17.11.2009

Runoilijan salista tai jostakin siltä suunnalta

Tässä vaiheessa lukuvuotta sitä silloin aikoinaan, oliko se tosiaan jo viime vuosituhannella, oli jo päässyt hyvään vauhtiin ’hienomman kirjallisuuden’ suhteen kesän riehakkaan kevytkirjallisuuden lukufestivaalin jäljiltä. Ja alkoi katsella mitä uutta oli joulua varten kustannustoimittajien harhautumattoman hienolla maulla lukijoiden ihailtavaksi kulloinkin kustannettu. Ja tietysti oli aika myös katsoa mitä hengentuotteita oli valittu palkittaviksi. Nyt lukijaminä on jotenkin hämmentynyt; täällä Etelämeren rannalla nimittäin valmistutaan juuri nyt kuuman kesän kuumiin lukukarkeloihin ja 'hinompi kirjallisuus' saa aivan kohdakkoin haistaa pitkät 'poot' käyttääkseni idioomia, jota ainakaan australialaiset eivät käytä, joten sitä ei voi edes parhaalla tahdollaan kutsua kliseeksi näin pää alaspäin eläessään (hups, taisi tuossa viimeisessä tulla päästettyä pitkä ja haiseva klisee, mutta taitakoon vain).

Sitä ei tietysti silloin aikanaan tavallisena lukijamaallikkona edes käsittänyt, että kirjailijat myös seurasivat suurella kiihkeydellä syksyisiä kirjamarkkinoita.

Ei käsittänyt ennen kuin oli lukenut Iltasanomista Kirjanpitäjältä ylenannettua vuodatusta kirjailijan tuskasta, ruskasta ja ... ei kun siis pelkästään tuskasta ja ruskasta. Eikö muuten tämä Kirjanpitäjältä-kolumnisti näytäkin kovasti kuin nuorelta kirjailija L. Lehtiseltä, paitsi että on vielä painavamman, vanhentuneemman ja jotenkin – miten sitä uskaltaisi sanoa – elähtäneemmän oloinen. Elähtäneemmän siis pelkästään siinä merkityksessä, että on jo elänyt ja levähtänyt melkoisen kasan vuosia ja ainakin enemmän kuin silloin aikaisemmin, kun suuri poliittinen tulevaisuus ei vielä ollut läheskään takana päin.

No olkoon nyt edessä tai takana, ei siitä oikeastaanpåtänyt mitään puhua, vaan Kirjanpitäjän valituksesta kirjojensa menestyksestä ja menehdyksestä. Hän sanoo mm. tähän tapaan:
”...
Aina tähän aikaan vuodesta me kirjoja kirjoittavat ihmiset huomaamme miten tuon toisen kirjoittajan kirjat myyvät omiani paremmin, kustantaja mainostaa niitä enemmän ja puolueelliset kriitikot kehuvat vain niitä. Ensimmäisenä tulee mieleen vahtaa kustantajaa, mutta sama meno kuuluu olevan käynnissä myös muissa kustannusyhtiöissä. Tuskainen kirjailija on jätetty yksin pahaan maailmaan.
...”

Tämä tietysti aiheuttaa ahneessa lukijassa armottoman halun kiirehtiä kirjakauppaan ostamaan syksyn ylihinnoiteltuja kirjauutuuksia, mutta halu jää valitettavasti kovin tyydyttämättömäksi pelkästään liian suuren matkan ja ehkä myös suurehkon hinnan vuoksi.

Täältä Australiasta käsin ei oikein nimittäin osaa ymmärtää sitä, että kirjat näyttävät maksavat paljon enemmän suomalaisille lukijoille verrattuna meihin australialaisiin.

Kun katson suomalaisen kirjakaupan hinnastoa niin en voi olla panematta merkille täysin kateettomasti, että Keltaisen kirjaston tarjoama Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies maksaa 26.40 euroa ja vastaavasti myös kovakantinen If On A Winters Night A Traveller on hinnaltaa 29.95 Australian dollaria. (Yksi Au-taala on noin 0.6 euro-taaleria, eli tämä meikäläisten hinta on pyöreästi laskien 18 euroa.)

En osaa tuota sen kummemmin kommentoida, vaikka ero näyttääkin kovin merkittävältä.

Sen sijaan todettakoon, että Finlandia raatia olisi syytä syyttää vaikkapa angstimaniasta, kun katsoo tämän vuoden valittuja. Lukuhimojen täytyy olla melkomoisia, että tästä kasasta pääsee jouheasti läpi. Itse ehdotan pelkistä nostalgiasyistä voittajaksi Merete Mazzarellaa ja kirjaansa Ingen saknad, ingen sorg, En dag i Zacharias Topelius liv. Sen suomalainen nimi kuulostaa aivan kuin joltakin Mauri Sariolan ’jännäriltä’, Ei kaipuuta, ei surua. Nimi ainakin on kovinkaunis. Luetuista arvosteluista jää jotenkin sellainen maku, että kirja olisi Alastalon salin ja Runoilijan talon ristisiitos, mutta saatan olla tässä kovin väärässäkin.

