10.4.2006

Takaisin tuloja ja maailman menoja


Takaisin tulo oli tuskien taival. Työt kutsuvat taas. Ei auta kuin pukea ylle virkamaski: tiukka ylähuuli, ryppyotsa ja orjanvaatteet.

Luonnossa kirsikkapuut ovat aloittaneet kukintansa, muut puut kokeilevat varovasti ilman lämpöisyyttä pienen pienillä lehden iduilla. Ilmassa onkin jo lempeä keväinen kutitus. Mustarastas laulaa aamuyöstä, jäi ehkä viime kaudella ilman ja karjuu ylipursuvia himojaan pimeään yöhön. On kevät.

Seisoin sullottuna pariisilaisen RER-junan "B" uumenissa syvällä Saint Michelin ja Seinen vasemman rannan alla. Kuulutus toistettiin viiteen kertaan. Työstäväsyneet kiroilivat ranskaksi, englanniksi, italiaksi, espanjaksi, arabiaksi ja suomeksi. "Mielenosoitusten vuoksi Gare du Nordin asema on suljettu. Junat eivät pysähdy siellä, matkustajia kehotetaan..."tekemään jotakin”, ihmeitä ehkä, että pääsevät koteihinsa ympäri Ranskanmaata, Belgiaankin ja muualle Eurooppaan.

Sitä jotenkin vaistonvaraisesti aina ajattelee, että ranskalaiset ovat väärässä. Hehän eivät edes pese itseään kunnolla, kuluttavat saippua vähemmän kuin ketkään muut Euroopassa, ja litkivät hapanta pöytäviiniä veteen sekoitettuna aamupäivästä lähtien niin, että suurin osa on päissään koko iltapäivän ja pitkälle yöhön saakka. Ovat lisäksi sotkeneet Euroopan asioita enemmän kuin kukaan muu – saksalaisetkin mukaan lukien – ja jatkavat vieläkin sotkemistaan sen kuin ehtivät.

Sillain sitä vaistonsa varassa ajattelee.

Sitten joutuu mellakoitsijoiden piirittämäksi ja melkein tukehtuu klaustrofobiasta kesken myöhäisen torstai-iltapäivän työmatkaruuhkaa yrittäessään viattomasti matkustaa Bretigny-sur-Orgesta Pariisin keskustan kautta Brysseliin. Ja pyörtymisen partaalla välähtää päässä yht’äkkiä ajatus, että ranskalaiset ovat ehkä sittenkin ja vain tämän ainoan kerran oikeassa.

Koko sotku alkoi siitä, että Gallian pääministeri Dominique Villepin, entinen oikeistolainen diplomaatti ja ulkoministeri, halusi voimaan uuden lain, jolla helpotetaan työntekijöiden irtisanomista kilpailuyhteiskunnan ja globalisaation nimissä – omistavan luokan vaatimuksesta – samaan tapaan kuin jo on mahdollista monissa muissa, anglosaksista tehokkuusihannetta apinoivissa Euroopan maissa.

Teollisuuden, yhteiskunnan ja työntekijöiden tulee adaptoitua ”luonnon laiksi” kutsutun ekonomistihokeman ”adapt or die” mukaisesti. Näin siis sanovat diplomi-insinöörit, diplomiekonomit ja muut ”luonnon lakeja” tuntevat ekspertit, jotka lisäksi päättävät meidän kaikkien nimissä, mitä tämä adaptaatio oikein tarkoittaa.

Ainoa ongelma on se, että sellaista ”luonnon lakia” ei ole olemassakaan. Sen ovat keksineet ne samat DI’t ja DE’t, jotka sitä totena hokevat sen minkä muulta höpinältään ehtivät.

Todellisuudessa yhteiskunnan suunnan määräävät ihmiset eivätkä tällaiset kuvitellut ja ihmisten pelotteluun keksityt ja kehitetyt ”luonnon lait”. Yhteiskunta ei ole eläinkunta, joka muuttuisi sokean evoluution säännöillä. Evoluutiosta poiketen yhteiskunnassa nimittäin todella vaikuttaa intelligent design, älyn ohjaus, ihmisälyn. Ihmiset päättävät onko yhteiskunta solidaarinen vai epätasa-arvoinen. Ihmiset päättävät pidetäänkö vähäosaisista huolta vai jätetäänkö oman onnensa nojaan. Ihmiset päättävät onko yhteiskunnalla inhimilliset vai tylyt kasvot.

Ihmiset päättävät.

Demokraattisessa yhteiskunnassa päättävät äänestäjät ja heidän valitsemansa eduskunta toteuttaa äänestäjien tahtoa. Usein on ilmiselvää, että äänestäjät eivät ymmärrä äänen antamisen ja vallitsevan politiikan välistä yhteyttä. Sillä on suora yhteys, ja valitun puolueen ohjelmasta näkee mitä saa, jos antaa äänensä sille puolueelle. Puolueohjelma muuttuu – luonnonlaeista huolimatta – kun äänimäärät laskevat, ja säilyvät suunnaltaan samana, jos äänestäjät kannattavat runsain joukoin puoluetta.

