29.5.2007

Poliisin oikeuksista ja kansalaisten velvollisuuksista

Hesarissa näyttää olleen 23.5.2007 juttu siitä, että innokas kihlakunnansyyttäjä Harri Ilander on syyttänyt 84 viimesyksyiseen Smash ASEM –mielenosoituksiin osallistunutta nuorta ihmistä sekä Helsingin kaupunginvaltuutettua, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkeä ja Suomen Kuvalehden valokuvaajaa metelöinnistä väärällä paikalla (Mannerheimin patsaalla) ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. 24 syytetylle vaaditaan vankeustuomiota, loput, mukaan lukien työtään tehnyt lehtikuvaaja selviäisivät pelkillä sakoilla ja merkinnällä rikosrekisteriin.

Arhinmäen pidätystä (ilkeämielisesti voisin sanoa, että Arhinmäki itse näyttää pidätystä julkisuudenkipeästi kovasti halunneen, mutta en halua tällaista suustani päästää) voi käydä itse ihailemassa Smash-ASEM-videolta, on siellä muitakin ASEM-videoita. Vasemmistoliiton asema suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa ei tietysti ole hääppöinen, onhan aika korjannut suuren osan niistä ongelmista, joita varten sosiaalidemokraattinen ja myöhemmin kommunistinen liike perustettiin ja joita vaativat korjattaviksi. Uusia, yhtä suuria haasteita on vaikea löytää, ainakaan sellaisia, joista saisi näkyvää julkisuutta ja demokraattista kannatusta, ja joista voisi vaikkapa tehdä lauluja jälkipolville. ASEM-mielenosoituksesta tuskin lauluja tullaan tekemään.

Eikä sananvapaudesta, josta näissä syytteissä on lähinnä kysymys. Suurin osa ihmisistä ei ole sananvapaudesta järin huolissaan, eivät näytä olevan edes kirjailijat. Ongelma on siinä, että, jos huolestuu liian myöhään, ei ole enää sananvapautta huolestumisensa ilmaisemiseksi.

Vaikeinta sananvapauden puolustamisessa on tietysti se, että sitä on puolustettava myös niille, joiden mielipiteistä ei välttämättä erityisemmin piittaa. Puolikkaalla sananvapaudella ei yhteiskunnan murrosvaiheissa ole järin paljoa merkitystä.

Suuren, hiljaiseksi enemmistöksi sanotun keskiluokan pitäisi oman asemansa vuoksi olla äänekkäimmin puolustamassa sananvapautta. Käytännössä asia heidän osaltaan on juuri päinvastoin, sananvapauden rajoituksia ollaan puolustamassa helposti. (Yllättäen näin tästä todisteena jopa hyvin suositun bloggailijan, ikkunaiineksen, harrastavan tätimäisen huolestuneesti tällaista jossakin päreessään (22.5.2007 otsikolla Herkistynyt kunniantunto). Tai ehkä siitä ei pitäisi olla yllättynyt, määrittäähän hän yleissivistystäkin sanojen rousku ja rausku ymmärtämisen avulla.)

Syyttäjä näyttää Hesarissa sanovan, että kahdeksan syytetyistä "näyttää tunnustaneen tekonsa", ja lakitupaan kutsutaan vain 78 syytetyistä. Ehkä kihlakunnansyyttäjä on menettänyt, toivottavasti tilapäisesti, harkintakykynsä tai ei muuten muista, että Suomi on länsimainen demokratia, jossa ihmisillä on kokoontumisen ja asiansa esittämisen oikeus. Tosin en varmuudella tiedä, missä määrin kihlakunnansyyttäjällä on tällaisessa tapauksessa harkintavaltaa, saattaa olla, että sitä ei paljoa ole.

Arvoisa Lukija muistanee, että poliisi lopetti sisäministerin käskystä väkivaltaisesti kyseisen mielenosoituksen, eli toimi asiassa käskettynä ministerin ja hänen kauttaan hallituksen poliittisena iskunyrkkinä.

Poliisin oikeus on tietysti noudattaa päällikkönsä eli kulloisenkin sisäministerin käskyä, ja kansalaisten velvollisuus on olla osoittamatta mieltään, jos mielenosoitus on suunnattu hallituksen politiikkaa vastaan.

Hesarin jutun kuvitus panee miettimään mihin näennäisesti demokraattinen maa on menossa.

