28.4.2006

Lisää Da Vinci koodeja

2 kommenttia
Ilmeisesti tuomaritkaan eivät ole täysin vailla huumorintajua, vaikka lakimiehiä ovatkin - ainakaan Englannissa.

Tämän päivän The Guardian kirjoittaa - tavan mukaan - monista mieltäkiihottavista asioista. Mm. seksistä (siitä myöhemmässä lastussa) ja hiljan päättyneen Da Vinci koodi -oikeudenkäynnin loppulausunnosta. Näyttää siltä, että oikeuden tuomari, jonka nimi on Peter Smith, ei ole pelkästään sokean oikeuden edustaja vaan siinä sivussa sekä humoristi että salakieliasiantuntija.

The Guardianin lakiasiantuntija, toimittaja Dan Tench on ratkaissut tuomari Smithin loppulausuuntoonsa piilottaman koodin. Tuomari on kursivoinut kirjaimia siellä täällä lausunnon ensimmäisillä 14 sivulla. Kursivoidut kirjaimet eivät sinällään sano mitään. Sanoma on salattu käyttämällä ns. Fibonnaci sarjaa (1, 1, 2, 3, 5, 8...). Sen avulla tuomarin sanomaksi saadaan kryptisesti:

"Jackie Fisher, who are you? Dreadnought"

Jack Fisher oli englantilainen amiraali ja First Sea Lord ensimmäisen maailmansodan aikana, Winston Churchill'in alaisuudessa, tämä puolestaan oli First Lord of the Admiralty. Dreadnought oli brittiläinen taistelulaivaluokka (kuva vasemmalla), joka oli oikeastaan suunnattoman iso tykkilavetti. Dreadnought-luokan taistelulaivat "ratkaisivat" I maailmansodan meriosuuden Englannin eduksi ja tietysti saksalaisten tappioksi. Molemmilla oli saman luokan taistelulaivoja, mutta Englannilla oli niitä enemmän.

Tuomari Smith halusi ilmeisesti koodillaan antaa tunnustusta amiraali Jack Fisherin osuudelle I maailmansodan voittamisessa.

Dan Tench päättää artikkelinsa näin:

Was this improper? Mr Justice Peter Smith's judgment is authoritative, his
findings of fact sensible and his legal reasoning unimpeachable. If he has shown
that our high court judges have a sense of humour and intrigue and rehabilitated
an old hero, what harm can he be said to have done?


Joku voi tietysti vetää tuomarin teosta herneitä nenäänsä, mutta tuomarikin on vain ihminen, vaikka onkin lakimies, joita ei aina välttämättä pidetä aivan ihmisen veroisena. Ja sitä paitsi, koko oikeudenkäynnillä oli ehkä enemmän tekemistä kirjojen markkinoinnin kuin ideoiden kopiointisyytteiden kanssa, mutta mitäpä tavis-lastunikkari sellaisista korkeakulttuurisista asioista mitään tietäisi.

Muuten Fibonnaci sarja on tuomarien salakielen lisäksi muutenkin kiinnostava. Sillä voidaan tyydyttävästi selittää, miksi kaniineja on lopulta hirmuinen määrä, jos niillä ei ole luontaista vihollista - kettua, ihmistä tai ravintopulaa (Australian kaniongelma on tästä hyvänä esimerkkinä). Ja sarjalla on myös yhteys matematiikan kultaiseen leikkaukseen, joka on tärkeä mm. avioparien välisissä katkerissa taisteluissa laitettaessa tauluja olohuoneen seinälle "oikeille" paikoilleen.

Makedonialaista seksiä ja muutakin kulttuuria

0 kommenttia


Makedonian tasavalta tai oikeastaan Entinen jugoslavialainen tasavalta Makedonia (FYROM) on nimetty vähän samaan tapaan kuin Taiteilija ennen tunnettu nimellä Prince.

Makedonian historiasta ja makedonialaisuudesta yleensä, ja sen slaavilaisista juurista, käydään kovaa kiistaa makedonialaisten itsensä keskuudessa ja tietysti myös kreikkalaisten kanssa, jotka pitävät historillista Makedoniaa kreikkalaisena, kiinteänä osana kreikkalaista kulttuuria. Aleksanteri Suuren makedonialaisuus kielletään sekä Kreikassa että, omituista kyllä, myös Makedoniassa - varsinkin inhorealististen poliitikkojen toimesta. Monet makedonialaiset pyrkivät rakentamaan nyky-Makedonialle suurempaa historiaa - samaan tapaan kuin Topelius, Lönnrot ja Runeberg ja monet muut aikanaan nuorelle, nousevalle Suomelle. Suur-Suomi haikailut sotien välissä olivat saman asian , ehkä ymmärrettäviä, ylilyöntejä.

Makedonialaisia on 1.5 miljoonaa itsenäisessä maassaan ja he puhuvat makedonia tai makedoniaa, molemmat muodot lienevät oikein suomenkielellä. Makedoni on läheistä sukua bulgarialle, joka puolestaan on vanha indoeurooppalainen kieli, sen eteläslaavilaisesta siivestä (Jugoslaviahan tarkoitti sananmukaisesti Eteläslaavien maata). Bulgarit unelmoivat vieläkin entisestä loistostaan, vanhasta Bulgariasta, joka lienee skyyttien jälkeläinen suoraan alenevassa kulttuuripolvessa, eivätkä mielellään ajattele makedonia itsenäiseksi kieleksi (samaan tapaan kuin me suomalaiset emme helposti hyväksy karjalaa itsenäisenä kielenä vaan suomenkielen murteena).

Geneetisesti kai kaikki Balkanin alueen ihmiset ovat samasta, tuhansia vuosia alueella asuneesta lähteestä, johon on myöhemmin tarttunut - kulttuurien sekoittuessa - uutta verta sekä Etelä-Venäjän arojen hurjista paimentolaiskansoista että Lähi-idästä alueelle ajelehtineista maanviljelijöistä.

Minulla on makedonialainen kollega, josta näyttää olevan kehittymässä hyvä ystävä, liian aikaista vielä sanoa. Hänen nimensä on Predrag. Nimi on samaa kantaa kuin toinen eteläslaavilainen nimi, Dragos (minulla on myös senniminen romanialainen kollega). Dragos tarkoittaa hyvää tai loistavaa, ja Predrag puolestaan erittäin hyvää tai erittäin loistavaa. Vanhat nimethän alun perin tarkoittivat jotakin konkreettista, ajattele vaikka vanhoja suomalaisnimiä kuten Jouko, Kauko, Seppo, Lempi, Mielikki jne.

Predragilla on appiukko, jo kuollut tosin, joka on ensimmäinen makedoniksi kirjoittanut kirjailija ja runoilija (hänen teoksiaan on käännetty mm. ruotsiksi ja englanniksi, palaan häneen jossakin tulevassa lastussa kunhan olen saanut kokoelman kirjoja haltuuni). Lisäksi Predragilla (koulutukseltaan lingvisti, vaikka tekeekin työtä ilmailuteknokraattina) on paras ystävä, jonka nimi on Jovica Ivanovski, Skopjessa 1961 syntynyt makedoniksi kirjoittava runoilija ja kirjailija.

Jovican runoihin voi tutustua hänen omalla saitillaan Jovica Ivanovski, Selected Poems englanniksi ja makedoniksi. Vain viisi runoista on kokonaan luettavissa.

Alla englanninkielinen näyte Jovican runosta After Sex (makedoniksi По сексот) vuoden 2002 kokoelmasta New Poems (Нови песни):

We descend the crater
and look for our underwear
our tongues still entangled
and unable to say a single stupid word
we either wipe the sword or polish the shield
four lips smoke one cigarette
four legs (one over another beneath the linen)
like cutlery wrapped in a napkin
then a shower (being naked, why not)
a blessed nap or a short break
similar to an unwritten poem
much nicer than a frenzied wank
a pleasant ebb and rise, in any way
a winner’s rest at the top of a mountain
Alexander and Bucephalus after conquering Persia
Georg Friedrich Händel before falling in deep sleep
a space in-between which confirms love’s existence
something unique and rare
something that we can
repeat immediately
unless your husband
stays longer at work

Lisää makedonialaista kulttuuria on nähtävissä saitilla nimeltään Cultural Institution BLESOK.

27.4.2006

Quaero

4 kommenttia
Quaero on latinaa, kuollutta kieltä, ja tarkoittaa (minä) etsin.

Se on myös presidentti Jacques Chirac'in viimeisin (ja ilmeisesti viimeiseksi jäävä) yritys nostaa ranskankielen asemaa sen nykyisestä alhosta entisiin kunnian päiviin, jolloin jokainen, joka oli Euroopassa jotakin, puhui ranskankieltä.

Ranskankieltä on yritetty nostaa lainsäädännöllä jo aikaisemmin. Mm. ranskalaisten radioasemien on - lain mukaan - pakko soittaa ranskalaista musiikkia vähintään puolet lähetysajasta. Laki on johtanut siihen, että monilla radioasemilla yöradiot lähettävät pelkkää ranskalaista niin, että päivisin voidaan soittaa kuluttajien haluamaa musiikkia, joka pääosin tietysti on anglosaksista. Useimmiten ei siksi, että sen tekijät ovat englanninkielisiä, vaan siksi, että se on musiikkia valtavirrassa.

Ranska ei ole pystynyt tuottamaan kilpailijoita Springsteenille, U2:lle, Bowielle, Madonnalle jne. Tätä ei tarvitse ihmetellä. Ranskankielisiä on lansimailla vain alle 60 miljoonaa, englantia äidinkielenä puhuvia yli 300 miljoonaa. Eli geenipooli, josta musiikin, ja muidenkin alojen, neroja ammennetaan on huomattavasti suurempi. Meemipooli on vielä suurempi, englantia työkielenään puhuvia on maailmassa nykyisin jo enemmän kuin kiinalaisia.

