31.1.2006

Ennakkoluuloista, epäluulosta ja muista poliittisista mielipiteistä

Ajatellessani presidentinvaalien voittajaa, muumimammaksi popularisoitua vasemmistoradikaalia Tarja Halosta, tuntui siltä, että tämä lastu täytyy aloittaa oikein ns. aforismilla, joka on tämän kirjoittajankin, itseään (entisenä) radikaalina pitävän, sydäntä lähellä:


Maksu jokaisesta uudesta hetkestäsi on, että muistat sen, mistä olet
luopunut. Sinä tiedät, maksoitko oikean hinnan.

Katselen ikkunasta ulos auringonpaisteiselle pihalle. Vähän virhertavällä nurmikolla on joukko kaneja, jotka lisääntyvät kuin – niin, kanit, ja täyttävät maan, kunnes kiinteistön omistaja, työnantajani, tekee jotakin, josta en haluaa tietää mitään. Ja niin kaikki kanit taas häviävät ja ilmestyvät jonkun ajan kuluttua, kuin napin painalluksella, takaisin isona, yhtenäisenä ja samalla tavalla käyttäytyvänä joukkona.

Näitä nimenomaisia kaneja on kymmenkunta, ja suurin osa katselee itään päin, istuen takakoivillaan niin kuin kanit usein istuvat, korvat höröllään, kuunnellen innokkaasti jotakin itäisen aidan takaa kuuluvaa ääntä. Karhuja ei Brysselin seudulla ole. Kettuja täällä on jonkin verran, mutta tuskin niitä näin päiväsaikaan piileskelee aidan toisella puolella olevassa pitkässä ruskeaksi pystyynkuivuneessa heinikossa. Kolme kaneista katselee koilliseen – kohti Suomen suloisia rantoja, tuuheita lehtoja, hallavia soita ja humisevia ikihongikkoja – makaillen mukavasti mahallaan jalat käännettyinä suloisesti paksun talviturkin sisään. Lämpimän vuoksi arvatenkin.

Ilman varoitusta kaksi itäkania kääntyy katselemaan koilliseen ja painautuu mahalleen maahan niin kuin muutkin koilliseen katsojat. Lähistöllä tarmokkaasti maata nokallaan kopsiva harakkapari nostaa ennakkoluuloisen ärtyneenä päätään kanien mielenmuutoksista, mutta ruoka näin aikaiseen aamulla näyttää olevan nälkäisten lintujen mielessä tärkeämmällä sijalla ja kopsotus jatkuu.

Erilaisuuden pelko, ksenofobia ja rasismi puolestaan kaivertavat sekä tätä kirjoittavan blogihenkilön mieltä että – ehkä vähän tärkeämmin ja jos uskoo usein kuulemaansa – koko länsimaisen yhteiskunnan juuria. Mutta mitä ihmettä se erilaisuuden pelko, rasismi, on. Henkilön mieltä askarruttaa erityisesti sana piilorasismi.

Näitä juttuja hyppäsi ajatuksiin lukiessani eilistä Washington Postia (OK, en mainosta heitä nyt vähään aikaan). Siellä nimittäin referoitiin amerikkalaisen professorin Drew Westen’in tekemää tutkimusta piilorasismista ja äänestämisestä Amerikan presidentinvaaleissa. USA:n politiikassahan on vain kaksi merkittävää puoluetta, joten tällaisia juttuja on helpompi tutkia siellä kuin esimerkiksi Suomessa, jossa lähestulkoon kuka tahansa voi perustaa puolueen ja päästä eduskuntaan – varsinkin, jos on nimeltään Vennamo.

Yksinkertaistaen Westenin – joka on syntyjään itärannikon liberaaleja ja kuuluu johonkin Amerikan yhteiskunnan lukuisista vähemmistöryhmistä – tutkimus sanoo, että ne henkilöt, joilla on piilorasistisia mielipiteitä tai ennakkoluuloja, äänestävät useammin rebublikaanista puoluetta kuin demokraatteja. Ja tämä todistettiin näyttämällä ihmisille kuvia valkoisista ja värillisistä naamoista.