Ranskalaiset mellakoijat, jotka lähes tukehduttivat minutkin pahalle haisevan RER-junan ahtaisiin sisuksiin, yrittivät sanoa, että liika on liikaa. Ja samaa pitäisi sanoa muuallakin.

Ei ole mitään syytä tai luonnon lakia, minkä vuoksi yhteiskunnan palveluihin selvästi kuuluvia toimintoja, kuten terveydenhuolto, vesihuolto, julkinen liikenne – erityisesti rautatieliikenne, energiahuolto jne. pitäisi antaa koukkusormisten liikemiesten raha-automaateiksi, joista kuoritaan kermat pois päältä ja jotka ajetaan alas heti, kun investoinnin tuotto ei enää vastaa liikemiesten ahneita odotuksia. Ei ole mitään syytä, miksi yksityisen ihmisen pitäisi olla liikeyrityksen orjana, joka heitetään maatienojaan suhdanteiden nopeiden muutosten mukaan. Liikeyritykset vaativat yhteiskunnalta mahdollisuutta pitkäjänteiseen suunnitteluun. Niin pitäisi ihmistenkin vaatia. Yhteiskunta on ihmisten itselleen kehittämä, ja sen pitäisi toimia kaikkien ihmisten ehdoilla, eikä vain niiden, jotka täyttävät eniten omia taskujaan. Omistaminen ei tuota ylijäämää, sen tekee ihmisten työ.

Katsokaapa tarkasti mitä sikarikas Ollila sanoi evästyspuheessaan seuraajalleen. Meidän lastemme ja lastenlastemme yhteiskuntatavoitteet on siinä tiivistettynä. Haluatko, Arvoisa Lukija, lapsistanne ”työelämän helppoheikkejä”? Jorma Ollila sanoi poliitiikkoja uhkaillen mm (Hesari 31.3.):


Pitkällä aikavälillä sijaintipaikan merkitys vähenee. Se vaihe, jolloin joutui pohtimaan, voiko Suomi olla mikään keskus, on takanapäin. Koko ajan joudutaan miettimään tuotantomalllia eteenpäin: missä johto on, missä tuotekehitys. Se riippuu Suomesta enemmän kuin Nokian päätöksistä. Ne ovat aina johdannaisia.

Kaksi kirsikkapuuta möyryää täydessä kukassa ikkunan alla. Kevät ei enää tulla kolkuttele kuin höyryveturin vetämä kolmannen luokan kovapenkkinen vaunu vaan ryntää räminällä päälle niin kuin pehmytistuiminen kiitojuna, Pendoliino, ulkomaalainen tuote, joka ostetaan toistaiseksi suomalais-nokialaisilla kännyköillä kunnes Nokia siirtää lopunkin busineksensä muualle – luonnonlakien mukaan.

6 kommenttia:

juha kk kirjoitti...

Ei ole mitään lisättävää tähän kirjoitukseen. Toistan saman kysymyksen kuin omassa blogissani viimeisimmässä postauksessa: kuinka kauan tähän suuntaan voidaan mennä? Kuinka kauan kestää, ennen kuin politiikka muistaa sille kuuluvan tehtävän rakentaa (joskus keinotekoisiakin) esteitä, ohjata yhteiskuntaa niin, että meinkinki ei mene aivan eläimelliseksi kuka juoksee kovimmin -kilpailuksi? Talouden ehdoilla on menty ja mennään yhä kiihtyvällä tahdilla. Vituttaa ja hirvittää, tauotta.

suzi kirjoitti...

vähän maailmaasyleileviä nää blogit.älä nyt hermostu juhakoo

juha kk kirjoitti...

Eiiiiiiiiiiii! Miksi minä hermostuisin :) Olen harjoitellut maailmansyleilyä koko elämäni. Olen jo tottunut siihen, että joidenkin mielestä se on koomista ja vaivaannuttavaa. Hyvää jatkoa susi, älä mene itärajan lähelle, siellä teikäläiset ammutaan kyselemättä.

Hanhensulka kirjoitti...

Hei Suzi! Jokaisen pitäisi syleillä maailmaa kerran päivässä - tai ainakin halata puuta, jos ei maailma syliin mahdu. Ja miten se menee? lukea runo, katsoa aamunkajoa, kuunnella sielua kouraisevaa musiikkia, suudella kyynel pienen lapsen silmäkulmasta ja tuntea myötätuntoa.

Blogi on teknologian lahja narsismille!

jjjuha kirjoitti...

miten sä osasit tänne saarelle tulla ?

Hanhensulka kirjoitti...

Ahaa, katsoinkin, että kaukaa ollaan. Ouzoa pöytään ja kippis!