25.9.2006

J.R.R. Tolkien, The Children of Hurin ja vähän Kalevalastakin

Viime viikon The Times’in Literary Supplement’issa (TLS) kerrottiin (X-rated Tolkien: it’s not for the kiddies) Tolkienin pojasta Christopherista, joka on kirjoittanut valmiiksi J.R.R:n vuonna 1918 aloittaman The Children of Hurin –teoksen, joka tulee myyntiin ensi vuoden alussa.

Monet Arvoisista Lukijoista ovat ehkä käyttäneet Tolkienin tarinoita sormusten herrasta ja hobbit’eista unilääkkeen korvikkeena ja saattavat ajatella, että uusilla Tolkien-kirjoilla ei oikeastaan pitäisi olla akuuttia julkaisutarvetta, varsinkin, kun kirjailija itse on ollut kuolleena jo yli 30 vuotta. Mutta ei unohdeta Tolkienin fanaattisia fanejakaan, heitä on maailmalla kymmeniä miljoonia ja lisää on tulossa uusista lukijasukupolvista.

The Children of Hurin on uudelleen kirjoitettua Kalevalaa.

Tarina kertoo tonttusoturin (olen kääntänyt sanan ”elftontuksi, vaikka se ei suomalaiselle ole oikein tyydyttävä käännös), Hurin’in, perheestä.

Morgoth, ensimmäinen Pimeyden Ruhtinas, on ottanut Hurinin vangikseen. Morgoth antaa Hurinille kyvyn nähdä perheensä tulevaisuuteen, eikä se näytä järin kauniilta. Yksi pojista, Turin (Turin Turambar), on sukupuoliyhteydessä (muuten me tarvitsisimme suomenkieleen englannin ”having sex with” –ilmaisua vastaavan näpäkän sanonnan, tuo sukupuoliyhteys on aivan liian kliininen ilmaisu, eikä n-alkuista sanaa kehtaa tällaisessa kulttuurijulkaisussa käyttää) sisarensa Nienor’in kanssa ja aiheuttaa kaikkien läheistensä kuoleman. Nienor (Kyynelten Neito) tulee raskaaksi ja tappaa itsensä. Jopa Turin tappaa itsensä puhuvalla miekallaan (Gurthang), joka sanoo verenhimoisesti (ja ilmeisesti nauramatta): ”I will drink thy blood gladly”.

Tästä Arvoisa Lukija näkee, että Kalevala ei näy järin selvästi tarinan lähteenä, ja toisaalta, että juttua – kuten monia muitakaan satuja – ei ole tarkoitettu herkkähermoisille. Yksi Tolkien-tuntija, William Ferguson, on TLS:n mukaan sanonut: ”Turin makes folks like Othello and Hamlet and Oedipus look like lucky devils”.

Tolkienin tarinoiden pohjautuminen (hyvin väljästi tulkittuna) Kalevalaan on tietysti ollut tiedossa jo aikaisemmin. The Children of Hurin saattaa perustua enemmän suomalaisten kansantarinoihin kuin aikaisemmat Tolkien -eepokset. Kirjan ilmeinen synkkyys onkin hyvin Kullervon, Ainon ja kumppaneiden kohtaloihin rinnastuva pohjavire.

Arvoisa Lukija muistanee myös Philip Pullman’in His Dark Materials-sarjan (suomeksi kai Universumin hiekkaa) suomalaiset, ihanat soturinoidat (asuivat ilmeisesti jossakin Vienan meren ympäristössä), jotka ratsastivat yön ja jääsateiden läpi luudillaan pahan pauloihin joutuneen Lyra-tytön pelastajiksi.

Suomalaisten kirjailijoiden olisi myös syytä käyttää omaa rikasta kertomusperinnettämme hyväkseen. Missä viipyvät suomalaiset kalevalatarinat nykysuomeksi kerrottuina? Nelipolvinen trokee ei taida viehättää internetsukupolvia niin, että Kalevala otettaisiin varta vasten käteen ja luettavaksi. (No, Johanna Sinisalon toinen kirja on kai Kalevala-vaikutteinen).

