25.5.2006

Silvia Night - unohdettumme


Kuva Eurovision: Ukrainan Tina Karol

Lordi-huumasta on vaikea päästä irti. Ja sen Logan-kloonin, joku Brian Kennedy, kappale Every song is a cry for love soi jatkuvasti päässä, niin ettei sinne oikein muuta musiikkia näinä päivinä mahdu. Ja kisojen monien ihanien naisten - kuten Ruotsin Nicolan ja Ukrainan Tina Karol'in (kuva vieressä on Eurovision omilta sivuilta) - katselusta ovat silmät tulleet niin kipeiksi, että se on vaivannut muistiakin.

Ja huuman keskellä on kokonaan unohtunut mielestä toinen pohjoismaisen euromusiikin ihmelapsi - Lordin lisäksi tietysti, Arvoisa Lukija, Carolaa ei edes omanlaiseni, syvästä ihailusta polvillaan oleva leposohvamuusikko oikein voi kutsua ihmelapseksi - siis ihmelapsi, Islannin iki-ihana Silvia Night, joka vihaa Björkia (Guðmundsdóttir) (joka puolestaan on kuin suoraan Johanna Sinisalon peikko-kirjasta). Silvia Night ilahdutti kreikkalaisia Evróvisjon'in katsojia paikallisessa televisiossa kuten tästä videonpätkästä voivat kaikki ihailla ja ihmetellä.

Videon katselu ehkä ilahduttaa kovasti niiden suomalaiskatsojien mieltä, jotka ovat ajatelleet, että Lordin naamiot ja hirmuinen ulkomuoto jotenkin laskisivat Suomen mainetta maailmalla. Lordihan käyttäytyi olosuhteet huomioiden aivan hämmentävän herrasmiesmäisesti, fiksusti ja kiltisti ja puhui lisäksi meikäläiseksi oikein mukiinmenevää englantia.

Silvía Nótt - kuten islantilaiset häntä kutsuvat (viereinen kuva on Islannin television saitilta) - on ilmeisesti suosittu fiktiivinen henkilö Islannin televisiossa. Hänen roolihahmonsa käytökseen kuuluu kaikenlainen yliampuminen ja rivo kielenkäyttö. Eli Ateenassa Silvía Nótt oli vain omassa roolissaan - on the message, niin kuin ammattilaisen tietysti kuuluukin olla. Kreikan televisiossa hän esitti mm. tälläinen kuolemattoman puheenvuoron:





I'm greatful you bastard, you vote for some ugly people from Finnnland, who don't even hire a real make-up artist...I'm not a slapper from Holland and I'm not some fucking ugly old bitch from Sweden. Fuck you...


Kuuntele täältä Silvia Yön kappale islanniksi. Internetissä majaileva viihdelehti Stara käänsi ylläolevan suomeksi näin:





Te äänestätte jotain rumia ihmisiä jostain Suomesta, joilla ei ole edes oikeita meikkiartisteja! En ole lutka Hollannista tai ruma v***n narttu Ruotsista! Haistakaa v***u!


Minä en tietysti omaan blogiini kääntäisi suomeksi mitään tuollaista, mutta Stara on kulttuurilehti ja näin heidän tekstiään voi hyvin käyttää lastuntäytteenä.

Stara on muutenkin vetänyt herneet nenäänsä Silvian käyttäytymisestä ja ottanut tämän mellastelun liian tosissaan. Se oli tietysti näyttelyä ja taitavaa median manipulointia, joka toi paljon kansainvälistä julkisuutta mahdollista kansainvälistä uraa varten. Samaa median manipulointia oli koko Ateena täynnä. Meidän rakas, pikku Lordi-poikamme maskit ja uhoava käytös mukaanluettuna. Samoin Lordin toive, että alter egoa, Tomi Putaansuuta, ei näytettäisi omalla naamallaan varustettuna suomalaisissa lehdissä.

Kukaan Lordin tapaisella esiintymisellä yhdellä hypyllä koko Euroopan ja puolen maailman tietoisuuteen hypännyt ei ole niin naiivi, että luulisi median noudattavan vienosti lausuttua toivomusta tuntemattomuudesta. Yllättävää oli ainoastaan se, että kesti näinkin kauan ennenkuin Putaansuun oma naama tuli "kaikille" tunnetuksi.

Arvoisa Lukija ei voi tuosta vierestä ihailla Putaansuun jaloja ja turhaan piiloteltuja omia piirteitä, linkki, joka täällä oli, on sensuroitu pois, joten se siitä. Englantilaisessa Daily Mail -sanomalehdessä Putaansuun ja muiden lordilaisten kuvat julkaistiin jo viikonvaihteen aikana.

PS. 28.5.2006: Poistin Putaansuun kuvan, koska huomasin, että linkit olivat muuttuneet.

Taustalla on kysymys siitä, kuinka paljon julkisuuden henkilöllä on oikeus omaan yksityisyyteensä. Ja vastaus lienee, että ei kovinkaan paljoa. Laki ei anna paljoa suojaa ja joka tapauksessa lakituvassa käynnistä hyötyvät yleensä vain lakimiehet. Levyjen ostajat maksavat esimerkiksi Lordin palkan, ja heillä on tietty "oikeus" ja ennen kaikkea kova halu tuntea ihailunsa kohde parammin kuin pelkkänä julkisuuden naamiona.

Lordi - niin kuin kaikki muutkin levylaulajat, näyttelijät ja jopa kirjailijat tai runoilijat - ovat tuote, ja siitä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Me kaikki olemme tuotteita, joskus jopa tietämättämme. Täällä wepissä sen näkee meidän tavisten suhteen jopa selvemmin kuin "oikeassa" elämässä, mehän rakennamme "virtuaaliruumiimme" - nämä blogit ja muut saitit, sellaisiksi kuin tietoisesti haluamme, ilman tietoisuuttahan ei syntyisi yhtään mitään.

Musiikkibusiness on ilmeisesti kovaa taistelua tunnettuudesta ja muusikoilla on oikeus - laillisuuden rajoissa tietysti - yrittää nostaa julkista kuvaansa niin tunnetuksi kuin mahdollista. Muutenhan ei levyjen myynti tietysti onnistu. To state the blindingly obvious, ne muusikot, jotka onnistuvat tämän paketin markkinoinnissa parhaiten, myös yleensä myyvät parhaiten.

Axa Sorjanen kirjoittaa hs.fi-blogissaan Meneekö jakeluun tästä asiasta ansiokkaasti pari päivää sitten otsikolla Oikeus naamioon.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tuli tosta mieleeni, lordin video pyöri täällä mtv:llä et kumppaneilla jo ainakin kuukauden ennen euroviisuja eli yhdellä hyppäyksellä"" on vähän pieleen mennyt ilmaisu. ja muutenkin, euroviisujen osanottajien markkinointi on ollut jo kauan käynnissä ennen viisuja jotn jos suosio syntyy niin se on luotu jo kauan ennen.. tämän tietysti unohdin jo kahdessti laittaa blogiini joten tulkoon sitten tänne olemaan. tuskin lordi niin paljon pisteitä olisi kerännyt ilman tätä alustustyötä. ratsastaa vaan sillä aallolla että suomesta ja vähän muustakin skandinaviasta tuleva pop-rock on vielä kovasti In, voisi jopa sanoa että lordin viisuvoitto on tuon aallon korkein kohta ja sieltä on kova pudotus. eli tulee sekin aika kun yllämainittu skandi-pop-rock ei ole enää In.. kaikki kulkee käyrän mukaan.

anteeksi kirjotusvirheet, en jaksa niitä korjailla mutta en tee niitä itse!!

Anonyymi kirjoitti...

