27.2.2006

Välipalaa ja muuta ruokailuun liittyvää


Liiallinen vakavuus ja painavuus ovat vaivanneet tätäkin blogia viime aikoina. Yllättävä erimielisyys näyttää vaivaavan Blogistaniaa sananvapauden määrityksen ja sovellusten suhteen. Ja se on tehnyt tämänkin lastunikkarin mielen mustaksi ja nostanut sapenkarvaista vihreälle maistuvaa nestettä jo ulkomaisen, karvaisen leivän syömisen muutenkin karvaiseksi tekemään kurkkuun.

Joku saattaa jopa erehdyksessä luulla, että tämä bloginpitäjä omaa oikeita, eikä vain virtuaalisia mielipiteitä.

Joten on välipalan aika. Oheinen kuva osoittaa, että kasvistensyönti on ihmiselle luonnollista ja ehkä jopa joillakin erityisillä tavoilla terveellistä.

Porkkananhan sanotaan myös kasvattavan älyä, parantavan näköä ja myös silmien näkökykyä - erityisesti yöasioihin liittyvää. Minulla ei ole tietoa onko ainakin joillakin porkkanoilla mahdollisesti muitakin kasvattavia vaikutuksia. Mutta yrittänyttähän ei laiteta.

Tulee myös mieleen Tyrvään yhteislyseon muinoisen fysiikan, matematiikan ja teologian opettajan todistus siitä, että viimeinen tippa lorahtaa aina housuihin, ainakin miehillä. Ja ihminenhän ei ole muutenkaan miehenä parhaimmillaan..

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hauska kuva :-)) !!!

Anonyymi kirjoitti...

Joskus vaikea uskoa, että nämä ovat tosiaan luonnon tuotteita:)) Mutta onhan ne mallitkin tietysti.