30.10.2005

Historia saattaa opettaa meitä kaikkia, jopa nuts-henkilöitäkin,

Vaikka ei siitä voi olla ihan varma. Historioitsijat itse tietysti sanovat, että ilman heidän panostaan vanhat virheet hautautuvat ja tulevat toistetuiksi. Toisaalta tässä on vähän samaa makua kuin siinä hyvin tunnetussa sanonnassa, että kenraalit käyvät aina vanhoja sotia.

Olipa tuon laita niin kuin oli, nyt on lokakuu armon vuonna 2005, eli on kulunut täsmälleen 50 vuotta siitä, kun eräs artikkeli julkaistiin lähes kaikille täysin tuntemattomattomassa lehdessä nimeltään Wireless World. Jotkut höyrypäiset teknologia friikit ja heidän uskovainen kannattajakuntansa tietysti sanova, että wireless world ei suinkaan ole tuntematon vaan elää ja hengittää vielä tänäkin päivänä, mutta siitä blogihenkilö ei osaa sanoa sitä eikä tätä, muuten kuin, että voi olla.

Kuitenkin muistetaan tässä yhdessä mitä joku hamassa muinaisuudessa elänyt sietämättömän tylsä tiedemies on sanonut. Hän on nimittäin sanonut, että:


The explorer of the past, will row out over that great ocean of material, and
lower down into it...a little bucket, which will bring up to the light of day
some characteristic specimen
.

Tuota ei tarvitse nyt sen enempää ihmetellä, vaikka se selvittää hyvin mitä me kaikki itse tykönämme ja erityisesti virtuaaliystävämme ja paikallishistorioitsija Sedis tekee työkseen (sen lisäksi, että ihastelee listasijoitustaan siis) eli: uittelee pieniä ämpäreitä suuressa valtameressä ja nostaa pintaan kaikenlaisia näytteitä ihmisten ihmeteltäväksi.

Tämä kaikki tuli mieleen mm. lueskellessa marraskuun Spaceflight-lehdestä artikkelia Arthur C. Clarkista, kaikkien aikojen parhaasta tieteiskirjailijasta ja muutenkin selväpäisestä ajattelijasta.

Clark julkaisi lokakuussa 1945 artikkelin mainitussa Wireless World’issä otsikolla ”Extra-Terestrial Relays”, jota jokainen itseään tiedemiehenä tai insinöörinä pitänyt piti puuna heinänä ja unohti sen välittömästi mikäli ylenkatseeltaan kykeni.

Uusimmassa New Scientist-lehdessä (29.10.2005) on julkaistu useita artikkeleita aiheesta Creative mind. Siellä sanotaan mm.


Everyone has it, some a lot more than others. The development of humans, and
possibly the universe, depends on it. Yet creativity is an elusive creature
.

Keskustelu luovuudesta on tietysti ajankohtainen juuri nyt, kun koko maailmankaikkeus aikoo viettää kokonaisen marraskuun kirjoittamassa best seller-romaania, jonka tuottamiseen tarvitaan roppakaupalla tätä ”elusive creature”a.

Se taitaa olla vähän niin kuin maailmankaikkeuden näkymätön aine, musta energia, jota ilman ei universumin standardimalli toimi oikein ja jota ei voi mitenkään todeta olemassaolevaksi, sehän on näkymätöntä. Samalla nauramme vanhojen aikojen tyhmille tiedemiehille, jotka väittivät koko avaruuden olevan täynnä näkymätöntä ainetta nimeltään ”eetteri” ja...Ääh mitäpä näistä vanhoista historiallisista asioista sen enempää, luette niitä vaikkapa Mette miettii-palstoilta. Tietysti tiedemiehet tietävät meitä paremmin miten maailmankaikkeus makaa.

Mutta siis tästä artikkelista Extra-Terestrial Relay piti sanoa, että siinä Arthur C. Clark, tieteiskirjailija, kuvailee kommunikaatiosateliittijärjestelmää (eikö suomi olekin mukavan näppärä kieli täsmäsanoineen?), jonka joku insinööri AT&T:llä rakensikin ja siitä syystä puhelimissamme on nykyisin kiusallinen kaiku. (Sen lisäksi pystymme puhumaan vaivattomasti maanosasta toiseen, mutta blogihenkilö ei halua mainita tätä, koska siitä ei voi kunnolla valittaa)

Arthur C. Clark omaa tätä ”elusive creature”a aivot pullollaan, ja niillä hän vähän yli parikymppisenä uneksi tästä satelliittijärjestelmästä ja kirjoitti siis siitä oikein artikkelinkin.

New Scientist lehti sanoo luovuudesta:


People have speculated about their own creativity for centuries – perhaps ever
since we became able to think about thinking. Because creative thought just seems to “arrive”, the credit has been laid at the feet of gods and spirits or, recently, the id or the subconscious mind.
…Creativity comes to those who wait, but only to those who are happy to do so in a bit of a fog
.


Kuten kaikki tieteellinen kirjoittelu, artikkeli on täynnä luovaa spekulointia luovuudesta ja yhtä mielenkiintoinen kuin muutkin New Scientistin artikkelit. Kiinnostavana tietona blogihenkilö voi paljastaa Arvoisalle Lukijalle, että Suomi luokitellaan maailman kolmanneksi luovimmaksi maaksi, valitettavasti arkkivihollisemme Ruotsi ja yleensä halveksitun myyttisen teknologiakopijoijan Japanin jälkeen ja onneksi juuri ennen neljäntenä olevaa USA:ta ja Sveitsiä, Tanskaa, Islantia jne.

Merkittävää tässä listassa on se, että 15 ensimmäisen maan joukossa kaikki paitsi toisena oleva Japani ja 14. maa, Israel, ovat samaa hellenististä kulttuuripoppoota, joka muutenkin heiluu kukkona globalisaation tunkiolla. Tässtä saattaa Tatu Matin-isä Vanhanen vetää joitakin johtopäätöksiä.

Sen sijaan blogihenkilö myöntää, että tässä lastussa on henkilön oma lehmä ojassa sikäli, että tämä aikoo ryhtyä kuukausikirjailijaksi koko marraskuun ajaksi. Tarkoituksena on kirjoittaa tieteisromaani, näppärältä pikku työnimeltään ”Tähtien rakentajat: Alati virtaa joki ja muuttuu veden pinta”.

Tällä ilmoituksella blogihenkilö, joka tuntee itsensä melko hyvin, kun on asunut saman pään sisällä jo kohtalaisen pitkän ajan, myntää tietävänsä, että kaikki mahdollinen motivaation on saatava valjastettua tälle tavoitteelle, jopa mahdollista häpeällistä tappionuhkaakaan unohtamatta.

Mikäli teksiä alkaa syntyä, sitä on tarkoitus myös asettaa näytille täsmälleen samasta syystä.

New Scientist kirjoittaa yhdessä artikkelissaan Alice Flaherty'stä ja tämän kirjasta The Midnight Disease, joka ehkä koskettaa monia bloggaajia hyvin läheltä.

Lehti sanoo artikkelin Looking for Inspiration lopussa näin:


One vital characteristic of a highly creative person is that they have at least
one other person in their life who doesn't think they are completely nuts
.

Tosin voi olla, että juuri blogistania ei ole oikea sosiaalinen piiri tälläisen henkilön etsimiseen. Bloginpitäminen sinänsä saatetaan asiaa tuntemattomissa piireissä nähdä juuri tälläisten ”nuts”-henkilöiden kansoittamaksi maailmaksi. Varsinkin, jos joku sattui lukemaan tämänpäivästä Hesarin kuukausiliitettä, jonka blogijuttu oli juuri niin epäonnistunut kuin monet osasivat odottaakin.

Joku voi tiestysti sanoa, että tämä lausunto osoittaa vain pihlajanmarjojen happamuutta, ja voi olla siinä oikeassakin.

Ei kommentteja: