29.6.2011

Misty'ä Misty'n perään nostalgiannälkäiselle

Kiertelin katselemassa Katri-Helenaa YouTubilla ja vastaan tuli hänen tulkintansa Misty'stä vuodelta 1973, äänitetty aikaan jolloin hän oli lähestymässä parhaita vuosiaan (jotka kai vieläkin jatkuvat). Joka tapauksessa kuuntelu tömäytti nostalgian kyyneleet silmäkulmaan ja aloin etsiä lisää mistyä ja löytyihän sitä. Misty on Erroll Garnerin sävellys vuodelta 1954, sanoittaja on Johnny Burke.

Aloitetaan vaikka Katri-Helenan versiolla:




Ja sitten jatketaan vaikkapa Ella Fitzgeraldin versiolla:


Seuraavaksi esiintyy Sarah Vaughan (1974) ja lisää portaattomasti loppuun Tenderly'n:


Seuraavana vaikkapa Julie London, jolta ei ole kuin audio ja kaunis kuva tarjolla vuodelta 1960:



Entäpä unkarilaista mistyä, esittäjänä Myrtill Micheller tällä vuosituhannella:


Laitetaan sitten instrumentaaliversiokin, vaikkapa säveltäjän oma tulkinta, joita tietysti on useita YouTubella. Tämä on tallennettu Brysselissä Belgian radio/televisiofirman BRT toimesta joskus musta-valko-aikaa, vuosiluvusta ei ole tietoa:


Mistyä on nyt sitten muuallakin kuin tämän kirjoittajan silmässä. Ja YouTubilta löytyy vielä paljon muitakin, jopa loistavia amatööriversioita, jos haluttaa kuunnella.

2 kommenttia:

Timbut kirjoitti...

Olettteko jossain julkaiseet sen Mark Twain -kirjoituksen?

Katri on yllättävän "hyvä" tässä, mutta eihän kukaan ylitä Ellaa, edes Sarah. Noh, makuja joka lähtöön.

Keväässä syksy, elämää siellä. Talven tuloko virkistää?

Timbuktussakin mietitään paluuta...

Hanhensulka kirjoitti...

Eipä ole vielä luettavissa, mutta kohta on.

Talvi kirpistää varpaita, lämpöä on tuskin 15 astetta päivittäin, tosin tänään on 18. Monet puut kukassa, magnoliat ja kameliat jo vähän ylikypsiä. Kaikki virkistää. Olen ajatellut paluuta päivittäin. Virtuaalipäätökset ovat yhtä vaikeita kuin oikeatkin.