Onko kuvan suurikokoinen saapas mielenosoittajanuorukaisen hennolla selällä jonkilaista alenevan polven sukua rautasaappaille, joita entinen SS-mies ja kirjailija, Niilo Lauttamus, joskus piti jaloissaan ja kirjoittelikin niistä? Hän ei kirjassaan tarkoittanut suomalaisia saappaita, vaikka niiden rautasaappaiden kanssa oltiinkin sotilasliitossa siihen aikaan, tietysti tahdottomina niin kuin tukkipuu kosken kuohuissa, kuten nykyinen Rouva Presidenttimmekin muistaakseni on julkisuudessa todistanut. Ja kai, virkansa puolesta, mielenosoitusten aikainen ulkoministerimme Erkki Tuomiojakin, jota ei tietysti, virkansa vuoksi, voinut näissä mielenosoituksissa näkyä, on näin ainakin ajatellut ja on saattanut sanoakin. Mistäpä senkin tietää.

18 kommenttia:

Mette kirjoitti...

Smash Asem oli keskustelupalstoilla kovasti esillä tapahtuma-aikaan. Mieleeni jäi joku, joka vaahtosi "kasvonsa peittäneistä" poliiseista, ja etsin netissä viljalti esiintyneistä kuvista näytteitä. Poliisien kasvosuojukset olivat läpinäkyviä. Useilla mielenosoittajilla sen sijaan oli hiihtonaamarit.

Arhinmäki esille panemansa videon perusteella yritti pahraansa saadakseen poliisin huomion, ja lopulta onnistui. Typerää.

Yleisesti ottaen koko juttu oli typerä.

Hanhensulka kirjoitti...

Ei se mielenosoitus varmaan ollut kovin älykkäästi järjestetty.

Toinen asia on poliisin varustautuminen yleensä näihin tapauksiin. Missä määrin mellakkaan pukeutuneet poliisit tahattomasti lietsovat mellakan syntymistä?

Täällä Brysselissä, jossa näitä tapahtuu vähän väliä milloin minkäkin kissanristiäisen merkeissä, mellakkapliisit ovat yleensä piilossa sivukaduilla robocop-varusteineen, istuskelevat mellakkatankeissaan ja syövät epäterveellistä pikaruokaa. Näkyvillä olevat poliisit ovat yleensä tavallisissa poliisin kuteissa, tosin täkäläisillä poliiseilla on aina pistooli näkyvästi vyöllä.

Tällainen käytös ehkä vähemtää mellakan syntymsen mahdollisuutta.

Lontoossa näyttää olevan sama käytäntö kuin Suomessa, eli mellakkapoliisit ovat näkyvästi esillä kilpineen ja vitriineineen tilanteen alusta lähtien. Lontoon mielenosoitukset kääntyvätkin melkein poikkeuksetta mellakoiksi, Brysselissä näin käy vain harvoin.

Ilman muuta on selvää, että mielenosoittajien joukossa on lukuisia agitaattoreita, ja joukko lähtee mellakkaan näiden yllytyksestä. Yllytyksellä ei ole varsinaista kohdetta, jos vastassa ei ole hyvin varustettuja mellakkapoliiseja.

En silti usko, että esim. Suomen poliisi varta vasten synnyttäisi mellakkaa, se tapahtui kai tässä tapauksessa "tahattomasti", voimannäytön seurauksena, mutta voin olla väärässä ja mellakka oli provosoitu. Tarvitsevathan poliisitkin määrärahansa, joita on vaikea perustella, jos kaduilla ei juuri mitään tapahdu.

Tässä on myös analogia sotilaspuolelle. Suomellahan ei ole varsinaisesti luonnollista vihollista enää.

Silti sanotaan vaikka Suomen loistavasti vanhanaikaiseen sotaan varustetut ilmavoimat ovat saaneet valtavasti määrärahoja kalustonsa, Hornetien, ostoon. Ilmailijana katson tätä tietysti jossakin määrin myönteisesti Suomen ilmailun kannalta, vaikka mitään uhkatilannetta ei voi kuvitella, jossa Suomen ilmavoimilla olisi tulevaisuuden sodissa jotakin merkitystä (paitsi ehkä tukemassa jotakin NATOn kahakkaa kaukana Suomen ulkopuolella, joka saattaa olla joissakin tapauksissa perusteltavissa jopa humanitäärisillä syillä. En tosin näe, mitkä tällaiset syyt tai taistelutantereet voisivat olla.)

Anonyymi kirjoitti...

Olin paikalla. Mellakkakypäräpäistä poliisia ei pysty tunnistamaan. Samoin paikalla oli naamoituneita poliiseja ja rajavartijoita (?).

Arhinmäki toimi täysin asiallisesti. Hän osallistunut aikaisemminkin vastaaviin tilaisuuksiin. Ja äänestäjät palkitsivat hänet kansanedustajuudella. Mielelläni olisin nähnyt siellä muitakin nykyisistä kansanedustajista.

- Prospero

सारी kirjoitti...

Sen verran tuosta Iineksen keskustelusta, että osallistuin siihen, ja olet mielestäni ymmäränyt teeman väärin.
1. Iines ei 'määritellyt' yleissivistystä noin, vaikka itseasiassa rouskun ja rauskun erottaminen on mielestäni erittäin hyvä merkki yleissivistyksestä.

2. keskustelussa oli nimenomaan kyse siitä, voiko sananvapauden varjolla rikkoa lakia, esimerkkinä kunnianloukkaus.


Muuten olen sitä mieltä, että poliisin tempaus oli osa yleiseurooppalaista poliisilinjaa, jossa pyritään näyttävästi osoittamaan mielenosoittajille, että tarvittaessa ollaan valmiita voimatoimiin ja nollatoleranssiin.

Odotan kiiinnostuneena, millaisen linjan saksan poliisi aikoo ottaa G8-kokouksen järjestelyissä Rostockissa. Genovasta on surullisia muistoja.
(Poliisi ampui yhden mielenosoittajan ja hakkasi useita yöpymispaikassa, siis ei varsinaisessa mielenosoituksessa)

Jos liikkeet kykenevät hillitsemään väkivaltaiset 'soluttautujat'(usein mielenosoituksiin hakeutuu jalkapallohuligaaneihin verrattavia ammattiriehujia), auttaisi se vähentämään poliisin ylilyöntejä, ehkä. Mutta yleensä poliisin liian agressiivinen esiintyminen provosoi, ei hillitse väkivaltaa.

सारी kirjoitti...

Pyydän nöyrimmin anteeksi typoja. Tarvitsen kahvia.

Hanhensulka kirjoitti...

Prospero, muistan kyllä sen ryöpyn, jonka sait, kun kirjoitit siitä rähinästä. Videon perusteella olen samaa mieltä Arhinmäestä, tosin video oli tietysti editoitu, niin kuin kaikki media-raportointi siitä ja muistakin vastakkainasetteluista. YLE tai Hesari eivät myöskään esitä asioista objektiivista totuutta, vaikka ehkä pyrkivätkin objektiivisuuteen jonkinlaisella metatasolla. Raportointi on aina subjektiivista, ei pelkästään sitä, mitä kerrotaan, vaan myös, mitä ei sanota.

Sari, lastussa tulee aina kärjistettyä jonkin verran sitä mitä sanoo. Iineksen osalta kengässäni hankasi se, että hän melko selvästi samaisti (yleis)tiedon ja (yleis)sivistyksen. Kuitenkin oikeampi yhdistelmä olisi ymmärtäminen ja sivistys. Siinä vertailussa ei nippelitiedolla ole suurta merkitystä.

Tieto ilman ymmärtämistä ei ole sivistystä.

Vanha sanonta siitä, että jonkin asian tietäminen kuuluu yleissivistykseen, on näin ollen mielestäni mieletön.

(Tiedän, että iines on älykäs nainen, ja todellisuudessa tarkoitti ymmärrystä puhuessaan tiedosta, mutta vittuilu helposti houkuttelee lastunikkaria enemmän kuin totuus.) Myös kunnian loukkauksesta minulla on brutaalimpi käsitys kuin iineksellä, mutta kyynikolla tietysti on sinisilmäiseen ja naiselliseen idealistiin verrattuna.

Minäkin tarvitsen kahvia, mieluimmin Kenya Blend-kahvia, jota menenkin nyt tekemään mitallisen verran.

सारी kirjoitti...

Tottakai on tärkeämpää ymmärtää sienen olemus kuin tietää sen nimi, mutta aivomme toimivat niin, että se nippelitieto lisää kapasiteettiamme ymmärtää asioita; näetsen muistamalla asioitten nimiä osaamme yhdistää niitä tarvittaessa laajempiin kokonaisuuksiin.
Tietoa ei voi mielestäni täten erottaa ymmärtämisestä ja nippelitietokin on nippelitietoa vain, jos sitä käytetään tietokilpailuissa pärjäämiseen.

