23.10.2007

Adfectus affectus: Al Gore ja vakaumuksen rintaääni


Kuva Global Warming Art: fossiilisten polttoaineiden käyttö asukasta kohti 20 väkirikkaimmassa maassa

Motto:
Officium quod putamus ceteros agere est.

Tuo latinan lause voisi suomeksi olla vaikkapa, että: Velvollisuus on se, minkä odotamme toisten tekevän.

Otetaan alkuun taas pätkä Pikku Prinssistä:
”… Kettu vaikeni ja katseli kauan pikku prinssiä.
- Ole hyvä...kesytä minut! se sanoi.
- Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupasta valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!
- Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi.
- Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi...”

On suuri vahinko, Arvoisa Lukija, että Al Gore Jr. on satunnaiselle sivustaseuraajalle sellainen – miten tämän sanoisi hienostuneesti – ehkä sana ”arsehole” on vankasta potenssistaan huolimatta paras ilmaus. Olen tosissani yrittänyt pitää hänestä ja hänen epämiellyttävästä totuudestaan, mutta ei onnistu vaikka kuinka rypistäisi. Ensivaikutelma on vuosien myötä vain vahvistunut ja Goren ”elokuva” on lätkäyttänyt nesteet lopulta yli laidan.

Goressa, niin kuin monissa muissakin syvästi yhden asian puolesta pauhaavissa ihmisissä on jotakin kovin pelottavaa, samanaikaisesti jonkinlaista kylmää tunteettomuutta ja hehkusilmäistä uskonnollista kiihkoa, joka tietää aina olevansa oikeassa ja toisin ajattelevien puolestaan olevan ehdottomasti väärässä. Saarnatuoleissa ympäri maailman on samanlaisia yhdenasian puolesta vakaumuksella ulvovia mylläreitä: puhuvat sitten Amerikan keskilännen englantia, mullahien arabiaa, parsia tai urdua, tai jopa kotoista suomea. Me lastunikkarit ymmärrämme tällaisia julistajia jollakin narsismin tasolla oikein hyvin, vaikka emme olisi heidän kanssaan muuten samoilla aalloilla.

Elämän, varsinkin oman, epävarmuutta vasten kyseenalaistamaton vakaumuksen jyrinä tuntuu teeskentelyltä.

Norjan Nobel-komitea ylitti jopa omat aikaisemmat saavutuksensa antaessaan Nobelin rauhanpalkinnon Al Gore Jr:lle. Arvoisa Lukija tietysti muistaa hyvin, että rauhanpalkinnon myöntäminen on ollut vuosittainen jopa suurempi tai pienempi vitsi, ja toisaalta ehkä tunnustaa, että rauhanpalkinto on kirjallisuuspalkintoa vaikeampi myönnettäväksi. Kirjallisuuden rakastajien makuasiat kuitenkin tuntuvat konvergoivan paremmin kuin rauhasta puhujien. Painotan tuossa erityisesti sanaa ”maku”.

Ilmastopaneelin Nobel-palkinnon osalta en sano kuin sen, että julkisessa sanassa usein mainittujen 2000 tiedemiehen sijasta jäsenkunta koostuu paristasadasta tiedemiehestä ja joukosta enemmän tai vähemmän ilmastoasioita tuntevia poliitikoita ja lobbareita, joilla on pääasiana oman maansa tai organisaationsa, ehkä jopa henkilökohtaisten, taloudellisten intressien puolustaminen. On vaikea ymmärtää millä perusteella poliittisesti perustettu Paneeli ansaitsisi rauhanpalkinnon.

Rauhanpalkinnon liittäminen ilmaston muutoksen syyttämiseen jostakin Darfurin tapaisesta toilailusta antaa vastuussa oleville Sudanin poliitikoille syyn olla syyttämättä itseään. Syyllisiähän eivät tarjotun apologian jälkeen ole poliitikot vaan sudanilaiset arabinomadit, jotka ajavat mustia maanviljelijöitä aseilla pois kamelien laidunmaiksi sopivilta mailta.

Ilmastoasioissa, niin kuin rauhanajossakin, on tosin syytä ajatella niinkin, että totuuden odottaminen ei maailmalle riitä. Jos haluaa aina perustaa mielipiteensä ja päätöksensä pelkille tosiasioille, ei koskaan muodosta mielipidettä tai tee päätöstä.

Tosiasiat ovat kuin elohopea lattialla.

Näet sen kiiluvan siellä ja yrität saada sen käsiisi. Mutta sepä hypähtääkin iloisesti kimallellen ihan toiseen paikkaan, ja sormiin jää vain häviävän ohut kalvo harmaata, myrkyllistä mönjää. Useimmat päätökset onkin tehtävä intuition varassa. Ja tuloksena on joko yhteistä hyvää tai yhteistä pahaa. Tulevaisuus on sitten se, joka langettaa tuomion hyvän ja pahan välillä.

