charles Graner’in, johdettavana – niin kuin kunnon sotilaan tietysti tuleekin olla – koko Irakissa olonsa ajan.

Kuvat, joita hän pyysi anteeksi (mitäpä silläkään on merkitystä muuten kuin muodollisuuden vuoksi), todistavat ainakin, että joillakin Irakissa olevilla amerikkalaisilla sotilailla ei ole selvää kuvaa siitä miten sotavankeja, vankeja yleensä, tulisi käsitellä. Tällaista ei tietysti tapahdu Kuuban saaren idyllisessä amerikkalaistukikohdassa Guantanamo Bay'ssä, joka ei ole kovin lähellä Bay of Pigs'siä!

Amerikkalaisille on ollut erityisen shokeeraavaa se, että tavallinen amerikkalainen maalaistyttö voi ”turmeltua” näin ja suostua malliksi ”pornokuviin”.

No, amerikkalaisen yhteiskunnan moraalikäsitykset ovat tietysti muutenkin outoja. Väärinkäytöskuvia katsellessa on myös hyvä muistaa, että maailmassa eniten tuottava teollisuuden, viihdeteollisuuden, suurin haara (sic) on pornon tuottaminen, ja amerikkalaiset ovat kunkkuja sillä(kin) alalla ja globaali kapitalismi on pornonkin kuningaskuntana.

England sanoi puolustuksekseen mm:

Sotamies Graner käytti minua hyväkseen vaikka en tajunnut sitä silloin.”

Mitäpä tuohon voisi lisätä, kuin ehkä, että England oli parikymppinen väärinkäytöskuvien ottamisaikaan, hän on kotoisin Länsi-Virginian maaseudulta, ja ensimmäistä kertaa ”pois kotoa”.

Kolmen vuoden tuomio kuulostaa enemmänkin amerikkalaisen omantunnon pesulta.

Typerän tytön tuomitseminen samalla, kun vastuussa olleet, ja miksei koko sodan aloittaneetkin, pääsevät kuin koira veräjästä tuntuu vääryydeltä. Tällä blogihenkilö ei tietenkään halua vähätellä Englandin tekojen törkeyttä, mutta ei suurennellakaan niiden, tai niistä saadun tuomion, merkitystä.

Tämä seuraava lause kuulostaa ehkä tutulta monen muunkin naisen mielessä:

"He (Graner) was very charming, funny and at the time it looked to me like he was interested in the same things I was. ... He made me feel good about myself," she said. "I trusted him and I loved him. ... Now I know it was just an act to lure me in."
(eli Graner oli ihana, mukavan ja kiinnostunut samoista asioista...luotin häneen ja rakastin häntä...)

Ah, eivätkö miehet olekin sikoja.

And meanwhile, voit ottaa osaa uuteen seuraleikkiin ”doing a Lynndie”.

Ja pannaan tähän loppuun vielä puolustusministeri Donald Rumsfeld’in lausunto poliitikoista ja valehtelemisesta (joka ei ehkä ole täysin vierasta täällä virtuaalimaailmassakaan):

"I've never had any need to lie to the press . . . . You lose so much more if people can't believe what you say . . . . When it comes to sensitive issues . . . we don't lie; we just don't discuss it.'"

14 kommenttia:

Rauno Rasanen kirjoitti...

Moraalifilosofisesti erinomaisen hämmentävä ja kiinnostava tapaus.

Mitä tulee USAn moraaliseen eetokseen, niin USAhan on (noin yleisesti ottaen) kapitalismi/fundamentalismi-"hybridinä" nimenomaan kalvinismin perillinen, ja kalvinismi tarkoittaa minulle reformaation kaikkein tekopyhintä ja halveksittavinta suuntausta.

hanhensulka kirjoitti...

Joo, ei ole elämä helppoa.

Kalvinismi sopii hyvin Sveitsin tapaisen rahan ja käkikellojen ympärillä pyörivä maan uskonnoksi. Ei ihme, että elämänmyönteiset, mutta omahyväiset, ranskalaiset heittivät Calvinin maastaan pois.

Muuten mielenkiintoinen juttu, että Calvin mielletään usein sveitsiläiseksi vaikka olikin ranskalainen. Niin kuin Hitler ajatellaan saksalaiseksi ja Mozart itävaltalaiseksi. Itävalta on aina hoitanut PR:nsä hyvin niin kuin Ranskakin ja Saksa ollut PR:nsä kanssa vaikeuksissa. Napoleonkaan ei ole nostettuna Hitlerin ja Stalinin rinnalle, taitaa olla vieläkin mallina Ranskan presidenteille!

Anonyymi kirjoitti...

