14.3.2006

Google avaruuteen

Google'a eivät rajat taikka avaruus - ehkäpä ei edes aika - rajoita. Ensin se meni Kiinaan auttamaan kommunistista hallitusta kiinalaisten sananvapauden rajoittamisessa, ja pitämässä hurjasti kehittyvää Kiinaa siltä osin edellisellä vuosisadalla.

Ja nyt sen kohteena on Mars, tosin siellä ei sananvapauden lait vielä ole kovin tiukat.

Kuva: Google Mars, Keskellä kuvaa on Olympos Mons, aurinkokunnan korkein tulivuori. Kolme kaakkoispuolella olevaa kraaterit ovat kai laavatasangon ympäröimiä Tharsis Montes-vuoria. Kim Stanley Robinsonin Mars-sarja kertoo näidenkin paikkojen tulevasta historiasta. Muuten, feministien erityisesti rakastama Robert A. Heinlein on myös kirjoittanut punaisen planeetan tulevaisuudesta (Red Planet, 1949, ei ehkä ole suomennettu, tuon ajan Heinleinin kirjat eivät olleet parhaimmillaan).

Google Mars tarjoaa interaktiivisen kartan Marsista. Palvelu toimii niin kuin Google Map täällä maan päällä, tosin Marsin osoitehakemisto puuttuu vielä. Palvelulla voi kyllä ihailla ihmisen jättämiä jälkiä Marsin pinnalla, kuten kaikkien laskeutumisalusten ja tutkijarobottien laskeutumisalueita.

Jopa Euroopan avaruusorganisaation, ESA:n littuun menneen Beagle 2-laskeutumisaluksen paikka on näytetty. Beagle oli numero 2, koska se oli nimetty Charles Darwinia kuljettaneen Beagle-laivan kunniaksi. Jostakin syystä Beagle 2 ei hidastanut vauhtiaan laskeutuessaan ja tuhoutui. Tämä on minulle erityisen murheellinen uutinen, sillä Beagle -ohjelma oli viimeisimmän yliopistoni, Britannian Avoimen yliopiston johtama yritys.

Projektia johti kemisti ja Avoimen professori ja avaruusosaston johtaja Colin Pillinger, joka sai hankkeen toteutettua henkilökohtaisen lainan turvin. Pillinger on muuten tyypillinen Avoimen proffa, marimekon näköiseen paitaan pukeutuva 60-lukulainen, jolla on pitkä tukka, kuumeisen intensiivinen katse ja huonot hampaat. Mutta niillä ei ollut epäonnistumisen kanssa mitään tekemistä (kai) eivätkä ne edes kuulu tämän lastun piiriin.

Muuten Pillinger on sanonut:

I don’t really count what I do as a job. I don’t think of myself going to
work – in the mornings I say, “I’m going to the lab,” - which means that I am
thoroughly enjoying myself. I don’t think you have to be driven to do research,
as it is so enjoyable.


Lucky bastard. Alla avaruusseikkailija Pillinger Beagle 2:n kanssa ennen kohtalokasta lentoa.

Ei kommentteja: