11.3.2006

Marsin luotaimista, unelmista ja tieteiskirjoista


NASA'n Mars Reconnaissance Orbiter (piirros vieressä) onnistui eilen siirtymään lähestymisradaltaan planeetan kiertoradalle, jolla se tulee laskeutumaan hiljalleen muutaman kuukauden kuluessa toimintakorkeuteensa. Ensimmäinen ohitus tapautui 300 km:n korkeudessa nopeudella 3 kilometriä sekunnissa.

NASA'n mukaan tehtävä oli vaikea ja tällä kertaa kaikki sujui ilman suurempia vaikeuksia. Edes amerikkalaisten ja SI-mittojen muunto-ongelmia ei nyt ilmennyt.

MRO:n tehtävänä on vakoilla Marsiin tulevaisuudessa suunniteltujen miehitettyjen lentojen mahdollisuuksia, etsiä merkkejä vedestä ja tutkia sopivia laskeutumispaikkoja.

NASA'lla on tällä hetkellä Marsin pinnalla myös kaksi toimivaa tutkijarobottia, Spirit ja Opportunity, jotka ovat olleet toiminnassa kohta kolmen vuoden ajan ja ylittäneet niihin asetetut toiminta-aikaodotukset jo parilla vuodella.

Täältä näkee, missä NASA'n avaruusalukset (deep space) ovat tällä hetkellä.

Kuulun siihen ikäluokkaan, joka sai siirtyä nopeasti Edgar Rice Burroughsin jännittävistä, mutta tieteellisesti vähintäänkin epäluotettavista marskirjoista (kuva vasemmalla) muutenkin ilmailukärpäsen puremana unelmoimaan tosielämään seuraamalla innokkaasti avaruuden oikeaa tutkimista, jossa Marsilla on ollut oma näyttävä osuutensa jo 60-luvun puolivälistä lähtien.

Ja odotin tietysti innolla uutisia avaruuden elämästä. Marsista ei, surullista kyllä, ole löydetty sinne kuviteltuja älykkäitä avaruusolentoja.

Italialainen tähtitieteilijä Giovanni Schiaparelli (1835 - 1910) kehitti Marsin nykyisin käytössä olevan nimijärjestelmän ja arveli näkevänsä Marsin pinnalla kanavien verkoston. Ihmisille tyypilliseen tapaan monet muutkin tiedemiehet näkivät samat kanavat, kuten amerikkalainen Percival Lowell, jonka ansiosta me tavis-telluslaiset odotimme vihreiden marssilaisten hyökkäystä Telluksen (vai Terraksiko tätä pitäisi kutsua) kimppuun minä hetkenä hyvänsä kai aina 50-luvulle saakka. Orson Welles käytti tätä pelkoa maniosti hyväkseen kuuluisassa radio-ohjelmassaan War of the Worlds (1938), joka aiheutti jopa paniikkia kuulijoidensa keskuudessa.

Mielikuvitusta kiihottavia nimiä kaikki Schiaparellin keksimät, kuten Vastitas Borealis (pohjoinen napaalue), Valles Marinaris (Marsin keskiosien 4000 kilometrien pituinen ja 7 km syvyinen kanjoni, vajoamalaakso), Elysium-tasanko (sen alla saattaa olla jäätynyt meri) ja Olympos Mons (aurinkokunnan suurin tulivuori, noin 30 km korkuinen), joka on mahdollisesti syntynyt pullahtamalla jonkun toisen taivaankappaleen iskeytyessä Marsin toiselle puolelle. Täältä löytyy Marsin karttoja.

Vaikka kanavaverkostoja ei Marsissa ole löytynyt, vanhoja vedenkaivamia uomia pinnalla on vielä tänäkin päivänä, mutta elämää sieltä ei ole löydetty.