Englanti on kulttuurin kieli yleensäkin. Se on valikoitunut asemaansa monista syistä. Englanninkielisen maailman poliittinen vahvuus on vain yksi syy. Laajat entisen siirtomaaloiston alueet tasaisesti ympäri maailmaa on yksi. Ja englanninkielen joustavuus, uudistuskyky ja kauneuskin (joka tietysti on myös tottumuskysymys) vaikuttavat sen suosioon. Sillä on lisäksi helppo saada itsensä ymmärretyksi, vaikka osaisi vain muutaman sanan. Englanninkieli ei ole kielioppinsa pakkopaidassa niin kuin ranska ja saksa, joita on vaikea puhua ymmärrettävästi osaamatta kielioppia.

Nyt Chirac syytää veronmaksajien rahoja ranskalais-saksalaiseen etsintäkoneeseen nimeltä Quaero. Tarkoitus on kilpailla "amerikkalaisten" etsintäkoneiden kanssa, pääasiassa tietysti markkinaykkösen, Googlen. Quaero -projektissa ovat mukana mm. elektroniikkafirma Thomson, innovaattori Thales, France Telecom ja Siemens AG. Kukaan projektissa mukanaolevista ei suostu paljastamaan etsintäkoneen yksityiskohtia. Julkisuudessa on - ranskalaiseen tapaan - vain joitakin epämäärisiä käsitteitä, jotka eivät merkitse asiaan vihkiytymättömälle mitään. Mitä ovat sana-etsinnän "väri" tai "kuva" esimerkiksi.

Ehkä presidentti Chirac tietää, vaikka ei ehkä ole syytä pidättää hengitystä jännittyneenä vastauksen odotuksesta.

Paikallisillakin etsintäkoneilla on mahdollisuuksia menestyä.

Kiinalaisten suosituin etsijä on nimeltään Baidu, joka näyttää kovasti samanlaiselta kuin kiinalainen Google. Kiina on kuitenkin Ranskaan nähden eri asemassa. Ensinnäkin kiinalaisia on 1.5 miljardia, ranskalaisia siis alle 60 miljoonaa. Toisaalta kiinalaisten enemmistö ehkä hakee mieluimmin kiinankielisiä saitteja, niin kuin monet meistä suomalaisista etsimme suomenkielisiä, jopa googlen suomenkielisellä versiolla.

Vapaassa maassa on lisäksi todella vaikeaa pakottaa ihmisiä tekemään niin kuin poliitikot haluavat, vaikka halun tukena olisi poliittisesti värittynyt lainsäädäntökin.

Mikäli ranskalais-saksalainen Euronews on esimerkki siitä mihin nämä Vanhan-Euroopan kulttuurit pystyvät, Googlella ei liene mitään pelättävissä. Euronews'ia pitkäpiimäisempää läpätystä on vaikea televisiomaailmasta löytää. No, ehkä YLE voisi kilpailla sen kanssa, tai Ruotsin television aamu-uniset aamu-uutiset.

Napoleon-kompleksinsa kanssa kamppaileva Chirac on sanonut hiljattain mm:

We're engaged in a global competition for technological supremacy. In France, in Europe, it's our power that's at stake

Lykkyä tykö Chirac, historia tuskin tulee muistamaan sinua Googlen tappajana. Ja tässä saattaa olla yksi syy (french military victories). Huom. tämä ei ole aito google-etsintä! Mutta tietysti se VOISI olla.

Auran väri

3 kommenttia
Timbuktu kävi raapaisemassa yhtä lastuani ja käväisin katsomassa mitä Afrikkaan kuuluu. Kovin on värikästä Timbuktussa - jopa koirujen siniset kielet näyttävät oikein suloisilta, mutta paljon ei ole näyttänyt tapahtuvan, kun Deellä on ollut aikaa pelata pokeria ja testailla auransa väriä. Deen aura onkin mielenkiintoinen, okra, auroista herkin.

Oma aurani tuli tänään violetiksi. Siitä sanotaan mm. että:

...Violetti haluaa tulla kuuluisaksi, matkustaa ympäri maailmaa, liittyä rauhanjoukkoihin tms. ylevää - ja monet heistä nämä haaveet toteuttavatkin. Violetti ihminen löytää itsensä usein johtajana tai opettajana, monet koettavat saada idealisminsa leviämään kirjallisuuden, taiteen tai musiikin keinoin.

Koska elämme parhaillaan violettia aikakautta, tuntee jokainen violetti ihminen, joka ei toteuta sisäistä kutsumustaan, parhaillaan voimakasta sisäistä tarvetta tarttua toimeen, saattaa päätökseen se, mitä hän on syntynyt tänne tekemään. Hänellä saattaa vain olla vaikeuksia löytää se erityisalue, jolla hänen on tarkoitus tavottaa oma suuruutensa. (joo vaikeaa on tämä ollut!!!)

Monille violeteille opetettiin lapsena, että hänen unelmansa ovat suuruudenhulluja ja mahdottomia. Sen vuoksi violetti on saattanut kadottaa alkuperäisen yhteytensä oman sisimpänsä kutsuun. Siksi violetin olisi tärkeää pysähtyä kuuntelemaan sisintään ja kysymään itseltään, tekeekö hän juuri sitä, mitä varten uskoo olevansa olemassa. Jos ei, hän ei koskaan saavuta elämässään tyytyväisyyden ja täyttymyksen tunnetta, ja hänen elämäänsä värittää raskas tyhjyyden tunne.



Ah, osuu niin lähelle sielun reunaa, että ihan hirvittää. Lisäksi oman aurani voimavärejä ovat: lila, magenta, okra ja oranssi.

Lila: ...Herkkä lila on unelmoija ja tuulihattu, jonka on vaikea tarttua arjen rutiineihin. Hän mieluummin pakenee päiväuniin kuin ottaa vastuuta sen enempää itsestään kuin toisistakaan. Rahan ansaitseminen ja säännöllinen töissä käyminen on vastenmielistä tälle kauneuden palvojalle, joka mieluummin yrittää löytää viimeisiä viattomuuden rippeitä unelmistaan. Niistä voi tehdä runoja ja lauluja, mutta sekään ei ole lilalle niin kovin tärkeää - hänen ei tarvitse saavuttaa mitään konkreettista ollakseen onnellinen. Hän haluaa vain olla rauhassa ja seikkailla mielikuvituksensa loputtomissa aarreaitoissa ja satujen lumotuilla saarilla...

Magenta: ...Magenta nauttii herättämästään hämmingistä ja ravistelee mielellään läheistensä luutuneita käsityksiä. Villi irokeesikampaus tai hurjat lävistykset voivat olla magentan ilmaisumuotoja - mutta vain silloin, jos kukaan muu ei niitä käytä. Moottoripyöräjengissä magenta todennäköisesti pukeutuisi jakkupukuun. Hänen tehtävänsä kun on olla rohkeasti, räväkästi erilainen...

Okra: ...Okra
kadottaa aina tavaransa jonnekin ja viettää suuren osan ajastaan etsimällä niitä. Ulkopuoliselle hänen elämänsä saattaa näyttää jatkuvalta kaaokselta, ja suuremman järjestyksen ystävät saattavat menettää hermonsa yrittäessään - turhaan - saada levottoman okran pysähtymään...

Oranssi: ...Oman elämän asettaminen vaaraan on sellainen adrenaliiniruiske oranssille ihmiselle, että oikeastaan vasta äärimmäiset kokemukset kuolemaa uhmaten saavat hänet tuntemaan tyydytystä ja onnistumista. Oranssi ihminen hyppää huikaisevia benji-hyppyjä, valloittaa vuorten huippuja ja rakastaa ääriolosuhteiden tuomia haasteita...



Laiskan päivän laiskaa lastuamista. Omaan napaansa tuijottaminen ei tietysti ole outoa puuhaa bloginpitäjälle. Sitähän koko lastujen veistely on - laillistettua narsismia, josta ei edes jää huonoa omaatuntoa niin kuin tyyneen lammen pintaan tai peiliin tuijottamisesta.

Luonnetestejä (kuva vieressä) löytyy täältä.

Suviyöt

5 kommenttia
Eilen aamulla pakkauduin Lufthansan Boeing 737-300 -koneeseen ja lensin Frankfurtiin ja sen "vanhankaupungin", uudisrakennetun Sachsenhausenin puolelle jokea ihailemaan kesäntulon merkkejä, joita sielläpäin Etelä-Saksaa on paljon enemmän kuin täällä hyisessä pohjoisessa, Brysselissä, johon palasin Lufthansan Airbus 319-100:lla illansuussa. Ja matka toi mieleen suviyöt.

Panitte ehkä, Arvoisa Lukija, merkille vanhojen suviöiden lämpötilat.

Vanhat suviyöt: heinäyö 23.4, viljayö 24.4. ja Kaali-Markun marjayö 25.4. kertovat minkälainen on tulossa seuraavasta suvesta. Heinänkorjuuilmat ennustetaan heinäyön lämpötilasta, viljankorjuuajan viljäyöstä ja marjojen poiminta-ajan marjayöstä. Jos niiden öiden aikana oli vuodenaikaan nähden kylmää, niin on kylmää vielä seuraavat 40 päivää, eikä kesästäkän kai tule oikein kunnollista. Brysselissä oli kohtuullisen lämmintä, mutta Brysselin ilma ei taida sinne Suomeen asti vaikuttaa.

