9.8.2006

Jossain Suomessa

Neljäs Suomen päivä on jo hyvää vauhtia menossa. Kunhan tulin Suomeen niin heti sunnuntaina täytyi jälkikasvun pesueen kanssa vierailla kuumassa Suomenlinnassa, jossa menikin melkein koko päivä. Ja tietysti täytyi kasvissyöjänkin syödä pihassa grillattua Suomenlahden lohta. Ja hyvälle maistui.

Sitten maanantaina kävin kirjakaupassa ostelemassa kulttuurilehtiä ja toisessa, halpakaupassa, katselemassa kirjoja. Saaran tulipunaisen tukan näkeminen häkellytti niin, että ostin hädissäni Paasilinnaa ja polttelin Saaran kanssa yhden tupakan, tosin Saara itse ei tiennyt treffeistämme mitään. Luulin muuten saaneni Arto Paasilinnaa, mutta olinkin hädissäni napannut nuorinta veljeä, Mauria. Kirjan nimi taisi olla Kivijumalat. Ulkoa kirja näytti aivan samalta kuin Arton kirjat näyttäisivät, joten vahinko oli ihan hyvin ymmärrettävissä. Ja hyvä näitä muitakin paasilinnoja on tietysti lukea, joten "vahinko" ei haittaa mitään.

Lisäksi kävin Kiasmassa ARS06 näyttelyssä, ja olikin hieno näyttely, jossa pelottelin itseäni horjumalla sukkasillani Maaria Wirkkalan liikkuvassa huoneessa ja katselemalla toukkien syömää luurankoa. Ja täytyi vielä poiketa Kansallismuseossa kertailemassa Suomen kansan kivikautista historiaa, ei ollut aikaa muille osastoille tällä kertaa.

Että sellaista on Suomessa ollut tähän saakka. Nyt naputtelen tätä Porissa, ylihuomenna Tampereen kautta Kuopioon pitkin kuumasta kuplivia teitä. Helteet onneksi jatkuvat vielä, tosin Porissa sataa tihuutti äsken, mutta kuivempaa on kai luvassa.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ou mai kad, mikä pokka sulla on. :) Olisit nyt antanut saaralle edes pienen vinkin. :)

Saara kirjoitti...

Saanko kirota? No en tietenkään saa. Voi perkeleen perkele minkä menit tekemään! Minä niin olen odotellut ja arvuutellut kaikenmaailman miehistä, että olisiko tuo Hanhis, tai tuo... entäs tuo. Ja sitten se käy ilmeisesti just silloin, kun olen jotenkin niin pihalla, etten muista sillä hetkellä miehiä ollenkaan!


(tämä kirjaintunnistekin jo muistuttelee, vaikka se myöhäistä nyt onkin: uhzmiez)

Hanhensulka kirjoitti...

Joo ei pokka pitänyt, ja tilanne oli niin mieltä kutkuttava, ettei raaskinut rikkoa "magical moment"ia:).

Tosin sitten tiistaina satuin käymään muistikorttien loputtua turhalla reissulla alakerran valokuvausliikkeessä juuri kun Saara taisi olla lähdössä (varmaan ihan kuivalle) lounaalle Petran kanssa, enkä viitsinyt häiritä kaverusten hilpeän odottavaa tunnelmaa. Ja meninkin Vanhan terassille omenasiiderille muistelemaan menneitä, tuttuja ei siellä näkynyt. Kävin vielä ihailemassa yläkerran liikkeen ikkunan takana yhtä opusta, siellä kun on Skakespeare ja company-kirja näytillä, mutta sisällä ei ollut kuin joku nuori tytöntyllerö enkä viitsinyt häiritä hänen kesäistä haaveiluaan turhalla osteskelulla. Ja muistikorttikin jäi ostamatta, mahtavatko porilaiset edes tuntea sellaisia:)

Saara kirjoitti...

Siis tämä on katastrofi. Tämä on... tämä on... sanoinkuvaamaton pettymys minulle ja varmasti Petrallekin. Sinähän olisit voinut lähteä meidän kanssa istumaan ja muistelemaan menneitä. Se olisi ollut mukavaa. Hmph.

Anonyymi kirjoitti...

Järkyttävää nonchaleeraamista:((

Vaan oma mokasi, Hanhis. Lounas ei ollut kuiva:)

Anonyymi kirjoitti...

!

Anonyymi kirjoitti...

onko hanhensulka miez !?