Al Gore on poliitikko ja poleemikko. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa. Sen lisäksi ajattelen, täysin epäoikeudenmukaisesti, että hän on tekopyhä.

Omassa asumisessaan ja elämässään hän tuottaa moninkertaisesti enemmän hiilipäästöjä kuin keskiverto amerikkalainen, joka puolestaan päästelee hiiltä ilmakehään moninkertaisesti verrattuna keskivertoon eurooppalaiseen – puhumattakaan afrikkalaisista tai intialaisista tai edes keskimääräisestä maailmankansalaisesta.

Huomionarvoista on, että Gore ostaa synninpäästöjä energiansa kulutukselle käymällä kauppaa hiilipäästöistään. Samaa ei ehkä voi sanoa monista muista poliittisista toimijoista, edes suomalaisista demareista tai vihreistä, joiden sentään luulisi olevan valveutuneempia kuin amerikkalaisen öljymiljonäärin. Tämä hiili-ane-kauppa ei vähennä päästöjä, antaa niille vain oikeudenmukaisemman leiman.

Paljon kehutun Kioton ilmastosopimuksen tärkein anti oli päästökaupan laillistaminen ja yhteisen länsimaisen omantuntomme rauhoittaminen ilman kivuliaita toimenpiteitä. Toivotut tavoitteet jäivät saavuttamatta. Kioto ei ollut edes energiajälkemme kosmeettinen korjaus. Vain turhuuden markkinaa.


Kuva Vanity Fair: Green issue

Tavallisella ihmisellä, niin kuin lastunikkarilla, on käsissään ongelma. On joko uskottava joitakin tiedemiehiä ja heidän Al Goren tapaisia julkkistukijoitaan tai heidän vastakappaleitaan, toisia tiedemiehiä ja heidän tukijoitaan, yleensä enemmän tai vähemmän tuntemattomia, mutta palavasilmäisiä julistajia hekin, jotka julistavat omaa uskoaan yhtä taitavasti vedoten tieteeseen, aurinkoon ja sen asemaan. Ja yrittää sitten muodostaa perusteltu mielipide näistäkin asioista tiedoilla, joiden oikeudesta ei voi olla varma puoleen eikä toiseen.

Viimeviikon New Scientist –lehti kirjoittaa mannerlaattojen ajelehtimisesta (Pangaea, the comeback, New Scientist, 20.10.2007).

Maapallon maamassa on tiedemiesten mukaan ollut liikkeellä aina. Joskus 250 miljoonaa vuotta sitten kaikki kuiva maa maapallolla oli ryppäänä, jota kutsutaan nykyisin Pangaeaksi. Ja laatta-asiantuntijat vakuuttavat, että 250 miljoonan vuoden kuluttua on tilanne taas periaatteessa sama: on vain yksi manner, jota kutsutaan nimellä Novopangaea (animaatio on täällä). Tosin, miksi sitä silloin kutsutaan ei ole vielä aivan täysin varmaa. Ei ehkä edes tulevassa Novopangaeassa, ihminen lajina on hävinnyt silloin muistojen joukkoon, jos on edes muistoja olemassa. Voi olla, että ei ole edes tietoisuutta.

Kaksitoista tuhatta vuotta sitten Suomen niemellä oli kovin kylmä. Jäävuoria ajelehti valtavassa järvessä, jonka rannat olivat jossakin Rautalammin paikkeilla Pohjois-Savossa ja Karjalassa. Muu Suomi oli järven pohjassa. Lappi sen sijaan piilotteli vielä mannerjään alla, vaikka jää sulikin silloin jo kohisten uuden interglasiaalin keväässä ja sysäsi lisää vettä järveen, jota tiedemiehet nykyisin kutsuvat nimellä Baltian jääjärvi. Ei ole tietoa miksi senaikaiset ihmiset järveään kutsuivat.

Parhaillaan kolistellaan interglasiaalin syksyssä kohti uutta jääkautta, joka saattaa alkaa milloin vain, ehkä tuhannen vuoden kuluttua tai hyvällä onnella vähän myöhemmin. Näin ne tiedemiehet ennustelevat. Paitsi ne toiset tiedemiehet, jotka ennustavat lämpenevää, ja että maapallon ilmakehän kasvihuoneilmiö pääsee käsistä karkuun tuossa tuokiossa: hukuttaa meidät ensin meriveteen, sitten tappaa janoon ja lopulta keittää muuten kuoliaaksi.

Näin ollen en ole vielä vetänyt lopullisia mielipiteitä siitä kannatanko Al Gorea seuraavaksi maailman pelastajaksi, vaikka hän nykyisin jo saattaa kannattajajoukkonsa mielestä kävellä veden pinnalla niin kuin joku muukin maailman pelastaja on aikaisemmin tehnyt.

