25.1.2006

Omituisuuksiani

Blogisisko haastoi minutkin tähän tunnustuskilpailuun, joka näyttää lietsoneen jo jonkin aikaa blogistaniassa, joten tässä tulen ja vähän jälkijunassa.

Kuva Hanhensulka: Hämärtyvät muistot (Mäkikylä, Sonkajärvi, kesä 2005)

1. rakastan kirjojen hypistelyä ja haistelua, minun on vaikea kävellä kirjakaupan ohi poikkeamatta sisään, käyn aina Pariisissa Shakespeare ja Co’ssa, jonka edessä haluan tulla joka kerta kuvatuksi (ei ole aina onnistunut, kun en muista ottaa kameraa mukaani)
2. itken pienimmänkin tilaisuuden tarjoutuessa
3. minun on hyvin vaikeaa sanoa ’ei’ - millään kielellä
4. minulla on aina luettavana useita kirjoja samanaikaisesti
5. minulla on toimistossani yksitoista purkkikasvia, joista useimmat hyvin isokokoisia ja jotkut melko huonokuntoisia, mutta elossa, joten en voi niitä poiskaan heittää.

Hups, niitäpä löytyikin juuri viisi. En oikein tiedä ketä haastaisin, koska useimmat meistä ovat jo tehneet tämän tunnustuksen. Haastan kuitenkin Ciliegian ja Vaskitsan, jotka eivät ole vielä tunnustaneet mitään. He päivittävät blogiaan niin harvoin, että ehkä eivät edes huomaa haastetta.

Muuten, toivottavasti olette jo huomanneet Marja-Leena Rathjen sivulla alkaneen englanninkielisen omituisuuskeskustelun.

4 kommenttia:

Blogisisko kirjoitti...

Olen oppinut sanomaan "ei" monella kielellä, mutta nuo muut omituisuudet on minullakin. Kukkaruukut ovat kuitenkin kotona. Joku orkidea on tuotu meille elvytyshoitoon. Toisten kukkien seura elvytti sen, ja se on kukkinut jo kahdesti. Kukkiin pitääkin suhtautua lempeän optimistisesti.

Olisi ihanaa olla vanhojen kirjojen kauppias, kun ei olisi sitä pölyallergiaa.

Hanhensulka kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Hanhensulka kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Hanhensulka kirjoitti...

Minullakin rupeaa nenä aina divareissa vuotamaan, mutta sitä varten on paperinenäliinoja taskussa. Jos olisin kirjakauppias (ja toivoisin olevani), en ehkä raatsisi antaa kirjojani pois.

Tämä kirjarakkaus ehkä syttyi jo pikkuisena nallikkana Suolahden vuosina, kun olin kovin pihkassa yhteen Rehtijärven Sirpaan, jonka isä (vai äiti?) omisti kirjakaupan Suolahden keskustassa. Tämä oli jo ammoin sitten toisessa maailmassa, joten viattomia ei enää tarvitse suojella:))