15.4.2006

Romanssia ja naisdekkareita


Pitkäperjantai ja joulu olivat lapsuuden ajan pitkäveteisimmät päivät. Täytyi kulkea varovasti pyhävaatteissa ja yrittää seurustelemalla tappaa pitkäpiimäistä aikaa, jouluna tosin pystyi leuhkimaan saamillaan lahjoilla ja kadehtimaan muiden lahjoja, jos omissa ei ollut liikoja kehumisia. Pitkänäperjantaina ei ollut edes sitä kevennystä ja mämmi oli pannut mahan huonoon kuntoon, niin, että puolet ajasta meni ulkohuusseissa istuessa, joka kevättalven kylmissä ei ollut herkullista ajankulua.

Kuva: Giacomo Casanova veljensä taidemaalari Francesco Casanovan jälkipolville ikuistamana

Näin ollen en kirjoita mitään pitkänperjantain sanomasta, vaikka luterilaisen kirkon Juudaksen syyttely ottaakin aina päähän. Jos Jumala kerran on kaikkitietävä ja kaikkivoiva, Hän tietysti tiesi Juudaksesta ennakolta ja oli pannut hänet jopa asiallekin - petturin rooliin - muuten meillä ei ehkä 2000 vuoden kuluttua olisi paastosta vapauttavaa pääsiäisjuhlaa.

Mutta siitä siis ei pitänyt kirjoittaa. Sen sijaan kirjoitan naisista.

Ja johdannoksi on kaikille miehille sanottava, että, jos teillä ei ole Taivaan antina tai vanhempienne geenien perusteella aloituslauseen keksimisen armolahjaa, voitte heittää hyvästit ansiokkaalle Casanovan uralle. Naiset nimittäin päättävät ensimmäisten 30 sekunnin aikana onko tarjolla olevasta rutjakkeesta poikaystäväksi tai jopa aviomieheksi saakka. Tätä on tutkittu oikein yliopistotasolla. Koekaniineina oli 100 naista ja miestä, ja syntyneitä suhteita tullaan tarkastelemaan jatkossakin niiden syvyyden ja pitkäikäisyyden selvittämiseksi.

Mutta siitäkän ei pitänyt kirjoittaa.

Sen sijaan Arvoisa Lukija tietänee varsin hyvin, että naiset ylläpitävät kirjallisuutta. Lukijoista - sekä ostajista että lainaajista - suurin osa on naisia. Ja taitaa olla naisenemmistö jopa kirjoittajisssakin nykyisin.

Tämän vuoksi naisten kirjallisen maun tietäminen on jokaiselle toivorikkaalle kirjoittajalle ensiarvoisen tärkeää. Jos nimittäin haluaa myydä kirjojaan niin, että niistä lähtee jokapäiväinen leipä. Tietysti suurin osa kirjailijoista vakuuttaa naama vakavana julkisuuteen, että heille ei ole väliä, vaikka kirjojaan ei lukisi kukaan. Kysymys siitä, miksi he sitten ylipäätään kirjoittavat julkaistavaksi jää arvailujen varaa.

Perinteisesti romanttisten kirjojen on oletettu olevan naislukijoiden ehdottomia suosikkeja. Seksivapaat kirjat, joissa kaunis ja hento sankaritar saa komean ja rohkean alfa-mies-sankarin itselleen ja joutuu - anteeksi pääsee - naimisiin (naisethan tietysti pääsevät ja miehet joutuvat avioliiton onnelaan). Mutta - nähtävästi - tämä romanssin suosio ei välttämättä enää pidäkään paikkaansa. Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan (Woman & Home -lehti) naiset ovat hylkäämässä romanssit murhatarinoiden ja seikkailukirjojen vuoksi.

Kirjailija Kirsti Ellilä taisi eilisessä päreessään (13.4. Tapasin toimittajan) ehdotella miehenpuolille nais- ja tyttökirjojen lukemista oppiakseen jotakin naisen sielunelämästä, joka onkin miehille yhtä tuntematon, kuin auton kaasarin rakenne naisille. Mutta tämä ehdotus ei ehkä sitten olekaan hyvä.

Sen sijaan miesten ehkä pitäisi lukea sellaisia naiskirjailijoita, joiden kirjat vilisevät älykkäitä ja fyysisestikin kykeneviä naissankareita, jotka osaavat lukea karttaa, ajaa autoa, hakata konnilta hampaat kurkkuun ja vietellä puolustuskyvyttömät miehet sukupuolisten halujensa tahdottomiksi tyydyttäjiksi. Näyttää siltä, että nykyajan naiset haluavat samaistua senkaltaisiin roolihahmoihin miuluummin kuin sanotaan vaikka Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon Elizabeth Bennetiin (Keira Knightley näytteli jotakin muuta kuin Austenin kuvaamaa naista viimeisimmässä elokuvassa), vaikka kirjassa on sentään onnellinen loppukin.

