11.9.2007

Filoblogon, blogos ja pässinpäisen amatöörin mietteet


Motto: "…Quo fit ut lateat in obscuris condita virtus clara, ut verbis alludamus Boetii, et ardentes lucernae non ponantur sub modio, sed prae defectu olei penitus exstinguantur…"

Eli lastunikkarin suomentamana jotenkin, että:

”…Täten tapahtuu, että säkenöivä hyve lymyää pimeydessä, käyttääkseni Boethiuksen sanoja, ja palavia lamppuja ei pannakaan vakan alle, vaan öljyn puutteesta ne tyyten sammuvat …”

(lainaus on Prologista kirjassa Philobiblon, Richard de Bury, 1345, eräs latinankielinen versio löytyy täältä ja vuoden 1888 englanninnos löytyy mm. Gutenbergilta). (Matti Lundbergin esittely Kaisa Luntisen suomentamasta Filobiblonista on luettavissa Kiiltomadolta)

Kreikan sana ”byblos” (ja siitä johdettu ”biblion”, jonka monikko on Suomen rahvaankielestäkin tuttu ”biblia”) kai tarkoittaa muinaisesta Foinikiasta antiikkiseen Kreikkaan tuotua egyptiläistä papyrusta tai kirjaa yleensä, eikä vain Pyhistä Pyhintä Kirjaa.

Siitä voi johdatella blogille oman ”hienon” nimityksen ja kutsua sitä vaikka sanalla ”blogos” tai "blogion", molempiin on jopa kätkettynä sisäinen sanoma, voihan "logos" tarkoittaa puhetta, sanaa, ajatusta tai järkeä tai jopa kaikkia niitä.

Näin saamme pohjan otsikon sanalle ”filoblogon”, suomeksi vaikkapa "blogifilia" joka virtuaaliälyllä voisi tarkoittaa vaikkapa ”blogien rakastamista”, eli suunnatonta intoa, jolla kirjoitetaan ja luetaan blogilastuja, intensiteetiltään vähintään samanlaista kuin se into, jolla Philobiblonin kirjoittaja, Durhamin piispa, Dominus Ricardus de Bury, rakasti kirjojaan ja muidenkin kirjoja, sen mukaan kuin niitä ahneisiin lukijansormiinsa sai huonommiltaan kähmittyä.

Usein kuulee sanottavan, että joukko apinoita kirjoittaisi koko Shakespearen tuotannon, jos niille annettaisiin kirjoituskone ja tarpeeksi aikaa. Itse en oikein tähän väitteeseen usko. Paremminkin joukko apinoita kirjoituskoneen äärellä tuottaisi pitkän rivin a- ja l-kirjaimia, joukossa ehkä joku satunnainen 0 ja jopa aaltoviiva, "tilde" englanniksi, suomalaista nimeä en juuri nyt muista, ja merkittävällä todennäköisyydellä suuren kasan paskaa ja virtsaa näppäimistölle, ehkä, meidän kehittyneempien kädellisten tapaan, paperillekin.

Tästä päästääkin sopivasti takaisin Blogostaniin, jota voisi aivan yhtä hyvin kutsua nimellä Blogonia tai Blogosia.

Edellisen lastun kommenteissa keskusteltiin nimimerkeistä, ja nimimerkki Sari, joka omassa blogissaan tunnustautuu tietyn nimiseksi blogihenkilöksi, tunnusti kirjoittavansa nimimerkillä vain tavan vuoksi, ilman varsinaista syytä. Voi olla, että monet muutkin nimimerkkikirjoittajat tekevät näin.

Saria nimimerkkikirjoittelu ei kaivele mm. siksi, että hän ei muutenkaan muista ihmisten nimiä. Sen sijaan kasvot painuvat hänenkin mieleensä hyvin. Sari ihmetteli myös sitä, mitä blogien nimimerkkikirjoittajista lopulta jää mieleen, koska näillä ei ole kasvoja (ellei blogia voi ajatella lastunikkarin kasvoina tai jopa ihona). Keskustelu pani ajatuskoneiston ihmettelemään blogoksen ja sen luojan luonnetta.

Mielenkiintoista on ajatella, mitä näistä virtuaalituttavista muistaa nimen lisäksi. Saaran bologilla paljastettiin tässä hiljan virtuaaliystävä Prosperon jalon sinertävät piirteet ihailemassa vanhan linja-autoaseman runotapahtumaa, luonnollisesti vähän kauempaa, läheisellä terassilla istuen, ja niinpä mieleen tuli ajatella sitä, kuinka erilainen, ja toisaalta selittämättömän samanlainen, kuva ihmisestä on pelkän kirjoitetun sanan perusteella.

Prosperon osalta esim. pukeutumisen tyylikkyys oli odotetunlainen, mutta hänen takaraivostaan esiinpistävä heinätukko oli jossakin määrin yllättävä näky. Aikaisemmin olen kirjoittanutkin siitä, kuinka erilainen Sun äitis on virtuaalikuvaansa verrattuna. Hänen osaltaan ero oli jopa suurempi kuin Prosperon, tosin onhan hän virtuaalituttavana Prosperoa uudempi ja lisäksi nainen.

Nimimerkki on suoja kirjoittajan omalle sielulle. Vähän samaan tapaan ehkä kuin muutamme äänemme sävyä tilanteen mukaan tai käytämme vaatteita, meikkejä tai muita koristeita naamioina ja mainoksinakin.

Minulle, niin kuin Sarille, omalla nimellä kirjoittavat tuntemattomat ovat samalla tavalla nimimerkkikirjoittajia kuin varsinaiset nimimerkkikirjoittajatkin. Tosin en seuraa, muuten kuin satunnaisesta mielihalusta, oikein räävittömiä blogeja, jotka ehkä paljastaisivat nimimerkinkäyttäjien ja omannimisten kirjoittajien todelliset erot ja luonteet selvemmin. Ehkä omalla nimellä, tai rakkaaksi käyneellä nimimerkillä, ei räävittömyyksiä tule kirjoitettua yhtä herkästi (en tarkoita tässä ns. ”mauttomuuksia”, joissa ei ole mitään moitittavaa, vaan ehkä, subjektiivisesti ajatellen, "yli-törkyistä" ja lajissaan erityisen "tyhmää" kirjoittelua, jonkalaista eivät esimerkiksi Timbuktun porukat edusta).

Väitän myös, että Sun äitis ja toinen aktiivikommentoija, nykyinen blogos-ajattelija etappisika, kävivät läpi jotenkin lievän kafkamaisen muodonmuutoksen ja menettivät kommenttiensa kärjekkyyttä samalla, kun aloittivat omien lastujensa nikkaroinnin. Mutta voin olla tässä täysin väärässäkin, enkä mitenkän tarkoita, että he olisivat olleet "yli-törkyisiä" tai "tyhmiä", päinvastoin, he olivat vain mukavasti keskustelevia kommentoijia, joilla saattoi jopa olla mielipiteitä, joita kannatti puolustaa, tai vastustaa, voimakkaasti.

