22.11.2009

Korttajärven pohjamudasta jääkiekkomailoja

Konspiraatioteorioitsijat etsivät aina ns. savuavaa asetta.

Ilmastotieteen savuava ase taidettiin löytää toiissapäivänä jonkun verikoiraa näyttelevän ilmastopakanan toimesta. Tämä oli pukeutunut hakkeriksi ja kaivanut kilokaupalla säköposteja, jotka todistavat (oletettavasti) sen, että ilmastonlämpenemiseen lujasti uskovat tiedemiehet ovat yrittäneet peitellä oman uskonsa vastaisten tietojen julkituloa. Sähköposteja toisilleen lähetelleet uskovaiset ovat odotettavasti väittäneet, että heidän postejaan on tulkittu kuin Piru Raamattua ja sen lisäksi irrallaan kontekstistaan.

Ilmaston lämpenemistä on todistettu jääkiekkomailaa muistuttavalla käyrällä, josta käy ilmi, että viimeisten aikojen lämpötilat ovat kääntyneet jyrkkään nousuun, ja lisäksi, että syypää nousuun on ihminen.

Mailateorian kannattajista erityisesti kaksi, Michael Mann ja Keith Briffa, ovat todistaneet kovin äänekkäästi ja omien sanojensa mukaan vastaansanomattomasti, että maailma lämpenee ihmisen toimesta katastrofaalisesti ja ellemme tee jotakin meidät perii aiemmin mainittu Piru. Todistusaineistona oli k'ytetty my;s suomalaisia tutkimustuloksia Korttajärven (UPDATE: jossakin Jyväskylän seudulla) pohjamutien tarjoamasta todistusaineistosta kääntämällä ne juuri päivastaiseksi, olettaen ehkä, että Suomen kaltaisessa takapajulassa ei osattaisi lukea – ainakaan englanninkieltä.

Te siellä suloisessa Suomessa olette tietysti nähneet Martti Backmanin tekemän televisio-ohjelman nimeltä Ilmastonmuutos peruutettu, joka lienee lähetetty YLE TV1:llä. Onneksi nykyajan ihmeiden avulla sitä voi hämmästellä YouTubella kolmiosaisena täälllä ja ilmeisesti myös YLE Arenalta. Backman ei ehkä ansaitse kaikkien jakamatonta suosiota puolueettomana ohjelmantekijänä, mutta samaa lienee sanottava myös mm Al Goresta, joka hänkin on esitellyt omaa PowerPoint juttuaan yleisölle, jopa siinä määrin, että sai asiasta jopa Nobelin rauhanpalkinnon. Tämähän on norjalaisten jakama palkinto, jonka arvoa ehkä lisää huomattavasti se, että viime vuonna palkinto annettiin kunnon savolaiselle ex-pressalle, joka lisäksi on Hanhensulkien sukua.

Tarkkaava Lukija ehkä kiinnitti huomiota siihen, että Backmanin ohjelma lähetettiin Berliinin muurin kaatumisen muistopäivänä. Tällä ei ehkä ole asian kanssa mitään yhteyttä, eikä silläkään, että sama päivä oli myös Kristalliyön muistopäivä, vaikka sitä eivät ehkä kovinkaan monet enää muista.

Tosin syytä olisi, totalitääriset ajatukset eivät ole kaukana edes ilmastonmuutosuhkailusta. Arvoisa Lukija on ehkä kiinnittänyt huomiota Uuden Uljaan Euroopan Presidentin, what’s-his-face, toiveeseen, että Kööpenhaminan kokouksessa ei pelkästään laitettaisi maailman ilmastokirjoja sekaisin, vaan samalla luotaisiin koko maapallonlaajuinen hallitus. Uuden Presidentin nälkä on ehkä ehtinyt jo kasvaa kovasti parin presdenttipäivänsä aikana, ja tähtäimessä on vielä laajempi presidenttiys.



Lisälukemista:

Atte Korhola: Ilmastotieteen lamakausi.

11 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Ja Sulta, missä, pliis, sijaitsee Korttajärvi?

Sonkajärvellä? Luulis että muistaisin järven. Tai ehkä se on Venäjän puolella, eihän siitä ole pitkä rajalle. Tai pitkä kyllä oli 4-vuotiaan askelin, mutta siis nyt, kai minä pääsisin sinne vaikka Jopolla.

Sellainen asia harmittaa ilmastonmuutoksen ihastelijaa (sataa parastaikaa kaatamalla täällä Vaasassa ja aikoo sataa ainakin yön yli!), että juniin ei ole varattu juuri lainkaan tilaa fillareille ja busseissa ei ole niille tilaa ollenkaan.

Mites sitä sitten liikkuu?

Ripsa kirjoitti...

Etkä sä Sulta ole vaan Sulka. Enkä minä ole ihan tolkuissani kun on keskiyö ja pitäis jo nukkua.

Itse taidat olla juuri herännyt.

Hanhensulka kirjoitti...

Lisäsin tämän tuonne tekstiinkin. Korttajärvi lienee jossakin Jyväskylän seudulla, tarkemmin en viel' tiedä.

Ripsa kirjoitti...

Mulle on tullut sellanen käsitys kyllä, että suurin osa ihmisistä täällä Pohjan perilläkin jo tajuaa että jotain on tapahtumassa, koska talvi tulee aina vain myöhemmin.

Legurit tietävät että kaamos-masennus on yleistynyt. Terveyskeskuslegureista en tiedä, en usko että he voivat enää nykyisellään juurikaan noudattaa Hippokrateen valaa miltään osin. Ainakaan meillä ei polvikipuista päästetä edes röntgeniin, ellei hän aivan todistettavasti ole vähintään alle 50-60-vuotias. Ja mieluiten töissä.

Me rupusakki siis hoidetaan itse itseämme miten parhaiten taidamme. Joku nettilääkäri näytti olevan sitä mieltä, että sydänkohtauksista välttyy syömällä ubikinon-nimistä lisäainetta.

Itse olen kiinnostuneena odotellut sitä, näkyykö merkkejä vielä siitä suunnasta mistä kuolema on tulossa. Pitää nääs olla varuillaan, että tietää toimittaa kaikki viimeiset hommansa.

Claes Andersson oli soittanut terkkariin ja kysynyt - kun oli lähdössä tänne Vaasaan viikoksi - että saisiko hän sikaflunssarokotteen kun noita tautejakin on, pari infarktia ja diabetes muun muassa, vastaus oli EI. Rokotteita ei anneta yli 64-vuotiaille. Piste.

Mutta käyhän se näinkin. Saadaan meidät suuret ikäluokat pois kitumasta. Mutta ehkä se sitten on Terveiden Keskus. Ajatteles, Sulka, kun muutaman vuoden päästä käyt täällä, niin ei näy missään yli 45-vuotiaita!

Ja työt sujuvat hyvin ja ihmiset ovat auringonpaisteisia ja rakastettavia ilmastonmuutoksesta huolimatta. Tämä perustuu siihen, että nuoremmat ovat noin yleensä optimistisempia kuin vanhemmat...

Njooh, yksityisfilosofiaahan tämä, tottakai.

Hannah kirjoitti...

Noista ilmastonmuutoksista, ei niihin vieläkään parane sanoa enempää kuin savolaisittain. Suattaahan se niinniin olla vuan suattaapi olla toesinniin.

Ennustekäyrät ovat sitten oma lukunsa. Muuan tässä tokaisi, että menkööt ennustelemaan, kun eivät vielä ole yhtä ainutta kertaa pystyneet kokonaisen viikon säätä oikein ennustamaan. Jos maanantaina ennustavat perjantain sään, voi olla jokseenkin varma, että se perjantai meni vikaan.

Ripsa kirjoitti...

HannaH, eikä nuo ilmastotieteilijät ole sanoneet että muutos menee just tällee eikä sillee!

Nyt näkyy olevan vaihe, että talvi siirtyy. Seuraavaksi voi tulla tulipalopakkaset ja kestää vaikka kolme kuukautta. Sitten voi tulla vaikka jääkausi ja tosinopeesti sittenkin.

Ilmastotieteilijät tietävät että ilmaston malli on mahdoton ennustaa siitä yksinkertaisesta syystä että se näkyy olevan kaoottinen. Tiedän joo, että on olemassa kaaosteoria ja tunnenkin yhden tapauksen joka väitteli aiheesta, nimittäin performanssitaiteilija Irma Optimisti, joka taisi siellä Turun yliopistossa opettaa jonkin aikaa.

Kaaosteoria on matematiikkaa. Enkä mä tajua siitä mitään. Oletko lukenut perusbiologian kirjan nimeltä Sattuma vai välttämättömyys? Siinä sivutaan aihetta.

Se kyllä tiedetään, että tuhkapilvi pimensi taivaan hyvin tehokkaasti ja tappoi dinosaurukset, kun iso meteoriitti putosi jonnekin Meksikon suunnalle.

Tai siis, onhan niitä dinosauruksia, mutta niiden perimä on vain linnuilla, ei meillä. Ollaan niin kaukaisia niille että sadat miljoonat, vai onko siitä nyt pari miljardia vuotta kun oli olemassa niitä yksiä ja ainoita eläimiä. Kolme ja puoli miljardia?

No, kunhan arvuuttelen. Varhaisimmat oliot taisivat olla arceobakteereja, jotka tykkäsivät kuumasta rikkipitoisesta vedestä. Niitä on vieläkin.

Hanhensulka kirjoitti...

Siinähän se ongelma taitaa piillä, että tiede ei tiedä eikä jumalatkaan kai enää ihmisille viitsi puhella. Joten arvailuksi ennustaminen menee väkisin. Ja ensi perjantain sää ei taida olla paljoa sadan vuoden päässä odottavaa säätä selvempi edes niille johtaville säänennustajille, jotka muodostavat sen IPCC.

