28.2.2006

Tunnustan, olen tänään puolustanut Bushia,

mutta ainoastaan siksi, että hän oli kerrankin oikeassa. Olen kirjoittanut pitkähkön Bush-apologian, lastuna Dionysian Spring-blogiini, ja niitä jotka viitsivät kahlata englanninkielistä tekstiä pyydän nöyrimmin siirtymään sinne ja ehkä ottamaan asiaan jopa kantaa.

Brysselissä on alkanut talvi. Lunta satoi tänäkin aamuna, tosin ei ole kunnolla maahan tarttunut. Piti huomenaamuna lähteä Pariisiin autolla, mutta täytyy meno peruuttaa. Kesärenkailla ajaminen menee vanhasta tottumuksesta, mutta täällä on teillä yli 99 % ihmisiä, joilla ei ole mitään tajua liukkaalla kelillä ajamisesta. Pari vuotta sitten yhtenä iltapäivänä viiden maissa lähdin omalla autolla Pariisista Brysseliin kovassa lumisateessa. Kollega lähti samaan aikaan. Itse oli kotona 2230, eli matkaan meni pari tuntia kauemmin. Kollega oli tyytyväinen kun oli päässyt kotiinsa viideltä aamulla, kahdentoista tunnin matkan jälkeen. Että sellaisia kuskeja, mikä on tietysti ymmärrettävää. Sebastian Loeb'in tapaista ajotaituria täytyy ihmetellä, tosin hän taitaa olla kotoisin sopivalta alueelta Ranskasta.


Picture: Presidentit Clinton jaBush etsimässä Lähi-Idän rahantietä (sorry, en voinut vastustaa kiusausta, vaikka tänään olenkin Bushin asialla.

Niin, se Dionysian Spring-lastu käsittelee meteliä, joka on noussut Amerikassa siksi, että UAE-läinen (arabien omistama) DP World on ostanut englantilaisen (vuodesta1837 purjehtineen) Peninsular & Oriental (P&O) Steam Navigation Co:n (jolla on jopa Royal Charter ja oma Coat of Arms), ja joka puolestaan omistaa amerikkalaisen satamapalveluja myyvän P&O Ports North America:n. Sopimus tulee vomaan maaliskuun toisena, ellei USA:n kongressi sitä kumoa. Tosin Bush on ilmoittanut hyväksyvänsä sopimuksen kongressin mäkätyksestä huolimatta.

Mutta kuten sanoin, Arvoisa Lukija voisi ehkä ystävällisesti katsoa sinne toiselle puolelle.

Ei kommentteja: