28.9.2007

Aivan kummia mellakkauutisia ja vähän kirjailijoistakin

Kuva: British Library, Graham Greene - The Spoken Word, CD kaupan hintaan £9.95

No onhan se kummaa, kun vähän aikaa on kytkettynä pois internetin iloista, niin ei pysy ajan tasalla oikein mistään uutisista.

Myanmarissa ovat munkit mellakoineet. Tosin sitä tietoa ei ole voinut välttää tietämästä. Joka kerta, kun avaa televisioonin, niin eivätkö riehu ja mellakoikin oranssisissa kaavuissaan ja väistele hallitsevan militääri-juntan ampumia luoteja.

Virtuaaliystävä Ripsa tuon edellisen blogos-lastun kommenttiloorassa sanoo, että tänään perjantaina (28.9.2007) pitäisi kaikkien tukea burmalaisia panemalla punaisen paidan päällensä.

Minäkin yhtyisin mielelläni tähän mielenosoitukseen, mutta en omista yhtään punaista paitaa. Ja jos vaikka omistaisinkin, niin se olisi kontissa Rotterdamin satamassa odottamassa pääsyä Australiaan menevään laivaan. Joten taitaa jäädä mielenosoitus omalta osaltani suorittamatta. Tosin panin sentään vahingossa aamun sateisessa pimeydessä kaulaani punaisen solmion, vaikka en ollut edes nähnyt Ripsan komentoa!

Ja muutkin kuin munkit ovat viimeaikoina riehuneet – jopa Norjan suurlähetystön illalisilla.

Niin kuin nyt tunnetusti joviaalin hyvänahkainen ja ainariitelemätön kirjailija Arto Paasilinna, joka, Apu-lehteä lukeneiden Iltalehden ainavalppaiden tutkijajournalistien mukaan, häiriköi ja meuhkasi viikko sitten prinsessa Märtha Louisen illallisilla Norjan suurlähetystössä, ja lisäksi leuhki, hyppi, loikki, taputti ja vaati huomiota.

Eli käyttäytyi niin kuin kunnon suomalaisen miehen tuleekin käyttäytyä hemmotellun, NORJALAISEN tytöntyllerön seurassa. Koko prinsessa instituutio kuninkaineen, kuningattarineen, prinsseineen ja muine loisineen on häpeällinen anakronismi valistuneessa ajassa ja NORJALAISTEN (ja ruotsalaistenkin sen puoleen) pitäisi lopettaa koko pelleily. Paasilinna yritti tietysti välittää merkittävällä tavalla pariisilaista kallispalkkaista belle de nuit’ta (vai pitäisikö iki-ihanaa Cathrine Deneuve'ia ajatellen sanoa "belle de jour", suomalaisittain kai päiväperho) muistuttavalle prinsessalle, että tämän pitäisi hankkia joku muu ammatti, mutta huonosti kieliä puhuvana tuli vahingossa käsitetyksi aivan väärin. Eikä ehkä käsitetty väärin ensimmäisellä ehtoollisella!

(JK kello 1429 CET: tarkkaavainen lukija on ehkä aehtinyt huomaamaan, että tällä kirjoittajalla on ollut mielessä se ruotsalaisten prinsessa, mikä sen nimi nyt olikaan, kirjoitushetkellä. Kun Iltalehden kuvaa katselee, niin tuo arvio ilotyttöjen ja prinsossojen yhdennäköisyydestä on aivan liioiteltu. Norjalaiset prinsessat ovat tietysti ruotsalaisiin verrattuna paljon maalaisemman näköisiä ja puuhailevat asiakkaiden kanssa vain enkelien välityksellä! Mikä piru siinä on kun näille blogeille ei saa toimitussihteeriä juttuja korjailemaan ennen julkaisua!)

Mutta jätetään suomalainen kirjallisuusmaailma nyt kiehumaan omiin liemiinsä ja kerrotaan, että Lontoossa on löytynyt monituntinen Graham Greenen haastattelu, joka julkistetaan ensi tiistaina (2.10.2007) kirjailijan syntymäpäivän kunniaksi. Greene täyttäisi sinä päivänä 103 vuotta (syntynyt lokakuun 2. 1904), jos olisi säilynyt hengissä elämästään. Mutta eihän meistä monelle taida niin lopulta käydä.

Vaikka mistäpä senkin tietää, negatiivistahan ei voi koskaan todistaa oikeaksi.

Yksikin positiivinen tapahtuma kumoaisi koko kuoleman myytin ikuisiksi ajoiksi, joten toivossa on jokaisen hyvä elää. Haasteellinen elämä jopa virkistää mieltä. Mahdollisuus ikuiseen elämään (tarkoitan tietysti täällä maan päällä, taivaissahan – ja siinä toisessa paikassa – nyt jokaiselle on tarjolla ikuinen elämä, siitä ajatuksesta puuttuu kokonaan haasteellisuuden virkistävyys), siis mahdollisuus ikuiseen elämään saattaa todellisuudessa, ja hyvin pitkällä aikavälillä tarkasteltuna, olla yhtä todennäköistä kuin loton päävoiton saaminen. Voin tosin olla tässä väärässä, koska matematiikkakaan ei ole vahvoja puoliani. Mikä ei ole ollenkaan ihme ottaen huomioon, että lukion (hyvin) lyhyen matikan opettajani, joka tosin oli pitkä ja huonoryhtinen mies, oli koulutukseltaan pappi.

Joka tapauksessa British Library myy tiistaista asti CD:tä, jolla on Greenen vuonna 1982 tehty haastattelu ja joitakin muita ennenkuulumattomia radiohaastatteluja. Joten kaikki kirjallisuuden ystävät joukolla tiistaiaamun lennoille Lontooseen CD:tä ostamaan.

British Library (olisiko tuo Britannian kansalliskirjasto suomenkielellä) kehuu tietoaarteitansa tähän tapaan:

We hold over 13 million books, 920,000 journal and newspaper titles, 57 million patents, 3 million sound recordings, and so much more. Start exploring here.”

Eli suomeksi jotenkin, että: ”Säilytämme yli 13 miljoonaa kirjaa, 920,000 aikakausi ja sanomalehtinimikettä, 57 miljoonaa patenttia, 3 miljoonaa äänitallennetta ja paljon muuta. Aloita tutkiminen täältä”.

Graham Greene-CD on tarjolla myös heidän on-line kaupassaan, jos Arvoisa Lukija ei heti tiistaina ehdi tai viitsi lähteä Lontooseen saakka ostoksille.

Tämänaamuinen The Independent-sanomalehti kirjoittaa Greenestä ja CD:stä otsikolla “Insights into the manic life and works of an author of true genius” (jostakin syystä on-line artikkeli on otsikoitu: 'Unheard' recordings shed light on Greene's life and work) mm. tähän tapaan:

”…When Mr. Lewis (haastattelija Nigel Lewis) quizzed about his working day, inquiring whether the novelist was a ‘nine-to-five man’, Greene quipped that he was ‘more like a nine-to-quater-past-ten man’. After a couple of hours of uninterrupted writing, he was prone to eye strain, he explained…”

Eli suomeksi jotenkin, että: ”…Kun Mr. Lewis kysyi hänen työpäivästään, että oliko kirjailija ’yhdeksästä-viiteenä –mies, Greene vastasi sarkastisesti olevansa paremminkin ’yhdeksästä-vartin-yli-kymmeneen’-mies. Parin tunnin keskeytymättömän kirjoittamisen jälkeen hänen silmänsä tuppasivat väsymään, kirjailija selitti…”