Mutta takaisin blogoksen luonteeseen. Stephen King kirjoitti muutama vuosi sitten, omaa kirjallista "mainettaan" paremman kirjoittajan oppaan, jossa sanoo mm:

"…Fiction writers, present company included, don't understand very much about what they do – not why it works when it's good, not why it doesn't when it's bad…"

Suomeksi ehkä jotenkin, että:

"...Fiktion kirjoittajat, tämä kirjoittaja mukaan lukien (King siis, eikä suinkaan Hanhensulka), eivät ymmärrä kovin paljoa siitä mitä tekevät – eivät sitä, miksi teksti toimii kun se on hyvää, tai miksi se ei toimi, kun se on huonoa..."

Lausunto on ensinnäkin oivallinen kainalosauva ja jopa apologia lastunikkareiden tuotoksille. Toiseksi se selittäisi, miksi niin monia huonoja tekstejä lähetetään toivorikkaina kustantajille (päätellen julkaistujen tekstien kokonaiskuvasta, joka on vain käsikirjoitusjäävuoren huippu), ja monia taas (kaikki omat tekstit tietysti kuuluvat tähän kategoriaan:) jätetään aivan turhaan laatikon pohjalle kirjallisten kuluttajien suunnattomaksi vahingoksi.

Omasta mielestäni jokaisen tekstin pitäisi olla niin säkenöivä kuin tarkoituksensa, valitun tyylin, käytettävissä olevan ajan ja kirjoittajan taitojen rajoissa on mahdollista.

Blogilastun kirjoittamiselle siis pätenevät samat odotusarvot kuin muullekin kirjoittamiselle.

Toivorikkaan kirjoittajan tulisi valuttaa sydänvertaan blogokseensa ja toivoa, että se sanoo jollakin merkityksellisellä tasolla jotakin hyvin tärkeää "ihmisyyden tilasta" (englanninkielisillä on tässäkin hyvä ilmaisu, ”human condition”, jota on vaikeahko kääntää näppärästi suomenkielelle).

Kritiikittä jäänyt lastunikkari tuntee ehkä samanlaisia tunteita kuin Hesarin ylenkatsoma oikea kirjailija, vaikka kirjoittajien egoa samalla hiveleekin muutaman kymmenen, sadan tai, paremmassa tapauksessa, muutaman tuhannen lukijan levikki. Julkinen kritiikki lienee kuitenkin kirjoittajan mittapuu siitä, miten hänen tekstinsä todella on vastaanotettu ”kirjallisissa piireissä”.

Kirjoittajalla narsismi, elitismi ja kuolemattomuuden toive ovat matkustajina samassa aivoaluksessa, niin kuin varmaan lähes kaikilla muillakin ihmisillä, vaikka ehkä verhotummin. Tosin kovin suurella varmuudella en näin pysty sanomaan kummankaan ryhmän osalta.

Erona tällaisen virtuaalisen lastun ja julkaistavien ”oikeiden” tekstien välillä on luonnollisen julkaisukynnyksen korkeus. Se on virtuaalikirjoittamisessa riippuvainen kirjoittajan oman narsismikuplan suuruudesta, muita filttereitähän meillä ei täällä ole.

On syntymässä uusi myytti.

Arvoisa Lukija tietysti muistaa Jean-Jacques Rousseaun nimeen kiinnittyneen termin "Bon Sauvage", englannistettuna "Noble Savage" ja saksaksi "Edler Wilder", Hyvä tai Jalo Villi-ihminen, luonnollinen herrasmies (naisethan eivät vielä silloin osanneet ajatella), joka liittyi erityisesesti sen aikaisiin primitivistisiin ja sentimentalistisiin ajatuksiin. Bon Sauvage oli periaatteessa myönteinen myytti, vaikka nykyajasta katsottuna ehkä jossakin määrin ja tarkoittamattoman rasistinen.

Hiljalleen "demokraattisissa" internetkommuuneissa nyt muhisten kasvava uusi myytti koskee villi-ihmistä, jota kutsutaan nimellä "Noble Amateur", Jalo Amatööri. Tämä jalous varmistaisi, että internetkommuunit, ja niiden kautta koko ihmisyhteisö, eivät ole pelkästään demokraattisia, vaan myös ylivertaisen luonnollisella tavalla luovia.

Tunnustan tähän väliin, että olen aina katsonut demokratiaa melko kyynisin silmin. Mielestäni siinä ilmenee darwinismi raaimmillaan. Demokratiassa selviää parhaiten se, joka huutaa äänekkäimmin. Se ei siis ole enemmistöjen vaan äänekkäimpien diktatuuria. Katso Blogos-maailman tilastoja Arvoisa Lukija, I rest my case!

Tunnustan myös lukeneeni useita arvosteluja kirjasta nimeltä The Cult of the Amateur lukematta itse kirjaa (enkä todennäköisesti sitä edes tule lukemaan). Sen on julkaissut englantilainen epäonnistunut internet-liikemies Andrew Keen. Hän ylläpitää kotisivua nimeltä Cult of the Amateur. Ja on siis julkaissut amatöörikulttia päin motoa vetelevän kirjan. Kirjan sisältämä sanoma saattaa kiteytyä sen alaotsikkoon: ”How today’s internet is killing our culture and assaulting our economy” (kuinka nykyinen internet tappaa kulttuurimme ja pahoinpitelee liiketalouttamme), joten kovin pienistä synneistä ei Jaloa Amatööriä kirjassa syytellä.

Palataan hetkeksi oikean kirjallisuuden pariin ja muistellaan nelisen vuosikymmentä sokeana tarinoitaan suoltaneen argentiinalaisen älyllisen anarkistin ja fantastis-realistisen tarinaniskijän (vaikka realismi ja fiktio ovatkin toistensa poissulkevia asioita, niin olkoon noin kuin kirjoitin), Jorge Luis Borgesin, tekstejä. Hän on kirjoittanut esseen tai olisko se novelli, jonka nimi on englanniksi The Total Library (täydellinen kirjasto? en ole löytänyt suomennoksesta mainintaa), jossa manataan kirjallisuudelle kaoottista tulevaisuutta lukemattomine tarjolla olevine kirjoineen, joita kukaan ei lue. Paitsi ehkä kirjastonhoitajat, jotka toimivatkin erityisen kadehdittavassa ammatissa. Hermann Hessen Lasihelmipeli kamppailee kenties saman kulttuuri-ilmiön toisen kääntöpuolen kanssa.

Andrew Keen ennustaa samanlaista tulevaisuutta informaation osalta. Ja syyllisiä ovat ”pätemättömät tavikset, joiden mielipiteitä pidetään yhtä tärkeinä kuin asiantuntijoiden”. Keen ei lue blogeja, mutta ilmoittaa, että jos sellaiset kirjoittajat kuin Martin Ames tai Robert Fisk kirjoittaisivat blogeja, hänkin suostuisi niitä lukemaan. Nämä oikeat kirjailijat eivät tietenkään olisi blogiamatöörejä vaan asiantuntijoita. Meidän omassa pienessä fennougrilaisessa Blogosia-maailmassamme on myös monia oikeita kirjailijoita, joiden blogos-anteja on, monessa mielessä, ilo blogos-amatöörinkin lueskella. Jalo Amatöörikään ei ole elitismistä täysin vapaa.

