16.12.2005

Bryssel on lähellä Euroopan sydäntä

Jossakin aikaisemmassa lastussa taiteilijaystävämme Marja-Leena kommentoi sitä, kuinka lähellä Pariisia Bryssel itse asiassa on, ja onhan se. Vastasin kertomalla Brysselistä vähän muutenkin ja vastauksen vei harakka, tai ehkä Tärkeimpien löytämä, väriänsä valkoisemmaksi muuttanut roskaruoka-varis, johonkin virtuaalimaailman pimeään koloon. Vastauksessa oli kuitenkin sen verran asian tynkää, että ylennän sen lastun tasolle.

Bryssel ei ole kovin keskieurooppalaisen näköinen, entinen hollantilainen kaupunkihan se onkin, tosin ei kovin leimallisesti.

Hollanninkieliset, tai flaaminkielisiksi heitä ehkä pitäisi kutsua, muistuttavat aina tiukkaan äänensävyyn tästä, vaikka nykyisin Bryssel on yhtä paljon ranskankielinen kuin flaaminkielinen, vaikka Flanderissa sijaitseekin. Ja enenevässä määrin englanninkielinen, eurooppalainen pienoissulatusuuni, taskukokoinen New York. Olen varma, vaikka en tietysti pysty sitä mitenkään todistamaan, että päiväsaikaan, poliitikkojen, eurovirkamiesten, lobbareiden ja liikemiesten tehdessä ”tärkeää” työtään ympäri Brysseliä, englanninkieltä puhutaan jopa enemmän kuin kumpaakaan alkuperäistä brysseliläistä.

Muuten aidossa Brysselin ranskanaksentissa on melko kamalalta kuulostava sointu. Ulkomaalaiselle se on kuitenkin jostakin syystä helpommin ymmärrettävää kuin standardiranska, jota ”parempi väki” täällä Belgiassa tietysti yrittää puhua kuulostaakseen ranskalaisilta, jotka kuitenkin vitsailevat belgialaisten ranskankielestä. Vähän samaan tapaan kuin hollantilaiset flaaminkielestä, ruotsalaiset suomalaisten ruotsista, tanskalaiset ruotsalaisista, muut pohjoismaalaiset norjankielestä ja saksalaiset itävallanmurteesta. Että kyllä Eurooppaan kieli-ivailua mahtuu. Tiesitkö muuten, Arvoisa Lukija, että tanskalaiset kutsuvat suomalaisia Pekaksi?

Mutta nyt siis piti Brysselistä vähän lisää. Ainoastaan sen suurtori (hollanniksi Grote Markt, ranskaksi Grand-Place), joka on Maailmanperintökohde (World Heritage Site) on säilynyt ”alkuperäisenä” (hyvin suhteellinen käsite), ja harvinaisen homogeenisena – sitä ympäröivät talot ovat pääasiassa 1690-luvulta, lukuun ottamatta Hotel de Villeä (vanha kaupungintalo, kuva vieressä) ja kaupunginmuseota (entinen yksityispalatsi), jotka ovat parisataa vuotta vanhempia.

Ranskalaiset nimittäin tuhosivat tykkitulella koko Brysselin keskustan (lukuun ottamatta niitä kahta Suurtorin taloa siis) 1695 ja se rakennettiin uudestaan heti samalla vuosikymmenellä. Ne torin ympäristön talot ovat ainoita hyvin säilyneitä siltä ajalta, muuten pääosa Brysselin rakennuksista on paljon myöhemmiltä ajoilta, 1800-luvulta ja tietysti noin sata vuotta vanhoja Victor Horta'n piirtämiä näyttäviä Art Nouveau-rakennuksia, hänellehän on perustettu oma museo Brysseliin.

Suurtorin ympäristöstä pitää melua ja hyvää huolta 1960-luvulla perustettu folkloristinen herrakerho (on siinä naisiakin jäsenenä) nimeltään Commune Libre de l'Ilot Sacré (Pyhän Saaren Vapaa Kommuuni), jonka ansiosta kaupunginosa on siistiytynyt (kaikki ilotytöt on ajettu pois), tullut turistiseksi (mm. ”ruokakatu” Rue de Bouchers on turistienkin suosima syömälä, jossa tosin ei ole kuin muutama hyvä ravintola kuten Aux Armes des Bruxelles, Chez Leon ja Chez Karim) ja talot on korjattu pieteetillä (vuoden 1960 laki vaatii vanhojen talojen korjaamista säilyttämällä vanhan fasadin ja sallii vain ”espanjalaisten”, vaalean ruskeiden tiilien käytön uusissa taloissa).

