28.3.2007

Lentoliikenteen öljystä ja Bill Gates'ista



Kuva: EUROCONTROL Press Release


Daidalos on herännyt talviunestaan ja postaa tänä päivänä euroopplaisen lentoliikenteen tilastoista.

Lentoliikenne kasvaa rajusti, kuten oheisesta grafiikasta voi nähdä. Niille, jotka ovat huolestuneita ilman ylenmääräisestä lämpenemisestä, tämä ei tietysti ole hyvä uutinen. Toisaalta se osoittaa, että yhä suurempi osa ihmisistä pääsee nauttimaan tämänkin teknologisen kehityksen hedelmistä.

Lentoliikenteen osuus kasvihuonekaasuista on noin 1 %:n luokkaa, eli liikennettä rajoittamalla ei suuriin päästösäästöihin ole mahdollista päästä.

Lisäksi liikennerajoitukset, jos ja kun niitä lopulta saadaan aikaan, tulevat koskemaan pahiten niitä, joilla on vähiten varaa lentää ja jotka yleensä lentävät vain sukuloidessaan tai lomaillessaan. Lomamatkat tehdään vieläkin pääosin etelän aurinkoon, jonne - sanotaan nyt vaikka tällaisesta saarivaltakunnasta kuin Suomi - ei millään muilla liikennevälineillä ole mahdollista mennä.

Lentoliikenteessä öljyä on nykyisellä tekniikan tasolla mahdoton korvata millään muulla polttoaineella.

Joten tulevaisuudessa, kun arabien öljy on loppunut tai loppumaisillaan, öljyn poltto lentokoneissa jatkuu vielä pitkään sen jälkeen, kun kaikki nyt öljyllä talojaan lämmittävät ekotaistelijat ovat siirtyneet muihin lämmitysmenetelmiin. Vahinko, että aikaisemmin yleiset kakluunit (vai pitäisikö se olla kakluuna? tai jotain) poistettiin taloista kehityksen aallonharjalla alkaen 50-luvulta.

Kehityksen nimissä silloiset (ja nykyisetkin) poliitikot lisäksi tuhosivat suurimman osan kaupunkien viehättävistä keskuksista ja antoivat tyhjennetyt tontit gryndereille rahastusmasiinoiksi, mutta mitäpä noista menneistä.

Muuten eilen kuulin mukavasti mieltälämmittävän uutisen BBC:ltä. Nimittäin maailman rikkaimman henkilön, Bill Gates'in, omaisuus on suurinpiirtein yhtä suuri kuin Amerikan vähiten ansaitsevan 30 prosentin yhteenlaskettu omaisuus. (On tietysti, reiluuden nimissä, muistettava myös Gates Foundation'in avustustoiminta erityisesti lapsikuolleisuuden, afrikkalaisen AIDS'in, lääkkeitä vastustavan tuberkuloosin ja malarian poistamiseksi.)

Hurraa vapaus, ahneus ja vapaa kauppa, ynnä globalisaatio. Kummallehan huolestuneet aktivistit muuten pystyisivät edes jotakin tekemään: lämpenevälle ilmastolle vai globalisoituvalle riistolle. Kannattaisi ehkä ajatella aktivismin parasta suuntaa.

- allekirjoitti nimimerkki: Sleepless in Hypocrisy

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen tuttavuus tämä Hanhensulka. Osuin sivuillesi Omenakorin sivuilta ja olen ilolla ja mielihyvällä lukenut ajatuksiasi ja mielenkiinnon kohteitasi, joista monet osuvat yksiin omieni kanssa. Muutaman pv takaisessa blogissasi kirjoitit mielestä, tai oikeastaan sielusta, ja onko se vain aivotoimintaa vai jotain muutakin. Olen juuri lukemassa Antonio Damasion kirjaa "Descartesin virhe; emootio, järki ja ihmisen aivot", joka käsittelee mielen anatomiaa, fysiologiaa ja neurologiaa. Saman tekijän myöhemmät kirjat ovat "Tapahtumisen tunne; miten tietoisuus syntyy" ja "Spinozaa etsimässä; ilo, suru ja tuntevat aivot". Voin suositella.
Olen viime vuosina lukenut paljon työni vastapainoksi kielihistoriaa, eurooppalaisten kansojen historiaa, ihmislajin historiaa, kulttuurin historiaa...täältähän niitä voikin sujuvasti tsekkailla Hanhensulan sivuilta.

a-kh kirjoitti...

Sain tällaisen sähköpostikkeen

Nuori mies pyrki siivoojaksi Microsoftille. Haastattelun
jälkeen henkilökuntapäällikkö sanoi: "Ok palkkaamme sinut. Lähetämme tarkemmat tiedot sähköpostilla".

Tähän nuori mies: "Minulla ei ole sähköpostia."

Henkilökuntapäällikkö
sanoi: "Siinä tapauksessa ette ole sopiva työskentelemään
Microsoftilla".

Nuori mies lähti ulos ja istahti katukäytävälle. Hän oli
masentunut. Työpaikkaa oli vaikea löytää ja rahat olivat tiukalla.
Jotain tehdäkseen hän osti viimeisillä rahoillaan kilon
tomaatteja ja myi ne voitolla.
Seuraavana päivänä hän osti ja myi 2 kg tomaatteja ja sitä
seuraavana 4 kg jne.
Vähän ajan kuluttua hän joutui ostamaan kuorma-auton
helpottaakseen toimituksia. Aikaa myöten hänestä tuli tunnettu "salaattikeisari".

Kerran tuli myyntimies kauppaamaan
hänelle uusia kuorma-autoja. Kun neuvottelut oli käyty, sanoi myyntimies lähettävänsä
tarjouksen sähköpostitse, mihin salaattikeisari vastasi, ettei hänellä ollut sähköpostia.

Myyntimies huudahti hämmästyneenä: "Kuinkahan pitkälle olisittekaan päässyt, jos teillä olisi ollut sähköposti".

Tähän tomaattikeisari vastasi totuudenmukaisesti:
"Olisin päässyt siivoojaksi Microsoftille".

Jutun opetukset:

1. Et tarvitse sähköpostia menestyäksesi.
2. Jos saat tämän tarinan sähköpostitse, olet nähtävästi
lähempänä Microsoftin siivoojaa kuin miljardööriä.