Kun kognitiivinen oppimisteoria tuli muotiin, tuntui joillekin iskeytyneen päähän, että ulkoamuistamisella ei muka ole mitään arvoa oppimisessa (sivistyksessä). Meillä kuitenkin on lapsina kyky oppia ulkoa vaikka lista mitäänmerkitsemättömiä sanoja, ja se on mielestäni osa ihmisen kykyä hahmottaa maailmaa.
Ulkoaopittu muuttuu sivistykseksi, jos siihen annetaan mahdollisuus. Aikuiselle ulkoaopettelulla ei ole enää tietenkään niin suurta merkitystä, kapasiteettikin supistuu huomattavasti, kuten kielten aikuisopiskelijat usein joutuvat toteamaan. Mutta sitten käytetään muita strategioita.

Joten eipäs vähätellä yleistietoa yleissivistyksen osana!

(Juon tällä hetkellä zapatistien kahvia; on vähän kitkerää, mutta ainakin reilusti ja vallankumouksellisesti tuotettua)

Ripsa kirjoitti...

Minä en voinut osallistua siihen rousku ja rausku-keskusteluun, koska minua rupesi niin hillittömästi huvittamaan ajatus että viaton sienenpoimija ojentaa kätensä kohti karvarouskua ja saakin sähköiskun, sähkörauskusta.

Tarkoitan että keskustelu oli kamalan vakavaa ja minä löysin siitä noin sopimattomasti absurdin kohtauksen. Anteeksi Iines ja anteeksi Sari, yritän kyllä yleensä käyttäytyä kunnolla (?).

Minä en juo kahvia vaan teetä. Se on sekoitus jossa on jotain yrttejä, mutta ostan sitä sen nimen vuoksi: Tiikerin päiväuni.

Ripsa kirjoitti...

Tässä lastussa muuten on ihkaselvä journalistinen vire.

Se ei ole kolumni, pikemminkin sellainen pääkirjoitussivun viereinen neliö, jossa mietitään asioiden taustoja.

Kyllä minusta jokaisen ihmisen on oltava valppaana sen varalta että tämä näinkin suht. hyväksi kehittynyt demokratia sentään säilyisi.

Tosin Maailman Henki, oikein perushegeliläisessä merkityksessä, näyttää kyllä kaikin puolin synkältä.

Minä en pidä siitä että maailman mahtavimmat päättäjät puhuvat ihmisten kuulumattomissa, niin kuin nyt nuo G8-maiden heimopäälliköt.

Nehän tulevat päättämään meidänkin olemisestamme ja tulemisestamme, emmekä voi sille mitään.

Sehän EI ole demokraattista!

Hanhensulka kirjoitti...

Hah haa, Ripsa, vaikka luinkin kiinnostuksella niitä kommentteja, en saanut tuollaista herkullista epifaniaa.

Ehkäpä sanat yleistietous ja yleissivistys ovat pelkkiä eufemismeja sille, että ei tiedä paljoa ja ymmärtää vielä vähemmän.

Voi sen hyväksyä tarkoittamaan sitäkin, että tietää juuri tarpeeksi osatakseen elää ympäristössään. Lehtolan kolumni Iltalehdessä taisi käsitellä yleistietoa juuri sillä tasolla. (Taso, jolla osaa katsella Big Brother-ohjelmia ja jutella niistä "älykkäästi".)

Eli samanlaista tietoa kuin se, että kusiainen osaa sylkäistä oikeaan paikkaan rakentaessaan kusiaispesää miljoonan muun kusiaisen kanssa. Tai, kuten Ripsa tuossa sanoi, että sienestäjä osaa poimia rouskuja eikä vahingossa poimi rauskuja.

Tarkoittaa yleistieto mitä tahansa, tieto ei kai kuitenkaan ole pahasta, vaikka tuskaa lisääkin. Hyväksyn mielihyvin Sarin toiveen, että yleistietoa ei väheksyttäisi, siitä on kuitenkin vielä melkoinen matka tilaan, jota voi kutsua "sivistykseksi".

Hanhensulka kirjoitti...

G8-kokous tarvitsee ehdottomasti sivuunsa piikiksi innokkaita nuoria mielenosoittajia (voisin olla siellä itsekin, jos en olisi pelkuri tai olisin edes nuori) ja vaikka pienimuotoista mellakointia.