Borges on kirjoittanut toisenkin esseen tai novellin, englanniksi otsikoitu "The Book of Sand", joka on (ilmeisesti) suomennettu (Pentti Saaritsa) nimellä Hiekkakirja samannimisessä novellikokoelmassa (WSOY, 2003). Tarinassa esitellään kirja, joka on jokaisella lukukerralla erilainen. Kirja kertoisi siis tarpeeksi moneen kertaan luettuna kaikki maailman tarinat, eli olisi tuon edellä mainitun novellin viittaama "täydellinen kirjasto" yksissä kansissa, tai vaihtoehtoisesti aiemmin mainittu ja automatisoitu joukko apinoita kirjoituskoneineen. Novellin kirjalla ja wikipedialla on itsenikaltaiselle, ikääntyneelle blogifilille ja internet-nörtille häiritsevässä määrin yhteneväisyyttä, mutta jääköön tällä erää tähän.

Borgesin fyysisestä sokeudesta tulee mieleen, että katselin pari päivää sitten Woody Allenin elokuvan Hollywood Ending, päähenkilö on newyorkilainen ohjaaja, joka kärsii psykosomaattisesta sokeudesta juuri, kun hänen pitäisi ohjata oman uransa kannalta välttämättä onnistuva elokuva. Hän saa filminsä purkkiin ja amerikkalainen kritiikki teilaa sen täysin liian kaoottisena ja erilaisena. Sen sijaan ranskalaiset pitävät kaoottisuudesta ja erilaisuudesta ja tarjoavat elokuvan lopussa ohjaajalle tilaisuuden uuteen ohjaustyöhön Pariisissa, johon tämä on aina halunnut päästäkin. Happy ending, viulut, himmennys, loppu.

Elokuva oli tietysti allegoria jostakin, niin kuin kai kaikki Allenin kuvat ovat. Koska en oikein ymmärrä näitä taiteellisia allegorioita, olen hyvin varovainen elokuvan arvioinnissa. Sen verran kuitenkin voisi sanoa, että allegoria ei koskenut pelkästään elokuvan tekoa, vaan tarinankertomista yleensä. Jokainen kirjailija on samalla tavalla psykosomaattisesti sokea. Myös Andrew Keen omassa blogimaailman runttauksessaan.

Sokeus tulee omista aspiraatioista, ennakkoluuloista, peloista ja sen sellaisesta moskasta, jota ei sokeutensa vuoksi itse näe. Keen on interneteliitin edustaja ja tyrmää tavisten oikeuden osuuteen eliitin kakusta. Blogit, blogos, uhkaavat eliitin omimaa mielipideuniversumia, jossa katonrajan saarnastuolista julistetaan kansalle, mitä näiden tulee tietää ja tuntea.

Ja siitä päästään sujuvasti takaisin piispa Ricardukseen ja tämän Philobibloniin. VI luvusta saamme lukea tällaista:

”... O piscatores inertes! solis retibus alienis utentes, qui … aliorurn labores intratis, aliorum studia recitatis, aliorum sapientiam superficialiter repetitam theatrali strepitu labiatis. Quemadmodum psittacus idiota auditas voces effigiat, sic tales recitatores fiunt omnium sed nullius auctores, asinam Balaam imitantes, quae licet esset intrinsecus insensata, lingua tamen diserta facta est, tam domini quam prophetae magistra...”

Eli suomeksi ehkä jotenkin, että:

”...Oi laiskat kalastajat! vain muiden tekemien verkkojen käyttäjät, jotka … elätte muiden työstä, lurittelette muiden oppeja, ymmärtämättä toistelette teatraalisin elein muiden viisautta. Niin kuin idiootti papukaija toistaa kuulemiaan sanoja, niin ovat sellaiset lurittelijat kaiken toistajia eivätkä minkään ymmärtäjiä, jäljitellen Bileamin aasia, joka, ollen itse pässinpää, tuli sujuvaksi puhujaksi ja omistajansa, profeetan, opettajaksi..."

Käännös korjattu Ripsan huomautuksen jälkeen. Huom: Sana "pääsinpää" on kääntäjän omaa tulkintaa eikä suoraa alkutekstistä.

Että sellaisia puhui jo 1300-luvun tietäjäpiispa tietämättään meistä filoblogoneista ja muistakin tavallisista ihmisistä, jopa oman aikansa alempiarvoisista kirkon palvelijoista, kerjäläismunkeista (religiosos mendicantes), rakastaessaan kirjoja.

Otetaan tähän loppuun vielä malliksi pätkä kirjan oikean suomentajan, Kaisa Luntisen, tekstiä tunnetun bibliofilin ja oppihistorian emeritusprofessorin, Anto Leikolan, Tieteessä tapahtuu -lehden (03/2006) artikkelista "Verraton kirjatoukka keskiajalta":

”Me joudumme tavan takaa kestämään täysin sivistymättömiä tulkitsijoita, kun sellaisetkin jotka eivät osaa kieliä ottavat kääntääkseen meidät kielestä toiseen, niin että sanojen oikean merkityksen kadotessa ajatus vääristyy törkeästi päinvastaiseksi kuin kirjoittaja on tarkoittanut!”

Huh, "se luoti tiesi paikkansa" ammuttuna yli kuuden vuosisadan! Ja öljylamppu himmenee vielä hituista enemmän.

40 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Hieno postaus! Sitä täytyy vielä kerrata ja miettiä.

Luulen että Filobiblonin viimeisessä käännöksessä on kuitenkin virhe. Arv. piispa puhuu Balaamin aasista, mutta luulen että suomeksi Raamatussa sanotaan että Bileamin aasi. En tiedä miksi kirjoitusmuoto on eri, muistaakseni Palestiinassa puhuttiin Jeesuksen aikaan ja sen jälkeenkin arameaa, mutta kuitenkin ensimmäiset julkaistut Raamatut taisivat olla kreikkaa, tosin ilmeisesti hepreasta käännettyjä.

Hirveä sekasotku, siis.

Bileamin aasi on se tapaus joka kuolee nälkään kun ei osaa päättää kumman puolen aitaa ruoho on vihreämpää.

Missä tapauksessa vertauskuva papukaijoineen ehkä ontuu. Ei kai piispa sentäs sekoittanut Raamatun aaseja? En löytänyt Raamatusta sitä kohtaa juuri tähän hätään. Uusin Raamatun-käännös, pikkuinen kirja, on sitä paitsi piiloutunut jonnekin kirjaröykkiöiden alle.

Ilmoittaudun täten vapaaehtoisesti Bileamin aasiksi. Nytkin tekisi mieli ulos tuuleen ja paisteeseen, toisaalta tekisi mieli kirjoittaa. Päätösten tekeminen on minulle aina hirveän vaikeata niin kuin kaikille aaseille.

Hanhensulka kirjoitti...

Joo, oikeassa olet, Ripsa, tuosta aasin isännästä, Bileam on niin kuin sanoit. Näin ollen ilmoittaudun tyhmyyteni kanssa Bileamiksi enkä viisaaksi aasiksi. Käännösinnossani en ollut tarkka Raamatun suhteen:).

Bileamin aasi on 4.Mooseksen kirjan, eli Numeri, luvusta 22.