Mutta 40 % naisista ei pidäkään onnellisesta lopusta. Muistini mukaan tämä korreloi hyvin muiden tilastojen kanssa. Taitaa olla niin, että nykyisin saman verran avioliitoista päätyy avioeroon. En tiedä onko näillä kahdella tilastolla mitään tekemistä toistensa kanssa.

Nykyajan rikoskirjailijoiden paksuin kermakerros muodostuu lähes pelkästään naisista. P.D. Jamesin tai Ruth Rendellin kirjat ovat omassa olympolaisessa korkeudessaan, johon nykyisillä mieskirjailijoilla ei liene mitään asiaa. Tietysti mm. Alexander McCall Smith kirjoittaa nautittavia kirjoja ja hänellä on lisäksi kirjoissaan naissankarikin, botswanalainen Precious Ramotsve (Botswana's only - and finest female private detective).

Agatha Christiellä oli iki-ihana Miss Marple sankarittarena. Patricia Cornwellin tohtori Kay Scarpetta on nykyaikaisempi versio älykkäästä naissankarista. Samoin Gillian Slovon Kate Baeier. Monilla muillakin naiskirjailijoilla on pystyviä naissankareita, jotka näyttävät miehille heille luonnostaan kuuluvan vähempiaivoisen luolamiehen paikan.

Suomessa naiset ovat perinteisesti dekkareissakin pysyneet statisteina "omalla paikallaan". Ja ratkaiseet juttuja asioihin sotkeutuvan amatöörin tai rikostutkijan vaimon roolissa. Tosin onhan meillä Leena Lehtolaisen Maria Kallio, joka ei häviä yhtään nykyajan ulkomaisille kilpasiskoilleen.

Unohtamatta tietysti mitenkään meidän blogistaniamme ikiomaa Suuren Naisdekkarin Vera Vaaraa.

Miesten on hyvä muistaa tämä ja tuo yllämainittu 30 sekunnin päätösaika naisten parinvalinnassa. Jos nimittäin enää uskaltavat naisia edes lähteä iskemään tosi tarkoituksella.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hard drinking, fast driving, madly loving, easy forgetting and carefree, siinä siis roolimallia nykynaiselle. Ei ihme, jos onnettomat loput viehättävät:)

Patricia Highsmithin nostaisin myös tuonne Olympokselle.

Noista lapsuuden pitkistä päivistä: juhannus oli myös kamalaa piinaa. Kaikki kaverit lähtivät jonnekin maalle tai mökille tai muihin outoihin paikkoihin, kaupunkiin ei jäänyt ketään ja mustavalkoisesta televisiosta tuli vain kansantanssej ja, muisteloita kokon juurelta.

Anonyymi kirjoitti...

Yes. Ja ehkä lähelle on kipuamassa Faye Kellermanin myös. Hänen kirjoissaan on lisäksi tämä "oudon" uskonnon viehätys. Hänhän on juutalainen uskonnoltaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hmmm... onko tuo Giacomo sittenkään hyvä esimerkki tässä kohtaa? Oliko hän liikkeellä "tositarkoituksella" - erään tulkinnan mukaan kyllä oli, siis tosissaan joka kerta, psyykkiseltä heittäytymiskyvyltään erinomainen, ei mikään suomalainen Auervaara, joka siis lähtökohtaisesti oli huijaamassa.

Ja alik. Lahtinen kyllä voisi kysyä, että niin se aloituslause, mutta entäs sitten kun tulee se yhdestoista? (Konteksti: suomainen vastaa kymmentä ryssää).

Casanova oli kuvausten mukaan kyllä aika kookas, n 180 cm, mutta rokonarpinen ja merirosvomaisen tumma (siihen aikaan se ei ollut meriitti). Ei siis aivan tuon kuvan mukainen. Aloituslause varmaan hallinnassa, mutta sen lisäksi jotain muutakin hänessä on ollut. Vastaisi ehkä nykyajan talkkarijuontajaa, siitä parhaasta päästä siis (ideaalityyppiä, jollaisia en väitä ainakaan Suomen tv:ssä näkyvän), jolla joltisenkinlaiset perustiedot vähän kaikesta ja yleissivistystä ja kyky juohevaan lässytykseen... Eiköhän näillä eväillä pärjäilisi dekkareitakin lukeneiden naisten keskuudessa?

Anonyymi kirjoitti...

