17.12.2006

Paa alaspain ja tahdet vaarissa paikoissa

Silmat ovat sikkaralla liiasta lentamisesta.

Takana on 30 tuntia matkustamista, josta lentamista yli kaksikymmenta ja takseja, odottamista ja kiukuttelua loput. Kone oli Austrian Airlinesin Boeing 777ER, jossa ei jalkatilaa ole aivan riittavasti, mutta muuten oli ihan mukiinmeneva lento. Takana on myos hetki etelaisen taivaan tahtien tuijottelua (Orion nayttaa melko omituiselta katseltuna vaarasta suunnasta), hyv’t y;unet ja paiva pohjoisesta paistavassa australialaisessa auringossa, ja tietysti paa sojottamassa alaspain. Ellei silmansa valta minia pakottaa laittamaan paksun kerroksen Australian syopasaation valmistamaa aurinkorasvaa, suojakerroin 30+. Ja mikapa siina, samalla pysyy iho herkkana ja pehmeana kuin varsan turpa.

Ensimmaiset Cascade-oluet on nautittu Ackland Streetilla ja ehditty jo sanoa muutamaan kertaan “no worries, Mate”, joten t’ssa tuntee melkein olevansa oikea australialainen.

Kirjoitan matkasta ja ehka panen tanne joitakin kuvia kunhan kerkian. Nyt ei ehdi enempaa, joku hopottaa toiseen korvaan, etta “salmon is perfect, Mate” joten tayty tasta menna sita syomaan ja juomaan hyvaa McLarenin valkoviinia.

G’day, Mate

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä eräitten kelpaa ja noilla eväillä.

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa!

Noi lennot on kyll' i n h o t t a v a n raskaita. Todella. Otan osaa, mate.

Anonyymi kirjoitti...

Kateelliset terveiset sinne down under.
Joko on tullut tarkasteltua myös veden kiertosuuntaa viemäriin?

Jos törmäät kenguruun, älä laita sille takkiasi ylle valokuvaa varten; se vie sen lompakkoineen ja kännykköineen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää tekstiä, mutta vaikea lukea. Ainakin minun selaimeni tulkitsee erikoismerkit aivan kummallisesti?!?

Tähän tyyliin: “no worries, Mate”, joten t’ssa

Hanhensulka kirjoitti...

Kitos osaanotosta ja terveisista. Nilkat eivat ole enaa turvoksissa, otan niiden varalta jotakin viininlehtituotetta ja tuntuu toimivan. Downunder on aina poikaa vaivoineen kaikkineen. Nyt olemme l'hd;ss' teltailemaan (kaarmeita vaistellen!), mutta kirjoitan pian ja jos blogger toimi laitan kuviakin.

lurker, en osaa selittaa omituisia merkkeja. Minula nakyvat oikein. Tosin naila lainakoneila ei saa umlautteja tehtya.

Anonyymi kirjoitti...

Kuristajakäärmeen ote alkaa vähä vähältä hellittää ja aurinko alkaa lämmittää mustalaisenkin reen perää.

Tänään on päivän pituus Helsingissä 5 tuntia 49 minuuttia, Jyväskylässä 5 tuntia 4 minuuttia, Oulussa 3 tuntia 35 minuuttia, Sodankylässä ja Utsjoella vallitsee napayö. Australiasta en tiedä.

Saarijärveltä peräisin olevan kansantiedon mukaan jouluna on kolmasosa talven lumesta satanut. Jos näin on, niin kiirettä pitää, jos Pohjois-Savoonkin aiotaan saada lunta. Mikä lie tilanne Ripsaluomalassa.

Joulupäivänä päivä on jo kananaskelta pidempi ja Tapanina sen jo hullukin huomaa.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan joku fyysikko suomentanut Poen tekstit. Kyseessä on kai Poen kootut. Ei kai tässä sentään kaunokirjallisuudesta ole kysymys. Älä suosittele mulle. En ole tekniikan miehiä. Aikoinaan kyllä korjasin lukuisia putkiradioita. Napakoita iskuja nyrkillä eri paikkoihin ja taas pelitti.

Anonyymi kirjoitti...

