Toimiva demokratia vai Eurooppa

Kuva Independent.ie:ltä, irlantilaiset ääntenlaskijat sekoittamassa eurooppalaista edistystä

Kumpaakin näistä ei voi saada samanaikaisesti, on joko unohdettava toimiva demokratia tai erottava Euroopasta.

Miten demokratian voisi parhaiten määrittää. