28.6.2006

Satakielestä ja lukemisesta

Kateellisena olen käynyt ihailemassa Sun äitis –juhlintaa blogistanian sisäpiirin virtuaalipippaloissa ja reaalimaailmassa myös. Eipä ole moista menoa ennen nähty. Sun äitis ei kyllä kuvassaan näytä yhtään siltä, mitä hänestä on kuvitellut. Sitä jotenkin ajattelee ihmisestä toisella tavalla kaikin puolin, kun sillä on oikein kasvot ja kaikki, eikä vain kirjainriveistä muodostunutta ruumista, joka asuu virtuaalikodissa.

Ja apropos, ruumis, jotenkin ei totu ajatukseen, että Harper Lee onkin elossa oleva kahdeksankymppinen kaunis nainen. Jollakin tasolla on ehkä ollut tietoinen, että ei ole vielä kuolleesta henkilöstä kysymys, mutta jo silloin 60-luvulla Kuin surmaisi satakielen –teosta lukiessaan ajatteli, että on jo iällä oleva henkilö ja niinhän se olikin, ikäloppu 40-vuotias. Ja hehän olivat tietysti kaikki vanhojen ideoiden ja kalkkeutuneiden aatteiden läpisyömiä mätäneviä ruumiita. Mutta kummallista on, että nyt ajattelee nelikymppisiä korvantaustoiltaan märkinä elämän opiskelijoina. Jaa, jaa.

Mutta Harper Lee’stä piti puhua. Nimittäin sen lisäksi, että antoi tammikuussa tänä vuonna ensimmäisen haastattelunsa sitten vuoden 1964 – Capote-elokuvan vuoksi uudestaan aktiiviseen ihmistietoisuuteen tulleena, kuin uudestaan syntyneenä – New York Times’ille, hän on lähettänyt kirjeen Oprah Winfrey’n, tuon oman aikamme painovaikeuksista kärsivän, alluviaalisen kohtalontumman Jeesuksen, lehteen nimeltä O.

Kirjeessään Harper Lee juhlii kirjojen olemassaoloa ja lukemisen nautintoja. Ilman lukemisen kohteita lukeminen olisikin kovin kuivaa ajankulua. Itse en muista mitään ajasta jolloin en osannut lukea. Mikäli itse elämääni ymmärrän, olen lukenut ”aina”. Kouluunkin menin mun äiten mukavuudenhalusta (tämä ei ole syytös, nimittäin nautin koulusta suunnattomasti) jo viisivuotiaana ja osasin jo silloin lukea.

Muistan hyvin makailleeni mummulan pirtin leveillä ja lämpöisillä lankuilla, joissa tuoksui tutun turvallisesti vuosisadanmittaiset maatalon askeleet ja joskus mäntysuopa ja koivunlehdet, ja ”lukeneeni” Maaseuden tulevaisuutta. Mummu usein luki ääneen paloja sieltä ja täältä ja taisin usein oikean lukemisen sijasta toistella mitä olin häneltä kuullut. Mutta itselleni se oli lukemista ja kai niistä mustista muurahaisriveistä jotakin ymmärsikin, kun niitä tihrusti kymmenen sentin päästä nenä varsanjalkaa roikuttaen. Mutta voi olla, että ei ymmärtänytkään.

- Hanhensulka, painu ulos siitä leikkimään, ja niistä nenäs (hätäistä kirnuamista ja pyyhkimistä ruskeaan kämmenselkään). Eikä noin läheltä saa lukea, silmäs menee kieroon.

Mutta eivätpä menneet.

Niin siitä Harper Lee’stä piti, että hän siis juhli omaa lukijan elämäänsä kirjeessään ja sanoi mm:

Muistatko, koska opit lukemaan, tai niin kuin minä, voitko edes muistaa aikaa jolloin et tiennyt kuinka lukea.

Enpä muista, Haper-Dear, sellainen on ihmismuisti ja koko elämä. Se syntyy jostakin tiedottomasta hämäryydestä ja toisessa päässä kai vain valuu tai sammuu – hitaasti tai nopeasti – samaan hämärään, ilman syntymää tai kuolemista.

Nyt, 75 vuotta myöhemmin (Harper Lee sanoo kirjeessään Oprah’lle) runsauden hteiskunnassa jossa ihmisillä on kannettavat tietokoneet, kannettavat puhelimet, iPod’it ja mielet kuin tyhjiä huoneita, laahustan edelleen kirjojen parissa. Käyn mieluimmin läpi kirjastojen kirjakasoja, koska nähtyäni vaivaa jonkin oppimiseksi, se pysyy mielessä…Voitko kuvitella käpertyväsi sänkyysi lukemaan tietokonetta.