Pieni muistelun pätkä nuoremmilta vuosilta Ylioppilaslehden muistuttamana:


Opiskelijat tulvivat taloonsa. [HYY:n] Hallituksen palkkaamat gorillat heittäytyvät massoja vastaan, yrittävät paikata barrikaadeja (sic!). Raskas marmoripöytä heitetään kohti valtaajia. Sitten otetaan nyrkit avuksi. Liisa Manninen saa raskaan iskun rintaansa. (Johan von Bonsdorff: Kun Vanha vallattiin)

Niin kuin moni muukin Vanhan valtaaja, punaisessa käsivarsinauhassa joukkojaan johtanut trotskilainen Liisa Manninen, Tampereen toimittajakoulun kasvatti on tietysti YLE:n suojatöissä – salanimellä Liimatainen. Kommunismin kaaduttua Manninen on kääntänyt suosionsa kohteeksi arabimaailman, johon tällä valtaajaeliitillä oli jo alun perin hyvät yhteydet, samaa kansainvälistä taisteluahan he kävivät.

Monet valtaajista päätyivät poliitikoiksi – pääosin demareihin, jossa etenemismahdollisuudet olivat paremmat kuin varsinaisessa aatteellisessa kodissa – kommunisteissa – ja monet päätyivät ministereiksi, jopa presidentiksi asti.

Ja tästä päästään sujuvasti Suomen presidentinvaaleihin, joissa en tällä(kään) kerralla äänestänyt.

Vastakkain oli kaksi Suomen poliittisen eliitin kermaan kuuluvaa henkilö, joiden nykyisin julkisuudessa esitettyjen mielipiteiden välillä ei paljoa intohimoja herättäviä eroja ole, huolimatta siitä, että eräs virtuaaliystävä, A. Virtanen, jolla on ilmiselviä vaikeuksia ymmärtää jatkuvuuden ja pysyvyyden välistä eroa, salahaukkui Niinistöä päivittäin Parnasson uusilla kirjallisuussivuilla (ja mikä ettei onhan hänkin kirjailija, tai tarkemmin sanottuna runoilija, joka lisäksi on saanut juuri merkittävän valtionpalkinnon työnsä tunnukseksi – sen lauluja jne). Ja raivoisat ruusut vihreiden riveissä meinasivat repiä toisilta nutturapäiltä pinnit päästä, kun nämä uskaltautuivat kannattamaan Niinistöä toisella kierroksella.

Muilta osin koko kampanja oli lattea, kuin haalistunut, maitoon tehty kalakeitto, vailla intohimoja, ja äänestäjät varmaan ihmettelivät uurnilla, mitä siellä oikein tekevät.

Tämä on tietysti ennakkoluuloinen väite. Joka pulppuaa omista kokemuksistani, valinnoistani, teoistani ja muistoista, joita minulla on omasta elämästäni ja siihen vaikuttavista muista ihmisistä. Ja pulppuaa ehkä vaikeudesta ymmärtää faktojen ja mielipiteiden välistä eroa, tai vaikeudesta yleensä ymmärtää, että mielipiteillä ja faktoina esitetyillä henkisillä asioilla olisi jotakin merkittävää eroa.

Kuva Iltalehti: Miss Suomi-ehdokas haistattaa pitkät poliittisille sellu-mielipiteille.

Minä nimittäin muistan Tarja Halosen parin vuosikymmenen takaa, sen sijaan Niinistön Suomessa en ole edes asunut, joten hänestä minulla ei ole kuin blogiystävieni ennakkoluulojen suodattamia mielipiteitä.