Tai eiväthän ne siellä kaikki ole palavasilmäisiä tiedemiehiä, taitavat olla 90 %:sti poliitikkoja, lobbareita ja sen sellaisia, joilla ei säästä ole sen parempaa tietoa kuin tuolla naapurin Jacobilla, joka ennustaa jarmulka tutisten lonkkansa kolotuksen avulla säätiloja Melbournen seudulle melko tarkasti.

Itselläni ennustusautomaatti on isossa varpaassa, jolle joskus pudotin sellaisen teräspalkin pätkän, jolla piti sitoa lentokoneen perä hallin permantoon. Jotakin hyötyä oli siis siitäkin haverista.

Ripsa kirjoitti...

Joo, Sulka, mulla on aika paljon noita niveliä jotka kertovat tulevan matalapaineen. Eilen rupesi lonkkaa ja polvia kolottamaan, tänään on kaatosade.

Kolotus johtuu lääkärien mukaan siitä, että rikkinäiset nivelet reagoivat niin, että matala paine leväyttää nivelnesteen pintaan jolloin kävely hankaloituu ja kipuilu alkaa. Korkea paine pitää taas nesteet suunnilleen siellä missä niiden kuuluukin olla.

Että kyllä sun isovarvas tietää.

Jossain virressä on että hän säät ja ilmat säätää, mutta ilmastossa on niin jumalaton määrä tekijöitä että niistä on vaikea pysyä selvillä.

Suomen ilmastotieteen laitoksen tutkijoilla on käytössään mm. Utsjoki Kevon tutkimusasema ja Suomi on iso maa, joten jos mittauspisteitä on tarpeeksi käytössä, tämän maan sää on helpompi ennustaa kuin useimpien muiden, esimerkiksi valtamerten äärellä sijaitsevien, jotka yleensä ovat epästabiilimpia (koska vedet ovat lämmenneet).

Jos saan luvan kiinnittää huomiota viimeisessä postauksessani oleviin pilvikuviin. Olen nyt elänyt jo 64 vuotta ja voisin vaikka vannoa että en ole ikinä nähnyt moista pilvimuodostelmaa.

Siinä sitten kävi niin, että heti perään tuli julmasti sadetta. Ilmeisesti Atlantti on muuttunut todella energiseksi, s.o. lämpimäksi, kun pari tuntia ennen outoja pilviä jo tuli rankkasade.

Minä olisin mieluimmin pötkölläni lukemassa jotain romaania, mutta on pakko raijata nämä rikkinäiset luunsa kauppaan ja toimittava kuin mikäkin kodin hengetär, koska diabetestä sairastava Allu (täyttää 20 v. huhtikuussa) tarvitsee muonatäydennystä ja isännällä on pitkä työpäivä ja sillä taas on ongelmanaan lääketieteellinen ilmiö, jonka nimi on läpipasko (kyllä, lääkäri niin sanoi!), eli ruskearasvasyndrooma, syö lähinnä painonsa verran mitä ikinä käsiinsä saa ja ahtaa kitaansa.

Lidia ja minä ollaan siinä välimaastossa, eli syödään kun uneksimiselta ja miettimiseltä muistetaan.

Monet suomalaiset erään ilmastoennustuksen mukaan alkavat kärsiä kaamosmasennuksesta, koska talvella ei enää lumi valosta, vaan harmaus vallitsee.

Ihminen kuitenkin tottuu muutoksiin aika hyvin, ja keksii tavat jolla suojautua. Eniten taidetaan olla huolissaan kasviston muutoksista ja niihin tulevista sairauksista. Metsät OVAT hiilinielu.

Teillä siellä on lähinnä välimerellinen ilmasto, eikö? Johon vaikuttaa jossain määrin Etelänapa? Kuulitkos että sieltä on tulossa jäävuoria?

a-kh kirjoitti...

Hannahin kanssa olen täsmälleen samaa mieltä ilmaston muutoksesta. Martti Ahtisaari on viipurlaisii, mutta Kekkonen pielavetisenä oli enempi savolaisii, vaikka taisi hävetä torppa-spektaakkelia ja identifioitui kainuulaiseksi. Hänellä oli kyllä presidentivaaleja silmällä pitäen hankittu tila Karjasta - en muista lähemmin mistä - mutta sinnehän jäi ystävällismielisen veljeskansan haltuun, kun Suomi vapautettiin fasisteita. Pidä, Sulka, Pörsänmäen lippu korkealla!

Hanhensulka kirjoitti...

Merja, jos satut katsomaan tänne, lisäsin kommentin maailman painavimmasta maasta sinne Lentomatkustajan olemattomaan keveyteen

http://hanhensulka.blogspot.com/2006/01/artyneen-lentomatkustajan-olematon.html

Hanhensulka kirjoitti...

Eivätköhän jäävuoret sula ennekuin osuvat Australian etelärannikkoon. Pörsänmäki kunniaan!