.. ja unohtui tuostakin vielä: kun noin moni tuosta seiska-kohusta kirjotti ja otti kuvista nokkiinsa niin tämä lastu oli yllättävä"" (tai sittenkin vähemmän yllättävä) erilainen mielipide :)))

Anonyymi kirjoitti...

Sentään terveen järjen pilkahdus tämäkin lastu kuvineen. Traagista suorastaan että satatuhatta allekirjoitusta syntyy täysin merkityksettömään tarkoitukseen hetkessä. Mihin tahansa yhteiskunnallisesti tärkeisiin tai humanitaarisiin tarkoituksiin saadaan kerätä kuukausikaupalla muutama kymmenentuhatta nimeä.

Kansaako pitäisi sääliä, vai ketä? Ja jossain seiskalehdessä hypitään tasajalkaa riemusta. Parempaa ei heille voisi enää sattua. Unohtakaa jo tuo rokkibändi. Se on hommansa tehnyt, ja muut odottavat vuoroaan.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka en ole kiinnostunut Lordin musiikista, olen edelleen kiinnostunut tästä ilmiöstä, joka alkaa saada joukkohysterian muotoja. Tomi Putansuun kasvojen, henkilöllisyyden, ulkomuodon ym leviäminen maailmalle on vain ajankysymys. Nyt pitää mennä katsomaan TV:tä. Kuulemma Lordi ilmestyy sinne.

Anonyymi kirjoitti...

Lordi ei aio pysyä salaisena. Häneltä imestyy syksyllä kirja itsestään:
http://www.monsterdiscohell.com/

Anonyymi kirjoitti...

Tietysti Lordi aloitti imagonsa rakentamisen tätä tilaisuutta varten jo viime syksynä. Mutta niin aloittivat monet muutkin. Tarkoitin yhdellä hypylllä tätä varsinaista konserttitapahtumaa. Lordi-ilmiö kansainvälisesti alkoi siitä, kun suomalaiset äänestäjät valitsivat Lordin omaksi kuvakseen euroviisuihin. Ja nyt he ovat kansainvälistä kamaa. JE:n pointti on hyvä, nimiä "hyviin" tarkoituksiin on vaikea saada, tällaisiin sensaatiomaisiin juttuihin paljon helpompi. Kertoo tietysti enemmän meistä ihmisistä kuin Lordista, joka yrittää tehdä viihdettä, josta itse pitää ja myydä sitä niin paljon kuin mahdollista. Seiskan oma myynti on tietysti Seiskan tavoitteena, ja siinä Lordi on hyvänä työkaluna. (Niin kuin meillä bloginpitäjilläkin lukijamäärien kasvattamiseksi;)

Ilmiö on merkillinen, niin kuin kai kaikki joukkohysterian muodot. (ehkä vähän liian kova sana tähän.) Da Vinci koodi kuuluu samaan ilmiöryhmään. Uteliaisuus on meidän vahvinpia lajiominaisuuksiamme, joten sillä lienee lajin selviämisen kannalta merkittävä rooli. Luin juuri jostakin, että juoruilu on ihmisten hyvälle mielelle tärkeä juttu, saman ilmiön osa-alue ehkä, onko blogien kirjoittaminen juoruilua uudessa IT-maailmassa?

Anonyymi kirjoitti...

Kirja on looginen seuraava askel (Lordin kirjahuhu, mie oon Lordi). Aika näyttää onko syksyllä ilmestyvä kirja liian myöhään markkinoilla. Onkohan se omaelämäkerta? Parikymppiset missit, valokuvamallit ja potkupallon pelaajat ovat julkaisseet omaelämäkertojaan, miksei sitten Lordikin.

Anonyymi kirjoitti...