Muuten tämän Ilot Sacre’n kommuunin viihdytystoiminnasta saa kuvan katsomalla heidän ystävyyskommuuniensa kuvia mm. Vapaa Tasavalta Toispuol Meuse’n (République Libre d'Outre-Meuse) ja Vaux-en-Beaujolais’n kylä Ranskassa. Ilot Sacre’n erityisessä suojeluksessa on olutravintola nimeltään Theatre Royal de Toone, jonka iloista ovat nauttineet myös teekkareiden kulttuuriyhdistys Polun olutretkeläiset 15.7.2004 päivätyn päiväkirjamerkinnän mukaan.

Saksalaiset (ja puolalaiset, tsekkiläiset ja muut keskieurooppalaiset) kaupungit ovat paljon romanttisempia ja kauniimpiakin kuin Bryssel, jopa Tallinna, joka onkin enemmän saksalainen kuin mikään muu pohjoismaisista kaupungeista.

Brysselissä ei ole sellaista jouluista tunnelmaa kuin monissa muissa eurooppalaisissa kaupungeista, vaikka sitä yritetään saada aikaiseksi mm. joulumarkkinoilla, joilla tänä vuonna oli jopa Suomen lappalaisia muikkupaistosten ja ristiinnaulitun lohensa kanssa. Mutta se kaikki tuntuu kovin keinotekoiselta.

Muuten tämä on vihreä kaupunki, isoja puistoja, ja puistokatuja. Ihan kaunis paikka asua, viidentoista vuoden jälkeen tämä tuntuu jo jopa jotenkin kodilta;))

4 kommenttia:

marja-leena kirjoitti...

Kiitos Brysselin esityksestä, on kovin mielenkiintoista tuo monenkansan sekoitus kielten kansa, melkein kun esim. Quebecissä. Minusta on sääli vain kun englanninkieli valtaa niin paljon. Kun asuu täällä nuoressa pohjoisamerikan lännessä, Euroopan vanhat kaupungit viehättää. Enhän ole paljon matkustellut, vain Saksassa ja Suomessa eniten, vähän Tanskassa. Viime matkalla käytiin myös Tallinnassa, Pietarissa ja Prahassa, kaikki hirveän mielenkiintoiset ja kauniit, ja mukava nähdä miten omalla tavallaan ovat kasvanut eteenpäin kommunismista erottuaan.

Viisitoista vuotta on kyllä pitkä aika ja kyllä jo kodiittuu paikkaan! Toivon hauskaa joulu matkaa Australiaan!

Hanhensulka kirjoitti...

Englanninkielen asemalla on se hyvä puoli, että meillä kaikilla on yhteinen kieli, jonka alkeet on helppo oppia, eikä ääntäminenkään tuota ylivoimaisia vaikeuksia.

Maailma tarvitsee lingua francan ja englanti sopii siihen hyvin. Ranskankieli on alueellisesti aivan liian pieni siihen tarkoitukseen ja latina on kuollut kieli niin kuin keinotekoinen esperantokin, yhteisen kielen täytyy elää. Latinahan eli oikeana kielenä aikaisemmin Rooman kirkon vuoksi, mutta sen aika on ollut ja mennyt.

Joten tyytykäämme englantiin ja olkaamme iloisia, että on olemassa tällainen taipuisa, helpostiopittava, jatkuvasti kehittyvä ja helposti paikallisesti mukautuva kieli kaikkien käyttöön.

Sellaiset suuret maat kuin Intia, Pakistan ja Nigeria (ja monet muut ei-englanninkieliset maat) käyttävät sitä hallinnon ja koulutuksen (kulttuurin) kielenä, joten se ei ole vain anglo-amerikkalaisen kulttuurin välittäjä, vaikka (tilapäisesti) siltä voi näyttääkin.

marja-leena kirjoitti...

Olet aivan oikeassa että tarvitaan yhteinen kieli, en sitä ole vastaan. Kun käytiin euroopan matkalla v.1983 meistä oli shokki miten yleistä oli amerikkalainen musiikki, televisio, ym ja siitä jäi semmoinen tunne että siten vallataan ja hävitetään nuo pienemmän maan kielet ja kulttuuri esim. Suomen. Olen nykyään seurannut miten paljon englantilaisia sanoja on tullut suomekieleen ja moneen muuhunkin. Kielet muuttuvat, taipuvat ja myös häviävät. Kieli on kulttuurin suurin ilmaisu, ja jos se häviä niin häviä kultturikin, niinkuin olemme nähnyt monen alkuperäisten kansojen.

Arvoisa Lukija kirjoitti...

En muuten tiennyt; sen tiesin, että norjalaisille olemme Pekka