30.3.2007

Tracey Emin taiteesta


Englantilainen taiteilija, julkkis ja vanhuuttaan haisevien (taide)arvojen repijä Tracey Emin kirjoittaa joka perjantai kolumnia The Independent –lehdessä.

Aikaisemmin tällä viikolla oli uutisissa, että Emin on nimetty Royal Academy ’n jäseneksi. Uutinen saattaa olla yllätys monelle taide-elämää seuraavalle, Emin ei ole tunnettu mukautuja, konformisti. Hänen Turner Prize –kilpailuun muutama vuosi sitten osaa ottanut sijaamaton vuoteensa likaisin lakanoin (My Bed) ei ehkä ollut suurta taidetta (vaikka tulikin toiseksi siinä kilpailussa, voittajaa tuskin kukaan edes enää muistaa), mutta ainakin se veti turpaan homehtuneita (taide)arvoja, mikä taiteella ehkä onkin tehtävänään, sen lisäksi, että se informoi, elävöittää ajatuksia, istuttaa uusia ja on muutenkin kipuna yhteiskunnan takapuolessa (OK, tämä idiomi ei oikein istu suomenkieleen, mutta ”so what”).

Tämänpäiväisessä kolumnissaan (hienoja kirjoituksia, joita lukee mielellään jok’ikinen perjantai ja ihastelee tai kiroaa riippuen sisällöstä tai omasta mielentilasta) siis tänään Tracey Emin juhlii uutta akateemikon arvoaan ja kirjoittaa taiteesta mm. näin:

Ra, RA, Ra, a Ra, Ra, Ra! Mitä se tarkoittaa, että on Kuninkaallisen Akatemian jäsen? … Odotan innolla saadakseni sen selville… Olen ollut useilla Akatemian illallisilla, ja käynyt kiinnostavia keskusteluja…

Keskustelemme ehkä tulevaisuudessa näistä: Sitoiko Turner itsensä todellakin mastoon? Tuhosiko Ruskin todellakin Turner ’n pornokokoelman? Olisiko Jasper Johns tehnyt niin erilaista taidetta, jos hänen nimensä olisi ollut John Jasper? Oliko Jackson Pollock CIA:n ja mafian palkkalistoilla? Oliko hänen alkoholisminsa avunpyyntöä, ja hänen kuolemansa itsemurha?...

…Ovatko Andy Warhol ’in muotokuvat saksalaisista teollisuuspampuista paskaa taidetta vai fantastisia monumentteja 20. vuosisadan taiteelle?...

…Pitäisikö Matissen taide nähdä erillään hänen poliittisista mielipiteistää? (Matisse oli äärioikeistolainen nationalisti. Toim huom.)…

…Myikö Picasso todella huonot maalauksensa natseille ja piti parhaansa työhuoneensa nurkkassa muun roskan knassa? Vai oliko asi päinvastoin?...

…Olen viime aikoina saanut paljon muitakin kunnianosoituksia. Sanoin ystävälleni Rudi Fuchs ’ille (hän on arvostettu taidehistorioitsija, 30 vuotta Stedelijk Museum ’in johtajana ja maailmankuulu Rembrandt –asiantuntija: ”Miksi luulet, että minulle annetaan niin paljon kunnianosoituksia yhtäkkiä?”. Hän vaipui syviin ajatuksiin ja näytti syvälliseltä, ja sanoin pehmeällä professorimaisella hollantilaisaksentillaan:
'Ah, tämä on itsestään selvää. Kuolet kohta.'…

…Ja sitten puhuimme lisää. Tapahtuuko yhteiskunnassa aina parin kolmen vuosikymmenen välein suunnan muutos? Voimme nähdä 70-vuotiata hippejä Zimmer-laseissaan harhailemassa San Franciscossa. 55-vuotias punk turistina King’s Road ’illa perhe perässään. Mummy punk, Baby punk, Daddy punk, Granddaddy punk,. Suloista. Ja Grand Finale: 60-vuotias Hell’s Angels pankinjohtaja ajamassa Harley Davidsonia New Forest ’in läpi sunnuntaiiltapäivänä…

