12.1.2007

Talviunesta heränneenä

Takaisin kylmässä Euroopassa. Koko kuukausi meni tietokoneetta niin, että sanaakaan ei tullut kirjoitettua (noin kuvaannollisesti, paperipäiväkirja sai sentään soida tänäkin aikana).

Ennen muuta tähdellisempää, käykääpä Melbourne Runway -saitilla, siellä on kuvattu satunnaisesti kadulta löytynyttä suomalaista(kin) kauneutta australialaisten iloksi.

Näitä satunnaisia-kasvoja-kadulla-saitteja on nykyisin vähän joka puolella. Suomessakin, ainakin kovin hienostunut Helsinki Looks -saitti. Lontoosta löytyy Savvy London -saitti. Ja jopa Moskova on ehtinyt mukaan Look at me -saitilla. New York on tietysti muodissa tiiviisti mukana, onhan se Maailman Paras Kaupunki ilman vakavasti otettavia kilpailijoita, yhden saitin nimi on The Sartorialist, ja siellä on toki naiskauneuttakin miehiin viittaavasta nimestään huolimatta.

Vaikka ei kuulukaan samaan kasvoja-kadulla-sarjaan, niin blogiystävämme Juha K. Korento on aloittanut uuden Pyrstötähti -saitin, jonka ensimmäisissä postauksissa on sattumalta loistavia kuvia Lontoon kaduilta menneen vuodenvaihteen tienoilta.

Kaikille (myöhästyneenä) Hyvää Uuttavuotta 2007!!! Ja hyvää viime joulua, jos sitä vielä ehtii toivottaa.

PS. Niin ja vielä, että Dionysoksen tarinoissa on pari lukua (3. ja 4. luku) yhdestä epämääräisestä ja toivorikkaan epätoivon maustamasta scifi-kirja-projektista pöytälaatikon pölyisistä kätköistä ylös ongittuna.

5 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Tervetuloa takaisin vanhalle mantereelle!

hanhensulka kirjoitti...

Kiitos, mantere tuntuukin tätä näpytellessä yhtä vanhalta kuin kirjoittaja itse. Mutta ehkä se tästä vielä...

marja-leena kirjoitti...

Niin, tervetuloa takaisin ja Hyvää Uuttavuotta sinullekin!

Ripsa kirjoitti...

Sinulla on huimaava olo kun pitääkin olla jalat maassa. Ja kuono kohti kaakkoa ja taivasta (muunnelma Kirsi Kunnaksen Jaakko Vaakko vesirotasta).

Kestää ennen kuin pitkän matkan jälkeen tottuu taas. Totuttele varoen!

kh kirjoitti...

Vai ei kelvannut koaloille lentokoneen katering-muona.