Uskon, että jos Lordi kirjoittaisi itse sen kirjan, siitä voisi tulla hyvä. Se olisi joko kertomus Lordista eli roolihahmosta tai Tomi Putaansuusta.:)

Lordihan on postmodernin kulttuurin ilmentymä, monenlaisista aineksista koottu virtuaalihahmo, joka ilmestyy lavalle ja muuttuu melkein eläväksi. Lordin sanomakin vaikuttaa kovin postmodernilta. Hänen vakavuutensa askarruttaa minua. Mitä hän haluaa sanoa? Mihin hän vie nuoria? Hänen esiintymisemsä ei ole pelkkää viihdettä. Vai onko?

Tulee mieleen Elvis, josta näin dokumenttielokuvan. Hänen suuret lahjansa jäivät kehittymättä, kun hänellä oli niin huono manageri.Hänestä olisi ollut parempaankin kuin pelkkään rahan hankkimiseen.Hänellä oli muuten erittäin kaunis puheääni.

Putaansuu on aivan eri ihminen puhuessaan englantia ja puhuessaan suomea. Kiinnostavaa. Hän on hyvin nuori ihminen. Hänen maailmansa muuttuu rajusti. Toivon, että hän selviää muutoksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Uskon, että jos Lordi kirjoittaisi itse sen kirjan, siitä voisi tulla hyvä. Se olisi joko kertomus Lordista eli roolihahmosta tai Tomi Putaansuusta.:)

Lordihan on postmodernin kulttuurin ilmentymä, monenlaisista aineksista koottu virtuaalihahmo, joka ilmestyy lavalle ja muuttuu melkein eläväksi. Lordin sanomakin vaikuttaa kovin postmodernilta. Hänen vakavuutensa askarruttaa minua. Mitä hän haluaa sanoa? Mihin hän vie nuoria? Hänen esiintymisemsä ei ole pelkkää viihdettä. Vai onko?

Tulee mieleen Elvis, josta näin dokumenttielokuvan. Hänen suuret lahjansa jäivät kehittymättä, kun hänellä oli niin huono manageri.Hänestä olisi ollut parempaankin kuin pelkkään rahan hankkimiseen.Hänellä oli muuten erittäin kaunis puheääni.

Putaansuu on aivan eri ihminen puhuessaan englantia ja puhuessaan suomea. Kiinnostavaa.

Tomi Putaansuu on hyvin nuori ihminen. Hänen maailmansa muuttuu rajusti. Toivon, että hän selviää muutoksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä postaus on kyllä hyvin järkevä. :)

Samaa nimenkeräämisen sietämätöntä helppoutta mietittiin myös tuolla Medikselläkin. Mutta yritäpä kerätä oikeisiin epäkohtiin.

Anonyymi kirjoitti...

Merkittävä ilmiö, saapa nähdä kuinka kauan kestää. Kirjan julkistamiseen on vielä pitkä aika, toivottavasti ihmisten kiinnostus ei ole mennyt siihen mennessä muihin aisoihin. En ole vielä nähnyt myynti tilastoja, ne antavat vihjettä tulevasta. Tomi Putaansuu ei ole hirveän nuori enää, saman ikäinen kuin esim. Dire Straitsien Knoflerit kun pääsivät pinnalle. Kyllä pään pitäisi jo tuossa iässä kestää ja sanoissakin olla syvyyttä.

Tavalliset epäkohdat eivät parane ilman jotakin koristusta. Siksi Afrikkaan rahdataan kauniita julkkisnaisia, ja rokkipojat saavat julkisuutta nälkäänkuoleville. Raakaa peliä, mutta sellaista empatia on.

Omalta osaltani Lordi-ilmiö on päättymässä. Nyt saitilleni tullaan sellaisilla sanoilla kuin insomnia, hiilihydraattiriippuvuus ja Osmo A. Wiio. On siellä vielä pari putaansuutakin. Mutta selkä on taittunut ja numerot alhaalla.

Anonyymi kirjoitti...

Siis tuossa yläpuolella piti sanoa "myyntitilastoja" ja "knopfler'it" mutta sormet sekosi samaan aikaan ajatusten kanssa;))