Tosin, voisihan sitä vielä pidätellä, ja naattia, ainakin niin kauan kuin tätä fossiilista energiajuhlaa kestää.

Ja ottaa välillä torkut, odottaen jonkun muun vaikuttuvat paremmin asioiden oikeasta laidasta ja tekevän niille jotakin.

10 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Että rauhanpalkinto ilmastomuutoksen vastustajalle? Voihan se niinkin olla.

Minulla on kuitenkin se käsitys, että Al Gore saattoi saada palkinnon sen vuoksi että ei päässyt aikoinaan Ameriikan presidentiksi vaikka voitti äänestyksen, eikä hänellä ollut aikeita ryhtyä sotaan Afganistania ja Irakia vastaan.

Sitähän muslimifundamentalistit toivoivatkin, että heidän provokaationsa lopulta näyttäisi amerikkalaiset rumassa valossa.

Olen varma että Al Gore ei kykene pienentämään ekologista jalanjälkeään niin kauan kuin Amerikassa asuu. Koko sen maan infra pyörii fossiilisilla polttoaineilla, lukuunottamatta joitain osavaltioita, kuten esimerkiksi nyt Kalifornia, mutta ne ovat poikkeuksia.

Toinen asia. Poliitikot ovat poliitikkoja eikä heihin aivan voi luottaa.

En ole nähnyt Al Goren tekemää elokuvaa, mutta minulla on pieni toive siitä että rauhanpalkinto tekisi jotain jääräpäiselle Amerikalle ja tuo hurja pilari tuossa tulisi alaspäin.

Käsitykseni mukaan nyt jo ollaan ilmastonmuutoksen keskellä. Kysymys on kahdesta asiasta, sen lieventämisestä ja siihen sopeutumisesta.

Niille saattaisi voida Al Gorekin jotain. En tiedä. Ja saa nähdä. Tuntuisi kyllä siltä että Nobelin palkinnon pitäisi johonkin myös velvoittaa.

Ripsa kirjoitti...

Perimmäinen kysymyksesi taisi olla luottamus. Että kuka voisi osoittautua sen arvoiseksi.

Meillä pitäisi olla maailmanhallitus joka tekisi lopun järjettömyyksistä kuten ennen kaikkea sodista, joita nyt käydään öljyn omistamiseksi.

Pitäisi tehdä sopimuksia ja rehellisesti.

Sari kirjoitti...

Minusta suurin virhe on kuunnella mediaguruja yrittäen saada selville "the whole truth and nothing but the truth".
Gore suoristaa mutkia elokuvassaan, mutta niin tekevät myös kritisoijat, joten olennainen löytyy minusta muualta. Esim. siitä, että valkoinen talo on kautta aikojen sensuroinut tiedemiesten tuloksia nimenomaan ilmastonmuutoksen osalta. Asiaa on siis kaunisteltu, koska öljy-yhtiöiden intressi ei oikein sovi yhteen sen kanssa, että päästöjä olisi alennettava. Näin ns. suuri yleisö voipi olla aika hukassa sen kanssa, millaisia muutoksia on "luvassa".(Johtuivatpa ne sitten ihmisistä tai marsilaisista)

Koska päästöjen alenemisesta ei voi olla kuin hyötyä, olen sen kannalla, että jottain pitäis tehä, joka tapauksessa. Gore pitäköön palopuheitaan, toivottavasti joku kuuntelee häntäkin oikealla korvalla ja muuttaa kulutustottumuksiaan.

Vaihtoehtoiset ratkaisut ovat nekin tosin suuri spekulaation kohde. Esim. maissin ja rypsin massatuotantoon "ekodieselin" tuottamiseksi on USA satsaamassa paljon, missäs muualla kuin Etelä-Amerikassa, Yhdysvaltojen varatankissa. Ja taas haaskataan viljelystilaa, jotta amerikkalainen voi hyvällä omallatunnolla ajaa ostoksille markettiin, tuhlaamaan luonnonvaroja. Puhumattakaan siitä, että luonnollisesti tähän "ekopolttoaineen" massatuotantoon käytetään GMO:ta.
(Joka muuten italiassa vääntyy OMG:ksi, joka nettikielessä sopivasti tarkoittaa tietysti "Oh, My God)

Hanhensulka kirjoitti...

Luottamuksesta tosiaan. Ongelmana maailmanhallituksen suhteen olisi sama luottamuksen puute.

Tässä saattaa piillä mielenkiintoinen paradoksi.