Mielipiteethän ovat kuin persereiät – kuten vanha, roisi sanonta kuuluu – ja lähestulkoon kaikilla ne toimivat samalla tavalla. Eli poistavat kuonaa, jota on tullut ahdettua yläpäästä sisälle.

Arvoisa Lukija hyväksynee sen, että minulla on näitä omia muistikuvia Halosen poliittisesta urasta. En tosin ole koskaan kuullut enkä oikein usko hänen tosissaan sanoneen (vappupäissään tai suutuspäissäänkin tulee usein sanottua asioita, joita ei sitten liiemmälti viitsi jälkikäteen muistella), että Suomen tulisi liittyä Neuvostoliittoon, mutta merkillepantavaa on se, että tällainen väite voidaan esittää eikä se tunnu äkkiä ajatellen mahdottomalta. Hyökkäävän-puolusteleva rektio Halosen leirissä osoittaa, että sielläkään ajatus ei ollut aivan mahdoton. Moni senaikainen äkkiväärä vasemmistolainen toisteli jumalattarensa, suomalaiseksi erityisen värikkään poliitikon Hertta Kuusisen, Terijoen hallituksen 'pääministerimme' Otto-Ville Kuusisen tyttären, sanoja muodossa tai toisessa, kun hän sanoi, että ’Tsekkoslovakian tie on Suomen tie’.

Sen sijaan yritän muistella Tarjan lausuntoja arabimaiden ja länsimaiden välisestä konfliktista, vierailuja länsimaiden vastustajien öljyllä silatuissa hoveissa ja puheita Neuvostoliiton ja Itä-Saksan oloista verrattuna länsimaisiin oloihin, niin kuin esimerkiksi Suomessa. Tämän kaiken siis muistan hämärällä ja ennakkoluulojen värittämällä aikalaismuistilla, ja samasta syystä monilla Tarjan aikalaisena varttuneilla muillakin äänestäjillä on ehkä vaikeuksia antaa ääntään juuri tälle nimenomaiselle äärivasemmistolaiselle naiselle, varsinkin kun hän on lisäksi lakimies. Lisäksi yritin ajatella, mitä hän on saanut mielipiteidensä mukaisesti aikaiseksi ensimmäisen kuuden vuotensa aikana. Ja vastauksen täytyy olla, että ei kokolailla tai juurikaan mitään.

Niinistöllä on varmasti oikeiston mielestä runsaastikin avuja presidentiksi, mutta itse en antaisi ääntäni hänellekään. Varmasti aivan väärillä perusteilla tätä niin kuin Tarjaakin ajattelen, mutta ajattelen kumminkin, että on jotakin, jota en tiedä, valoisasta luonteestaan ja rullaluistimistaan huolimatta, hänessä on jotakin öistä, jotakin pimeydestä, jotakin salattua, jota meillä kaikilla tietysti on, ja niin äänen antaminen on mahdotonta. Onneksi kaikilla äänestäjillä on Suomessa myös mahdollisuus olla äänestämättä. Useimmat poliitikot eivät tietysti huomaa tällaista kannanottoa, mutta siitä huolimatta se on juuri sitä - kannanotto. Voi esimerkiksi aikansa kuluksi ja mielensä virkistykseksi laskeskella äänestämättä jättäneiden ja toisaalta Tarjan ja Saulin ääniosuuksia koko äänestäjäkunnasta. Tarja ei todellakaan ole koko kansan presidentti. Niinhän demokratia tietysti toimii.

Drew Westen on varmasti oikeassa. Vaalikäyttäytymiseen vaikuttavat salaiset ajatukset, ennakkoluulot. Niitä kutsutaan mielipiteiksi. And so what?. Westenin tutkimus vaikuttaakin tyypilliseltä sosiologien nollatutkimukselta, jolle on lisäksi tulkinnassa annettu puoluepoliittinen kierre (spin). What’s new?


Harakkapariskunta on lennähtänyt pihan puihin jököttämään ylimmille oksille karvat ylpeästi pörhöllä. Kanit ovat kaikki hävinneet näkyvistä, osa oikealle, osa vasemmalle. Maailma on muuttunut harmaammaksi ja heikosti vihertävä nurmikko näyttää siltä kuin sille olisi laskeutunut yöpakkasten huurua.

10 kommenttia:

Linnunradan liftaaja kirjoitti...

"tutkimus sanoo, että ne henkilöt, joilla on piilorasistisia mielipiteitä tai ennakkoluuloja, äänestävät useammin rebublikaanista puoluetta kuin demokraatteja"

Jos nain on, niin on erityisen hienoa, etta Amerikan ensimmainen musta ministeri ja ensimmainen musta ministerinainen ovat molemmat olleet rebulikaaneja.

hanhensulka kirjoitti...

Ja ehkä jopa ensimmäinen musta presidenttikin. Tosin se edellyttää kovaa poliittista tappelua - mahdollisesti Hilary Clintonia vastaan ja Ricella ei ehkä ole poliittista kovuutta siihen, vaikka onkin parhaillaan maailman vaikutusvaltaisin nainen. Tosin, vähän niin kuin meillä Niinistön osalta, monet saattavat änestää toista puolta pelkästään pitääkseen Clintonit pois Valkoisesta Talosta:)

Sedis kirjoitti...

"Moni senaikainen äkkiväärä vasemmistolainen toisteli jumalattarensa, suomalaiseksi erityisen värikkään poliitikon Hertta Kuusisen, Terijoen hallituksen 'pääministerimme' Otto-Ville Kuusisen tyttären, sanoja muodossa tai toisessa, kun hän sanoi, että ’Tsekkoslovakian tie on Suomen tie’."

Niin tämähän on kai Suomen historian tunnetuin vale, jota propagandana vastustajat levittivät. Herttahan ei näin koskaan sanonut.

Miten minä haistan äänessäsi hieman katkeruutta. Vuosikymmenten takaisista asioista?

hanhensulka kirjoitti...

Mutta sinällänsä se on niin hyvä juttu, että sitä voi hyvin levittää vielä tänäkin päivänä. Lyhyt ja ytimekäs. Sanat eivät ehkä ole täsmälleen totta ja olisi voinut jättää nuo lainausmerkit pois, mutta ehkä sentimentti ei ole kaukana totuudesta.

Katkeruuden ääni on pelkästään kateuden värinää. Usko, toivo ja rakkaus täyttivät kai niiden valtaajien ja tovereidensa sydämet, niin kuin on nyt myöhemmin saatu lukea. Toivoisi tietysti, että itselläänkin usko olisi ollut rittävän syvää, mutta valitettavasti kyynikko tulee usein samassa mielessä olevan romantikon jarruksi.

hanhensulka kirjoitti...

Sedis,

voi olla, että et enää käy tätä näkemässä, mutta kysyn kuitenkin, että tähä jää itseäni varten merkintä: mihin perustat sen väitteen, ettei Hertta Kuusinen näin sanonut?

Tuo aikaisempi lausuntoni oli vähän hätäinen ja vaikka varasinkin HK:n tarkoituksen kuitenkin sen sanonnan taakse, niin nyt kyllä olisin sitä mieltä, että Kuusinen kylläkin sanoi tämän asian juuri noilla tai lähestulkoon noilla sanoilla.

Sedis kirjoitti...

No kun sitä ei kukaan tutkija ole löytänyt. Puheessahan se Herttakin sen muka sanoi, ja sitä puhetta ei kukaan ole löytänyt, vaikka se julkaistiin sanasta sanaan lehdissä. Ja usko minua, etsijöitä on riittänyt. Aihetta on sentään tutkittu vuosikymmeniä, väliin vakavastikin.

Hanhensulka, minähän en väitä mitään. Sinä väität. Ja se ensimmäinen todistustaakka on väittäjällä.