Minäpäs paljastan nyt sitten, että miten ne maagiset 30 sekuntia kannattaa voittopuolisesti käyttää. Hymyillään kauniisti ja sympaattisesti, katsotaan leidiä silmiin ja kuunnellaan. Miehet usein kuvittelevat, että tärkeintä on Tehdä Vaikutus verbaalisesti.

Anonyymi kirjoitti...

"Hymyillään kauniisti ja sympaattisesti, katsotaan leidiä silmiin ja kuunnellaan."

Tässä on vaan se vaara että se 30 sekuntia helposti venähtää 30 vuodeksi joiden aikana tuo toimenkuva on päällä. Vai onko se tässä taka-ajatuksenakin?

Anonyymi kirjoitti...

Kun minä laulan, laulan tammen tantereelle.
Ennen kuin menen yleisön eteen, katson sieltä yhden, ja ennen kuin aloitan, katson häntä kerran, niin että hän tietää, että nyt tulee kyytiä...

Ihan sama laulanko "tule tyttöni", "Komm süsser todt" tai "Vallinkorvan laulun", meiningin pitää olla aina sama. Jos minä saan naiduksi yhtä korvien väliin, niin että hän tietää tulleensa naiduksi, niin ihan sama onko sitä muuta porukkaa 7 vai 700

Anonyymi kirjoitti...

Etappisika oivalsi heti kupletin juonen... minun hyvää tarkoittava neuvoni tosin tähtäsi vain lyhyen tähtäimen menestykseen. Ihana tietää, että mies ajattelee jo sillä hetkellä 30-vuotista yhteistä taivalta. En olisi ikinä uskonut, väärin on miehiä tuomittu maailman sivu, kerta kaikkiaan.
Ja tosiaan, ainahan voi laulaa. En uskalla veikata, mikä olisi onnistumisprosentti Schubertin kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

.

Anonyymi kirjoitti...

ei se anni ehk' noin mene mutta mist' min'''ä tietäisin miten

Anonyymi kirjoitti...

siis nyt tää numero 7 onkin erilainen Hyvä Anni!

Anonyymi kirjoitti...

muttz on tässä suruakin mukana.....paljon palj

Anonyymi kirjoitti...

Kuule, Hanhensulka, aion tässäkin tarttua yhteen detaljiin. En totu siihen, että teoksen naispuolista päähenkilöstä käytetään nimitystä "naissankari". Se on uudehko tapa. Ennen naissankari tarkoitti vain miestä, joka oli kovasti naisten perään. Se nainen oli sankaritar.

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä 40 asteen Unimaailmasta, johon pääsin käymään viime lauantaista alkaen, tiistaina pääsin jo käväisemään mukavalla tohtorittarella;).

Sylvi, naissankari sopii mielestäni jotenkin paremmin naisen kuin miehen titteliksi. Itselleni sankaritar jotenkin soinnahtaa romanttisen (naisten)kirjan päähenkilöltä. Naissankarilla saattaa tietysti olla sama ongelma kuin tarkoittamallasi "naissankarilla".

Sankarittaren puolesta tietysti puhuu sen jylhä suomalaisuus.

Anonyymi kirjoitti...

Casanova taisi tosiaan olla Etappisian värikkäästi kuvaileman näköinen. Tuosta kuvasta voi sanoa lisäksi ainakin kaksi asiaa. Veli tietysti geeniensä vuoksi kaunistelee omaa veljeään. Lisäksi sen aikaisilla miehillä oli aina pää puuterissa kaulaa myöten ja koristeena puuteroitu peruukki. Harmin paikka, että se on mennyt pois muodista, koristaisi hyvin monen nykymiehenkin päätä.

Huolimatta PA Jäppisen vihjeestä, että miehet laulaessaankin vain sitä yhtä, niin kyllä miehet ilman muuta aina naista iskiessään ajattelevat heti pitkäaikaista aviovuodetta. Siksi varmaan avioliitotkin säilyvät niin hyvin kasassa - joskus jopa monia vuosia. Etappisian nimestäkin jo näkee, että hän on juuri näitä pitkäaikaisia:))

Anonyymi kirjoitti...

Meitä täällä Timbuktussa (tai siis matkalla sinne, dyynin kupeessa) huolestuttaa, miten on nyt Hanhensulan laita: välillä mukkelis-makkelis ja nyt tohrorittarella. Ollaankos siellä palasina vai ihan koossa?
Tautia esiintyy siellä sun täällä, mitä kullansakin...
Kyl' meitä viehättää kovasti jos 'tar'-päätteiset säilyis, on jotenkin poeettista sanan käyttöö, 'tar' on voimaa, sankaritar!
Terveyttä!
Timbuktulaiset

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää vointia toivoo Blogisiskokin.

Anonyymi kirjoitti...

Hui, 40 asteen unimaailma -se on extremeä.
Paranemisia!