20.2.2006

Shakespeare on tunnistettu


William Shakespeare on poikkeuksellisen hyvin tunnettu oman aikansa mies. Ketään henkilöä samalta ajalta ei tunneta yhtä hyvin, paitsi tietysti kuninkaallisia, varsinkin 'neitsytkuningatar', Elisabeth I (viimeinen tudor-sukuinen hallitsija). Muistattehan, Dame Judy Dench'in näköinen punatukkainen kiukkupussi (kesytettävän Katen esikuva?), jolla oli pitkälle edennyt kalju otsansa yläpuolella ja ilmeisesti varsin huonot hampaat. Isänsä oli Henrik VIII ja äitinsä Anne Boleyn, joka menetti päänsä avioerosopimuksessa Henrikin kanssa.

Kahdesta kysymyksestä Shakespeare-tutkijat ovat kuitenkin väitelleet kiivaasti, ja molemmat kysymykset liittyvät hänen persoonaansa, eli kysymykseen siitä, kuka hän itseasiassa oli.

Kuka kirjoitti näytelmät, jotka sanotaan Shakespearen kirjoittamiksi? Ja minkä näköinen Shakespeare itse oli?

Nyt tämä näköisyyskysymys on ilmeisesti ratkaistu, ja Willie Shakespeare näyttää siltä kuin tuossa vieressä näyttää: eli hän oli italialaisen tumma ja hänellä oli korvarengas ainakin toisessa korvassaan. Mutta hänhän olikin näyttelijä ja ohjaaja. Ja toisen näytelmäkirjailijan, Christopher Marlow'n hyvä ystävä. Marlow oli onneton omassa ajassaan, niin kuin Oscar Wilde omassaan ja osaksi ehkä samasta syystä. Heteroiden painostus noihin aikoihin oli paljon nykyistä kovempaa. Tosin Wilde oli lisäksi irlantilainen, mikä oli tietysti lähes yhtä rankka - ellei rankempikin - ominaisuus, kannettavaksi.

Shakespeareen oikeasta ulkonäöstä englantilaiset tutkijat tulivat kuvan osoittamaan tulokseen tutkimalla useiden ehdokasmaalausten taustaa ja kaytettyjä materiaaleja. Viereinen maalaus, The Chandon, kuten sitä kutsutaan, on ainakin oikealta ajalta, eli 17. vuosisadan ensimmäiseltä kymmeneltä vuodelta. Juuri siltä ajalta, jolloin Shakespeare oli saman ikäinen kuin kuvassa monalisamaisesti tuijotteleva mies.

Siitä, kuka on kirjoittanut Shakespearen näytelmät, tullaan kiistelemään niin kauan kuin aikakone on ihmiskunnalta keksimättä.

Mihinkä hetkeen Arvoisa Lukija haluaisi aikakoneella matkustaa, jos olisi yksi mahdollisuus?

Vaikea valita omalta osaltani, ehkä hetkeen, jolloin ensimmäinen suomalainen tuli Suomenniemen kamaralle (n. 10,000 vuotta sitten) tai siihen aikaan, kun ensimmäiset kirjoitukset alkoivat valmistua. Kritiikin kriittisyys, itsekritiikinkin, olisi ehkä ollut nykyistä pienempää ja näin kirjailijaksi ryhtyminen olisi ehkä ollut helpompaa. Gilgamesh-juttuakin luetaan vielä 5000 vuoden kuluttua sen synnyttämisestä, tosin kukaan ei muista enää kirjailijan nimeä, joten kuolemattomaksi se skribeltäjä ei siis ainakaan päässyt tulemaan, ja pätkiä on kopioitu muihin kirjoihin, niin kuin Raamatun vedenpaisumuskertomukseen. Kirjoittajaa ei tiennyt edes Esko Kekäläinen Kiiltomadon arvostelussaan. Meidän Ilmattaremmekin seikkailee tarinassa, tosin naamioituna Ishtar'in hahmon taakse.

Muuten, Oscar Wilde, aforismikone, on sanonut tämän seuraavan, joka onkin oikein lähellä omaa sydäntäni:



Ambition is the last refuge of the failure.

4 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

1500-luvun Englannissa korvakorut olivat tavallisia miehillä. Yleensä vain toisessa korvassa riippui korvakoru, jossa oli usein vielä jalokivi koristeena.

Hanhensulka kirjoitti...

Korvakoruilla on varmaan yhtä pitkä historia kuin koristelukulttuurilla yleensäkin.

Afrikkalaisten vieläkin harrastamat ylisuuret reiät korvissa ovat varmaan olleet aivan normaaleja meidänkin esi-isillämme, eikä varmaan edes kovin kaukana menneisyydessä.

Kyllä kai miesten korvakoruja katsotaan vähän vielä pitkään, vaikka olivatkin aika yleisiä vielä muutama vuosi sitten. Jotenkin ne näyttävät hassuilta puvun ja solmion kanssa, vaikka farkkuasussa niitä ei aina edes huomaa.

Tässä pari mielenkiintoista osoitetta
http://www.fashion-era.com/jewellery.htm
http://www.earrings-earrings-earrings.com/history.htm

Petja Jäppinen kirjoitti...

Aluksi.

Kun minä hankin ensimmäiset korvakoruni, en ollut koskaan nähnyt miehellä korvakoruja, mutta tiesin aina, että minulla pitää olla korvakorut, samalla tavalla kuin tiesin, että minulla pitää olla kiverät viikset.

Mitä Oscar Wilden syntyperään tulee, niin uskon että väitteet hänen irlantilaisuudestaan ovat pahantahtoista panettelua; minä en tiedä että hän olisi ampunut ketään selkään.

Hanhensulka kirjoitti...

Petja Jäppinen, oman naamansa ja muunkin vartalonosan koristelusta me kaikki tiedämme vaistomaisesti, että sen pitää olla "juuri niin". En tiedä mistä se tulee, ehkä meidän geeneissämme on jotakin, joka sen mahdollistaa ja ympäristö laittaa haluamaan juuri jotakin tiettyä. Moni partaa naamallaan pitävä ajaa sen joskus pois, ja huomaa heti, minkä virheen tuli tehneeksi.

Sinulle näyttää myös kuuluvan hopeapäinen keppi tähän samaan luokkaan kiverien viiksien ja korvakorun kanssa. Ja mikäpä siinä, jokaisen pitäisi olla oman itsensä herra (tai rouva, jos on niin rakennettu)!