Minun on vaikea todistaa sitä, että joku EI sanonut jotakin. Mutta annapa minulle nyt tieteellisesti kelpoisa lähdeviite siitä, että Hertta noin sanoi. Kun nyt näytät vähän järkevämmän kantasi hylänneen kumonneen, ja kukon on kieuttava toisen kerran. Ihmettelen vain mikähän sai sinut senkin tekemään. Pitäisihän sinun tietää, että en minä tämmöisissä asioissa ole väärässä. Ainoastaan isommissa.

Propagandalle olisi tyypillistä se, että viimeiseksi viestiksi jää uskomus siitä, että joku ei enää käy täällä katsomassa. Arvaan kyllä, että uskomukseesi on hieman parempikin päättely.

Vastaa nyt samalla siihen, että mikä siinä Tarjassa silloin joskus jäi noin kovasti kismittämään? Että katkeruus kuultaa läpi vielä vuosikymmenten jälkeenkin.

hanhensulka kirjoitti...

Toivoin, että sinulla olisi ollut viite siihen filminpätkään, jonka 'varmuudella' muistan nähneeni siitä puheesta vuodelta 48 (tosin siltä ajalta ei ehkä muutenkaan löydy liikaa todistavaa materiaalia - puolin eikä toisin). Ja että siitä pätkästä ei tuota ajatusta löydy. Tähdennän vielä, että en välttämättä väitä noita sanoja sanotun tuossa muodossa, ainoastaan niiden sisältämän ajatuksen. Eikä hän ollut ainoa aatesisar tai -veli joka niitä toisti.

Niin kuin tuossa vihjaatkin, puheet on puheita, ja niissä sanotaan kaikenlaista, jota ei kukaan jälkikäteen tarkasti muista ja suurin osa todella puheen kuulleista ei enää ole todistuskunnossa. Vähän sama tietysti koskee presidentin kiihkeän nuoruuden aikaisia jutteluita, vaikka niistä todistajia varmasti on vielä paljon jäljellä. Kukapa ei olisi sanonut sellaista, jota on häpeillen katunut jälkeenpäin, tai kirjoittanutkin, sen puoleen.

Sanottakoon vielä, että itse pidin Hertta Kuusisesta poliitikoksi harvinaisen terävyyden ja selkeyden, värikkyyden ja miksei viehättävän ulkomuodonkin vuoksi, harvinainen suomalainen poliitikko. Vahinko, että jälkikasvu kuoli 'keuhkotautiin' silloin 40-luvun Neuvostoliitossa, mitä olisi voinut tullakaan, kun molempien puolien geenit oli sotkettu sisuksiin. SKP'hän kai oli sen Jurin isän ja äidinisän ja osin äidinkin aikaansaannosta.

Tarjasta en hirveästi pyhän suuttumuksen aiheita löydä, nykyisin yhtä väritön-värikäs kuin Niinistökin. Se alkupuolen 'aforismi' viittaa ajatusteni suuntaa tästä meidän Tarjasta!

Ei ollut tarkoitus propagandamielessä sitä edellistä heittoa tehdä, vaikka se ehkä siltä näyttikin.

hanhensulka kirjoitti...

Vielä pieni lisäys tähän.

Tarkoitan tietysti sanoja, joita Hertta Kuusinen lateli vuoden 1948 maaliskuussa puheessaan Messuhallissa. Ja uskoisin, että siitä on ollut nähtävänä filminpätkä, mutta varmuudella en tietysti minä sitä voisi mennä sanomaan. Varsinkaan historioitsijaa vastaan.

Kuusinen itse ei kai koskaan sitä kiistänyt, vasta jälkipolvi on sen tehnyt. Miksi olisikaan kiistänyt, siihen ei olisi ollut pienintäkään aihetta.