Joka tapauksessa tämä CD täytyy tilata brittien pääkirjastosta, onhan Graham Greene tämänkin kirjoittajan mielikirjailija, monien muiden mielikirjailijoiden lisäksi tietysti. Olenkin parhaillaan lukemassa uteliaisuudesta Mika Waltarin Komisario Palmun erehdystä. Lukemista toisaalta auttaa ja toisaalta häiritsee se, että elokuvaversio on niin selvästi mielessä. Jokaisella henkilöllä on lukijanmielessä elokuvan antama olomuoto, joka tavallaan pienentää tilaa, jossa lukijan mieli pääsee vapaasti liikkumaan. Toisaalta itseni kaltaiselle laiskahkolle lukijalle, jonka silmät tuppaavat väsymään Greenen tapaan, tuttuudesta on kieltämättä apuakin.

British Libraryn The Spoken Word-CD-sarjassa on aikaisemmin julkaistu muidenkin kirjailijoiden haastatteluja. CD:illä on saatavilla ääninäytteitä mm. Samuel Beckett’iltä, W.H. Auden’ilta, H.G. Wells’iltä ja Bernard Shaw’lta.

Hyviä lahjavihjeitä kirjallisille ystäville ja miksei sukulaisillekin.

10 kommenttia:

Timbuktun Dee & koirut kirjoitti...

Tiedoksi että tiistaina 2.10 klo 18 - 22 on eduskuntatalon portailla hiljainen kynttilämielenosoitus Burman nykytilanteen johdosta.

Olette kaikki tervetulleita.

Burma Foorumi

Vapaan Burman puolesta
http://www.ibiblio.org/freeburma/geninfo.html

Timbuktun poppoo

Timbuktun poppoo kirjoitti...

Maailma.netissä ilmoitus:

Lauantaina 30.9. klo 15.00 Senaatintorilla Burman tilanteen johdosta rauhanomainen mielenosoitus.

http://fi.oneworld.net/article/view/153547/

Timbuktun poppoo kirjoitti...

Anteeksi, anteeksi Hanhensulka, että täällä tällai mainostetaan, mutta Burma on timbuktulaisten sydämissä. Teillähän tällä ramppaa väkeä kuin pipoa ja meille autiomaan laidalle vain harve eksyy, joten sallinetko?

Sari kirjoitti...

Punaista on yllä.

ill. kirjoitti...

heh, ihan sattumalta onkin tänään punainen paita päällä..

Ripsa kirjoitti...

Mukavaa että olet takaisin linjoilla, Hanhensulka, kirjoittamassa!

Märthe Louise on norjalainen prinsessa, se, joka on perustanut enkelikoulun vai oliko se -toimisto. En nyt muista voiko sieltä tilata enkeleitä vai oleilevatko ne siellä omia aikojaan.

Kivaa, että Timbuktun poppoo on selvillä Helsingin tapahtumista. Oletan että jotain tapahtuu Brysselissäkin!

Radiosta kuulin hännänpään selostuksesta siitä, pitäisikö maata kutsua Burmaksi vai Myanmariksi. Sen verran käsitin että juntta on maan nimen vaihtanut, joten näyttää olevan että Burman pakolaiset edelleen käyttävät nimitystä Burma.

On aika harvinaista että näin paljon ilmenee aktiivisuutta ja näin yhtäkkiä. Viimeksi niin kävi sen jälkeen kun Anna Politkovskaja oli murhattu.

On ihmisillä sentään edelleen myötätuntoa.

Joku asiaa tunteva voisi sanoa miksi Thaimaan ja Vietnamin buddhalaisilla on oranssiset kaavut mutta burmalaisilla punaiset.

Värisymboliikkahan on Aasian kulttuureissa erilainen kuin täällä. Sen verran muistan, että valkoinen on kuoleman väri.

Mutta tuntuu siltä että punainen paitani hehkuu täällä, vaikka olen aivan yksinäni.

Hanhensulka kirjoitti...

Antaa tulla vain mainosta timbuktulaiset, kyllähän tänne mahtuu!