Näiden vanhojen suviöiden lisäksi on lähes yhtä vanhat toiset suviyöt, jotka kai tulevat meille suomalaisille ruotsalaisilta ja alkavat 14.4. Tiburtiuksen päivästä, josta siis on myös laskettu Suomessa "virallisesti" kesäisen vuosipuoliskon alkavaksi.

Kuukausi sitten (25.3.) oli Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian ilmestyksen eli Maarianpäivä, josta sanotaan, että:


Mikä Maariana malolla (katolla), se vappuna vaolla.


Eli joillakin saattaa olla hyytävät juhlat tiedossa vapuksi, Pyhän Walburgan päiväksi (kuva vieressä). Ja muuten, jos haluaisi löytää linnunpesiä tulevana kesänä, niin Yrjön yönä (23.4.) olisi pitänyt käydä koettelemassa sonnin kiveksiä silmät kiinni. Joku Arvoisista Naislukijoista saattoi näin tehdäkin, jopa silmät auki sepposen selällään.

Ja sitten vielä, että jos Arvoisalla Lukijalle on siunaantunut lehmiä, niin näiden öiden aikana ne olisi pitänyt laskea ensimmäisen kerran tänä vuonna laitumelle. Toivottavasti ent. sonkajärveläinen taiteilija ja itäsuomalaisen nautakarjarodun puolestapuhuja Liina Lång (ent. Miina Maria Äkkijyrkkä ja vielä aikaisemmin ent. Riitta Loiva) muisti laskea lehmänsä pellolle, vaikka en osaa sanoa miten se kaupunkilaistuneelta taiteilijalta voisi kunnolla onnistua - ehkä lehmät voisi heittää yksitellen parvekkeelta pihalle kurahousuisten mukuloiden sekaan. Miinan lehmätaidetta on ollut näytillä mm. hylätyssä sorakuopassa Sonkajärven kirkonkylän ja viitostien Takkotiehaaran välisen tien varrella. Lienevätkö siellä enää, kun nyttemmin sonkajärveläiseten ja taiteilija Långin välit ovat viileät kuin suviöiden ilma?

Oma ennustukseni kesän säästä on, että heinä- ja elokuussa ei keskipäivällä ole kovin kovaa pakkasta.

25.4.2006

Aggressiivijuhlapäivä

5 kommenttia

Monet teistä Arvoisista Mieslukijoista ovat ehkä vaivaantuneet ainakin kerran joka kuukausi siitä, että kaikki muut miehet näyttävät erityisen komeilta – jotenkin raa’an särmikkäällä tavalla – joka erityisesti tuntuu vedättävän herneitä nenään.

Jopa se naapurin nyssykkä Virtanen, joka joskus heittää huulta aidan yli vaimon kanssa, tuntuu armottoman puoleensavetävältä ja itse asiassa – ja jos oikein tarkasti asiaa katsoo – jopa varteenotettavalta kilpailijalta.

Miehillä on ilmeisesti kautta aikojen ollut erityisesti yksi päivä kuukaudessa, jolloin tällainen käyttäytyminen on erityisen silmiinpistävää. Nimittäin Evolution and Human Behaviour –lehti ilmoittaa viimeisimmässä numerossaan, että naisten kuukautisilla ja miesten käyttäytymisellä on vissi yhteys.

Erityisesti naisia lohduttanee, että tälle on olemassa luonnollinen selitys.

Kuva: Liverpool FC Jari Litmanen

Rob Burriss, Liverpoolin yliopiston (aivan, minäkin olin yllättynyt, että siellä on yliopisto, olen aina luullut, että Liverpool on pelkästään jalkapalloseura, jossa on satunnaisesti huonosti menestyviä suomalaisia potkupallon potkijoita), siis tämän Liverpoolin yliopiston biologian tutkija on tutkinut miesten käyttäytymistä ja todennut, että kuukausittaiset ärhentelypäivät johtuvat naisten luonnollisesta kuukautiskierrosta – eli syy on tietysti naisessa!

Nähtävästi mies käyttäytyy tavallista hyökkäävämmin silloin, kun omalla naisella on meneillään ne hedelmälliset päivät. Uhittelun kohteeksi mies valitsee näinä aikoina yleensä kovan näköisiä lihaskundeja, joita hän yleensä koko muun kuukauden ylenkatsoo ja pitää – varmuuden vuoksi – jotenkin tyhminä.

Tieteellisesti tutkija Burriss selittää ilmiön niin (paperi on saatavissa Burrissin omalla saitilla nimellä "Effects of partner conception risk phase on male perception of dominance in faces"), että – ilmeisesti – naiset juuri kuukauden strategisesti tärkeimpänä päivänä valitsevat lemmekkäiden feromoniensa kohteeksi juuri tällaisten potentiaalisten laumanjohtajatyyppien vomeronasaalisen elimen, joka sijaitsee jossakin nenän sopukoissa (kts. kuva vieressä).

Oman kultansa nainen on aikanaan valinnut rakkauden sokaisemana, joten sen päivän todelliset tarpeet ja valittu siippa ovat jonkinlaisessa oppositiossa, ja mies tietysti korkealla emotionaalisella älyllään vaistoaa tämän ja ryhtyy pitämään vihaa varsinkin komeita miehiä kohtaan.

Tutkimus osoitti myös, että miehet näinä päivinä jopa näkevät toiset miehet komeampina kuin muulloin, joten heille käy vihanpidon kohteeksi kai kuka tahansa kaksilahkeinen otus, jopa se naapurin Virtanen.

Asiasta kirjoittava The Guardian –lehti ei sano, onko rakastajattaria pitävillä miehillä useampia kuin yksi ärhentelypäivä kuukaudessa. Loogisesti ajatellen näin pitäisi kai olla.

Eli vaimoilla on hyvä syy epäillä miestään uskottomuudesta, jos tämä on ärtyneellä päällä useampana kuin yhtenä päivänä kuukaudessa.

Kiinalaiset tulee

6 kommenttia

Kuva: Kiinalaisen amiraali Zheng He'n yhdeksänmastoinen laiva 1400-luvun alusta

Me eurooppalaiset olemme olleet aina kulttuurisovinisteja ja kolonialistisiä riistäjiä, sehän on sanomattakin selvä.

Ajatus siitä, että joku laivan kapteeni purjehtii puolen maailman halki, rantautuu jollekin paratiisirannalle ja julistaa "löydetyn" maan tuhansien kilometrien päässä sijatsevan paljon pienemmän kotimaansa - ja erityisesti epämiellyttävän kuninkaansa - alusmaaksi, on vähintäänkin absurdia. Ranskalaiseen, espanjalaiseen, portugalilaiseen, hollantilaiseen, belgialaiseen ja varsinkin anglosaksiseen arroganttiin ja kristinuskon ruokkimaan yli-ihmiskäsitykseen se tietysti sopii oikein hyvin jopa siellä, missä paikallinen korkeakulttuuri oli ollut jo satoja - ehkäpä tuhansia - vuosia vanhempaa kuin koinsyömässä kotimaassa. Olivathan siellä ruotsalaisetkin omalta osaaltaan sörkkimässä, mitä isoisempien siirtomaaöykkäreiden pöydiltä tähteeksi jäi.

Suomi ja suomalaiset ovat tässä maailmanjaossa jääneet osattomiksi, ellei Ahvenanmaata lasketa alusmaaksi. Päinvastoin olemme olleet valloitusten kohteena, vaikka meillä ei juurikaan ole mitään aarteita siirrettäväksi emämaan - Ruotsin, Tanskan, saksan tai Venäjän, maailmanajasta riippuen - siirtomaaporvareille.

Voi olla, että ruotsalaiset eivät oikein edes katsoneet Suomea alusmaaksi, paremminkin huonommaksi, köyhemmäksi mutta eksoottiseksi osaksi omaa maataan niin kuin Z. Topelius Välskärin kertomuksissa kokee lukijoilleen osoittaa. Vähän niin kuin uusmaalaiset katsovat nykyisin savolaisia ja savolaismaita lehmisavuisine muistoineen. Tai niin kuin länsisaksalaiset katsovat vieläkin itäisiä alueitaan, vaikka nykyinen rautakansleri Angela Merkel onkin sieltä syntyjään. Merkelistä sanotaan hänen kotisvullaan aseistariisuvasti:


Häufig kocht dann die CDU-Chefin für ihren Mann, den Berliner Chemieprofessor Joachim Sauer. Am liebsten rustikal: Kartoffelsuppe, Schnitzel oder Forelle.

Eli kotona ei Saksan omasta "Iron Ladysta" ole tietoakaan. What a pussycat! Tai kotikissa ehkä pitäisi sanoa. Joku voisi ähkäistä, että naisen paikka onkin juuri siellä, oman ukkonsa ja keittiön lieden välissä. Mutta minä en tietysti uskalla sellaisia suustani päästellä.

Saksalaisista tulikin mieleen, että ilmeisesti jo valistuksen ajan filosofi Hegel ajatteli hyvin eurokeskeisesti, että ihmiskunta, kulttuuri tai miksi sitä nyt kutsuisi, on kehittynyt aasialaisesta alustaan, lähi-idän kulttuurien ja eurooppalaisen helleenisen/hellenistisen kulttuurin kautta kristinuskoon – eurooppalaisuuteen. Ja ihmiskunta/kulttuuri kehittyi kohti vapautta, rationaalisuutta (järjen suuruutta materian yli) ja (kaiken) ymmärtämistä ja sen sellaista.