Amerikkalainen (vasemmistosymppis) tieteiskirjailija Kim Stanley Robinson (oikealla kuvassa) on 90-luvulla julkaissut sarjan mielenkiintoisen ja tieteiskirjoiksi poikkeuksellisen hyvin kirjoitetun Mars-sarjan: Red Mars, Green Mars ja Blue Mars, joka julkaistiin viimeisenä 1996, joista yhtään ei valitettavasti olla suomennettu. Mars-sarjan punaisena lankana on planeetan muuttaminen ihmisille asuttavaksi, ja sivussa tapahtuu kaikenlaista jännittävää. Suomeksi on Robinsonilta (tietääkseni) julkaistu vain jännitysromaani Antarktika (1998)

Robinson on sanonut, mutta en kuolemaksenikaan osaa sanoa missä:


You can't get any movement larger than five people without including at least one flippin idiot.


Selittää ehkä miksi niin monet vallankumoukset epäonnistuvat.

7 kommenttia:

ill. kirjoitti...

näin tässä noin kuukausi sitten dokumentin Mars-rovereista - ei ollut kyllä enää kovin ajankohtainen kun tämä avaruus-tieto vanhenee jo vuoden sisällä nykyään - ja ne löysivät merkkejä siitä että Marsissa on ainakin ollut vettä, ja sitten jonkinlaisia bakteereja vai miksi heitä sanoisi, alkeellisia eliöitä. eli elämää Marsissa kyllä on, ei vain sitä älyllistä (jota naiivisti kuvitellaan olevan maapallon läheisyydessä vaikka todennäköisyys tälle on aika pieni). koko aurinkokunta vilisee noita tuollaisia söpöjä pikku eliöitä..

jokatapauksessa, toivon kovasti että miehitetty Mars-lento tapahtuisi vielä minun elinaikanani. ^^ jos tarkastelee ihmiskunnan kehitystä kuin tietokonepeliä (esim. settlers) on ihmiskunta kehityksessään liian hidas kyetäkseen koskaan levittäytymään toisille planeetoille ennen aurinkokuntansa häviämistä mustaan aukkoon.. O_o

hanhensulka kirjoitti...

Minä kyllä uskon elämän löytymiseen, jos ei Marsista niin ainakin isoilta Jupiterin tai saturnuksen kuilta, tai ehkä jopa täysin yllättävästä paikasta, jostakin kiinteiden taivaankappaleiden ulkopuolelta. Elämän alkuperä maapallon ulkopuolela tuntuu myös oikealta arviolta, asiasta mitään varsinaisesti tietämättä:))

Kehityksen vauhti on kiihtynyt huimasti, emmehän osanneet edes kirjoittaa (sanovat, vaikka en sitä kyllä usko) vain vajaa 5000 vuotta sitten. Viime vuosisata oli jo aika vauhtia ja tämä vuosisata tulee olemaan vielä kovempaa. Lajin säilymiselle ei tietysti ole muuta mahdollisutta. Onko tarpeeksi nopeaa kehitystä on tietysti toinen juttu.

juha k. korento kirjoitti...

Illille: en ole varma ymmärsinkö viestisi oikein, mutta siis tilannehan on se, että mistään maapallon ulkopuolelta ei ole löydetty kiistattomia todisteita muinaisesta elämästä. Tätä mieltä on vielä toistaiseksi ylivoimaisesti suurin osa tutkijoista. Veden jälkiä Marsista toki on löydetty, mutta ei kiistattomia jälkiä elämästä. Lienetkö katsellut jotain amerikkalaista dokumenttia, jossa on puolitahallisesti johdettu harhaan katsojia jollain spekulatiivisilla väitteillä, jotka on esitetty syvällä rintaäänellä..? juha k.k.

ill. kirjoitti...

arten lähettämiin on tavallisesti voinut luottaa mutten nyt heti muista olisiko kyseessä sittenkin ollut amerikkalainen juttu. kyllä he esittivät kiitokset nasalle. mutta dokumentti ei kuitenkaan ollut tällainen tarkoittamasi popularisoitu viihdepläjäys. (juuri nyt netti tökkii sen verran etten pysty tarkistamaan, mutta olen näitä ö-luokan avaruus-dokumenttejakin sen verran katsellut että sellaisen tunnistan kun näen :))

korjaan itseäni: elämää (eliöitä) Marsissa on tai on ollut, tai sen syntymiseen on ollut siellä sopivat olosuhteet (tai sen syntymiseen on siellä tulevaisuudessa sopivat olosuhteet).

