8.11.2005

Joululahjameemi, jonka Ruu aloitti,


aikka elääkin pää alaspäin Oz’in maassa, antaa aiheen kirjoittaa lastun (tai pari), vaikka oma kone on ollut rikki perjantaista saakka.

Tällä kertaa on kysymyksessä kovalevy, joka ei suostunut tekemään muuta kuin surisemaan pahalla äänellä ja päästelemään vähän väliä kovia ja päriseviä ääniä, varmaan samanlaisia, joihin varusmiehet isoissa tuvissaan ovat yöaikaan saaneet totuttautua. Sivareilla on ehkä samanlaisia harrastuksia. Sikäli mikäli ehtivät gradunsa kirjoittamisen lisäksi mitään muuta tähdellistä sivariaikanaan, edes yöllä, harrastamaan. Blogihenkilö epäilee, että kone päästeli näitä inhimilliseltä kuulostavia ääniä pirullaan ja näyttäisi ehkä samalla kieltä näyttölaitteella, jos sillä yleensä näkyisi jotakin.

Kuva: ©Petri Niikko 2002

Mutta nyt ei siis näy mitään, ja kone tulee takaisin korjaamolta tämän viikon torstaina (siis Belgian aikaa, joka voi tarkoittaa mitä päivää tahansa ensi maanantai-iltapäivän jälkeen). Belgian suurin ero lähinaapuriinsa Hollantiin nähden on aikakäsitteessä. Hollanti on uskonnoltaan reformoitu maa ja Belgia on katolisen kirkon kannattaja ja tämä vaikuttaa jotenkin näihin aikakäsitteisiin. Hollannissa - kalvinistisen perinteen hengessä - koneen tietysti saisi jo kello 08:30 torstaiaamuna.


Siitä Täti-Ruun joululahjavihjeestä piti tehdä asiaa. Samasta asiasta on kirjoittanut myös Iltakajo omassa lastussaan ja Louhi Kangastuksissaan. Ja tämä kaikki siis tapahtui jo aikoja sitten, jolloin blogihenkilö vielä kiroili katkerasti tietokonevalmistajia ja erityisesti rakkineen keksijöitä. Bill Gates’iä täytyy tietysti kiroilla tottumusten mukaan, vaikka hänellä ei siis tämän tapahtuman kanssa liene mitään tekemistä. Ja kovasti tämä kirroilu helpotti mieltä, vaikka konetta se ei tietysti saanut yhtään parempaan kuntoon.

Ruu kirjoittaa näin:




Mitäpä jos tänä vuonna annammekin kavereille ja sukulaisille erilaisen
lahjan? Panemme pennoset menemään sinne missä niillä on oikeasti merkitystä...
Lähetämme sitten joulukortin, jossa tiedotamme asiasta ja toivotamme lämmintä
joulumieltä...

Tässä muutamia linkkejä:

http://www.unicef.org.au/Donate-Appeals-Detail.asp?AppealID=21
http://www.directrelief.org/sections/our_work/southasia_earthquake.html
https://www.worldvision.com.au/appeals/pakistanearthquake/
http://www.doctorswithoutborders.org/
http://www.redcross.fi/ajankohtaista/aasia2005/fi_FI/index/

Jos jatkat meemiä, lisää listaan uusia linkkejä.

Lisäys hieman myöhemmin:

Vaikket itse osallistuisikaan lähettämällä rahaa avustusjärjestölle, ehkäpä
haluat silti jatkaa meemiä... Eihän sitä tiedä kuka blogiasi lukee ja innostuu
avustamaan...

Ja huom! Tärkeää ei ole mistä tai kenen blogista tämä lähti
liikkeelle! Tärkeää on, että tämä jatkuu! Ja kaikkein tärkeintä tietenkin on,
että joku jossain saa viltin tai ruokaa tai lääkkeitä. Eikö niin?



Tähän ovat jo reagoineet muutkin:

Louhi jatkaa listaa linkillä

http://www.xn--lahjaksilehm-rcb.fi/

ja Iltakajo lisää tämän

http://www.pelastakaalapset.fi/avustus-kehitysyhteistyo/lahjoita.php

Arvoisaa Lukijaa pyydetään levittämään tietoa tästä meemistä eteenpäin.

Kiitos Ruulle aloituksesta.

Blogihenkilö haluaa lisäksi ehdottaa listoille Suomen Pelastusarmeijaa, joka tekee työtä suomalaisten ja virolaisten osattomien auttamiseksi.

Jos annatte rahaa näille organisaatioille, blogihenkilö ehdottaa, että ette kohdista lahjaanne mihinkään varsinaiseen avustuskohteeseen. Esimerkiksi Punainen Risti laittaa rahanne sinne, minkä lähetyksessänne olette kohteeksi nimenneet. Rahan tullessa perille saattaa tarve kuitenkin olla jo toisaalla, ja Punaisella Ristillä pitäisi olla mahdollisuus kohdistaa rahat tarpeen mukaan.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos muuten meemin jatkamisesta! Ei se kovasti tulta näytä ottaneen, mutta sitäkin topakammin sitten siellä missä otti!

Hanhensulka kirjoitti...

Mieidät on lapsesta saakka ehdollistettu ajattelemaan joulua ja lahjoja yhdessä. Voi olla, että sillä on jo paljon joulua pitemmät perinteet, jossakin pakanuuden ja kivikauden hämärässä. Ehkä se on jopa geeneissä. Joka tapauksessa vaikea ajatella lahjatonta vuotta.

Siitä tulikin mieleen se pahuksen kirja...;))