21.1.2006

Artyneen lentomatkustajan olematon keveys

Lentomatkustaminen nostaa v-kayraa ylettomasti, vaikka kuinka yrittaisi olla suuttumatta. Oliko se Manu Koivisto, joka sanoi jossakin, etta ei pida provosoitua vaikka provosoitaisiin. Manu itse provosoitui tietysti alinomaan alamaistensa tolvaisyista, ja tunnettu totuushan onkin, etta mika sopii Muhametille ei sovi taman hevoselle. Manun oppi ei ole oikein hyvin mennyt perille omalta osaltani, ja provosoitua taytyy vahan valia, joskus ihan pienistakin asioista.

Istun parhaillaan Melbournen kansainvalisella lentokentalla naama murjotuksesta puutuneena ja suren havinneiden lehtieni ja kirjojeni peraan.

Kavi nimittain niin, etta olin pakannut matkalaukkuni vain 22 kiloiseksi Air Francen opetettua noyryytta Pariisista lahdettaessa - siita opetuksesta jouduin lisaksi maksamaan 280 euroa oppirahaa. Matkalaukkuni hyvaksyttiinkin mukinoitta Qantas-lentoyhtion Boeing 747-400:n kellarikerroksen uumeniin. Valitettavasti kasimatkatavaraani en ollut punninnut. Sen punnitsi puolestani turvatarkastaja, ja totesi, etta sallitun seitseman kilon sijasta painoa oli 13.5 kilo, josta taytyisi nyt maksaa ylipainomaksu.

Kasimatkatavara oli taynna kirjoja, joita olin ostanut jo ennen Euroopasta lahtoa ja taalla etelassa myos. Lisaksi olin saanut lahjoina kirjoja, joita en ollut edes ehtinyt lukea. Sielu joutui kovalle koetukselle, kun taaksensa joutui jattamaan mm. Carpelanin Kesan varjot, joistakin taidenayttelyista ostettuja teoksia ja Milan Kunderan Art of the Novel, jonka ostin syksylla Shakespeare ja Co'sta Pariisin vasemmalla rannalla. Seka joukon suomenkielisia lehtia, jotka onneksi oli jo paaosin luettu. Miniani T. lupasi yrittaa saada niita pois Qantasilta, mutta eipa ole suuria toiveita, etta nain kavisi.

Tata seuraavaa ei tietysti pitaisi sanoa, mutta suutuspaissaan sita tulee sanottua tallaistakin.

Nimittain vaikka olenkin 185 senttinen, painan vain noin 70 kiloa, ja ylipainoinenikin olin viela reilusti alle 90 kilon, joka nayttaa taalla isojen pihvien maassa olevan miesmatkustajien alarajana. Lieneekohan siita oikein laki olemassa, kun ylipainoisuus on niin yleista koko maassa.

Australiahan on maailman ylipainoisin maa. Tama fakta oli itselleni yllatys ensimmaisella kerralla taalla kaydessa. Australian miniani T. on nimittain varsin sipsakka ihminen. Jotenkin olin aina olettanut, etta maa on miehitetty urheilevilla, solakoilla ja pajunvarpua muistuttavilla ihmisilla, joilla on nahka kuin saunanlauteilla savustetun siankinkun kylki. Mutta nain ei siis ole laita. Vaalea ihokin on taalla ruskeaksi paahtunutta yleisempi, koska kaikki ovat patologisen ihosyopapelon vallassa. Ja ihan aiheellisesti tietysti.

Eli kovin on naama mustana ja mieli maassa, vaikka kotimatka on alkamassa kokonaisen viiden Australianviikon jalkeen.

Ulkona aurinko mollottaa vaaleansiniselta taivaalta ja lampotila on 41 astetta varjossa. Kainaloon matkatavaroista pelastettu talvitakki tuntuu itsestakin jotenkin naurettavalta. Mutta taalla on kai muutenkin tullut muututtua muotivammaiseksi farkkushortseissa ja varvastossuissa talloessa. Toivottavasti tyyli on kuitenkin sailynyt sen verran, etta ranskalaiset paastavat sunnuntaiaamuna sankipartaiseksi muuttuneen matkustajan livahtamaan Brysselin-junaan.

Saapa sitten nahda.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joopa joo taas! Ei ole Australia ylipainoisin maa maailmassa. USA ja Britannia tulevat paljon ennen sitä!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Bmi30chart.png

asiasta on paljon tutkimuksia ja jenkit on kyllä ihan eri sfääreissä kuin aussit. Australia ei ole edes kolmantena listalla.


Ylipainoisin maa maailmassa -haulla löytää kyllä ihan asianmukaista tietoa tästä :)

Hanhensulka kirjoitti...

Tämä juttu riippuu vähän kai siitä, mitä lähdettä katselee. Yahoo news sanoi kesäkuussa 2008 asiasta näin:

The latest comprehensive obesity study has shown that 26 per cent of adult Australians - almost four million - are now obese, one million more than the last calculation in 1999.

The findings give Australia top spot as the world's most overweight nation, ahead of the notoriously super-sized Americans, who have a 25 per cent obesity rate."

Ja The Age sanomalehti kirjoitti asiasta samassa kuussa tässä osoitteessa:
http://www.theage.com.au/national/nine-million-australians-are-a-ticking-fat-bomb-20080619-2tjv.html

Tosin muutamaa kuukautta aikaisemmin, elokuussa 2007, Forbes-aikakausilehti listasi Australian vasta sijalle 21. Osoite on:
http://www.forbes.com/2007/02/07/worlds-fattest-countries-forbeslife-cx_ls_0208worldfat_2.html

Tiedä sitten mikä on totuus;)