Samanaikaisesti maailma on muuttunut: yhdentynyt, globalisoitunut, samanlaistunut. Indoeurooppalaisella kulttuurillamme on samaistavana, timantinkovana peitsenteränään englannin kieli, joka tunkeutuu kovimmankin kulttuurihaarniskan läpi halukkaiden paikallisten kätyreide avustamana.

Vanha ja epäilyttävä sanonta kuuluu, että ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”, joillakin tasoilla se ehkä pitää paikkansa. Kulttuuri on järjestelmä, jossa kaikki ”on kytketty kaikkeen muuhun”. Meille ei oman kulttuurijärjestelmämme osalta ole olemassa ”ulkopuolista”, ei edes vaikka olisimme Pentti Linkola (joka on kuulemma aloittanut blogin pidon kirjeitse, vaan enpä ole nähnyt).

Me olemme "kaikki" sisäpuolella halusimme tai emme. Järjestelmän (tai sen osan) ymmärtämisen edellytyksenä olisi kuitenkin, että sitä pystyisi tarkastelemaan ulkopuolelta. Sisäpuolelta ei oikein näen mihin aika järjestelmäämme heivauttaa, ainakaan ennen kuin se on heivautuksensa heivauttanut.

Globalisaatio ei ole kuin sanana uusi keksintö. Ja ideoiden leviäminen on (aina?) tapahtunut taloudellisen ylivallan siivellä.

Kiinalaiset levittivät suuruutensa päivinä omia ideoitaan suurilla (kauppa)laivastoilla ja kertovat ylpeinä tarinoita Ming-dynastian (1368-1644, pääkaupunki Nanjing) aikaisesta eunukkiamiraali Zheng He:stä, joka purjehti 1400-luvun alussa laivastoineen satakaksikymmenmetrisellä, yhdeksänmastoisella lippulaivalla Tyynenmeren laidoilta Intian valtameren toiselle puolelle saakka, ainakin nykyisen Somalian rannikolle, ehkä jopa Afrikan eteläkärjen ympäri Euroopan porteille, Kap Verden saarille saakka. Eunukkiamiraalin entourage oli jopa kolmesataa laivaa ja 27,000 ihmistä ja koko poppoota varten kannettiin omat kiinalaisherkut, koska barbaarien ei tietenkään voinut olettaa syövän niin kuin kunnon kiinalainen kulttuuripersoona söi siihen aikaan.

Me ihailemme Kolumbusta, kapteeni Cookia tai portugalilaisia "maailmanvalloittajia", jotka paljon myöhemmin valloittivat maailman pienillä, jopa vain 30-metrisillä purteloillaan ja muutamalla kymmenellä tai sadalla miehellä. Erona on se, että kiinalaiset eivät halunneet "globalisoitua" vielä silloin - me eurooppalaiset sen sijaan halusimme.

Neljännes maailman asukkaista on nykyisin kiinalaisia. Lähes kaikkea, mikä on tuottamisen arvoista maailmassa valmistetaan Kiinassa. Ja kiinalaiset kuluttajat haluavat aliarvostetulle valuutalleen ostamisen arvoisia (länsimaisia) tavaroita.

Kuva: Presidenttien vaimot Valkoisentalon nurmikolla

Kiinan kommunistisella hallintovallalla on nykyisin inhimilliset ja stävälliset kasvot. Niin kuin naapurin aina-aurinkoinen KGB-Putin, Kiinan presidentti Hu Jintao on yhtä vähän pelottava kuin oma entinen äkkiväärä neukkuagenttimme Tarja Halonen. Ennen viime viikon tapamista George Bushin ja Hun välillä Washingtonissa amerikkalaiset ihmisoikeusaktivistit yrittivät saada Bushia ottamaan keskusteluissa esille Kiinan lupaukset ihmisoikeustilanteen korjaamiseksi ennen vuoden 2008 olympialaisia sanomalla mm:

In spite of promises to improve human rights, China continues to account for upwards of 80 percent of all executions documented in the world, tortures numerous people to death, and denies the right to freedom of conscience, expression, religion and association. (T. Kumar, Amnesty International USA Advocacy Director for Asia and the Pacific)


Presidentti Bush sanoi tapaamisen jälkeen mm. näin:

...Our trade relationship can become even stronger, as China adopts policies that allow U.S. companies to compete in China with the same freedom that Chinese companies are able to compete here in the United States. So we welcome China's commitments to increase domestic demand, to reform its pension system, to expand market access for U.S. goods and services, to improve enforcement of intellectual property rights, and to move toward a flexible, market-based exchange rate for its currency...


Ja presidentti Hu vastasi tähän tapaan:

...We will continue to pursue the strategy of boosting domestic demand and ensure fast and balanced economic and social development in China. This will create more opportunities for China-U.S. economic cooperation and trade. We will continue to advance the reform of the RMB exchange rate regime, take positive steps in such areas as expanding market access, increasing imports, and strengthening the protection of intellectual property rights, and further expand China-U.S. economic cooperation and trade...

Maailman rikkain mies, Bill Gates tapasi maailman suurimman maan presidentin Hu Jintaon ennen maailman äveriäimmän maan presidenttiä George Bushia, joten Bill saakoon viimeisen puheenvuoron tähän kiinalaiseen pyörähdykseen:

...With the recently announced cooperative engagement agreements with computer manufacturers to pre-load genuine Windows® operating systems, we see even greater opportunities in China and the chance to build long-lasting relationships with customers and partners in China...

24.4.2006

Keväinen viruslastu

7 kommenttia
Ikkunan alla kevät oksentaa itseään metsiin ja pelloille.

Vain lehtikuuset ovat vielä lehdettömiä - oksat vaaleanpunaisina. Kirsikkapuut ovat kukkineet jo, kun olin kuumemaan kourissa, ja ovat muuttumassa vaatimattoman vihreiksi. Tuoreenvihreällä nurmikolla mököttää yksinäinen, valkoinen kyyhkynen, jota pihaharakka tuijottaa torjuvasti. Kevät on melkein ohi ja kesä kynnyksellä!

Bloggeri on ollut pahalla päällä, joten tämä on samalla myös haamubloggaus ja koelastu.

F-Secure muistuttaa, että pitäisi uusia 60 € maksava internet- ja virussuojaus taas vuodeksi eteenpäin. Minusta hinta on liian korkea. Jos pidän sitä seuraavat 10 vuotta tulen maksaneeksi yli 700 € kahdentoista vuoden suojaksesta. Olen laiskahkosti etsinyt vaihtoehtoja, mutta toistaiseksi ei ole löytynyt varteenotettavia. Ilmaisten ohjelmien käytöllä joutuu helpposti spämikierteeseen, josta ei pääse eroon kuin sähköpostiosoitetta muuttamalla. Tietysti viisas virtuaalikuluttaja ylläpitää ylimääräistä hotmail- tai gmail-osoitetta tällaisia tarkoituksia varten, mutta se on turhantuntuista vaivaa.

Tietysti meistä jokaisella on velvollisuus yrittää parantaa internetin turvallisuutta. Parhaiten ehkä tuemme sitä suojaamalla oman koneemme virusten levittämistä vastaan. Mielestäni velvollisuus on olemassa, koska käytämme internetiä ja koko WWW-verkostoa "ilmaiseksi" (tietysti maksamme hieman palvelimen käytöstä). Mutta se kannattaa: koko ihmiskunnan viisaus on vain napinpainalluksen päässä tietoa janoavien aivojemme ulottuvilta. Mikään muu aikakausi ei ole voinut sanoa samaa. Tietämättömyyttään ei voi perustella enää millään. Tosin koko ihmiskunnan tyhmyys on myös yhtä lähellä, mutta niin pitääkin olla: viisaus ei tunnu viisaudelta kuin tyhmyyden rinnalla.

Alla Dilbertin näkemys 12.4.2006 kaikkia meitä koskevasta internetin häkkeriongelmasta.

22.4.2006

Synnit anteeksi - ja äkkiä!

2 kommenttia
Kuva: Martti Luther, Pohjoismaat ostivat tältä saksalaismieheltä käytetyn kulkuneuvon ja kutsuivat sitä uudeksi kirkkokunnaksi. Ostaisitko sinä, Arvoisa Lukija, tältä mieheltä käytetyn auton?

Kaikki tietysti muistamme kuinka Martti Luther kiukuspäissään Rooman kirkon anekaupasta naulasi 95 teesiänsä Wittenbergin kirkon oveen 1517. Anekaupasta oli joku munkki Tetzel muotoillut vielä oman aikani koululaistenkin hyvin tunteman (lentävän) mainoslauseen:

Kun raha kirstuhun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.


(Väärinkäsitysten välttämiseksi huomautettakoon tässä, että termillä "oma aikani" tarkoitan huomattavasti 1500-lukua myöhäisempiä vuosisatoja!)

En tiedä mitä Luther sanoisi nykyisestä belgialaisesta elämänmenosta. Nimittäin saitilta nimeltä Biechten Belgie saa parilla napinpainalluksella synninpäästöön tarvittavat ohjeet. Itse tunnustin (englanniksi) virtuaalliset kateuden, himon ja ahneuden synnit, jotka luokittelin kuolemansyntiä pienemmiksi, ja sain tällaisen päästön:

Gelieve 28 Wees gegroetjes en 10 Onze Vaders te bidden voor je zonde 'envy
lust greed'.

Tämä hollanninkielinen (se kuulostaa ehkä vielä pahemmalta kuultuna puheena!!!) tarkoittanee sitä, että minun täytyisi lukea 28 Ave Mariaa ja 10 Pater Nosteria ja saisin nämä nimenomaiset tunnistetut syntini anteeksi. Tottelevaisuuteen oppineena, pitkäaikaisena - ja näin toivoakseni myös pitkäikäisenä - aviopuolisona en tietysti voinut kuin etsiä molempien tekstit netistä ja tässä olisivat muidenkin luettaviksi (suomeksi ja latinaksi).

Muuten Lutterista vielä tähän loppuun sen verran, että hän on uskonpuhdistuksen lisäksi tunnettu rajun antisemitistisistä kirjoituksista ja 1520-luvulla riehuneen talonpoikaiskapinan vastustuksesta, koska Raamattu käskee meitä kunnioittamaan hallitusvaltaa (...anna kuninkaalle, mikä kuninkaan on ...). Muuten2: hyvä ystäväni Mikael Karvajalka seikkaili myös siinä saksalaisten talonpoikien kapinassa huonolla menestyksellä ja häviävällä puolella. Häneltähän taidettiin siinä tappaa koira kiduttamalla. Ja mikä pahinta, samoin kävi vaimolle, jota Mikael kovasti rakasti huolimatta tämän punaisesta tukasta ja muutenkin rumasta ulkonäöstä.

Roomalaiskatolisia linkkejä on täällä. Suomen ortodoksinen kirkko on täällä. Ja Suomen luterilainen kirkko täällä.

21.4.2006

Oiiih, kun se on söpö

12 kommenttia

Juuri 40-asteisen kuumeen Unimaan suloisten ja pelottavien houreiden seasta tulleena – ja edelliseen lastuun erinomaisen sopivasti – sattui tänä aamuna silmiin pikku-uutinen The Guardian –sanomalehdestä, että tämän vuoden voittaja palkittiin eilen Englannin vanhimmalla kirjallisuuspalkinnolla (FosterGrant Reading Glasses Romantic Novel of the Year Award 2006). Tämä jaetaan yleensä hiljaisuudessa: johtuen ehkä sekä jakajansa (Englannin) Romantic Novelists Association’in että voittajakirjailijan toiveesta tai jopa kirjallisuustoimittajien ylenkatseesta, tosin en tiedä onko näin.

Joka tapauksessa tämän vuoden romanttinen kirjailija Englannissa on Erica James (kuva alla) 10. kirjallaan Gardens of Delight.

Kirjan tapahtumapaikat Como-järven ympäristössä ovat omaa sydäntäni erityisen lähellä, ja tulisivat ehkä ensimmäisinä mieleeni, jos joskus vakavissani ajattelisin eläkkevuosien asuinpaikkaa (tosin varani eivät valitettavasti riitä siihen ylellisyyteen, joka olisi välttämätöntä Como-järven näkymien nauttimiseksi täysin siemauksin omalta terassislta). Kuvauksista päätellen jopa Hilja Valtonen olisi tyytyväinen tarinan juoneen. Palkinnosta päättänyt tuomaristo kehuu kirjan henkilöhahmojen todellisuuden tuntua. Ilmeisesti kirjoittaja on kolkutellut genren rajoja, eli tehnyt henkilöistä niin hyviä kuin on mahdollista menemättä ”oikean” kirjallisuuden puolelle (mitä se sitten tarkoittaakaan).

Itselleni nimestä tulee lähinnä mieleen pornokirja, mutta se on kai tämän genren kirjannimien tarkoituskin. Ostajia kiihottaa nimen luoma dekadenssin maku ja turvallinen tieto siitä, että lukiessa ei kuitenkaan koskaan joudu menemään pornon puolelle. Tilanteet jätetään kellumaan jonkinlaiseen välitilaan – limboon, joka takaa jatkuvan orgasmin ajatuksen ilman likaiseksi tekevää ruumiiden kosketusta, nesteiden sekoittumista ja hien ja seksin hajua.

Ja näin lukijan neitsyys (tai ehkä jopa poikuus) säilyy seuraavaa käyttökertaa varten koskemattomana.

Tuomaristo sanoo voittajakirjasta myös näin:

We were looking for a romantic novel of high quality and were unanimous about our winner. 'Gardens of Delight' entices you into a consistent, well-drawn world with credible characters from all walks of life and every age group. It is outstandingly well written, and also very moving. And at £6.99 in paperback, it's a cheap way to get to Italy!


Tosin Ryanair'llä tai EasyJet'illä saisi lipun ehkä vielä halvemmalla.

15.4.2006

Romanssia ja naisdekkareita

17 kommenttia

Pitkäperjantai ja joulu olivat lapsuuden ajan pitkäveteisimmät päivät. Täytyi kulkea varovasti pyhävaatteissa ja yrittää seurustelemalla tappaa pitkäpiimäistä aikaa, jouluna tosin pystyi leuhkimaan saamillaan lahjoilla ja kadehtimaan muiden lahjoja, jos omissa ei ollut liikoja kehumisia. Pitkänäperjantaina ei ollut edes sitä kevennystä ja mämmi oli pannut mahan huonoon kuntoon, niin, että puolet ajasta meni ulkohuusseissa istuessa, joka kevättalven kylmissä ei ollut herkullista ajankulua.

Kuva: Giacomo Casanova veljensä taidemaalari Francesco Casanovan jälkipolville ikuistamana

Näin ollen en kirjoita mitään pitkänperjantain sanomasta, vaikka luterilaisen kirkon Juudaksen syyttely ottaakin aina päähän. Jos Jumala kerran on kaikkitietävä ja kaikkivoiva, Hän tietysti tiesi Juudaksesta ennakolta ja oli pannut hänet jopa asiallekin - petturin rooliin - muuten meillä ei ehkä 2000 vuoden kuluttua olisi paastosta vapauttavaa pääsiäisjuhlaa.

Mutta siitä siis ei pitänyt kirjoittaa. Sen sijaan kirjoitan naisista.

Ja johdannoksi on kaikille miehille sanottava, että, jos teillä ei ole Taivaan antina tai vanhempienne geenien perusteella aloituslauseen keksimisen armolahjaa, voitte heittää hyvästit ansiokkaalle Casanovan uralle. Naiset nimittäin päättävät ensimmäisten 30 sekunnin aikana onko tarjolla olevasta rutjakkeesta poikaystäväksi tai jopa aviomieheksi saakka. Tätä on tutkittu oikein yliopistotasolla. Koekaniineina oli 100 naista ja miestä, ja syntyneitä suhteita tullaan tarkastelemaan jatkossakin niiden syvyyden ja pitkäikäisyyden selvittämiseksi.

Mutta siitäkän ei pitänyt kirjoittaa.

Sen sijaan Arvoisa Lukija tietänee varsin hyvin, että naiset ylläpitävät kirjallisuutta. Lukijoista - sekä ostajista että lainaajista - suurin osa on naisia. Ja taitaa olla naisenemmistö jopa kirjoittajisssakin nykyisin.

Tämän vuoksi naisten kirjallisen maun tietäminen on jokaiselle toivorikkaalle kirjoittajalle ensiarvoisen tärkeää. Jos nimittäin haluaa myydä kirjojaan niin, että niistä lähtee jokapäiväinen leipä. Tietysti suurin osa kirjailijoista vakuuttaa naama vakavana julkisuuteen, että heille ei ole väliä, vaikka kirjojaan ei lukisi kukaan. Kysymys siitä, miksi he sitten ylipäätään kirjoittavat julkaistavaksi jää arvailujen varaa.

Perinteisesti romanttisten kirjojen on oletettu olevan naislukijoiden ehdottomia suosikkeja. Seksivapaat kirjat, joissa kaunis ja hento sankaritar saa komean ja rohkean alfa-mies-sankarin itselleen ja joutuu - anteeksi pääsee - naimisiin (naisethan tietysti pääsevät ja miehet joutuvat avioliiton onnelaan). Mutta - nähtävästi - tämä romanssin suosio ei välttämättä enää pidäkään paikkaansa. Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan (Woman & Home -lehti) naiset ovat hylkäämässä romanssit murhatarinoiden ja seikkailukirjojen vuoksi.

Kirjailija Kirsti Ellilä taisi eilisessä päreessään (13.4. Tapasin toimittajan) ehdotella miehenpuolille nais- ja tyttökirjojen lukemista oppiakseen jotakin naisen sielunelämästä, joka onkin miehille yhtä tuntematon, kuin auton kaasarin rakenne naisille. Mutta tämä ehdotus ei ehkä sitten olekaan hyvä.

Sen sijaan miesten ehkä pitäisi lukea sellaisia naiskirjailijoita, joiden kirjat vilisevät älykkäitä ja fyysisestikin kykeneviä naissankareita, jotka osaavat lukea karttaa, ajaa autoa, hakata konnilta hampaat kurkkuun ja vietellä puolustuskyvyttömät miehet sukupuolisten halujensa tahdottomiksi tyydyttäjiksi. Näyttää siltä, että nykyajan naiset haluavat samaistua senkaltaisiin roolihahmoihin miuluummin kuin sanotaan vaikka Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon Elizabeth Bennetiin (Keira Knightley näytteli jotakin muuta kuin Austenin kuvaamaa naista viimeisimmässä elokuvassa), vaikka kirjassa on sentään onnellinen loppukin.

Mutta 40 % naisista ei pidäkään onnellisesta lopusta. Muistini mukaan tämä korreloi hyvin muiden tilastojen kanssa. Taitaa olla niin, että nykyisin saman verran avioliitoista päätyy avioeroon. En tiedä onko näillä kahdella tilastolla mitään tekemistä toistensa kanssa.