Vaikka tietysti omaan napaansa tuijottavat ja kirjaksi väkisin venytetyt pienet tarinatkin ovat kovin lukijoita kiinnostavia. Myydäänhän niistä monia jopa satoja kappaleita.

4 kommenttia:

Etappisika kirjoitti...

Odotin että olisit jatkanut ajatusta vielä hieman; nimittäin lopputulemaan tai toivomukseen, että Arvoisat Aikuiset Lukijat (more than fifteen years) alkaisivat jo haukotellen katsella seinille ja miettiä muuta luettavaa aina silloin, kun kirjan sankareillla on sellaisia nimiä kuten Mrbgeolf ja Ärduzz, ja he elävät tarkemmin määrittelemättömässä ajassa ja tarkemmin määrittelemättömässä paikassa, heillä on maagisia kykyjä ja puhuvia esineitä (miekkoja tai auto, kuten Ritari Ässällä). Sekä jokin missio, joko pelastaa ihmiskunta tai tuhota paha Brrzgzeg armeijoineen tms.

Ennen sitten melkein vaikka Sinisalo, vaikkei nyt sentään ihan.

Tui kirjoitti...

No onhan niitä muutama:
Petteri Hakkarainen: Väinämöinen, vanhana syntynyt: romaani Kalevalasta (Johnny Kniga 2004)
Jari Tammi: Kalevan solki (Kuippana 2002)
Huitulan Kalavala-sarjakuvat

Lisäksi Kalevalaa savoksi, eteläpohojalaasittain, Anders Larssonin Kalevala för lata (Schildts 1999) sekä Kai Niemisen Kalevala 1999 (SKS 1999). Ja ihan perusjuttujahan ovat Paavo Haavikon Rauta-aika ja Kullervon tarina. Ja Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala :).

Mutta ymmärrän ihmetyksesi, kyllä niitä enemmänkin saisi olla. (Nuorten)fantasiassa on kalevalaisia tai pikemminkin ehkä kansanrunouden aihelmia ja teemoja käsitelty enemmänkin, esim. Sari Peltoniemen Hirvessä (Tammi 2001) ja Marja Luukkosen Kivi, joka tahtoi takaisin järveen (Tammi 2002).

Miksei kukaan kirjoita romaania Ainon tai Kullervon sisaren näkökulmasta? Louhikaan ei ole saanut omaa romaaniaan...

hanhensulka kirjoitti...

Kiitos opastuksesta. Teki kyll' mieli jatkaa vähän lisääkin tätä "analyysiä", mutta ei ollut aikaa päivällä, joten ajatus jäi vähän kesken. Hyvin näyttävät tosin vanhemmallekin väelle maistuvan Tolkienin tarinat, ehkä jopa paremmin kuin alle 15 vuotiaille.

Ja kiitos näistä kirjavihjeistä. Tunnen suomalaista nykykirjallisuutta kovin huonosti. Tietysti Haavikon ja Kunnaksen Kalevala-jutut ovat mielessä. Rauta-ajan näin jopa telkkarissa kauan sitten.

Meidän itse kunkin pitäisi pitää nämä ainot ja kullervot mielessä aiheita valitessa. Leminkäinen ja tämän äiti olisivat myös riehakasta jutun juurta. JP Koskinenkin voisi kirjoittaa niistä eikä seurata Waltarin kengän jälkiä:)

Tui kirjoitti...

Juha Ruusuvuorella on viikinkiaikaan sijoittuva Lemminkäisen laulu, en kyllä tiedä sen kalevalaisuudesta mitään. Suomalaiseen nykykirjallisuuteen voit kiinnostuessasi tutustua esimerkiksi osoitteessa http://kirjailijat.kirjastot.fi/