Mitäpä sitten

Kuva: Magnus Enckell, Narkissos

Siinä minä olin, kaikki viimepäivät, istumassa kuuntelemassa jaarituksia eläke-elämän ihanuuksista. Sitä kutsutaan nyt kolmanneksi kaudeksi, ja kuulostaahan se paljon kuoleman odotusta paremmalta. Mutta ei yhtä täsmälliseltä.

Muut osanottajat olivatkin selvästi eläkeikäänsä lähestyviä kääkkiä. Sellaisia vanhoja, ryppyisiä ja harmaita, harmaissa puvuissaan, ja olisin muutama vuosikymmen sitten kutsunutkin heitä vanhuksiksi. Mutta, nyt se ei olekaan niin. Sen ikäiset - harmaissa puvuissakin olevat ja solakat vaimot vieressään - näyttävät kuin harmaantuneilta tai kaljuuntuneilta teini-ikäisiltä, kuuntelevat ipodeista kovaäänistä rokkia, kikattelevat ja puhuvat kaksimielisiä. Flirttailevat miestensä silmien alla. Miehet eivät tietysti ole näin rohkeita flirttailijoina, heitä koulutetaan vieläkin olemaan kuuliaisia alamaisia. Mistä vitusta ne feministit oikein valittavat.

Itse tietysti näytänkin oikeasti yhtä nuorelta ja kukoistavalta kuin iät ajat sitten. Mutta enhän minä olekaan vielä pitkään aikaan lähdössä eläkkeelle, vaikka mieli kovin tekisi.

Hohhoijaa, ja miksiköhän sitä ei voi pitää suutansa kiinni. Aina tulee aukaistua juuri silloin kun ei olisi tarvetta.

Mitä hittoa minulle kuuluu, miten jotkut runoilijat ja esseistit ja valitusfilosofit suhtautuvat lukijoihinsa. Ei mitään. Tai miksi joku eufemia (19.3.2006) olettaa kaikkien olevan itsensä kanssa samaa mieltä oletusarvona, jopa tilanteessa, jossa on jo loukkauduttu, on jo tuotettu toiselle harmia ja mökötetään eri nurkissa lastumaailmaa, tai - jos on ollut onnea elämässä - eri puolilla avio-olohuonetta kuin koppelot ja metsot hyvin onnistuneiden soitimien jälkeen.

Vaikka pitäisi varmaan ruveta ajattelemaan, että kaikki näkevät kuinka huonosti ihmiset voivat. Kuinka huonosti heitä hallitaan. Ja kuinka epätasaisesti kaikki maailmassa jakautuu - erityisesti ihmisten tärkein pääoma: onnellisuus, onni. Se ei olekaan niin, että kaikki tämän näkisivät, ihmiset näkevät juuri päinvastoin. Tasapuolisuuden vuoksi meillä pitääkin olla asiat hyvin ja lähes kaikilla muilla huonosti.

Breaking News: Joka päivä kuolee nälästä johtuviin sairauksiin tai aliravitsemukseen 30,000 lasta.

Mehän emme tästä hätkähdä. Eikä se olekaan enää breaking news, jokapäiväinen uutinen vain. Hätkähtäisimmekö, jos se olisi uusi uutinen. Juuri tänään ylös pullahtanut. Ehkä. Ainakin muutamaksi päiväksi, kunnes pääministeri Matti Vanhanen lähettäisi uuden tekstiviestin jollekin kuusi vuotta tuntemalleen naiselle tai jotkut bodomilaiset saisivat 45,000 € monen kymmenen vuoden takaisen vaivansa palkaksi. Vai mistä sen saisivatkin.

Kohtuullinen ajatus oletusarvona voisi olla, ja minun mielestäni olisikin, että kukaan ei äänestäisi, koska poliitikot eivät välitä äänestäjiensä tai edes maailman hyvästä vaan seuraavista vaaleistaan.

Mutta äänestävät kumminkin - tai lähes kaikki. Ja jos yksi kolmesta ei äänestä, niin päivitellään, että miksi? Pitäisi kysyä, että ovatko kysyjät katsoneet äänestettäviä, tai ovatko tietoisia, mitä mieltä ne ovat? Ai niin. Tietysti meidän tulisi olettaa oletusarvona, että he ovat hyviä ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin minä - äänestäjä. Mutta, se ei olekaan niin.

Miksi politiikkaa pitäisi edes olla?

Anarkia yhteisömallina on ihmiselle omiaan, mutta en oikein voi olettaa, että kaikki oletusarvona ajattelisivat samoin. Näenhän omin silmin, että näin ei ole. Kaikki haluavat asua demokratiassa, koska siinä ei ole omaa vastuuta, vastuu on jotenkin edustuksellista, vaikka sitä ei lasketakaan d'Hontin kaavoilla. Sartre oli yksi piru ajattelijaksi, ja kaikki, jotka häneen todella uskovat, elävät onnettomina koko lopun ikäänsä, niin kuin Raamattunsa todella tuntevat uskovaisetkin. Hän ajatteli - yltiöradikaalisti, että kaikkien pitäisi vastata omista teoistaa. Eikä piiloutua demokratian selän taakse.

Äänestyskopissa, jos ihminen sinne alentuisi, pitäisi käydä taistelu omantuntonsa kanssa. Hyvää ehdokasta ei ole, jos ottaa vanhempien ja/tai puolueen antamat ruusunpunaiset lasit silmiltään. On vain huonoja ja vielä huonompia ehdokkaita, joista useimmat eivät ole oletusarvoisesti "valmiiksi ainakin suurin piirtein samaa mieltä siitä, mikä on reilua ja mikä ei, mikä on oikeus ja kohtuus ja mikä ei". Kopissa pitäisi käydä aikamoinen mäiske näiden huonojen vaihtoehtojen välillä:

- Kannatan markkinataloutta, haluan tulla hyvin toimeen ja paremmin kuin naapurini, en piittaa voimakkaista tunteista vaan turvallisesta elämästä rivitaloalueen keskellä, johon ei näe kunnan vuokrataloja, eikä amnestin rahankerääjiä, ja sulkea silmäni työttömiltä ja kolmannen maailman nälkään kuolevilta lapsilta. Juon nyt kahvia.
- Äänestä kokoomusta tai muuta Amerikkaan.

- Kannatan samanlaisuutta ihmisten kesken, haluan kuulla ylhäältä, mitä mieltä olen, haluan valtion antamaa kantajaa kehdosta hautaa, ja sulkea silmäni taiteen mitäänsanomattomuudelta ja sananvapaudelta.
- Äänestä demareita tai muuta Ruotsiin.

- Kannatan joukkovoimaa, jonka keskellä on turvallista tallustella mielenosoituksesta toiseen ottamatta koskaan vastuuta itse, haluan värittää iskulausetauluja punaisilla kukkasilla, ja sulkea silmäni... ja sulkea silmäni.
- Äenestä sosialisteja tai muuta Ranskaan.


Kuva: Ilmaston lämpenee?

- Haluan hengittää raikasta ilmaa, ja uida Riihivuoren sahan rannassa, jossa on uitu viimeksi vuoden 1956 kesäkuussa, haluan kulkea nahkakengissä vanhalla savuttavalla volkkarin matkapakettiautolla minkkimielenosoituksiin, ja syödä ison hampurilaisen matkalla sinne ja takaisin, ja sulkea silmäni työttömiltä ja kolmannen maailman nälkään kuolevilta lapsilta.
- Äänestä vihreitä.

- Siis kannatan niitä kaikkia!
- No, äänestä sitten itseäsi.