Oleellinen osa aasin opettavaista viisautta ja Bileamin tyhmyyttä on seuraavissa jakeissa:

27. Kun aasintamma näki Herran enkelin, laskeutui se maahan Bileamin alla. Silloin Bileamin viha syttyi, ja hän löi aasintammaa sauvalla.
28. Niin Herra avasi aasintamman suun, ja se sanoi Bileamille: "Mitä minä olen sinulle tehnyt, koska lyöt minua jo kolmannen kerran?"
29. Bileam vastasi aasintammalle: "Sinä olet pitänyt minua pilkkanasi. Olisipa minulla miekka kädessäni, niin nyt minä sinut tappaisin."
30. Mutta aasintamma sanoi Bileamille: "Enkö minä ole sinun aasintammasi, jolla olet ratsastanut kaiken aikasi tähän päivään asti? Onko minun ollut tapana tehdä sinulle näin?" Hän vastasi: "Ei".
31. Niin Herra avasi Bileamin silmät, niin että hän näki Herran enkelin seisovan tiellä, paljastettu miekka kädessänsä. Silloin hän kumartui ja heittäytyi kasvoilleen.
32. Niin Herran enkeli sanoi hänelle: "Minkätähden olet lyönyt aasintammaasi jo kolme kertaa? Katso, minä olen tullut sinua estämään, sillä ajattelemattomasti sinä olet lähtenyt tälle matkalle vastoin minun tahtoani.
33. Mutta aasintamma näki minut ja on väistynyt minun edestäni jo kolme kertaa. Ja jos se ei olisi väistynyt minun edestäni, niin minä olisin surmannut sinut, mutta jättänyt sen elämään."
34. Niin Bileam vastasi Herran enkelille: "Minä olen tehnyt syntiä; sillä minä en tiennyt, että sinä olit asettunut minua vastaan tielle. Mutta jos tämä ei ole sinulle mieleen, niin minä nyt palaan takaisin."

Joten kyllä se Piispa oikeassa oli.

Hanhensulka kirjoitti...

Siiä käännöksessä oli toinenkin virhe, joten korjasin senkin.

Hanhensulka kirjoitti...

Ja voi olla muitakin käännösvirheitä, kun ymmärrän lukionaikaisen Exercitia Latinan huonosti ja mahdollisimman vähän lukeneena latinasta vähemmän kuin Bileami aasinsa käytöksestä:) Siihen ongelmaan eivät auttaisi edes verenhimoisten enkelien uhkaukset.

Ripsa kirjoitti...

Aika hemmetin hyvin suomennettu jollei sinulla ollut muuta apuvälinettä kuin vanha kunnon Exercitian sanasto.

Siihen minäkin yleensä turvaudun!

Timo kirjoitti...

Se, joka nääntyy kahden heinäkasan väliin, on toinen kuuluisa aasi, Buridanin aasi. Näistä aineksista voi rakentaa hyviä aasinsiltoja (pons asinorum on eri asia) moneen suuntaan: voi päätyä vaikka puhumaan Pontifex maximuksen parrasta, joka ei ole suinkaan täysin mielenkiinnoton aihe, vaikka barba ei papalla olekaan ollut muodissa aikoihin...

Timbuktun Dee & koirut kirjoitti...

Noh, olihan taas henkeäsalpaavaa. Yksi aasi kehiin lisää:

Juan Ramón Jiménez, Harmo ja minä. Andalusialainen elegia. Kuvitus Baltasar Lobo. WSOY, 1979. Platero y yo, 1914, suom. Tyyni Tulio

"SYKSY
Katsohan, Harmo, aurinkoa alkaa jo laiskottaa, kun sen on noustava lakanainsa välistä, ja maanviljelijät ovat aamuvirkumpia kuin se. Tosin auringolla ei ole vaatteita ja on kylmä.
Kuinka pohjoinen puhaltaa! Katsohan, maassa on katkenneita oksia, ja tuuli on niin terävä, niin suoraviivainen, että ne kaikki ovat samansuuntaiset, kääntyneinä kohti etelää.
Aura rientää kuin raskas sota-ase rauhan iloiseen työhön, Harmo, ja keltaiset puut loistavat eloisina kahden puolen leveää, kosteaa polkua, varmoina uudesta viheriöinnistään, valaisten nopeata kulkuamme kuin ystävälliset, kullan kirkkaat roviot."

Terv. Timbuktun sanavarkaat

Timbuktun Dee & koirut kirjoitti...

Lisää aaseja kehiin! Huh-huh meinattiin aivan unohtaa eräs perusaasi.

A.A. Milne, Nalle Puh, kuvitus E.H. Shepard. WSOY, 1989. Winnie The Pooh, 1926, suom. Anna Talaskivi, runot Yrjö Jylhä

"Neljäs luku
JOSSA I-HAA MENETTÄÄ HÄNNÄN JA PUH LÖYTÄÄ SEN.

I-haa, vanha harmaa aasi, seisoi ypö yksin ohdakkeiden keskellä metsässä etujalat ja pää kallellaan ja mietti asioita.
Joskus hän ajatteli surumielisesti "Miksi" ja joskus hän ajatteli "Siksi", ja joskus hän ajatteli "Kuinka?" – ja joskus hän ei oikein tietänyt, mitä ajatteli.
Ja kun Nalle Puh sitten tulla tassutteli hänen luokseen, tuli I-haa hyvin iloiseksi saadessaan vähäksi aikaa jättää ajattelemisen sanoakseen "Hyvää päivää" tavalliseen synkkään tapaansa
– Kuinka hurisee? sanoi Nalle Puh.
I-haa ravisteli surumielisesti päätään.
– Ei hurise juuri mitenkään, sanoi hän. Ei ole hurissut juuri mitenkään pitkään aikaan.
– No, hyvä ystävä, sanoi Puh, sepä oli ikävää kuulla. On parasta, että tarkastelen sinua hiukan.
Ja I-haa seisoi siinä tuijottaen surullisesti maahan, sillä aikaa kun Puh teki kierroksen hänen ympärillään.
– Kuulepas, miten on häntäsi laita?
– Niin, miten on sen laita? sanoi I-haa.
– Sitä ei ole.
– Oletko varma siitä?
– Kyllä, joko häntä on tai sitten sitä ei ole. Siitä ei voi erehtyä. Ja sinun häntääsi ei ole.
– Mitä sitten on?
– Ei mitään."

Loput selviää lukemalla tämän maailman kirjallisuuden
rakastetuimman karhun ja kumppaneiden koko tarinan

Dee & koirut kirjoitti...

Ja vielä, mitä hevoseläimiin tulee... kun kirjoituspäälle nyt näin satuttiin, niin kuules Sulka me saatiin sun suosittelema Marcel Aymén Vihreä tamma. Etkä ikuna arvais mitä kaukaista kautta se saapui. Marin maan elävä sen meille toimitti, emme tiedä yhteyttä marilaisen ja Aymén kirjan välillä, mutta olisihan sekin kertomisen arvoinen tarina, kuinka kirja tai oikeastaan kaksi, joista toinen katosi matkalla ja toinen tänne kätösiimme ja tassuihimme lopulta päätyi. Mutta kuule se teksti vaikuttaa kyl hurjan maagisrealistiselta, ei oikein vedä. Kun ei lueta alkukielellä niin ei tiedetä mitä kääntäjä on tekstille tehnyt? Ehkä meidän on armollisempaa koittaa katsoa kirjan pohjalta tehty leffa, kun eteen sattuu. Noh, ei siis aina natsaa kuiteskii yritettiin.
P.S. Ihan selvästi kartellaan yhteen isoon työhön tarttumista

Sari kirjoitti...