Ilmeisesti Harper Lee ei ole bloggari, joista kai monet kirjoittavat päreitään ja lastujaan kannettavalla tietokoneella oman sängyn lämpöisen peiton alta. Tosin minä en tätä tee. Eikä näytä Saarakaan tekevän, koska on kesäsiivonnut ja sisustanut itselleen ihanan ”huoneen näköalalla” kirjoitustöitään varten.

Lukeminen on kuin satakielen kuuntelua. Jokainen melodia on ainutkertainen, mutta toistaa hämärästi samoja teemoja ja pienin askelin rikastuttaa lukijakuulijaansa.

Elämä on oikeastaan aika ihanaa.

9 kommenttia:

Sun äitis kirjoitti...

"Tip, tip, tip, siili Sissisen maitopullo vuotaa" on ensimmäinedn ääneen lukemani virke. Se tapahtui ihan virallisen systeemin mukaan eka luokan syksyllä vuonna 1963. Elämääni on sittemmin mahtunut aikoja, jolloin olen lukenut paljon (tuo silmien kieroonmeno -lausahdus on minullekin tuttu!) ja toisinaan taas ihan vähän.

Juhlat ovat aina ihania. Emmä tiedä, miten sisäpiiriläisestä juhlinnasta minun kohdallani oli kyse. Kutsu oli avoin kaikille, ja siihen tartuttiin käsittääkseni varsin demokraattisesti vähän siellä sun täällä.

"Sun äitis ei kyllä kuvassaan näytä yhtään siltä, mitä hänestä on kuvitellut." Jokin aika sitten kirjoitin, miksi pysyttelen semianonyyminä sen sijaan, että esittäytyisin oikealla nimelläni ja naamallani. Silloin pointtinani oli juuri tuo: niin moni on jo ehtinyt luoda mielikuvan roolihahmosta Sun äitis, etteivät oikeat kasvot mitenkään voi vastata kuvitelmaa. Toivottavasti pettymys ei ollut kovin suuri! Halusin vain niin vimmatusti laittaa pojan kortin näytille, kun se oli minusta niin hieno (sen piirtämiseen oli mennyt ikuisuus!).

Hyvää kesänjatkoa!
Sun äitis

Hanhensulka kirjoitti...

Sitä samaa, Sun äitis.

Pettymyksestä ei tietysti voinut olla tietoakaan, erilaisuuskin on hyväksyttävä - niin kuin muissakin asioissa (ja olihan siinä ainakin sama käsi peukaloineen, ja eloveenahymyn tilalla on soma ja viisas virnistys:) Minä olin alussa päättänyt olla sekä ruumiittomana että sukupuolettomana blogissani, mutta sukupuoli taitaa sittenkin olla niin ihmistä määrittävä asia, että ilman ei voinutkaan olla. Ymmärrän vimmasi hyvin (sekä puheesta että kortista), itsekin olen pojastani lapsellisen ylpeä (toivottavasti ei lue tätä ja saa tietää, vaikka saattaa se sen jo tietääkin;)

Anonyymi kirjoitti...

:) tulee muuten neljäkymmentä puolentoista viikon päästä täyteen. :)

Hanhensulka kirjoitti...

Karpalomehu on hyvä synttärijuoma lastenjuhliin!;) Jos nimittäin keväällä pälvien aikaan tuli poimittua pakastetut marjat suomättäiltä. Muuten ei tietysti tuoretta saa:)

Anonyymi kirjoitti...

:) vai lastenjuhliin :)

a kirjoitti...

Aivan fantsuja kyllä nuo Sulan lapsuudenmuistot! Koskas saat niitä kirjaksi asti jossain muodossa? Tai mistäpä sen tiedän, ehkä olet jo saanutkin. Minä ainakin ostaisin semmoisen kirjan. Tai ainakin yrittäisin ostaa. Kaiken fokusoinnin keskittäen.

Hanhensulka kirjoitti...

Kiitos Juha kommentista ja ajatuksesta, että muistojaan voisi kirjata ylös. Olen intohimoinen laiskuri ja hypin paikasta toiseen kuin mehiläinen kesäisessä kukkapellossa, joten vaikeuksia on tiedossa sillä tiellä.

Hanhensulka kirjoitti...

Siis tarkotin Sulan muistoja tuossa tietysti:)

Anonyymi kirjoitti...

Laitan vähän muistoja ajalta ennen kuin täytin kaksi tuonne omaani huomenna.