Muuten ne "heimopäälliköt" luulevat puhuvansa koko ihmiskunnan puolesta, vaikka ovat siellä lähinnä pitämässä huolta omien "heimojensa" leijonanosasta.

Anonyymi kirjoitti...

"Tarkoitan että keskustelu oli kamalan vakavaa ja minä löysin siitä noin sopimattomasti absurdin kohtauksen. Anteeksi Iines ja anteeksi Sari, yritän kyllä yleensä käyttäytyä kunnolla (?)."

Juuri tämän takia minäkään en oikein voi osallistua tiettyihin keskusteluihin. On niin huono huumorintaju. Eikä tee mieli pilata vakavahenkistä keskustelua.

Se oli kanssa hyvä keskustelu, jossa käsiteltiin sitä tapausta jostain Nilsiästä, kun oppilas oli kuvannut opettajaansa ja laittanut videon youtubeen otsikolla "tanssia mielisairaalasta" tms.

Hanhensulka kirjoitti...

Siihen Nilsiän tapaukseen liityen jossakin johdantoartikkelissaan iines sanoi tähän tapaan:

"Yritän sanoa tässä, että totuus ei voi loukata. Vain valhe loukkaa. Tämän etiikkani mukaisesti opettaja ei ole löytänyt pojan tallenteesta totuutta, vaan valheen."

Jättäen sen huomioon ottamatta, että totuus kyllä todennäköisesti loukkaa enemmän kuin valhe, voidaan todeta, että tästähän sensuurissa on aina kysymys. Joku yrittää peittää totuutta joku toinen valhetta. Ja sensuuri, jota Iines peräänkuuluttaa, auttaisi heitä molempia.

Iineshän on itse entinen opettaja, joten ymmärtää hyvin hänen herkkyytensä vakavan tapauksen suhteen, jossa tosiaan on sekä naurettavia että itkettäviä puolia, niin kuin hyvässä jutussa tietysti aina.

Anonyymi kirjoitti...

Ja sitten vielä jotkut ryökäleet tulevat nauramaan vakavalle asialle!

Jaahas, captcha näyttäs olevan mielenkiintoinen. Kai kaikki jo lukevat salaisia merkityksiä sanavahvistuksista? Ainakin minh on niistä innostunut. Samoin minä.

सारी kirjoitti...

Höh.

Olen kyllä niin vakava ihminen, etten näe mitään hauskaa siinä, että joku raukka tietämättömyyttään satuttaa itsensä pahasti sähkörauskuun.
Ja keskusteluissa on keskusteltava asiasta ja asiallisesti.
Ja hquicxop sentään, vielä tässä pitäisi sanaverifikaatioista merkityksiä löytää. Kummallista porukkaa.

Hanhensulka kirjoitti...

Varsinkin sienimetsässä:)

ivkmhzo, tämähän on kuin etappisian lastusta.

Ripsa kirjoitti...

Joo, Sari, en menis lähellekään minkäänvaltakunnan rauskuja.

Siellähän niitä liihottelee, Välimeren pohjassa. Voiko niitä syödä ja mitä plaatua (oletan että rauskun sähköisyys loppuu sen kuoltua!)?

Voisit meitä kaikkia G8-kokouksesta huolestuneita ja siitä syystä syömisellä lohdutusta kaipaavia ilahduttaa jollakin hyvällä kalareseptillä!

Eiku ihan totta, meillä rupeaa tulemaan tuolta Merenkurkusta vihdoinkin vähän tuoreempaa kalaa ja sitä on hyvä syödä koska vedet ovat tässä aika puhtaat!

Itse asiassa kokeiltiin joitain Gunther Grassin (+umlaut) kampela-ohjeita, jotka sen väittämän mukaan ulottuvat kivikaudelle saakka. Hyvää oli, paitsi että tottakai ja tietysti, yrttejä meillä ei ole sellaisia kuin Itämeren etelärannalla.

सारी kirjoitti...

Olen onnellisen tietämätön rauskujen syömäkelpoisuudesta, mutta kyllä kai lähes kaikista kaloista jotain syötävää löytyy.

Tässä kalareseptini:

Fileeraa rausku, varo eviä. Ripottele suolaa, pippuria fileelle ja loiskauta öljyä päälle. Paista pannulla kypsäksi.
:)