Ääk, moisten kommenttien perään ei uskalla muuta kuin vetäistä mukaan vielä yhden aasin, Apuleion kultaisen aasin, joka metamorfoosin nimellä myös tunnetaan. Eikös se käy tähän kuin nappi silmään "ainoana latinankielisenä romaanina".
En kuitenkaan aio siteerata sitä, kun en mitään latinaksi älyä.
(olen latinistina venividi-tasoa romaanisen kielen opiskelusta huolimatta tai ehkä just sen vuoksi; pakkolatinaa...)
(olen myös vähättelyssä taitava; kuinka vaikeaa on vähätellä taitojaan antaen kuitenkin sen vaikutelman että oikeastaan osaakin jotain? Mutta oikeasti, en osaa latinaa)


Nautinnollisimpia blogikokemuksia ovat mielestäni "vahingossa" syntyneet kaunokirjalliset tuotokset; kun joku kirjoittaa omalla äänellään, konstailematta.
Luulen että kommentoidessaan sitä on vielä välittömämpi kuin polkatessa, se selittäisi "muodonmuutokset", joihin viittasit.

(p.s. olen varmaan ainoa pöljä, jonka "nimimerkki" on oikeasti oma nimi. Olihan minulla nimimerkki, mutta se ei istunutkaan suomenkielisseen mualimmaan-englanninkielisenä nikkinä se meni. En voi mitään sille, että vierastan vieraita kieliä suomen seassa.)

Ripsa kirjoitti...

Joo ja pahus vie. Ihan vähän aika sitten istuin kahden työn välissä ja sanoin ihan just niin kuin Timo käskee sanoa, että olen Buridanin aasi.

Nyt pitää ruveta himmaamaan ettei aasistu lopullisesti. Sori Hanhensulka. Riiputan täällä päätäni surullisesti ja kiljun aina välillä.

A-K.H kirjoitti...

Alussa oli blogi.
Blogi oli Googlen luona.
Google oli Jumala.

Väitän, että Etappisika porsastelee erittäinkin sivupersoonallisuuksina.

Timo kirjoitti...

Sari, olen pitkään miettinyt, että maamme kulttuurielo tarvitsee kruunuksensa kipeästi Tahattoman kirjallisuuden päivät, mutta missä ja milloin järjestäisimme nämä?

Sari kirjoitti...

Timo:
Jaa, ehkä ne sopisivat vaikkapa hyttysentappo-maailmanmestaruuskisojen sivutapahtumaksi. Ja lisäksi voisi kannustaa tahattomia kirjailijoita tahattomalla Finlandialla!

Ripsa kirjoitti...

Hyvä ajatus Timo ja Sari! Ja tässä vielä sitten seurattaisiin tuota Hanhensulan alkuperäistä ajatusta amatöörimäisyydestä, eli pitäisi kanssa olla ihmisiä jotka RAKASTAA kirjoittamista.

Tahattomuus on vain kamalan vaikeaa. Ajatelkaa nyt, jos sitä ajattelee tahattomuutta ja rupeaa kirjoittamaan, niin eihän se enää mitenkään voi olla tahatonta.

Anonyymi kirjoitti...

Kauhheeta, oomma lukennu yhessä lokissa Sonkajärven savvoo ja nyt se alkaa tarttuu (tai sitten tää on Raunin vaikutusta), vaikkei myö kait sitä yhtään oikeesti osata, savvoo. Eik ikinä Savossa asuttu, on kyl käyty.
Ettekö työ tiiä, että Hyvinkäällä on sellaiset amatöörikirjoittajien kekkerit kesäisin, ette näköjään, mutta lieneekö siellä näin laatukasta porukaa? Myö ei tiietä, kun ei oo koskaan käyty. Ne kekkerit kyl jotenkii vaikutta ihan tahattoman kirjallisuuven kokkoontumisilta, että sillai? On kyl aateltu myökii liittyvä johonnii kirjallisuuspiirii, että tulloo säännöllisemmäs tää touhu. Ja mitä puolestaa tulloo metamorphoosiin niin Sulka on ihannii oikeessa.
Hyvä on , hyvä on ei ennää ikuna yritetäkkää savvoo...
Anteeksi nyt, mutta joskus on ihannii pakko olla anonyymi

Hanhensulka kirjoitti...

Kylläpä aasit ovat täällä juhlineet, kun hetkeksi käännän selkäni. Joitakin on tullut lukiessa tavattuakin. Aaseja löytyy lisää.

Mm. Sancho Panchan aasi nimeltä Rucio, joka jää Dulcinean tai taisi olla Rocinanten, muisti pätkii tässäkin kohdassa, varjoon niin kuin Sanchokin Don Quijoten, vaikka onkin paljon tätä viisaampi. Muistetaan myös kuinka joku henkilö, mikä se nyt olikaan, John Steinbeckin kirjassa "Taivaan laitumet", kehuu R.L. Stevensonin tarinaa "Travels with a Donkey in the Cevennes" parhaaksi englanninkieliseksi kertomukseksi. Steinbeck taisi kirjoittaa Stevensonin innoittamana oman matkakertomuksensa "Matka Charleyn kanssa", joka sentään onneksi on saatavilla suomeksikin. Kirjan "Charlie" ei kuitenkaan ole aasi vaan puudeli.

Valitettavasti Stevensonin kirjaa ei ole käännetty suomeksi, vaikka sillä on jonkinlainen kultti-status ulkomailla. Sille on omistettu monta vaeltelijasaittia. Englanniksi sen voi lukea internetiltä sieltä ja täältä: (http://en.wikisource.org/wiki/The_Annotated_%27Travels_with_a_Donkey_in_the_C%C3%A9vennes%27).

P.S. anteeksi timbuktulaiset mainostaminen, joka johti pettymykseen (pelkäsin tosin näin käyvän), en ole "Vihreää tammaa" lukenut pitkään aikaan ja aika on saattanut kullata muistot. Silloin nuorempana siitä nautti kovasti. Se, että on jäänyt niin hyvin mieleen, osoittaa vaikutuksen suuruuden.

Voi olla, että niin vanhojen kirjojen maine lukijoiden keskuudessa osoittaa, mitä kannattaa lukea ja mitä ei. Onkohan kukaan muu lukenut sitä hiljan?

P.P.S. Onkin oikein murretaituri tuo "Anonyymi", kun sai samaa tarinaan niin monen murteen kaikuja, tahatonta kirjallisuutta sekin. Hyvinkäällä kuullaan sitten, mitä murretta oikeasti puhuu.

Ripsa kirjoitti...

Nonnih. Buridan onkin Jean Buridan, 14.vuosisadan filosofi. Wikipediasta löytyi, mutta suomenkielinen on vähän lyhkänen.