Politiikkaan ei useinkaan pyritä pelkästään yhteisen hyvän ajamiseksi. Monet poliitikot ovat lisäksi elinkautisia, katsotaan vaikka sellaisia suomalaisia kuin Halonen, Kanerva ja Tuomioja. Ihmisten mielissä on ehkä epäilyttävää, että joku haluaa poliitikoksi, koska poliitikkojen oletetaan ajavan omaa asiaansa. Parhaassakin tapauksessa politiikka perustuu sille, että edustetaan jotakin puoluetta ja sen ideologiaa. Jotenkin sellainen henkilö, joka haluaa poliittiseksi toimijaksi, on tavallisen ihmisen mielestä epäilyttävä. Groucho Marxin vitsillä siitä, että hän ei halua liittyä jäseneksi klubiin, joka hyväksyisi hänet jäsenekseen, on tiettyä politiikkaan liittyvää totuutta.

Maailmanhallituksessa toimisivat poliitikot, joita tunnemme vielä vähemmän kuin näitä omia kettujamme!

Sari kirjoitti...

Tulee mieleen vanha vitsi kahdesta tyypistä laivassa (alkuperäisessä italiankielisessä versiossa he ovat roomalaisia).

- Nino, Nino, la nave sta affondando!
- Che me frega, tanto un'nne mica mia!

- Nino, laiva uppoaa!
- Mitä minä siitä välitän, eihän se minun ole.

Hanhensulka kirjoitti...

Ongelma näiden ratkaisujen osalta on siinä, että kukaan ei osaa varmuudella sanoa (tai usein ei tulla edes ajateltua), että mikä on ongelman ratkaisun pitkäaikainen vaikutus. Biopolttoaineet ovat juuri tällainen ratkaisu.

Mitä enemmän näitä epäonnistuneita ratkaisuja tulee esille, sitä vähemmän tavallinen ihminen luottaa tiedemiesten sanaan.

Monelle, niin kuin itsellenikin, dogmaattinen asioiden huutaminen ja toisinajattelijoiden mätkiminen on sinällään epäilyttävää ja aiheuttaa vastareaktion. Lisäksi, niin kuin Goren filmiin kohdistettu kritiikki osoittaa, monet perusteet sille, että ihminen aiheuttaisi maapallon lämpiämisen, ovat kovin epäluotettavia. Saattavat silti olla tosia.

Suurin ongelma on kai fossiilisten polttoaineiden halpuus, lähinnä siksi, että teollisuutta ei vaadita puhdistamaa päästöjään. Jos näin tehtäisiin, kilpailevat energiamuodot, atomivoima mukaanlukien, tulisivat houkuttelevammiksi.

Sikäli olen samaa mieltä sinun kanssasi, Sari, että puhdas luonto olisi sinällään tavoiteltava asia.

Hanhensulka kirjoitti...

Sari, siihen kai kommunismikin kukistui;) Toisaalta maapallo on meidän jokaisen (toistaiseksi ainoa) laiva!

Halo Efekti kirjoitti...

Niin, Gore on kyllä ärsyttävä ja tekopyhä - mutta kuten sanot absoluuttista totuutta ei voi jäädä odottelemaan. Jotakin on tehtävä vaillinaisen tiedon puitteissa. Kaikille lienee selvää ettei ainakaan palmuöljypohjaisesta biopolttoaineesta ole kuin ongelman PAHENTAJAKSI...

Itse olen perusluonteeltani sellainen leppoisa tuomiopäivän pasuuna että uskon (ihan vilpittömästi) ettei meillä ole kuin muutama vuosikymmen aikaa tehdä valtavia muutoksia. Minun mielestä on siis aloitettava heti. Voi kyllä sanoa kuten entinen tyttö, että "tämä tuli vähän äkkiä"...

Hanhensulka kirjoitti...

Halo Efekti, saattaa olla, että tuo sinun nimimerkkisi kuvastaa hyvin tilannetta ilmaston lämpenemisen suhteen. Toisaalta saasteista on hyvä päästä eroon, eikä ole niin suurta väliä päästäänkö niistä lämpenemispelottelulla vai jollakin muulla keinolla. Hyvä merkki on se, että järvet ja joet on saatu puhtaammaksi 50-60-lukujen toivottomalta näyttäneen tilanteen jälkeen. Ehkä meillä sittenkin vielä on toivoa, ja aikaa myös.

Jos alamme ilmakehää tosissamme putsata, niin moni muukin kuin sinä tullee vielä ajattelemaan tuon viattoman morsiamen lailla, ja voimme kuorossa yhtyä (oliko se nyt Loiri jossakin Speden elokuvassa) äkkirikaaseen Turhapuroon, että "sitä rahaa näyttikin olevan vähän liikaa";)

dudivie kirjoitti...

gore OLI ärsyttävä kunnes hänen puolestaan puhuttiin. se hävisi vaaleissa, siksikö?