Pahus kun olen hävittänyt sen punaisen paidan, jossa komeili silloin joskus 70-luvun alussa kai jopa Chen naama. Taisi kulua kokonaan puhki!

Joo, se juntta vaihtoi Burman englanninkielisen nimen Myanmariksi. Kiinankielen sukuisella burmankielellä (myanmar tai bamar, yli 30 miljoonaa puhujaa Burmassa, jonka asukasluku on kai siinä 55-60 miljoonaa) maata on kyllä kutsuttu Myanmaksi (tai kansankielessä Bamariksi).

Englantilaiset koloanistit eivät tietysti ymmärtäneet paikallisia kieliä ja väänsivät maalle nimeksi Burma. En tiedä miksi sitä suomeksi pitäisi kutsua virallisesti. YK:ssa sen nimi näyttäisi olevan Myanmar. U Thant oli burmalainen, joten kai hän aikanaan maansa nimen oikein YK:lle saneli.

Eli Myanmarin nimellä on vähän samanlainen historia kuin meidän Suomellamme, joka kolonialistien toimesta väännettiin Finlandiksi. Emmekä ole tässä suhteessa suinkaan ainuja koko maailmassa.

Timbuktun Dee kirjoitti...

Ehkä se meni jotenkin näin:

Kirjallisista lähteistä tiedetään mon-kansan asuttaneen nykyisen Ala-Burman alueita jo ainakin 200-luvulla e.a.a. Monit ovat Kamputsean khmerien kielisukulaisia ja heillä oli oma kirjoitettu kielensä, jonka aakkosiston burmalaiset lainasivat 1000-luvulla j.a.a. burmankieleen. Khmerit puolestaan olivat omaksuneet kirjoitusmerkkinsä Intian buddhalaisuuden pali-kielestä.
Tiibettiläis-burmalaisen pyu-kansan tiedetään puolestaan asuneen jo ajanlaskumme alussa Irawad-jokilaaksossa, Ylä-Burmassa, Mon-valtakunnasta pohjoiseen.
Pääkaupungin, Srikshetran perustaminen ajoittuu eräiden lähteiden mukaan 400-luvulle e.a.a.
Pyu-valtakunnassa tiedetään vaikuttaneen kaksi buddhalaisuuden muotoa: theravada- ja mulasarvastivada-buddhalaisuuden (nykyisin Tiibetissä). Pyu-valtakuntaa voidaan pitää esiburmalaisena "valtiona"
Kiinan-Tiibetin-rajalta liikkeelle 1ähtenyt mramma-kansa (burmalaiset) valtasi 800-luvulla elintilaa itselleen nanchao-dynastioiden mailta Keski-Burman kuivilta tasankoalueilta.
Burman kulttuurin kukoistus ajoittuu Paganin-kaudelle, 1000-1200-luvuille. Pagan lienee perustettu, kun sen kaupunginmuurit rakennettiin 850-luvulla Irawad-joen länsirannalle.
Kuningas Anawratha (1044-77) loi ensimmäisen varsinaisen burmalaisen impeuriumin kukistettuaan mon-kaupunki Thatonin vuonna 1057.

Muistaisin, että 'Burmalla' on oma etymologiansa, "the first inhabitants of the world", tulee Burman kuninkaiden alamaisistaan käyttämästä sanasta Brahma, josta aikojen kuluessa on ollut myös muotoja kuten Mramma, Bamma, Mien, Myanma

Ripsa kirjoitti...

Olipas perusteellinen esitys, poppoo! Taidan kopioida tuon oman tietokoneen sisuksiin että muistan, kun rupean miettimään buddhalaisuutta.

Sanotaanko teidän lähteessänne, timbuktulaiset, miksi vaikuttaa siltä että vain burmalaiset munkit/nunnat käyttävät punaista, muut oranssia?

Dee & koirut kirjoitti...

Pitää tutkia tuota väriasiaa