Olin puolison kanssa matkustanut Lomesta, Togon pääkaupungista, Lagosiin, Nigerian suurimpaan kaupunkiin Ghana Airwaysin Fokker F-28 Fellowship-koneella. Lagosin valtavan suuri ja lähes tyhjä lentoasema on kolkon näköinen mutta puhdas ja toimiva. Ennen passintarkastusta ja tullia jossakin kattoa kannattavassa pilarissa oli monistettu A4-kokoinen ilmoitus, jossa oli pääkallo ja luut ristissä ja niiden alla varoitettiin englanniksi, että Nigerian lakien mukaan huumausaineiden salakuljetuksesta on seurauksena kuolemantuomio.
Sekä puoliso että minä hätkähdimme hieman, molemmat suomalaisina olimme tietysti tottuneet lain kunnioitukseen – puolison isä oli poliisi – ja itse tietysti kunnan suomalaisena pelkään poliisia lain syvän kunnioittamisen lisäksi. Vaihdoimme muutaman humoristisen sanan ja totesimme, että meillä ei ole pelättävää, kun ei ole huumeitakaan.
Tämä tapahtui kauan sitten. Nigeriassa huumeiden salakuljettajat teloitetaan edelleen, eikä se ole ainoa maailman maista, joissa kuolemanrangaistus on vielä käytössä. Vuoden 2004 aikana maailmassa teloitettiin kaikkiaan 3,797 ihmistä 25 maassa. Maita, joissa kuolemanrangaistus on edelleen voimassa, on kaikkiaan 76. Joukossa ovat mm. Afganistan, Bahama saaret, Valko-Venäjä, Kiina, Egypti, Intia, molemmat Koreat, Laos, Malesia, Saudi Arabia, Syyria, Tanzania, Thaimaa, Zimbabwe, Yhdysvallat ja – Singapore, joka on ollut otsikoissa viimeiset kolme vuotta erityisesti Australiassa.
Nimittäin aikaisin tänä aamuna australialainen 25-vuotias Van Nguyen (joka on vietnamislaissukuinen niin kuin nimestä näkyy) teloitettiin hirttämällä Changin kansainvälisen lentokentän lähellä olevassa vankilassa huumeiden salakuljetuksesta. Häneltä oli löydetty 400 grammaa heroiinia Singaporen lentoasemalla.
Laki pitäisi olla sellainen, että sen kirjain ja tarkoitus pystytään toteuttamaan, ja että ihmiset ymmärtäisivät rangaistuksen kovuuden ja rikoksen välisen suhteen. Minusta tuntuu, että on paljon ihmisiä, jotka kannattaisivat kuolemanrangaistusta tietynlaisista rikoksista, kuten lapsenraiskaus ja –murha. Lienee myös niin, että ”kovien” huumausaineiden ”ammattimaisesta” salakuljetuksesta monien ihmisten mielestä pitäisi antaa kuoleman rangaistus.
Van Nguyenin tapaus oli tällainen. Queenslandin parlamentin oppositio kieltäytyi ottamasta osaa parlamentissa järjestettyyn hiljaiseen hetkeen siksi, että kyseessä oli huumausaineiden salakuljettaja, eivätkä he halunneet näyttää kannattavansa tällaista salakuljetusta, vaikka ovatkin periaatteessa kuolemanrangaistusta vastaan.
Jättämällä syrjään Nguyenin äidin tuskan, jonka kovuuden sellainen, jolle tätä ei ole tapahtunut, voi vain hämärästi aavistaa, on todettava tämä. Nguyen oli tietoinen Singaporen laeista ja otti henkilökohtaisen riskin, koska palkkio kovien huumeiden salakuljetuksesta on suuri. Hän joutui kiinni Singaporessa, ja tuomittiin Singaporen lakien mukaan puolueettomassa tuomioistuimessa, jossa hänellä oli puolustajinaan mm. australialaisia lakimiehiä. Hänen hyväkseen tehtiin kaikki laillisesti mahdollinen, jotta kuolemantuomio olisi vaihdettu elinkautiseksi (joka Singaporessa todella tarkoittaa elinkautta). Ja lopulta hänet teloitettiin tänä aamuna. Singaporelainen olisi teloitettu myös samassa tilanteessa. Lain kunnioitus Singaporessa olisi vähentynyt, jos ulkomaalaista, niin kuin usein käy muissa maissa, olisi kohdeltu erilailla.
Virtuaalituttava Anni Heino, joka asuu Australiassa, kirjoittaa tästä myös lyhyesti tämänpäiväisessä blogissaan.
Minä en siis kannata kuolemantuomiota, ja mielestäni meidän kaikkien tulisi yrittää parhaamme, että se poistettaisiin kaikista maailman maista. Ja jonakin tulevana päivänä näin käykin. Kuitenkin jokaisen maan olemassa oleva lainsäädäntö on heidän itsensä päätöksillä tehty, he ovat näin halunneet.
Joku voi sanoa, että ei-demokraattisissa maissa kansa ei ole sanonut asiasta mitään. Toisaalta voi kysyä, kuinka moni suomalaisista oli päättämässä, että kuolemanrangaistus poistetaan Suomen lainsäädännöstä vuonna 1949. Se oli tietysti eduskunnan tekoja tietystä aikaan sidotusta syystä, ja oikein oli, että poistettiin.
On myös muistettava, että hyvin monissa maissa hallitusvalta on sellainen kuin kansa haluaa, koska eivät pyri sen muuttamiseen.
Tiedän, ettei minun pitäisi sanoa tätä, mutta moraalin pakotuksesta minun on se sanottava. Mielestäni on moraalisesti oikeampaa kampanjoida syntymättömien (ja syntyneidenkin) lasten oikeuksien puolesta kuin protestoida murhista tai kovien huumausaineiden salakuljetuksesta tuomittujen kohtelusta.
4 kommenttia:
Tästä aihepiiristä - mm. kuolemanrangaistukseen liittyvistä kansalaismielipiteistä sekä maista, jossa kuolemanrangaistus on vielä olemassa - oli viikonvaihteen Sydney Morning Heraldissa David Marrin pitkä artikkeli. Vain viikon verran ilmaisessa arkistossa.
Uutta ainakin minulle oli, että Singaporessa on heroiinin hallussapidosta (oli se 15 grammaa tai 1,5 kiloa) jo laissa määrätty pakollinen kuolemantuomio, mikä antaa oikeudenkäynnille ja tuomarille aika kummallisen roolin. Siinä ei erotella käyttäjiä ja välittäjiä, ensikertalaisia ja rikoksenuusijoita.
Yksittäistapausten ja perusperiaatteen erilläpitäminen tuntuu olevan erityisen hankalaa tämäntapaisissa asioissa. Minusta kuitenkin tuntuisi, että kuolemanrangaistuksen periaatteellisesta vastustamisesta pitäisi seurata, että sitä vastustaisi myös yksittäistapauksissa. Arkipäivän "Huumekuriirit pitäisi hirttää" -asenne ei välttämättä tarkoita, että ne tosiaan pitäisi hirttää, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Kiitos kirjoituksesta ja tuosta Death Penalty Worldwide -linkistä
Anni
Ymmärrän hyvin arkipäivän "pitäisi tehdä" ja todella äänestää sen puolesta välisen eron. David Marrin erinomainen artikkeli on kuitenkin paljonpuhuva. Vaikea sanoa mitä Suomessa tulisi tulokseksi vastaavissa mielipidemittauksissa. Uskoisin, että kuolemantuomion kannattajia olisi vähemmän kuin Australiassa (tai UK:ssa tai Amerikassa).
Mikään asiahan ei ole musta-valkoinen, me elämme relativistisessa (arvo)maailmassa halusimmepa tai emme. Jonkun Indonesian, Malesian tai jopa Singaporen vaikeudet oikeusjärjestelmän ja kansalaisvapauksien balanssoimisessa on vaikea juttu. Intiassa ja Kiinassa vaikeudet ovat vielä suuremmat. Aina on uhkaamassa se, mitä tapahtuu lähes jokaisessa Afrikan maassa, liberalisoitumisesta seuraa anarkia ja tavallisen ihmisen tuhoutuminen. Kuolemanrangaistus on ainoa oikeuden ase, joka näyttäisi toimivan.
Mutta tietysti tällaiselle tappioasenteelle ei saisi antaa valtaa! Edes näissä kehittyneissä lintukodoissa eläessä.
Tuohon on pakko vielä lisätä sellainen näkökohta, että 15grammaa on hyvin todennäköisesti menossa omaan käyttöön, ei siis myyntiin ja sitä ei voi silloin sanoa myyntiaikeissa hallussapidoksi. 400g on myös niillä rajoilla. Tuntuuhan se isolta määrältä, mutta jos aine on puhdasta, se voi hyvinkin mennä muutamalle ihmiselle, jotka turvaavat sillä pitkäaikaisen käyttönsä ja voivat käydä töissä ym. koska jokapäiväisen annoksen hankinta ei vie kaikkea aikaa ja pakota rikolliseen elämäntapaan.
Hyvin usein ihmiset, jotka salakuljettavat, ovat siihen pakotettuja tai tekevät sen titämättään. pakotetut eivät puhu, koska se tietää kuolemaa heti vapautumisen jälkeen, joten pitkiä rangaistuksia otetaan vastaan.En tiedä, mutta voi hyvinkin uskoa, että joku epätoivoinen sielu ottaisi 400g heroiinin salakuljetuksesta kuolemantuomion, kuin joutuisi rikollisliigan omaisuudeksi vapauduttuaan. Se olisi tuskallinen kuolema. Tästä ko. tapauksesta en voi sanoa mitään, mutta mafioiden ja isojen huumeliigojen otteet ovat kovia. Jos ei henkilö itse kuole, vaan kidutetaan henkihieevriin, hän voi olla, että perhe, lapset, mummot ja kaikki kokevat tuskallisen kuoleman hänen itsensä joutuessa katselemaan vierestä. kirjoitan juuri aiheesta, joten sikälikin koskettaa. Niin muuten, kiva, hanhis, kun olet taas mestoilla!
-minh-
Kiitos kommentista, Minh,
Rikollisethan näitä aineita salakuljettavat ja käytännön työn hoitavat kuriirit. Useimmiten kuriiritkaan eivät ole aineiden käyttäjiä, vaan mukaan rahalla houkuteltuja pölvästejä.
Ehkä paras olisi, jos huumeiden käyttö ei olisi kiellettyä, tällöin tarve niiden salakuljetukselle vähenisi, ja rikolliset siirtyisivät muihin ja tuottavampiin hommiin. Useimmat yhteiskunnat eivät kuitenkaan, ainakaan vielä, ole valmiita tällaiseen muutokseen.
Ajattelen aina, että ihmisellä on kaikkien asioiden osalta vapaa tahto, niin myös huumeiden osalta. Myös salakuljettajat eivät useinkaan ole siihen pakotettuja, ellei pakutukseksi ajatella rahan tarvetta. Ehkä näen vapaan tahdon liian ruusunpunaisin silmälasein;))
Lähetä kommentti