kun kerran kaikenlaista ötökkää löydetään maapallolta mitä mahdottomimmista paikoista niin eikö sitä sitten olisi muillakin samassa alkuräjähdyksessä alkunsa saaneilla taivaankappaleilla. on epätodennäköistä että maapallo ainoana olisi kehittänyt pinnalleen elämää, joskin meidänkaltaistamme voi olla vaikea löytää kun kaikkeus on niin iso ja me niin kaukana ei-missään. en nyt ehdi paneutua tähän asiaan tämän enempää mutta se kiinnostaa ja olen kiitollinen kaikesta uudesta informaatiosta (vaikka se romuttaisi uskomukseni..)

hanhensulka kirjoitti...

Jos arvio, että elämän alkeet tulivat avaruudesta on totta, se saattaa viitata mahdollisuuteen, että kaikki elämä on jollakin tavalla "sukua" toisilleen, ja näin elämällä joka puolella olisi jotakin perustavanlaatuista yhteistä. Jos näin ei olisi, meidän ehkä on vaikea tunnistaa muu elämä elämäksi, kun/jos sen näemme.
Tai sitten ylläoleva olisi totta käännettynä.

Kuten juha k.k. sanoo, Marsista ei kai ole löydetty elämää, ainoastaan sen mahdollisuus. Vaikka onhan meillä se avaruuskivi (etelänavalta), jonka sanotaan tulleen Marsista, ja jonka sisällä sanotaan olevan jälkiä jostakin elämän tapaisesta.

juha k. korento kirjoitti...

Olen samaa mieltä kanssasi Ill: on järjetön, ylimielinen, omituinen ajatus, että elämää ei olisi muualla kuin maassa. Viittaat varmaan ns. mustiin savuttajiin, merien syvänteissä oleviin kuumaa vettä sylkeviin venttiileihin, joiden varassa elelee ekstremofiilisiä eliöitä, mm. rautaa ja rikkiä syöviä bakteereja. Onko olemassa mitään järkevää syytä, miksi tällaisia ei voisi elää esimerkiksi Marsin tai Jupiterin Europa-kuun sisuksissa? Kyseessä on siis eliöryhmä, joka ei suoraan ole riippuvainen auringonvalosta, vaan geotermisestä energiasta.

Muuten, mehän saatamme olla marsilaisia :) Kun aurinkokuntamme planeetat syntyivät 4,5 miljardia vuotta sitten, Mars jäähtyi ennen Maata (koska on kauempana Auringosta), olosuhteet elämälle olivat otolliset jo ennen kuin meillä. Jos Marsista löytyisi alkeellista elämää jostain planeetankuoresta, kiinnostavinta olisi, perustuisiko tuo elämä DNA:lle, kuten elämä meillä. Jos kahdelta näin lähekkäin olevalta planeetalta löytyisi samalle perustalle kohoavaa elämää, olisi kai aika houkuttelevaa ajatella, että näillä elämillä olisi yhteinen juuri, siis luultavimmin Marsissa. Eräs kansainvälinen ryhmä, jossa on suomalainenkin tutkija, on tutkinut, voisivatko mikrobit säilyä hengissä kivien huokosissa matkallaan halki avaruuden. On todettu, että matka Marsista Maahan on piece of cake kiven pinnalla matkustaville mikrobeille. Ja planeetoistahan irtoaa asteroidien törmäysten seurauksena ainesta, joka syöksyy avaruuteen ja voi päätyä muille taivaankappaleille... Semmoisia. Odotan jo innolla, koska tähän keskusteluun saadaan luomiskertomuksen ulottuvuus mukaan :)

ill. kirjoitti...

muistuipa mieleen eräs virsi: jumala loi, auringon kuun ja tähdet ja puut, ihmiset myös. entä jos korvaisi sanan jumala sanalla "big bang"/alkuräjähdys..

en tajua, IE menee jumiin joka kerta kun tulen tähän blogiin. O_ó