Englanninkielinen päätyy ihan alkuunsa mietteeseen Aristoteleen De Caelo-opuksesta Spinozaan ym. porukkaan. Kysymys on siis vanhasta kunnon ongelmasta joka liittyy tahdon vapauteen.

Tässä pieni pätkä englanninkielistä Buridanin aasin tapausta (en suomenna, kun eivät taida rahkeet riittää! Vestigia terrent!):
Buridan's ass is a figurative description of a man of indecision. It refers to a paradoxical situation wherein an ass, placed exactly in the middle between two stacks of hay of equal size and quality, will starve to death since it cannot make any rational decision to start eating one rather than the other. The paradox is named after the 14th century French philosopher Jean Buridan.

The paradox was, however, not originated by Buridan himself. It is first found in Aristotle's De Caelo, where Aristotle mentions an example of a man who remains unmoved because he is as hungry as he is thirsty and is positioned exactly between food and drink. Buridan nowhere discusses this specific problem but its relevance is that he did advocate a moral determinism whereby, save for ignorance or impediment, a human faced by alternative courses of action must always choose the greater good. Buridan allowed that the will could delay the choice to more fully assess the possible outcomes of the choice. Later writers satirised this view in terms of an ass who, confronted by two equally desirable and accessible bales of hay, must necessarily starve while pondering a decision.

Some proponents of hard determinism have granted the unpleasantness of the scenario, but have denied that it illustrates a true paradox, as such, since one does not contradict oneself in suggesting that a man might die between two equally plausible routes of action. For example, Baruch Spinoza in his "Ethics", suggests that a person who sees two options as truly equally compelling cannot be fully rational:
"[I]t may be objected, if man does not act from free will, what will happen if the incentives to action are equally balanced, as in the case of Buridan's ass? [In reply,] I am quite ready to admit, that a man placed in the equilibrium described (namely, as perceiving nothing but hunger and thirst, a certain food and a certain drink, each equally distant from him) would die of hunger and thirst. If I am asked, whether such an one should not rather be considered an ass than a man; I answer, that I do not know, neither do I know how a man should be considered, who hangs himself, or how we should consider children, fools, madmen, &c."

– Baruch Spinoza, "Ethics", Book 2, Scholium

Fredrika kirjoitti...

Entä jos ajateltaisiinkin vaihteeksi, että minä, ja muut kaltaiseni amatööriaasit, joiden kielilläpuhumistaitokin on kovin vajaa, eivät ollenkaan tahtoisikaan profeetaksi profeetan paikalle. Vaan että he oikeastaan ovat profeettojen kuuliaisimpia opetuslapsia, ja heidän sanojensa markkinoijia ja levittäjiä. Ja että ilman heitä, oikeilla profeetoilla saattaisi olla kovin niukanlainen kuulijakunta.

Mitä toistamiseen tulee, niin eiköhän vähän kaikki kirjoittaminen ole jossain määrin olevan toistoa ja jalostamista. Otetaan nyt vaihteeksi esimerkki tieteen puolelta, sillä olen ollut tekemäisilläni erittäin epätieteelliseen havainnointiin perustuvan huomion, että nykyään on jo hieman hankalaa löytää suomalaista (käännöstäkään) tietoteosta, jossa ei viitattaisi ennemmin tai myöhemmin joko Foucaultiin tai Derridaan, - joiden puolijumaluutta en tietenkään epäile, saati kritikoi, pois se minusta, hyi, - mutta näin ollen voitaisiin siis todeta, että toistaminen, viittaaminen ja uskollisten viitemerkintöjen teko, siis bileamilaisuuden täydellistäminen, on kaikkea muuta kuin epätoivottu ilmiö. Voisiko siis epätieteellinenkään kynäily välttyä papukaijanrääkäisyiltä, aineistopula kun tuskin kenellekään on ongelmana.

Väittäisin melkein, että nimenomaan toistaminen on tärkeää.

Ripsa kirjoitti...

Justiinsa jotenkin noin, Fredrika.

Olen ollut kuukausikaupalla tarttumaisillani Foucaultin Filosofian historiaan, vai oliko se Hulluuden historia, ja jostain syystä on aina jotakin muuta tullut väliin. Olen siis välttynyt joltain, jolta minun ei ilmeisesti yleisen mielipiteen mukaan pitäisi välttyä.

Henk.kohtaisesti pidän sellaisista tiedekirjoista, jossa asiat sanotaan konstailematta ja edeten pisteestä A pisteeseen B todettaisiin lopulta että elämä ja maailma ei ole ympyrä eikä edes pallo, vaan spiraali.

Kurkustani ovat menneet toistaiseksi alas suurin osa välttämätöntä kirjallisuustiedettä (odotushorisonttiteemat im Deutsch mukaanlukien) ja jostain syystä von Wrightit, mutta paljon päivällispöytäkinastelua näihin on kyllä liittynyt.

Täytyy miettiä seuraavaa liikettä.

Prospero kirjoitti...

Hyvä veli, piti oikein tarkistaa, takaraivostani kasvaa tosiaan heinää eli aaseista puhuminen osuu. Panen tähän aasikeskusteluun mukaan vanhan faabelin, jonka ehkä muistatkin:

"Siinä samassa paikassa seisoskellessa päivästä toiseen aika tuppasi käymään pitkäksi ja elämä perin yksitoikkoiseksi. Isäntä oli sitonut minut talon varjoisammalle puolelle. Välillä se kävi viskaamassa jotakin purtavaa eteen ja kaatoi vettä kaukaloon.


Paljoa ei tapahtunut. Seurasin suurella mielenkiinnolla kun talon ohi vievää tietä pitkin tallusteli harvakseltaan uupuneita aaseja. Ne olivat matkalla Jerusalemin suuntaan. Nopeasti ne hävisivät näköpiiristä kantamuksineen. Vain pöly jäi leijailemaan tien pinnalle. Mielelläni katselin myös lasten leikkejä pihalla. Välillä jouduin itsekin niiden kohteeksi. Se ei ollut mukavaa.


Kukaan ei ollut vielä ratsastanut minun selässäni. En vielä silloin aavistanut, miten pian sekin hetki tulisi koittamaan. Pari kertaa olin päässyt mukaan lähikyliin äitini kantamuksiin sidottuna.


Tietä pitkin lähestyi kaksi parrakasta miestä. He kävelivät suoraan meidän pihaamme ja ällistyksekseni alkoivat availla minun liekanaruni solmuja. Molemmilla oli hypnoottinen katse, joka pelotti minua. Vinkaisin ja isäntäni ryntäsi ulos talosta ja kysyi:


- Mihin te minun varsaani viette?


- Herra tarvitsee sitä, miehet vastasivat.


Sen jälkeen asiasta ei jaariteltu enempää. Lähdin miesten matkaan enkä sen koommin nähnyt rakkaita kotikontujani.


Miehet veivät minut lempeän ja kevyen näköisen miehen luo, joka ilmeisesti aikoi ratsastaa minun selässäni. Ihmisiä oli kokoontunut suurin joukoin tienpenkoille ja tielle seuraamaan minun ensimmäistä ratsastusnäytöstäni. Osa oli kavunnut puihin paremmin nähdäkseen. Siinä oli mielestäni jopa liioittelun makua, vähempikin olisi minulle riittänyt.