Napoleonin ihailu yllättää ulkomaalaisen, Napoleonin hautamuistomerkki ym.
Pirkko

hanhensulka kirjoitti...

Joo, Napoleon on vielä korkeassa kurssissa. Täällä Brysselin lähellä on Waterloon muistomerkki, sen perusteella luulisi äkkiä, että Napoleon voitti. Aion muuten kirjoittaa siitä vähän lähiaikoina.

Nämä Belgian walloonithan ovat itseasiassa ranskalaisia (kulttuuriltaan) ja flaamit tietysti hollantilaisia. Mutta ei oikein kumpaakaan voi sanoa täällä ääneen, kun kummatkin ryhmät pitävät itseään erillisenä kansakuntana ja "halveksivat" "emämaataan", ja ja nämä puolestaan belgialaisia, ja naureskelevat näiden aksenteille, ja kyllähän se hassua onkin, varsinkin Brysselin kaksikielisillä frankofoneilla (vaikka ei nyt sentään kanadalaisten veroinen:)

Liisa kirjoitti...

Lynndie England saattaa jäädä USA:n Irak-seikkailun tärkeimmäksi muistomerkiksi.Yleensä historianhirjoitus kiteytyykin sotahistoriaksi ja sotaurhoiksi. Usalaisittain Lynndie England "valkoista roskaväkeä", asuntovaunukansaa jostain Amerikan perähikiältä ja vielä nainen. Sai elämänsä tilaisuuden sosiaaliseen nousuun ryhtyessään jonkinlaisena yhtenä soihtuna isänmaan etujoukoiksi suuressa kostosodassa. Mitä muuta hänellä oli? En ole seurannut tarkkaan. Epäilen, että hänen tulevaisuudennäkymänsä olivat melko ankeat: surkeista oloista liian nuoreksi äidiksi eli lenkkinä sukupolvien kurjuusketjussa. Helppo nappi toiselle yhtä yksinkertaiselle statusta ja Amerikkalaista Unelmaa jahtaavalle alkumiehelle.

Englandista tuli monitahoisen kiinnostava uhri. Häntä käsittääkseni arvostetaan kotiseudullaan naisena, joka sentään pääsi suuren uhon aallossa ulkomaille. Hänen ihmisoikeusrikkomuksista saamansa rangaistus on sivistyneen maailman mittapuussa minimaalinen.
Sotilas, äiti, urheilija: tie unelman huipulle. Jos mokaat, jäät yksin.

Vertautuukohan Irak-ristiretki myöhemmissä historiankirjoituksissa Vietnam-sekoiluun? Enggland ja alastomat vankiröykkiöt - My Lai ja korpraali ?!

hanhensulka kirjoitti...

Hyvä yhteenveto Liisa, vaikka kuten Rauno sanoo tämä on mielenkiintoinen moraalifilosofinen rakennelma. Feminismikin näyttää hylänneen tämän Englandin vaikka alussa oli toisenlaisia äänenpainoja. Tosin en ole tänään ehtinyt lueskella lehtiä (vielä).

Jos olisin varmuudella mies, niin olisin todennäköisesti alkumies, geeneilleenhän ei pajoa mahda, ja äideiltä tulee sopivan suuntaista kasvatusta vauvaiästä saakka:)) Pojat on poikia, ja sen sellaista.

Voi olla, että Vietnam oli pikku jutttu tämän nyt edessä olevan tulevaisuuden edessä. Arabeilla ei ole buddhalaisuuden jarruja, niin kuin vietkongeilla, nämä ovat enemmänkin kingkongeja, alkumiesten sukua!

Liisa kirjoitti...

Muistatko, Sulka, nykyhistorian tunnetuimpiin kuuluvan uutiskuvan, jossa napalmin polttama pikkutyttö on juoksemassa katsojan syliin? Tai ohi kuvanottajan, oikeastaan. Kuva vuosikymmenien takaa, ihmeen elävää historiaa vielä nytkin.
Kun kirjoitat Raunon puhuneen (!) moraalifilosofisesta rakennelmasta
(Rauno kirjoittaa "tapauksesta"), puhut asiasta yhtä konkreettisesti kuin minä. Nähdäkseni. Siis: nähdäkseni!

Feminismi on eliittinen liike. Meillä Suomessa suurin osa tasa-arvoasioiden parissa toimivista vierastaa amerikkalaistyyppistä ketjuilta kolisevaa feminismiä. No, feminismiä on nyt vaikka mitä sorttia - ja se on toisen messun väärti.

Anonyymi kirjoitti...

