Istanbulissa 1952 syntynyt Orhan Pamuk on nimetty vuoden 2006 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajaksi.
Vaikka valintaa täytyy olla täysin tyytyväinen, itse olisin suonut palkinnon Philip Roth’ille tai Paul Auster’ille. Mutta en ole onnistunut ennustamaan edes Finlandia-voittajia oikein (Bo Carpelania lukuun ottamatta tietysti). Toisaalta amerikkalaisa Nobel-voittajia on jo olemassa tarpeeksi saakka.
Pamuk’in tarinat kertovat usein turkkilaisen yhteiskunnan siirtymistuskista Ottomaanien Turkista nykyaikaan ja siitä seuranneista poliittisista ja uskonnollisista ongelmista. Olen lukenut vain kaksi Pamuk’in teosta, molemmat englanniksi, viimeisimmän romaanin (Snow vuodelta 2002) ja vuonna 1995 julkaistun The Black Book’in, joka aiheutti kirjailijalle ongelmia Turkissa, jossa sufismia ei aina katsota hyväksyvin silmin.
Pamuk on joutunut vaikeuksiin Turkin viranomaisten kanssa mm. kurdeja tukevista kannanotoista. Hän on puolustanut lausunnoillaan myös kuolemantuomion islamilaisilta mullaheilta saanutta Salman Rushdie’a.
Tässä(kin) Nobel-päätöksessä on näkyvillä poliittista kannanottoa. Se ehkä tukee ajatusta Turkin liittymisestä Eurooppaan ja jopa ottaa salavihkaisesti kantaa Turkin sisäiseen poliittiseen ja ihmisoikeustilanteeseen.
Saksalainen europarlamentaarikko ja entinen vasemmistoradikaali Daniel Cohn-Bendit, vuoden 1968 Pariisin mellakoiden Punainen Danny, on sanonut Pamuk'ista näin:
...was one of the intellectuals who made me understand the importance of Turkey joining the European Union. It is so important for democrats in that country. Orhan is not only one of the most important modern writers in Europe, he is one of the examples of the possible modernity of Turkey...
Lisäys 1515 SA: Työkaverini Ibrahim Lipunkantaja, joka on turkkilaiselta peruskoulutukseltaan arkeologi, kommentoi uutista näin:
Aina, kun joku turkkilainen arvostelee kirjoituksissaan turkkilaista yhteiskuntaa, te eurooppalaiset palkitsette tämän jollakin tavalla, joten en ole yllättynyt tästäkään palkinnosta.
Kukaan ei taida olla profeetta omalla maallaan, ei edes turkkilainen kirjailija.
3 kommenttia:
Pamukia en ole lukenut. Omat suosikkini olivat CArpelan, Jaan Kross, Margaret Atwood ja Alice Munro. Hölmö juttu se, että nykyisin Nobel-komitea sivuuttaa järjestään Pohjoismaiset kirjailijat. Miksi ihmeessä? Siksikö, että kerran tulivat palkinneeksi samaan aikaan kaksi Akatemiansa jäsentä?
Tui, mielenkiintoinen lista, johon voi täysin mielin yhtyä.
Minulla on sellainen hytinä, että Atwood tai Munro saattavat nobelin joskus saadakin. Hehän eivät tietysti olisi ensimmäiset kanadalaiset palkinnon saajat. Saul Bellow (1976) on tosin merkitty amerikkalaiseksi Nobel komitean omilla sivuilla (ja Amerikassa hän tietysti kirjojaan kirjoitteli).
Ruotsalaisten osuus on listassa kohtuuttoman suuri ja osoittaa kotiinpäin vetämistä.
Suomen suurin elävä kirjailija on, ilman kilpailua, Paavo Haavikko, joka pitäisi pikimmiten palkita. Tietysti hän saattaisi kieltäytyä tästäkin palkinnosta;)
Käsittämättömän vähän naisia ovat palkittaviksi löytäneet, vaikka tanakkaa tekstiä naisetkin kirjoittavat, taitaa olla vain kymmenen.
Haavikko on hyvä, mutta Nobel-kisassa laittaisin Carpelanin edelle. Muistelen lukeneeni jostain, että juuri Eyvind Johnsonin ja Harry Martinsonin palkitsemisen jälkeen Ruotsin Akatemia olisi linjannut ettei pohjoismaisia kirjailijoita palkita. Toivon olevani väärässä, koska yhden alueen rajaaminen palkinnon ulkopuolelle kaventaa sen arvoa ja syrjii yhtä hyvien kirjailijoiden joukkoa.
Jokainen voittaja lienee palkintonsa ansainnut, tosin eniten olen tainnut hurrata Toni Morrisonille.
Mitään suurta totuuttahan kirjallisuudesta tämäkään palkinto ei kerro, se kannattaa pitää mielessä.
Lähetä kommentti