Hän oli johtava kommunistinen poliitikko vaikutusvaltansa huipulla (tosin kommunistien vahvuus ja Kuusisen todellinen vaikutusvalta höyrystyivät kesällä Leinonhousujen tutinaan vallankumouksen pelossa ja juopotteluun-erotukseen ynnä heinäkuun vaaleihin). Ja asia oli ajankohtainen juuri silloin ehdotettujen YYA neuvottelujen vuoksi, tietysti johtavat poliitikot kaikilta laidoilta antoivat omia mielipiteitään. Miksei siis myös Kuusinen, joka taitavana sanankäyttäjänä vain osasi esittään ne niin, että sai aikaiseksi lentävän lauseen.

Sedis kirjoitti...

"Miksei siis myös Kuusinen, joka taitavana sanankäyttäjänä vain osasi esittään ne niin, että sai aikaiseksi lentävän lauseen." Kyllä se lentävän lauseen keksijä oli joku muu kuin Hertta Kuusinen, joka ei näitä sanoja - "Tsekkoslovakian tie on meidänkin tiemme" - koskaan, missään, milloinkaan sanonut. Sanottiin sanoneen on oikea ilmaisu.

Syypää tähän ilmaisuun oli se SKDL:n Vapaan Sanan toimittaja, joka "omavaltaisesti" kuten historiankirjoittajat korostavat, laittoi sen Hertta Kuusisen puheen otsikoksi. Itse puheessa tällaista lausumaa ei ollut.

Taustalla oli neuvostoliittolaisten tyytymättömyys siihen, etteivät kommunistit saaneet sosiaalidemokraatteja hajotetuksi. Kuusinen vastasi tähän haasteeseen pelottelemalla Messuhallin puheessaan 24.3. Pian sen jälkeen sosiaalidemokraatit Unto Varjosen masinoimana masinoivat liikkeelle huhun kommunistien vallankaappausaikeesta.

Hanhensulka kirjoitti...

Tätä ei ehkä enää kukaan näe, mutta itselle muistiksi ehkä tämän kuitenkin...

48 oli Suomelle kohtalon vuosi, vaikka sitä on yritetty jälkikäteen vähätellä. Kuten sanoin todistusaineisto molemmin puolin on vähissä. Demarit eivät Suomessa tehneet samaa temppua kuin Tsekkoslovakiassa, liittyneet kommunisteihin, ja näin ei vallankumoukselle ollut riittäviä edellytyksiä. Ja ehkä Leino ei sitä loppujen lopuksi halunnutkaan, vaikka olikin sisäministeri ja näin ollen oivalla paikalla. Savu ja tuli ja niiden toistensa korvaavuus totuuden etsinnässä tulee tässä mieleen hakematta.

Tuosta lauseesta on niin paljon puhuttu ja kirjoitettu, että siitä on tullut 'totuus' lähes kaikille. Taitaa olla näin monien muidenkin historiallisten lentävien lauseiden osalta. SElailin yhtä Tuure Junnilan kirjaa viikonvaihteessa (Suomen itsenäisyydestä on kysymys), jossa hän viittasi puheeseen, mutta mainitsi vain sanat 'tsekkoslovakian tie', mutta ei tätä lentävää lausetta. Joten Juunnilakin lienee jo silloin (60-luvulla) tienneen asian todellisen laidan, vaikka hän silloin harvoin kun pääsi kekkoslovakiassa teliin, mainitsi sen kovin herkästi.

Sen siis olikin väsännyt innokas nuori toimittaja. Kuinka usein syy vieritetään innokkaan nuoren niskaan vanhempien tekemistä virheitä? Aika tavallista kaikilla elämän aloilla;))

Muuten Sedis, kiitos ärhäkkäistä kirjoituksistasi ja kommenteista myös täällä minun saitillani, nautin kovin niiden lukemisesta, jotkut jopa nostattavat punaista harsoa silmille, jota ei enää tässä iässä muuten niin usein tapahdu.