…On hyvä, että minusta tehtiin Kuninkaallinen Akateemikko. Se on hyväksi muille akateemikoille. Se ei tarkoita, että minusta on tullut mukautuja; se tarkoittaa, että Kuninkaallinen Akatemia on muuttunut avoimemmaksi, mikä on tervettä ja briljanttia. Joskus minun täyttyy muistuttaa itseäni kuinka tyhjää elämäni olisi ilman taidetta. Otan taiteen olemassaolon liian usein itsestään selvyytenä, eikä näin pitäisi tehdä. Taide on jotakin, jonka puolesta pitäisi taistella, koska niin usein, jopa meidän yhteiskunnassamme, taidetta ylenkatsotaan liian helposti. Tämä jokin, läsnäolo, joka on koskettanut tätä maailmaa, ihmislajin tietoisuutta, tuhansien ja tuhansien vuosien aikana, lykätään vieläkin syrjään ja se työnnetään alimmaksi niistä keinoista, joita ihminen tarvitsee selviytyäkseen
[lajina].

Että siihen malliin. Ulkona sataa ja on 10 astetta lämmintä. Tuuleekin, kevät taitaa olla tulossa. Ja ehkä kesäkin.

10 kommenttia:

Anita Konkka kirjoitti...

Sinut on haastettu Sanat-blogissa.

Hanhensulka kirjoitti...

Haaste on hyväksytty, täytyy ensin miettiä vähän.

Ripsa kirjoitti...

No jos pain in the ass voisi suomentua vaikka että piikki taiteilijayhteisön lihassa?

Vai onko se kenties liian raamatullinen ja vähemmän lihallinen, jota viimeksi mainittu tämä minulle tuntematon Emin on.

Vanha hävytön nainen!

On hauskaa kuulla noita ulkomaan uutisia. Voihan niitä itsekin yrittää löytää, mutta olet ystävällisesti ruvennut filtteriksemme!

Etappisika kirjoitti...

taiteilijayhteisö = ass

Hieno käännös tämä.


"Hän on todellinen taiteilijayhteisöreikä."

Etappisika kirjoitti...

Just in case: the deragotory term "taiteilijayhteisöreikä" in my earlier comment did not refer to our good friend Ripsa in any capacity. It merely was intended to examplify the use of Ripsa's marvelous translation of the nowadays commonly used expression "pain in taiteilijayhteisö".

Ripsa kirjoitti...

Goddammit!

The Pig is trying to make me to say something what I absolutely didn't.

I just used my sense on humor to compare Biblical and worldly sayings. Thorn in the Flesh comes from the Bible and Pain in the Ass is a word in everyday use at least around this house.

The particulars in the case was, that the mentioned artist happened to be an angry old woman, which I am always happy to meet, even in virtual reality.

Thus: Thorn in the Artist Society, although the angry woman won a prize, so maybe she's a sell-out these days. Somebody who don't like her, would call her a pain in the ass.

And one more note: the Pig, that I'm answering to, has also an outlandish name: Etappenschwein. He's a good pal in Blogistan, and a sharp writer.

Well, nobody hits always the first time...

Hanhensulka kirjoitti...

Tämä Tracey on nuori hävytön nainen, by the way! Tai ainakin nuorehko, vaikea sanoa hänen ikäänsä pelkästään kuvia katselemalla. Ja kaikki on tietysti suhteellista muutenkin.

Etappisian tulkinta taideyhteisöstä on mielenkiintoinen, en uskalla sanoa, onko se myös tarkka.

Muuten,
Ripsa, naituaan amerikkalaisen ja lisäksi taiteilijan, on tietysti tottunut tämän amrikkalaiseen "ass"iin. Mutta kyllä kunnon kuningattarenenglannilla sanottu "arse" kuulostaa paljon paremmalta, siinä voi jopa yrittää (hieman) tärisyttää tuota ärrrrääkin, mitä ei normaalisti pääse englanninkielellä tekemään.

Suomalaiselle ärrrättömyydestä tulee helposti vieroitusoireita:)

Etappisika kirjoitti...

Korjataan sen verran, että kaikki tässä olevat tulkinnat menevät kyllä Ripsan piikkiin. Minä olen sitten vain tulkinnut Ripsaa kuten katekismuksessa on opetettu.