Ihmiset heittivät viltin minun selkääni ja auttoivat miehen ratsaille. Lähdin liikkeelle ja ihmiset levittivät vaatteita ja palmunoksia tielle kulkuani helpottamaan. Jolkuttelin eteenpäin pitkällä ja vetävällä askeleella, pää pystyssä ja rinta rottingilla. Kohta aloin puuskuttaa ja muistin äitini opetuksen, ettei koskaan kannata lähteä lujaa, kun ei etukäteen tiedä matkan pituutta. Se olikin hyvä neuvo. Hidastin ja jatkoin tasaisemmin.


Väkijoukko meni sekaisin klassisesta juoksutyylistäni ja alkoi laulaa minulle ylistyslaulua, joka sisälsi kyllä aika paljon asiavirheitä. Sitkeästi väkijoukko jaksoi seurata suoritustani Jerusalemiin asti. Kuten jo aikaisemmin totesin, vähempikin olisi riittänyt.


Kun saavuin Jerusalemiin, koko kaupunki alkoi kuohua ja kaikki kyselivät: "Kuka hän on? Kuka hän on?" Olin kyllä valmis kertomaan, kuka minä olen, mutta minut unohdettiin yksin erään kurjan majatalon pihaan. Ratsastaja nousi selästäni, taputti minua päälaelle ja meni temppeliin. Väkijoukko seurasi hänen perässään. Silloin näin sen miehen viimeisen kerran.


Tämä päivä oli merkillisin päivä minun pitkässä ja raskaassa elämässäni, josta ei totisesti ole murhetta puuttunut. Sen muisto säilyy mielessäni siihen asti kunnes loputkin päiväni ovat luetut."

Dee & koirut kirjoitti...

Onko tuossa yllä Prosperon omaa faabelia? Hieno kuvaus.
Nyt kun on alkanut huomioida tätä aasiasiaa, niin niitä rupeaa näkymään ja tupsahtalemaan kaikkialta. Mekin löydettäis vielä vaikka kuinka monta aasia, ihan Hanhensulan kommenttiloota tukkeutuis, joten jätetään nyt tähän tosi hienoon faabeliin, tämä aasihan on tietenkin kakkien aasien isä.

Hanhensulka kirjoitti...

Ah, kiitos kaikille aasijutuista, vanhan aasin mieltä tällaiset koskettavat oikein mukavasti.

Mukaan en ole taaskaan ehtinyt, nimittäin viimeiset neljä viikkoa olen ollut muuttohommissa, ensin toimistossa, jossa siivosin vuosien pölyt ja paperit vanhasta toimistosta ja muutin uuteen, jossa jouduin siivoamaan muiden sinne jättämät paperit, joita oli jopa omiani enemmän.

Sitten pakkasimme kotona kirjat (16 laatikkoa), vanhat Parnassot, Nuoret Voimat, Niin ja Näin lehdet, ja Muinaistutkija-lehdet, ja vaatteet valmiiksi Australiaa varten ja muutimme itse kalustettuun asuntoon, johon täytyi viedä sellaisia tavaroita, joita ei voi ottaa mukaan, loput myytiin ja lahjoitettiin Brysselin suomalaisille ja kaikkein huonoimmat vietiin kaatopaikalle, sinnekin täytyi tehdä vuokratulla pakettiautolla kolme erillistä matkaa.

Tämä yö on ensimmäinen uudessa asunnossa. Maanantaina tulevat pakkaajat ja vievät tiistaina tavarat satamaan odottamaan lähtökäskyä.

Että aasiksi tässä itsensä jotenkin tutee.

Etujalat ovat kasvaneet metrillä ja takajalat puolestaan lyhyntyneet samalla määrällä. Mikä on ihan hyvä. Nimittäin kahdella jalalla ei jaksaisi enää kulkeakaan. Nyt täytyy toivoa, että rystysiin kasvaisi kunnon astuntakänsät, ettei sattuisi niin pirusti. Selän niksauttaja täytyy myös jostakin löytää.

Uutta internet -yhteyttä ei vielä ole, joten tämä asema sulkeutuu muutamaksi päiväksi tähän.

T. amatööriaasi, joka ei juuri nyt jaksaisi edes ajatella profeetaksi ryhtymistä.

Ripsa kirjoitti...

Kamalaa. Muuttamista kamalampaa ei olekaan.

Sitä varten sitä välttää enää ikinä muuttamista yhtään minnekään. Nuorena ei ollut pulmia kun oli repullinen tavaraa eikä mitään muuta.

Kirjat on se isoin juttu. Vaikka rahtaan niitä divariin ja tyrkytän ystäville, eivät vähene.

Prospero kirjoitti...

Lohduttaudu Haavikolla:

"Kirjat jäävät, kun muutan lintu maailmasta,
kirjat, muutossa hankalat,
ovat kirjeitä vailla osoitteita, tuuli repii,
ja kun kirja on luettu, sen lehdet ovat lehtiä."

Ripsa kirjoitti...

Niin. Siis kyseessä on silloin viimeinen muutto.

Hanhensulalla alkaa kohta Dionysoksena kevät ja se alkaa kävellä pää alaspäin, downunder.

Me jäädään tänne talveen.

A-K.H kirjoitti...

Nyt kun pääset kaneja ampumaan, niin lähetä muutama purkillinen tännekin. Kenkuruista ei ole niin väliä. Onko siellä jokin erityisen inhottava ruoka, kuten täällä esm. mykyrokka, veripalttu ja kalakukko, jota Elisabet Järnefelt sanoi rasvaiseksi kalaleivonnaiseksi.

Ripsa kirjoitti...

Blogi-isäntämme Hanhensulka Dionysoksen keväässä pohtii tässä postauksessa miten blogisti, siis isäntä tai emäntä, saattaa kokea muodonmuutoksen muututtuaan kommentoijasta bloggariksi (tai polkkaajaksi, kuten esim. Ruu itseään nimittää, aika mainio suomenkielinen vastine sanalle!) ja mainitsee esimerkkeinä Sun äitis ja Etappisian.

Ilmeisesti jotakin ihmiselle tapahtuu, kun hän alkaa niinsanotusti ohjata kuoroa tai kommentoijien sekalaista laumaa tai peräti seurakuntaa.

Kumpaankaan tapaukseen en ota kantaa. En tiedä ovatko muut kommentoijista polkkaajiksi ryhtyneet kokeneet jotain samanlaista.

Luin juuri aivan uuden suomalaisen proosakirjan, Heimo Suden (s. 1930) "Sopimuksettoman tilan" (Otava), jossa käsitellään herkullisesti, tosin sivulauseenomaisesti, bloggarin ongelmia. Bloggariparka ei mitenkään saanut kommentoijalaumaansa pysymään asiassa.