Tulee mieleen Gettysburg. Sellaisen suuren taistelun tapahtumapaikka järkyttää aina. Ehkä kollektiivisen trauman hoitamiseen tarvitaan ne seremoniat.

Sitä näkee silmiensä edessä ne kymmenettuhannet ihmiset, jotka kuolivat siellä. Kaikki aistit herkistyvät.

Toisaalta meidän media, lehdistö ja TV, on täynnä väkivaltaa ja kuolemaa. Tarkoitan juuri nyt uutisia, jotka näen TV:stä. Alan kaivata meidän perheen vanhoja hyviä aikoja, jolloin meillä ei ollut vuosikausiin radiota eikä TV:tä.
Pirkko

Liisa kirjoitti...

Pirkon oivalluksesta tulikin mieleeni, mitkä ovat meillä Suomessa sellaisia seremonioita, joita me nimenomaan kansakuntana tarvitsemme. Vai onko sellaisia enää/ onko koskaan ollutkaan?

Tai toisinpäin: Onko traumoja, joiden hoitoon tarvitsisimme määrämuotoiset seremoniat?

Pirstaleinen maailma? Ei enää kollektiivisia seremonioita tai tarvetta niihin?

Tässä olisi vinkki uudeksi puheenaiheeksi bloggarille. (En vieläkään tiedä, millä nimellä kutsun bloginpitäjän alustusta tms?)

Liisa kirjoitti...

Heh, kävinpä räppäsemässä Blogisiskon blogiin pitkähkön kannanottoni. Poikkipuolisuuteni ei mennyt läpi. Sivu pyysi minulta tarkempia osoitteita. Et silleen. Ja että yritin olla niin mahdottoman vieraskoreekin : = )

Anonyymi kirjoitti...

Liisa,
tuo on kiinnostavaa. Mistähän siinä oli kyse? Kävin kokeilemassa itsekin. Ei Bloggerissa kysellä osoitteita ja sähköpostiosoitetta yleensä, ei nytkään.

Bloggeriin voi kommentoida "nimettömänäkin", jolloin pyydetään vain tunnistamaan kirjaimet mainosten estämiseksi, pitää siis osoittaa, että on oikea ihminen eikä kone, joka suoltaa mainoksia. Nimen voi laittaa tekstin alle, jos haluaa.

Yritä uudestaan.:)
Mukavaa viikonloppua!
Pirkko

ruu kirjoitti...

Luin jos´tain lehdestä, että omiensa parissa Englandin teot olivat "hyväksyttyjä", tyyliin "just noin niille mutakuonoille pitää tehdäkin". Joten siinä taisi sulautua monta seikkaa yhteen, kun England tarttui talutusremmiin: oli kotipitäjästä opitut mallit, oli ihastuminen kontrolloivaan mieheen sekä tyhmyys. Ikäähän Englandilla oli ihan tarpeeksi tajutakseen mikä on väärin ja mikä ei.

hanhensulka kirjoitti...

"Mitkä ovat seremonioita, joita suomalaisina tarvitsemme" , kysyy Liisa.

Onko esimerkiksi valtiopäivien avajaiset enää sellaisia.

Muistan hyvin Sibeliuksen, Mannerheimin ja Paasikiven hautajaiset. Kekkosen hautajaisten aikana olin jo pois maasta. Olisiko enää tarvetta sellaiselle pompoosille, viisikymmentäluvulla se oli poliittisista ja sotaan liittyvistä pieteettisistä syistä tarpeellinen. Ja olimme vielä nuori kansakunta!

Entä nyt: isot valtiolliset hautajaiset Haloselle, Einojuhani Rautavaaralle, Hägglundille?

Ehrnroothin hautajaisille oli sopiva tilaisuus, ja oli sopivasti talvisodan muistopäiväkin lähellä. Mutta ei hän kai olisi sellaisia tarvinnut, ja kansalaisena ajattelen, että ansiot eivät olisi siihen riittäneet (vaikka symboliikkahan siinä kai oli tärkeämpi). Tuntemattomalla AF Airolla olisi riittänyt, ehkä? jos nyt kukaan sotilas sellaisia todella ansaitsisi!

Mutta tällaiselle vanhalle pasifistille nämä asiat ovat tietysti erilaisia kuin isälle, joka menee ansiomerkkirivit kilkkuen laulamaan sotaveteraanien kuoron konsertteihin ja jokaviikkoisiin hatajaisiin laskemaan veteraaniseppelettä.

hanhensulka kirjoitti...

ruu, joo, rasismi on tietysti voimakkainta siellä, missä ei olla valistuneen kirkastuneita! Redneck ei ole tarpeeton käsite. Taitaa niitä olla siellä Ozissakin omiksi tarpeiksi:))