Nykyajan rikoskirjailijoiden paksuin kermakerros muodostuu lähes pelkästään naisista. P.D. Jamesin tai Ruth Rendellin kirjat ovat omassa olympolaisessa korkeudessaan, johon nykyisillä mieskirjailijoilla ei liene mitään asiaa. Tietysti mm. Alexander McCall Smith kirjoittaa nautittavia kirjoja ja hänellä on lisäksi kirjoissaan naissankarikin, botswanalainen Precious Ramotsve (Botswana's only - and finest female private detective).

Agatha Christiellä oli iki-ihana Miss Marple sankarittarena. Patricia Cornwellin tohtori Kay Scarpetta on nykyaikaisempi versio älykkäästä naissankarista. Samoin Gillian Slovon Kate Baeier. Monilla muillakin naiskirjailijoilla on pystyviä naissankareita, jotka näyttävät miehille heille luonnostaan kuuluvan vähempiaivoisen luolamiehen paikan.

Suomessa naiset ovat perinteisesti dekkareissakin pysyneet statisteina "omalla paikallaan". Ja ratkaiseet juttuja asioihin sotkeutuvan amatöörin tai rikostutkijan vaimon roolissa. Tosin onhan meillä Leena Lehtolaisen Maria Kallio, joka ei häviä yhtään nykyajan ulkomaisille kilpasiskoilleen.

Unohtamatta tietysti mitenkään meidän blogistaniamme ikiomaa Suuren Naisdekkarin Vera Vaaraa.

Miesten on hyvä muistaa tämä ja tuo yllämainittu 30 sekunnin päätösaika naisten parinvalinnassa. Jos nimittäin enää uskaltavat naisia edes lähteä iskemään tosi tarkoituksella.

13.4.2006

Syyskuun 11. 2001 ja sitä rataa

0 kommenttia

Ajattelin kirjoittaa tästä asiasta tänne, ja ehkä joskus kirjoitankin. Arvoisa Lukija muistanee, että Amerikassa on yksi kahjo, nimeltään Zacarias Moussaoui, parhaillaan syytettynä Syyskuun 11. 2001 terroritekojen suunnittelusta.

Mutta Daidaloksen lennossa näyttää olevan asiasta tekstiä otsikolla 9-11 Pennsylvaniassa, enkä keksi siihen lisättävää tähän hätään. Joten jääköön ajatukset Daidaloksen varaa. Olen tietysti täysin samaa mieltä, vaikka eipä siellä juuri mielipiteitä näytä esitettävän.

Kuva: Boeing 757-200 laskuasussa

Sattuman leikkiä

0 kommenttia
Sanojen kautta tällainen sattumameemi (Pääsiäismeemi - sattuman leikkiä) aamun huvitukseksi:

1) Nappaa lähinnä oleva kirja, 2) avaa sivulta 123, 3) lue 6. lause ja 4) laita se journaliisi.

Kirja on Mathew Gale'n Dada & Surrealism (Phaidon Press Limited, 1997), kuudes lause sivulla 123:



The brothers believed in the justice and internationalism of the class struggle.

Lauseessa tarkoitetut "veljekset" olivat kommunistisen Malik Verlag kustantamon omistajaveljekset Wieland Herzfelde ja John Heartfield, jotka olivat Club Dadan jäseniä, kuten Walter Mehring, Franz Jung, Johannes Baader jne.

Hyvää kiirastorstaita.

12.4.2006

Onko Italialla mitään varsinaista väliä

4 kommenttia
Jossakin italialaisessa kahvilassa oli televisio päällä ja harvat paikallaolijat tuijottivat silmiään uskomatta ja kuuntelivat korvat höröllä. Pääministeriehdokkaat Romano Prodi ja Silvio Berlusconi pitivät meteliä omista poliittisista ihanteistaan.

Tai oikeastaan vain toinen piti meteliä. Keskustelun ja koko kampanjan aikana Prodi oli, niin kuin Berlusconi sanoikin, kuin kyläkirkon pastori. Prodin kädet värisivät ilmiselvästä jännityksestä, hän tapaili sanoja ja väänsi joskus kameran suuntaan prodimaisen pelokkaansuostuttelevan hymyntapaisen. Todellisessa kaksintaistelussa 69-vuotias ruskettunut ja lihaksikas Berlusconi pyyhkisi 66-vuotiaalla pehmeälihaisella Prodilla lattian ja jättäisi tämän huoneen nurkkaan kuin villakoiran odottamaan paremman siivoajan tuloa paikalle.

Ja Italia tarvitsisi parempaa siivoajaa. En usko, että Prodi on sellainen siivoaja. EU:n presidenttinä hän oli voimaton ja saamaton ja kaksivuotinen pääministerikausi Italiassa sitä ennen oli vielä onnettomampi.

Berlusconi melttosi täydessä vauhdissa viimeisen televisioväittelyn aikana. Hän loukkasi vastustajaansa, valehteli ja liiotteli. Arvoisa Lukija ehkä ajattelee, että sehän on poliitikko, ja sitähän ne tekevät. Eikä Lukija olisi tässä arviossa kovin väärässä.

Aikaisemmin päivällä, lounaspöydässä, keskustelin kokouskollegan, Alberto Pasqualen, kanssa mm. tulevista vaaleista. Hän on hiljainen, huonosti pukeutunut insinööri, joka ajatteli enemmän hetken kuluttua edessä olevan paperinsa (Mediterranean Free Flight Safety Case for Airborne Separation Assurance: Spacing and Separation) luentaa kuin keskusteluamme etruskeista, roomalaisista, antiikin Kreikan kulttuurista, suomalaisista, jääkaudesta ja suomenkielen alkuperästä, jossa oma lähtökohtani olivat Kalevi Wiikin ajatukset kirjoissa Eurooppalaisten juuret ja Suomalaisten juuret.

Hän kuitenkin sanoi saman kuin muutkin italialaiset keskustelukumppanit: On muutoksen aika, Prodi ei ole hyvä ehdokas, mutta viisi lisävuotta Berlusconia olisi katastrofi.

Kun katselin Berlusconia televisiossa, ajattelin, että Mussolini ei ehkä ollut paljoa tästä eroava poliitikko. Käsien hieman tempovat liikkeet, silmien julmettu mulkoilu, suun vääntely ja ennenkaikkea etusormen heiluttelu katselijoiden suuntaan muistuttivat näkemiäni uutisklippejä Mussolinin puheista.

Berlusconista tihkuu tavallisten ihmisten halveksunta, demokratian halveksunta (mistä ei sinänsä ole mitään kovin pahaa sanottavaa) ja varsinkin vaalien halveksunta. Hän näyttää kiemurtelevan sisällään kiehuvasta raivosta joutuessaan anelemaan ääniä itseään huonommilta, köyhemmiltä, rumemmilta ja epäonnekkaammilta äänestäjiltä.

Pääministeri Berlusconi on Italian rikkain mies. Hän omistaa useita sanomalehtiä, Italian seitsemästä päätelevisiokanavasta kolme ja hänellä on rahojensa ja julkaisukanaviensa avulla viisi vuotta ollut niin absoluuttinen valta kuin modernissa länsimaisessa maassa ilman vallankaappausta voi olla. Lakeja on muutettu niin, että vihjailtuja rikoksia ei voitaisi edes hävittyjen vaalien jälkeen viedä oikeuteen. Prodi – oletettavasti – karsii näitä lakeja ja on lisäksi luvannut hajottaa Berlusconin valtakuntaa muutenkin.

Habermasia mukaillen: julkisuus toimii välittäjänä valtion ja kansalaisyhteiskunnan välillä. Jos julkisuus on poliitikkojen omaisuutta, äänestäjäkunta menettää mahdollisuuden valvoa edustajiensa toimia. Berlusconi on lähellä todistaa sen oikeaksi.

Schopenhauer on kai sanonut (Aphorismen zur Lebensweisheit):

Rikkaus muistuttaa merivettä: mitä enemmän sitä juo sitä janoisemmaksi
tulee. Sama on laita myös maineen.


Mikä shokki ystävälliselle ja hiljaiselle kollegalleni Albertolle herätä tämän aamun masentaviin uutisiin. Voittajasta ei ole selvyyttä. Prodin voitto on 25,000 äänen varassa ja hylättyjä ääniä on yli 40,000. Floridassa samanlainen tilanne kesti viikkoja ennen selviämistään. Italian tuloksella on väliä, jos uskomme, että EU:lla pitäisi olla valoisa tulevaisuus. 400 miljoonasta unionilaisesta 60 miljoonaa on italialaisia.

Juuri ilmoitetettiin mafiapomo Bernardo Provenzanon pidätyksestä. Kuinka sopivaa ja ajankohtaista juuri tänä iltana kaikista mahdollisista. Arvoisa Lukija tietysti muistaa Berlusconin arvellut yhteydet mafiapomo Vittorio Manganoon.

Kuitenkin demokratiallakin täytyisi olla omat suitsensa – yllättävätkin. Mm. Luojan tulisi varjella jokaista maailman maata joutumasta vaaleihin, jossa vastakkain olisi kaksi Romano Prodia.

Lisäksi Italiassa tarjottu kahviksi kutsuttu mönjä pitäisi kieltää lailla ikuisiksi ajoiksi kaikissa maailman tai ainakin Unionin maissa.

11.4.2006

Kevätpäivien kimallusta

7 kommenttia

Koko viime viikonvaihteen, kun itse olin palelemassa Knokken lähellä Belgian rannikolla, paikassa nimeltä Het Zwin, joka on yksi Euroopan parhaita lintupaikkoja – ei tosin enää tähän aikaan, jopa Liminganlahti saattaa olla parempi – Pariisissa paloivat autot ja muut barrikadit. Ranskalaiset olivat taas marssilla.