Hän huomaa että Blogistanissa (en muista mitä nimeä hän tästä yhteisöstä käyttää) on valtava potentiaali käyttökelpoisia ajatuksia ja ideoita yhteiskunnallisiin muutoksiin, jotka maailman muuttuessa ovat koto-Suomessakin välttämättömiä. Ja huomaa samalla, että ei oikeastaan mikään säie johda Blogosfääristä päättäjien maailmaan, joka siis ei myöskään hedelmöity uudenlaisesta ajattelusta ja keskustelukulttuurista.

Sitähän täällä on todella paljon.

Kirja käsittelee kaikenmaailman asioita. "Sopimukseton tila" tarkoittaa eläkkeelle pääsemistä/joutumista. Silloin ei ole enää sopimusta kenenkään kanssa ja on niin kutsutusti vapaa.

Kirja on parhaita ikinä lukeminiani uusia suomalaisia proosakirjoja. Tämä on aivan subjektiivinen, jopa emotionaalinen mielipiteeni juuri kirjan käsistä laskeneena.

Ei niin kritiikin häivää. Pelkkää riemua hyvinkirjoitetun kirjan lukemisesta!

pässinpäinen amatööri kirjoitti...

Hyvä, Ripsa. Tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

Hanhensulka
Ai nytkö se muutto tapahtuu... Tervetuloa!!
-ruu
PS. Ripsa, polkkaaja-sanasta en voi ottaa kunniaa. Valitettavasti. Enkä muista kuka sen keksi. Joku fiksu ilman muuta:)

Varapygmi kirjoitti...

Hanhensulka, sopiiko tänne kiitellä aiemmista käänteistä? Tilasin sen Gottlundin Otavan osan 3, pälyilin ja mainitsin blogissani, missä piti toki linkata Dionysoksen kevät ja se täsmälastu lähteeksi, että innostuin aiheesta. Tapahtui viime viikolla.

Wilhelmiina kirjoitti...

Tunnen itseni aika aasiksi, kun minulla ei ole tähän hätään mitään mielenkiintoista aasianekdoottia.

Seuraavaa lastua odotellessa kommentoin kuitenkin lyhyesti tuohon sanomaasi "tarjolla olevine kirjoineen, joita kukaan ei lue. Paitsi ehkä kirjastonhoitajat, jotka toimivatkin erityisen kadehdittavassa ammatissa".

Harmikseni on minun nimittäin pakko paljastaa, että kirjastoväkikään ei oikeastaan lue noita kirjoja. Heillä on liian kiire hankkia, luetteloida, valmistella ja tuoda niitä saataville, jotta muut taas sitten löytäisivät nämä kirjat ja - toisin kuin he, mahdollisesti jopa lukisivat ne. Tämä on varsin harmillista.

Olen aina ollut sitä mieltä, että kirjastohenkilön työpäivään pitäisi kuulua vähintään kolme tuntia silkkaa lukemista. Mutta ei! Tähän eivät päättävät tahot ole laisinkaan suostuvaisia - näetsen hekin ilmeisesti pitävät lukemista hukkaanheitettynä aikana. Mikä on kyllä sinänsä aika kuvaavaa.

stockholm slender kirjoitti...

Hengästyttävän henkevää! Kovin paljon ajatusta herättäviä kohtia - kirjoittaminen, estetiikka, on ainakin itselleni myös mysteeri. Miten, millä oikeudella oikein muodostamme tekstien hierarkian? Sen kuitenkin teemme, suorastaan automaattisesti, ikään kuin olisi olemassa jonkinlainen esteettinen aisti. Impulssin sisältö tulee epäilemättä kontekstista, mutta se, että sille on valmiiksi olemassa luonteva tila, lienee merkittävää: taide, sen nauttiminen, on kuin hengittäisi, yhtä luonnollista ja inhimillistä.

Ripsa kirjoitti...

Taiteesta nauttiminen on kuin hengittäisi, mutta meillä ei olisi sellaista nautintoa, ellei olisi kirjailijoita, joille hieno teksti on yhtä kuin helppo hengitys.

Sydän siinä pitää olla kohdallaan ja aivojen ohjailla sanojen virtaa.

stockholm slender kirjoitti...

Todellakin. Minulle taiteen luominen on aika täysi mysteeri, en tulisi toimeen ilman taidetta, mutta itselläni ei ole ikinä ollut mitään kompulsiota sitä tuottaa, ja olen aina ihmetellyt niitä, jotka niin tekevät. Mistä se nousee? Itseilmaisua kai kaikki ihmiset tarvitsevat ja jollakin tasolla tekevät, mutta mistä ja miten tulee tarve (ja väliin täysin hämmästyttävä taito) tehdä se esteettisessä kontekstissa?

muu maa kirjoitti...

Sven Tuuvallakin oli sydän paikallaan ja Ryynekreenin aivot ohjasivat sanojen virtaa.

Ripsa kirjoitti...

Sähköpostissa kiertävä kehotus tulkoon mainituksi täälläkin:

Kaikkia maailman ihmisiä pyydetään pukeutumaan huomenna punaiseen paitaan urheiden Myanmarin buddhalaismunkkien tukemiseksi! Huomenna perjantaina 28.9.07.

Timbuktun poppoo kirjoitti...

Tiedoksi että tiistaina 2.10 klo 18 - 22 on eduskuntatalon portailla hiljainen kynttilämielenosoitus Burman nykytilanteen johdosta.

Olette kaikki tervetulleita.

Burma Foorumi

Vapaan Burman puolesta
http://www.ibiblio.org/freeburma/geninfo.html

Timbuktun poppoo

Timbuktulaiset kirjoitti...

Samoiltiin blogiviidakossa ja törmättiin tännekin. Aasien asia on lähellä aavikkolaisten sydämiä, ellei peräti sydämissä. Nyt olemme liittyneet Pohjoiset aasien ystävät http://www.aasiyhdistys.fi/

Etsimme myös omaa aasia http://103056.activeboard.com/forum.spark?aBID=103056&p=3&topicID=14949001

Dee on jo laittanut Nappulan asialle: aasin lisäksi haussa ovat Sulan suositukset, R.L. Stevensonin tarina "Travels with a Donkey in the Cevennes" sekä Steinbeckin "Matka Charleyn kanssa". Tännekin tulevaisuudessa ehätettävä. http://www.chemin-stevenson.org/

Ilman omaa aasia piirroksiin pitäydyttävä. Voi, voi, Gustave Dore piirsi bibliaan Bileamin aasista vain hännän huiskeen ja korvan töpökät. Toki teoksen muissa tunnetuista kohdista löytyy komeasti kuvattuna tuo Prosperonkin mainitsema aasi-parka. Deen pakko myöntää: hankki suuren biblian ihan vaan Doren kuvituksen takia. Doren aaseja esiintyy tiheämmin mielevä hidalgo Don Quijote Manchalaisen sivuilla.

Hanhensulka kirjoitti...

Huh, huh. Oli kuin olisi tavannut itsens' aikamatkalla jossakin vieraassa avaruudessa.

Toivottavasti l;ytyv't. Suuren biblian voi hankkia paljon huonommillakin perusteilla. Tuo aasiyhdistys vaikuttaa kovin sopuisalta porukalta. Kiitos.

Aaseja l;ytyy itselleni ihan etsim'tt' ja joka p'iv', ja illalla voi tutustua niihin pelk'st''n peiliin katsomalla.