Ulkomaankielellä tekemäni typot kyllä ovat omiani.

Ripsa kirjoitti...

Ihan totta? En ollut kuullutkaan että arse-sanassa ääntyy r. Jenkkien englannin sana ass on joskus hankala koska sana tarkoittaa myös aasia.

On siis pelkästään lukijan mielikuvituksen varassa jos sanon että my good pen pal Etappenschwein is an old ass. Siis suomennos on lukijan vastuulla. Savolaisilla kaikki sanominen on kuulijan vastuulla.

Pahus että ei ole saanut kuin 25% savolaista verta suoniinsa. Etappisika on niin hävyttömän tarkka kieliopissa, että kun tein aivan mitättömän objektivirheen, niin se jo kumuloituu uskomattomaksi maagiseksi realismiksi. Anteeksi, yritän lujasti osata suomen kieliopin tästlähin!

Aasiksi kutsuminen on kyllä hyväntahtoista. Aasit ovat mukavia eläimiä eivätkä suinkaan kilju jos niitä silittää myötäkarvaan.

Joo, Hanhensulka, luin huonosti: luulin että vanha haiseva sänky tarkoitti myös vanhaa haisevaa naista. Sori.

Jos nyt puhutaan taiteesta, niin kyseisen näköinen asetelma, jonka tapaisia silloin tällöin näkee gallerioissa ja nykytaiteen museoissa on hämmentävä. On vaikea sanoa mitä sillä tarkoitetaan.

Oliko nuori nainen nukkunut hyvin vai huonosti? Oliko hänellä ollut painajaisia? Entä jos hänellä oli seuraa isossa sängyssä, niin kuorsasiko seuralainen?

Mutta sellaisia voi tietenkin miettiä kotonaankin. Että pitäisikö sänky aamulla pedata, vai jättää silleen?

Jonkinnäköisen osviitan voi antaa, mikäli kestää kamalan suomennoksen, Martin Heideggerin opus Taideteoksen alkuperä (Kustannusosakeyhtiö Taide 1996, suom. Hannu Sivenius). Heidegger ei koirien tavoin pääse karvoistaan, vaan kirjoittaa jatkuvasti silleen jättämisestä.

Toisaalta minulla on kokemuksia - tuon taiteilijamiehen kanssa kun olen miltei 40 vuotta resunnut - sellaisestakin, että oikeassa valaistuksessa ja tilassa haiseva sänkykin saattaisi tuottaa positiivisia elämyksiä.

Suurin yksittäinen taide-elämykseni on tapahtunut Lontoossa vanhassa Tate Galleryssä. Äkkiarvaamatta jouduin Mark Rothkon syvänpunaiseen huoneeseen. Se löi jalat alta.

Istuin penkille keskelle huonetta. Sitten rupesivat kyyneleet valumaan valtoimenaan. Se ei ollut surua eikä iloa, vaan jotain aivan muuta. En vieläkään tiedä mitä se oli.

Hanhensulka kirjoitti...

Minulle tulee musiikin kanssa kyyneleet silmiin. Olen ajatellut, että se johtuu tietysti musiikin suorasta vaikutuksesta hermostoon, mutta myös omalta osaltani jonkinlaisesta tukahdutetusta kateudesta, kun en itse osaa. Mutta en ole varma. Maalaukset tekevät kyllä myös suuren vaikutuksen.

Sen sijaan tuo sijaamaton peti on vaikea tulkita. Se ei nimittäin ole pelkjkä peti, vaan kaikki pedin ympärillä oleva tauhka, niin kuin kondoomit ja aamutossut. Eli se taitaa olla jonkinlainen kuva taiteilijan sielun sisällöstä, tai ainakin tarkoitettu siksi.

Eminillä on toinen asetelma, joka herätti ihmetystä ennen kuin paloi Saachin taidevaraston tulipalossa. Se oli teltta, jonka sisäpinnalla oli kuva kaikista Eminin rakastajista. Taidehan on itsensä avaamista katsojalle, niin kuin kirja lukijalle, joten tavallaan se teltta oli aika puhuva taideteoksena. Ehkä joku niistä entisistä rakastajista kävi sen polttamassa, ettei puoliso olisi päässyt vihille:)