Mullei oo mitään hätää rakkauren suhteen. Taivaassa ratki taivaassa on autuus määrätön. En syö maksaa enkä munuaisia enkä aivoja enkä keuhkoja, en kateenkorvia enkä mitään, mikä on toisen suussa ollut, mutta missähän etappisika piileksii. Taitaa elellä viisaasti hissuksiin näin joulun tienoolla.

Anonyymi kirjoitti...

hyvaa lomaa!

Anonyymi kirjoitti...

Vaari on edelleen paa alaspain vaarassa paikassa.

Anonyymi kirjoitti...

hasame ton hanhensulka.stop

Anonyymi kirjoitti...

Ai, onks' tää nyt se Austaralian "kirjallisuuskokoontuminen",kun Morbidikin näyttää olevan linjoilla?
Orion on tosiaankin omituinen.
Ja mitä tulee luuloon tietsikkanäppäimistön jäätymisestä, ilmoitamme ettei se ole mahdollista Sahelissa. Kirsut kesii, ei ole suojakerrointa. Onneksi on sadekausi ainakin periatteessa, vähän idempänä tulvii. Noh, kissa-Vallun lähettämän uudenvuoden Advocaat-tervehdyksen voimalla rämmimme eteenpäin ja etenemme Afri-hankkeessa. Noh, advokaatti oli lomalla ja palasi jalkapuolena takisin, onneksi oli pää sentään tallella, ehkäpä matka voi nyt jatkua samoin kuin proseduurikin. Ehkä sytymme vain hetkeksi Bolsin voimalla ja sitten vaivumme taas hämärään?
Toivotamme HYVÄÄ UUTTTA VUOTTA Morbidille, Ritalle, Anitalle ja tietenkin Hanhensulalle. Timbuktulaiset, hämärästä

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä sytymme vain hetkeksi Bushin voimalla ja vaivumme taas hämärään.

Anonyymi kirjoitti...

Noh niin vihdoin arkista aherrusta, ja tiedämme nyt, ettei advocaat edistä ennestään löysissä kantimissa lilluvaa oikeinkirjuutustamme kuten huomata saattaa. Sen tämä monikulttuurisuus tuottaa, siis kielen sekasotkun ja - melskan, metkan melskeen.
Eräät kommentoijat täällä sotkevat maailman vanhimman Bolsin Bushiin, huolestuttavaa.
Jos saat Sulka kuvan puukarhusta, laitatko blogiin, me kerätään leikekirjaa Miska-ystävälle kaiken maailman karhuista: maa-, jää-, puu- ja nallekarhuista. Mr Bones kyllä väittää, ettei puukarhuja ole olemassakaan. Ehkä se on vain uuden vuoden taikaa, puukarhu?
Varo puskista hyppääviä kenguruita myös retkieväitä vaanivia vyötiäisiä. Äläkä maista sitä kaameeta Moondarraa, vaikka voihan se olla täysikuun aikaan "dusk"?
Timbuktulaiset
P.S. Jos tää tulee tuplasti, poista liiat

Anonyymi kirjoitti...

Vaari on yha vaarassa paikassa. Tuu pois, sinut on nahtu.

Anonyymi kirjoitti...

En tarkoita, että olisi nyljetty, mutta pitikö sinun kirjoittaa nauhoitettu?

Anonyymi kirjoitti...

Niitä on sellaisia kynsikkäitä.

Tällaisia blogeja saisi olla enemmän. Hanhensulan asiakaslähtöinen blogi toimii hienosti ilman iineksen kuluttajaystävällisyysohjeita.

Hanhensulka kirjoitti...

Ah, sydän verellä ja muutenkin lömpöisillä ajatuksilla ajattelen kaikkia teitä blogini ylläpitäjiä, jotka jaksoitte käydä äänettömän oloni aikana. Oli vaikea saada samanaikaisesti näppäimistöä sormiensa alle ja inspiraatiota tukkansa sisään. Ajatuksia on kuitenkin paperilla ja australiasta voi olla kuviakin tulossa, kunhan ehdin photoshopissa käsitellä paremmiksi.

Kiitos puheenvuoroista ja toivotuksista ja hyvää kesää, eihän tässä enää oikein muuta ehdi toivottaa. Tai niin onhan tässä pääsiäinenkin vielä välissä ja se Valentiini, mutta niihin voi palata ajallaan.

Eivät ehtineet villieläimet syödä leireillessä, ei edes koala-karhu ketterine jalkoineen:)