Oikeastaan oli asiaakin. Nimittäin vanhin pojanpoika täyttää komeat seitsemän vuotta ja tarvitsisi ekaluokan lukutaitoaan vastaavan kirjan. Olisiko hyviä ehdotuksia. Iltasatuina hänelle kuulemma pitää nykyisin lukea mm. Baltian maiden historiaa, tosin jossakin määrin sensuroituna kovin helläluontoisen ja kauniin miniäni vaatimuksesta.

Mikä on tietysti aivan oikein ja kohtuullista niin kuin naisten vaatimukset tietysti aina muutenkin ovat.

6 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

No, ainakin Tolkienin Taru sormusten herrasta. Kummaksi kieleksi poika lukee, englanniksi vai suomeksi? Vai peräti ruotsiksi?

Minä luen ainakin poijantyttärille ihan samoja kirjoja kuin hänelle itselleen aikanaan.

Tarkoittaa siis sitä, että isovanhempien työ on siirtää tarinaperinnettä eteenpäin. Kyllä se on heidän tärkein työnsä, ehdottomasti.

Ida, 5 v., on jo kaksi vuotta tahtonut ehdottomasti että luen Liisa Ihmemaassa, jonka olen lukenut aikoinaan myös pojalle. Samoin kuin Riitta Nelimarkan piirtämän Kalevalan.

Tai sitten voisi olla Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala, jota olen vasta selaillut. Kunnas on käyttänyt koiria jo vuosia, raukka, vaikka hänellä itsellään on vain kissoja.

Mutta lukemisen suunnan viime kädessä ratkaisee lapsen oma tahto.

Hanhensulka kirjoitti...

Kovasti samaa mieltä isovanhempien tehtävästä, tosin sen täyttäminen tässä tapauksessa on vähän vaikeampaa, kun välissä on kuutisentoistatuhatta kilometriä merta, erämaata ja muuta maata, joka siis on sitä mustikkaa.

Tolkien oli kyllä mielessä, mutta yritän etsiä jotakin suomalaista, vaikeaa kun vanhemmat ovat lukeneet melkein kaiken tarjolla olevan vuosien mittaan mm. iltalukemisena. Ja sellaista, jota ovi itsekseen lukea nyt, kun on siihen kuulema kovin innostunut. Täytyy vielä miettiä, mielessä oli myös Nelimarkan Seitsemän veljestä, joka kai julkaistiin viime kesänä. Etsitään vielä.

kalevi hotanen kirjoitti...

En ole lukenut yhtään Tolkien kirjaa. Tarun Sorbusten herrasta kyllä aloitin... Sisäpiirin tietona voin kertoa, että Finlandia-palkinnon saa Uuni, ei ehkä kirjallisten ansioittensa takia, vaan siksi, ettei kirjan tekijää voi enää ohittaa.

Ripsa kirjoitti...

Sulka, toivon todella että saatte kasaan matkarahat että poika pääsee katsomaan sinua vähän pitemmäksi aikaa vaikka kesälomallaan (jaa mutta siellä on talvi, ei sentään niin kylmä kuin täällä).

Lapselle olisi hirmuisen tärkeä päästä olemaan ihan itse isovanhempien luona. Muistan sen itsestäni, matkustin ensimmäistä kertaa yksin junalla Sukevalta Alavudelle (vaihto Oulussa) 4-vuotiaana ja kondarit pitivät hyvin huolta ja eväät maistuivat.

Saada olla ilman Sukevan jatkuvaa hyörinää ja pyörinää, vankilan sedät menossa ja tulossa ja Pekka, jonka kanssa menin kihloihin 3-vuotiaana, mukana juoksemassa meidän sikapossu mukana.

Silloin tulivat mukaan myös isoäidin ja tädin tarinat, tuli enemmän tutuksi lehmien kanssa, tulivat omat pienet työt maatalossa, kaikki se.

Sinä voisit viedä poijan vaikka erämaahan katsomaan tähtiä!

Hanhensulka kirjoitti...

Joo, Hotanen, Sorbusten herra on hankittu maku kuin sorbuksen latkiminenkin, molemmista voi tulla nautinnon sijasta pää kipeöaksi.

Onko Hyryn finlandia niin varma, että voisi vetoa lyödä (vbai lyödäänkö näistä palkinnoista vetoa?)?! Voihan sitä vastassa olla sitä paitsi 'piirien' sopima yhteisvastustusrinki (kolmen H:n kerho: Häärää Hyry Hyllylle; konspiraatioteoreetikot asialle ja äkkiä!

Mutta hei, edelliselläkin romaanillaan Hyry pääsi ehdolle ja hävisi ruotsinkieliselle kirjailijalle, tosin sitä edellisellä kerrala, kun Hyry ei saanut, ei Kihlman eikä Carpelan saaneet palkintoa vaan se Turkka suomenkielisistä rakkausrunoistaan koiralle.

Hanhensulka kirjoitti...

Ja Ripsa, ehdit tähän väliin, kun minä vielä harkitsin tuota Hotasen juttua.

Näin on, ja huono omatunto kaivelee alvariinsa. Niitä onkin siellä helsingin liepeillä jo kaksi poikaa ja juuri kävelemään oppinut tyttö, jota en ole vielä edes nähnyt. Itku kurkussa niitä vähän väliä kaikkia ajattelee, tai nauru, kun näkee niistä lähetettyjä kuvia, niin kuin marakattipoikue näyttävät olevan, kehen lienevät tulleet.