Oli vuosi 1968 – 120 vuotta Euroopan hullusta vuodesta 1848, jolloin Pariisissa paloivat kai hevosajoneuvot – ja Pariisissa mellakoi opiskelijoiden ja työläisten demokraattinen ja solidaarinen rintama polttaen autoja, ryöstellen aikansa kuluksi liikkeitä ja rikkoen kaikkea käsiinsä sattuvaa irtainta ja kiinteää omaisuutta. Kiehuen kateuden öljyssä ajattelen kitkeränä (todellista) ystävääni Willem’iä, Wim'iä, joka jossakin vasemman rannan murjussa monisti lentolehtisiä näille 60-luvun toivorikkaille riehujille, vallankumouksentekijöille, ja siinä sivussa yritti päästä niin monien naisten alushousujen sisään kuin oli inhimillisesti ottaen mahdollista. En tiedä kummasta hommasta olen enemmän kateellinen, mutta eipä sillä enää ole järin suurta merkitystä.


Kuva: Jan Hus roviolla

Pariisissa 60-luvulla riehuneessa joukossa johtajana oli Dani Le Rouge, Punainen Dani, sakasalainen Daniel Cohn-Bendit, josta tuli sittemmin kai kirjastonhoitaja tai joku muu virkamies ja vielä myöhemmin vihreä euroedustaja. Vaikka myöhempi homma ei ollut ollenkaan huono tai näkymätön niin Danin 15-minuuttinen julkisuuden auringossa taisi olla ja mennä silloin optimistisella, kauniilla ja kukkien tuoksuisella 60-luvulla. Ja mikäpä siinä, on kai parempi palaa roihuavalla liekillä kuin kyteäkitua hiilloksella. Jan Hus tai Jean d’Arc ynnä muut tulennielemät voisivat ehkä sanoa, ellei uskonnon nimissä riehunut tuli olisi vienyt sanomisvälineitä.

Suomessa on tietysti oma Daniel Cohn Bendit ministerinä – oikein ulkoministerinä – joten meillä poliittinen taistelu kantoi hedelmää – ja ministerinsalkkuja – ainakin joillekin osallistujille. Mikä on tietysti aivan oikein ja kohtuullista.

Tällä kertaa kenestäkään Ranskan mellakoiden osallistujasta ei näytä tulleen julkkista Danny Le Rougen tapaan, tosin onhan tässä vielä aikaa. Blogi johon oli linkki edellisessäkin lastussa on mielenkiintoinen seurattavaksi myös tästä syystä. Tunteet käyvät kuumina molemmin puolin. Dominique de Villepin ehkä menetti perintöprinssin asemansa ensi vuoden presidentin vaaleissa. Hänhän on nyt poliitikko (entinen diplomaatti), jolla on mandaatti vain yhdeltä äänestäjältä: presidenttiltään Jacques Chiracilta.

Mutta jostakin perverssistä syystä johtuen Pariisin riehumiset toivat mieleen sekä siirtolaisuuden että huumeidenvastaisen sodan. Sitä käydään joka puolella maailmaa – jopa sivutuotteena Afganistanissa, jossa maailman herruus, öljyn loppuminen ja kiista siitä kenen jumala on se oikea jumala, ovat sodan todellisina syinä.

The Independent –lehdestä luen, että Englannissa on puolisen miljoonaa laitonta siirtolaista. Jos heidän annettaisiin olla maassa ja elää rauhassa ja laillisesti, he toisivat arviolta yhden miljardin punnan edestä tuloja yhteiskunnalle maksamiensa verojen muodossa. Samaan aikaan Amerikassa laittomat siirtolaiset tulevat ulos orjankopeistaan ja kloseteistaan vaatien itselleen oikeuksia. Orjankopit ovat itse asiassa näitä laittomia täynnä – heitä lienee siellä varovasti arvioiden 13 miljoonaa (and counting). Nyt he eivät tietysti maksa veroja, sosiaaliturvamaksuja sun muita nykyaikaisen yhteiskunnan vaatimia uhrauksia Solidaarisuuden alttarille.

Huumeiden käyttö ja taloudellinen siirtolaisuus pitäisi vapauttaa pannastaan.

Molemmat toimivat rahanlähteenä rikolliskartelleille, joiden kaukaloissa on virkamiesten ja poliitikkojen kärsiä vankoin joukoin. Mitä suurempi mahdollisuus on kummastakin joutua kiinni, sitä kalliimpia ovat niiden tuotteet: huumeet ja ihmisten salakuljetus. Ja maksajina eivät ole parhaiten toimeentulevat ihmiset.

Mutta poliitikot eivät poista ihmisten rajoituksia ilman pakkoa. Päinvastoin uusilla tekosyillä ja uhkailemalla terrorismilla vapauksia tullaan rajoittamaan yhä enemmän. Totalitaarinen järjestelmä (minimitassa myls Suomessa vallinnut Kekkoslovakia, jota Sediksen mukaan edes Hertta Kuusinen ei puheissaan kannattanut) on korvautumassa totalitääris-globaalilla yhtiöjärjestyksellä, jolla on lisäkuristusote ihmisiin omistukseensa haalittujen työpaikkojen avulla, joita jaetaan niin kuin niukkuutta ainakin.

Poliisivaltioon on näistä vain suhteellisen lyhyt askel.

Muistetaan vaikka tapahtumia Suomessa ETYK:in loppukokouksen ajoilta, ampumisuhkineen, kieltoaluineen ja liikkumiskieltoineen, (kokouksen 30-vuotisrääppiäisissä puhui Matti Tatunpoika Vanhanen viimevuoden toukokuussa) kaukana iloisensurullisella 70-luvulla, jolloin 60-luvun ilo, toivo ja vapaus olivat enää vain uusi, alakuloisen kyyneleen kaivama ryppy hitaasti lahoavilla, kaihon-punansa menettäneillä poskilla.

Testit kai kertovat jonkinlaisen totuuden

8 kommenttia
Sanat oli testannut itsensä (4.4. Idioottitesti) ja saanut imartelevan tuloksen. Ajattelin piristää kauniin keväistä aamuani ja saada samanlaisen tuloksen, mutta suureksi surukseni sain melkein päinvastaisen. Toisaalta sehän selittää, miksi minulla on samanlainen tunne kuin Ranskan mellakoiden ja Italian vaalien voittajilla (ketä ne nyt sitten ovatkaan?). "Me voitimme! Tota, mitäs nyt?" Muistuttaa jotenkin vuodesta 1968 ja kai 1848:kin!

Päälle piti vielä tehdä hippitesti. Ja nehän selittivätkin kaiken.



I am 51% Idiot.
Don't Think Right.
I am an idoit. Not as much as most. There are even people out there that annoy the hell out of me. What was I talking about?

I am 50% Hippie.
I am so Hippie, Man!
I am not a child of the 60’s but my heart is true to the cause, man. I realize that being a hippie is not just bell bottoms and tie-dye. It is also about the drugs and smelling bad, too!



No, ellei näistä testeistä ole muuta hyötyä, ne ainakin selittävät tyhjentävästi sanonnan "Metsä vastaa niin kuin siihen huutelee." Saapa nähdä vastaako Ranskassakin.

10.4.2006

Takaisin tuloja ja maailman menoja

6 kommenttia

Takaisin tulo oli tuskien taival. Työt kutsuvat taas. Ei auta kuin pukea ylle virkamaski: tiukka ylähuuli, ryppyotsa ja orjanvaatteet.

Luonnossa kirsikkapuut ovat aloittaneet kukintansa, muut puut kokeilevat varovasti ilman lämpöisyyttä pienen pienillä lehden iduilla. Ilmassa onkin jo lempeä keväinen kutitus. Mustarastas laulaa aamuyöstä, jäi ehkä viime kaudella ilman ja karjuu ylipursuvia himojaan pimeään yöhön. On kevät.

Seisoin sullottuna pariisilaisen RER-junan "B" uumenissa syvällä Saint Michelin ja Seinen vasemman rannan alla. Kuulutus toistettiin viiteen kertaan. Työstäväsyneet kiroilivat ranskaksi, englanniksi, italiaksi, espanjaksi, arabiaksi ja suomeksi. "Mielenosoitusten vuoksi Gare du Nordin asema on suljettu. Junat eivät pysähdy siellä, matkustajia kehotetaan..."tekemään jotakin”, ihmeitä ehkä, että pääsevät koteihinsa ympäri Ranskanmaata, Belgiaankin ja muualle Eurooppaan.

Sitä jotenkin vaistonvaraisesti aina ajattelee, että ranskalaiset ovat väärässä. Hehän eivät edes pese itseään kunnolla, kuluttavat saippua vähemmän kuin ketkään muut Euroopassa, ja litkivät hapanta pöytäviiniä veteen sekoitettuna aamupäivästä lähtien niin, että suurin osa on päissään koko iltapäivän ja pitkälle yöhön saakka. Ovat lisäksi sotkeneet Euroopan asioita enemmän kuin kukaan muu – saksalaisetkin mukaan lukien – ja jatkavat vieläkin sotkemistaan sen kuin ehtivät.

Sillain sitä vaistonsa varassa ajattelee.

Sitten joutuu mellakoitsijoiden piirittämäksi ja melkein tukehtuu klaustrofobiasta kesken myöhäisen torstai-iltapäivän työmatkaruuhkaa yrittäessään viattomasti matkustaa Bretigny-sur-Orgesta Pariisin keskustan kautta Brysseliin. Ja pyörtymisen partaalla välähtää päässä yht’äkkiä ajatus, että ranskalaiset ovat ehkä sittenkin ja vain tämän ainoan kerran oikeassa.

