24.4.2006

Keväinen viruslastu

Ikkunan alla kevät oksentaa itseään metsiin ja pelloille.

Vain lehtikuuset ovat vielä lehdettömiä - oksat vaaleanpunaisina. Kirsikkapuut ovat kukkineet jo, kun olin kuumemaan kourissa, ja ovat muuttumassa vaatimattoman vihreiksi. Tuoreenvihreällä nurmikolla mököttää yksinäinen, valkoinen kyyhkynen, jota pihaharakka tuijottaa torjuvasti. Kevät on melkein ohi ja kesä kynnyksellä!

Bloggeri on ollut pahalla päällä, joten tämä on samalla myös haamubloggaus ja koelastu.

F-Secure muistuttaa, että pitäisi uusia 60 € maksava internet- ja virussuojaus taas vuodeksi eteenpäin. Minusta hinta on liian korkea. Jos pidän sitä seuraavat 10 vuotta tulen maksaneeksi yli 700 € kahdentoista vuoden suojaksesta. Olen laiskahkosti etsinyt vaihtoehtoja, mutta toistaiseksi ei ole löytynyt varteenotettavia. Ilmaisten ohjelmien käytöllä joutuu helpposti spämikierteeseen, josta ei pääse eroon kuin sähköpostiosoitetta muuttamalla. Tietysti viisas virtuaalikuluttaja ylläpitää ylimääräistä hotmail- tai gmail-osoitetta tällaisia tarkoituksia varten, mutta se on turhantuntuista vaivaa.

Tietysti meistä jokaisella on velvollisuus yrittää parantaa internetin turvallisuutta. Parhaiten ehkä tuemme sitä suojaamalla oman koneemme virusten levittämistä vastaan. Mielestäni velvollisuus on olemassa, koska käytämme internetiä ja koko WWW-verkostoa "ilmaiseksi" (tietysti maksamme hieman palvelimen käytöstä). Mutta se kannattaa: koko ihmiskunnan viisaus on vain napinpainalluksen päässä tietoa janoavien aivojemme ulottuvilta. Mikään muu aikakausi ei ole voinut sanoa samaa. Tietämättömyyttään ei voi perustella enää millään. Tosin koko ihmiskunnan tyhmyys on myös yhtä lähellä, mutta niin pitääkin olla: viisaus ei tunnu viisaudelta kuin tyhmyyden rinnalla.

Alla Dilbertin näkemys 12.4.2006 kaikkia meitä koskevasta internetin häkkeriongelmasta.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kun sain koneeseeni oikein pahoja ongelmia, poikani laittoi siihen useita ilmaisia virustentorjuntaohjelmia toimimaan samanaikaisesti koneen mukana tulleen ohjelman kanssa. Englantilaisessa kirjoittajien lehdessä neuvottiin samaa. Mikään virussuoja ei ole yksin täydellinen.

Anonyymi kirjoitti...

Olemme käyttäneet Mac koneita meidän perheessä 10 vuotta ja ikinä ei ole saatu viiruksia. Mieheni PC koneet työssä, ja ennen aikaan kotonakin, ovat/olivat usein "sairaana". Siihen menee hirveästi rahaa yhtenään uusia virustentorjuntaohjelmia. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Ilmaiset ohjelmat ovat mukavia, mutta niissä on ongelmana tuo yletön mainosten määrä, toisissa tietysti enemmän toisissa vähemmän. Onneksi palvelimet suojaavat itsensä nykyisin huolellisesti ja sitä kautta sähköpostit ovat ehkä turvallisia. Mutta virussaitilla käyntiä vastaan niistä ei ole ja oman koneen suojaus on paras turva. Lisäksi ilmaisia virusohjelmia ei päivitetä, ja uudet virukset pääsevät rakoisen suojauksen läpi. Onneksi bloggeri itse on suojattu, nykyisin spämmääjätkin pysyvät pois ilman niitä kirjaipelejä.

Macit ovat sen verran harvinaisia, että virusten synnyttäjät unohtavat ne helpommin kuin PC't, joiden saastuttaminen on paljon tuottavampaa hommaa. Mac taisi ainakin alussa olla myös paremmin suojattu. Nythän maciinkin jo saa windowsin pyörimään (ja sitä kautta suuren määrän hyötyohjelmia) ja näin niidenkin turvattomuus lisääntynee.

Silti tietysti on vielä vain pieni mahdollisuus saastumiseen, meitä käyttäjiä suojaa samat suurten lukumäärien säännöt kuin muitakin laumaeläimiä.

Oma kone on vielä suojassa, täytynee ostaa se jatko-ohjelma - varmuuden vuoksi ja hampaita kiristellen.

Anonyymi kirjoitti...

Symantecin Norton-suojaus on kympin halvempi, muistaakseni 49 €/vuosi, ja siihen lisäksi vaikka Zone Alarmin ilmainen palomuuri ja avot, se riittää jo aika hyvin. Jos haluaa vielä mahdollisuuden poistella noita kaupallisia pikku vakoiluohjelmia koneeltaan, löytyy edelleen ilmainen AdAware. On toki muitakin vastaavia ilmaisia vahtiohjelmia, joita näihin erikoistuneita sivuja selaamalla löytynee useampiakin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Wilhelmiina, tulo AdAware ei pyörikään samanaikaisesti F-Securen kanssa, istallation itseasiassa poistaa sen muistista. Mielellään käyttäisi suomalaista tuotetta, mutta hintakin on tärkeä tekijä. Katsotaan mitä tapahtuu.

Anonyymi kirjoitti...

Anita, laitan tämän Puimurissa olleen kommentin tänne myös.

Kiitos, harkitse vielä mitä tässä olisi parasta tehdä mm. ehdottamiesi Avast'in ja AntiVir-virustutkan suhteen. Katson nämä sinun ehdottamasi tietysti myös.

Täällä Dionysoksella maalaa ne koodit (jos vielä näkyvät) ja deletoi molemmista kentistä ja sen jälkeen voit kirjoittaa (tai kopioida) omat tietosi kenttiin. Jos merkkaat myös sen pikkuruudun kommentin vasemmassa alakulmassa (Remember me) niin koneesi muistaa mitä niihin kenttiin kirjoitit käyttämällä cookeja (jos olet ne omassa koneessasi sallinut). Toivottavasti onnistuu.

Terv. S.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko kokeillut asentaa AdAwarea F-Securen asennuksen jälkeen? Tai käyttää jotakin muuta ilmaista haittaohjelmien poisto-ohjelmaa? (Esim. jotakin näistä: http://www.download.fi/tyopoytaohjelmat/haittaohjelmien_poisto/ )

Tässä muuten vielä linkki virusturvaohjelmien hintavertailuun, joista halvin näyttäisi olevan 36 euroa, eli siis aikas halpa: http://www.mbnet.fi/hintaseuranta/tuote.aspx/28690 (alk. 30 euron OEM-versio on ilmeisesti ohjelma, joka myydään vain uuden koneen mukana, ei erikseen).

Toivottavasti näistä oli apua. :)