Koko sotku alkoi siitä, että Gallian pääministeri Dominique Villepin, entinen oikeistolainen diplomaatti ja ulkoministeri, halusi voimaan uuden lain, jolla helpotetaan työntekijöiden irtisanomista kilpailuyhteiskunnan ja globalisaation nimissä – omistavan luokan vaatimuksesta – samaan tapaan kuin jo on mahdollista monissa muissa, anglosaksista tehokkuusihannetta apinoivissa Euroopan maissa.

Teollisuuden, yhteiskunnan ja työntekijöiden tulee adaptoitua ”luonnon laiksi” kutsutun ekonomistihokeman ”adapt or die” mukaisesti. Näin siis sanovat diplomi-insinöörit, diplomiekonomit ja muut ”luonnon lakeja” tuntevat ekspertit, jotka lisäksi päättävät meidän kaikkien nimissä, mitä tämä adaptaatio oikein tarkoittaa.

Ainoa ongelma on se, että sellaista ”luonnon lakia” ei ole olemassakaan. Sen ovat keksineet ne samat DI’t ja DE’t, jotka sitä totena hokevat sen minkä muulta höpinältään ehtivät.

Todellisuudessa yhteiskunnan suunnan määräävät ihmiset eivätkä tällaiset kuvitellut ja ihmisten pelotteluun keksityt ja kehitetyt ”luonnon lait”. Yhteiskunta ei ole eläinkunta, joka muuttuisi sokean evoluution säännöillä. Evoluutiosta poiketen yhteiskunnassa nimittäin todella vaikuttaa intelligent design, älyn ohjaus, ihmisälyn. Ihmiset päättävät onko yhteiskunta solidaarinen vai epätasa-arvoinen. Ihmiset päättävät pidetäänkö vähäosaisista huolta vai jätetäänkö oman onnensa nojaan. Ihmiset päättävät onko yhteiskunnalla inhimilliset vai tylyt kasvot.

Ihmiset päättävät.

Demokraattisessa yhteiskunnassa päättävät äänestäjät ja heidän valitsemansa eduskunta toteuttaa äänestäjien tahtoa. Usein on ilmiselvää, että äänestäjät eivät ymmärrä äänen antamisen ja vallitsevan politiikan välistä yhteyttä. Sillä on suora yhteys, ja valitun puolueen ohjelmasta näkee mitä saa, jos antaa äänensä sille puolueelle. Puolueohjelma muuttuu – luonnonlaeista huolimatta – kun äänimäärät laskevat, ja säilyvät suunnaltaan samana, jos äänestäjät kannattavat runsain joukoin puoluetta.

Ranskalaiset mellakoijat, jotka lähes tukehduttivat minutkin pahalle haisevan RER-junan ahtaisiin sisuksiin, yrittivät sanoa, että liika on liikaa. Ja samaa pitäisi sanoa muuallakin.

Ei ole mitään syytä tai luonnon lakia, minkä vuoksi yhteiskunnan palveluihin selvästi kuuluvia toimintoja, kuten terveydenhuolto, vesihuolto, julkinen liikenne – erityisesti rautatieliikenne, energiahuolto jne. pitäisi antaa koukkusormisten liikemiesten raha-automaateiksi, joista kuoritaan kermat pois päältä ja jotka ajetaan alas heti, kun investoinnin tuotto ei enää vastaa liikemiesten ahneita odotuksia. Ei ole mitään syytä, miksi yksityisen ihmisen pitäisi olla liikeyrityksen orjana, joka heitetään maatienojaan suhdanteiden nopeiden muutosten mukaan. Liikeyritykset vaativat yhteiskunnalta mahdollisuutta pitkäjänteiseen suunnitteluun. Niin pitäisi ihmistenkin vaatia. Yhteiskunta on ihmisten itselleen kehittämä, ja sen pitäisi toimia kaikkien ihmisten ehdoilla, eikä vain niiden, jotka täyttävät eniten omia taskujaan. Omistaminen ei tuota ylijäämää, sen tekee ihmisten työ.

Katsokaapa tarkasti mitä sikarikas Ollila sanoi evästyspuheessaan seuraajalleen. Meidän lastemme ja lastenlastemme yhteiskuntatavoitteet on siinä tiivistettynä. Haluatko, Arvoisa Lukija, lapsistanne ”työelämän helppoheikkejä”? Jorma Ollila sanoi poliitiikkoja uhkaillen mm (Hesari 31.3.):


Pitkällä aikavälillä sijaintipaikan merkitys vähenee. Se vaihe, jolloin joutui pohtimaan, voiko Suomi olla mikään keskus, on takanapäin. Koko ajan joudutaan miettimään tuotantomalllia eteenpäin: missä johto on, missä tuotekehitys. Se riippuu Suomesta enemmän kuin Nokian päätöksistä. Ne ovat aina johdannaisia.

Kaksi kirsikkapuuta möyryää täydessä kukassa ikkunan alla. Kevät ei enää tulla kolkuttele kuin höyryveturin vetämä kolmannen luokan kovapenkkinen vaunu vaan ryntää räminällä päälle niin kuin pehmytistuiminen kiitojuna, Pendoliino, ulkomaalainen tuote, joka ostetaan toistaiseksi suomalais-nokialaisilla kännyköillä kunnes Nokia siirtää lopunkin busineksensä muualle – luonnonlakien mukaan.

6.4.2006

Matkalla

10 kommenttia
Tulin takaisin väsyneenä, näin yön unia ja voitin laiskuuteni. Siksi on kohta juostava junalle. Kirjoittamaan ei ehdi kuin sirpaleen, kokonaisista ajatuksista ei yhtään ainoaa. Ystävät eivät ole unohtuneet, heidät on vain laiminlyöty.

Lainataan satunnainen ajatus Einari Vuorelalta kokoelmasta Kiurun Portaat (WSOY, 1971) sivulta 87:

RIKKAAN vaimo
on hereillä
ikkunassaan.
Hän pitää
maallista yltäkylläisyyttään
Luojan
lahjana.
Jänö siunailee
haavan kuoren
tuttua, raikasta makua,
istuu
ja ristii
käpälänsä.

1.4.2006

Virheen korjausta ja haamua

4 kommenttia
Täytyi korjata tuossa edellisessä lastussa ollut virhe, joka pisti tietysti jälkikäteen silmään kuin teräväkyntinen sormi.

Ettei aivan haamuksi jäisi, laitetaan tähän vaikka pätkä Pentti Saaritsan tritonuksesta (Kirjayhtymä, 1976)

Hyvässä runossa on hiljaisuus
niin kuin suuhun sullottu tutti
lapsuus
ja sen miljoona ääntä

Kaikki tiet vievät...

9 kommenttia
Ja sinne tästä on lähtö edessä.

Huomenna illansuussa Alitalian Airbussilla Roomaan ja hotelliin, jonka nimi on International Palace. Ei ollut ensimmäinen valinta, mutta roomalaiset hotellit eivät odottele matkustajia tyhjinä ja näin kävi. Hotelli on vanhahko, ei tosin yhtä vanha kuin kaupunki itse, AUC, Ab Urbe Condita, vai miten ne siellä Roomassa laskevat alkamisajankohdan. Romulus ja Remus litkivät naarassuden maitoa kai joskus 753 e.a.a. tai sillain. Jura Jukolan saitilta varmaan siihenkin saisi vahvistuksen, jos katsoisi kaikki vanhat postaukset. Ulkoa niitä ei nimittäin oikein kaikkia osaa.

Kuva: filosofikeisari Marcus Aurelius, joka oli myös kova poika sotimaan. Kuoli sodassa, jota kävi nykyisen Tsekin ja Unkarin alueilla, jossakin Wienin (latinaksi Vindobona) lähettyvillä.

Sunnuntai kuluu turistina, arkipäivät keskiviikkoon saakka kokoushuoneissa ja siksi illaksi kotiin. Ja torstaiaamuna 07:05'n Thalys-junalla 300 kilometriä tunnissa Pariisiin ja sieltä yhden päivän kokoukseen Bretigny-sur-Orge'n kaupunkiin - tai oikeastaan lentokentän reunalle - ja illansuussa takaisin Brysseliin.

Joten lentoa korkealla ja matalalla on tiedossa koko viikoksi.

Kuva: VR:n ensimmäinen tavarankuljetusveturi viime vuosisadan alusta

Nykyisin Pariisin junamatkaan ei mene kuin tunti kaksikymmentä minuuttia. Viisitoista vuotta sitten, kun aloin siellä täältäpäin ramppaamaan, matkaan kului Lillen kautta niin paljon aikaa, että ehti rauhassa nauttia hyvän monenruokalajin päivällisen viineineen valkoisen liinan peittämältä pöydältä. Tunnelma tosin ei ollut yhtä hyvä kuin Helsingistä Moskovaan kolkuttelevassa yöjunassa, mutta paljon parempi kuin näissä nykyisissä kiitojunissa, joissa ehtii hädin tuskin ahtaa naamaansa kuivahkon juustosämpylän ja heittämään perään purkin kokista tai instant-kahvit, ja hups - ollaankin perillä.

Lontooseen on täältä yhtä pitkä matka kuin Pariisiin, mutta junamatka Eurostarilla kestää Kanaalin alituksineen kaksi ja puoli tuntia, joskus enemmänkin. Englannin puolella radat eivät salli suurien nopeuksien käyttöä, ajelevat "vain" pariasataa paremmilla pätkillä, vaikka Ranskan ja Belgian puolella kiidetään kolmeasataa. Häpeä englantilaisille, jotka sentään aloittivat aikanaan koko rautatiekauden.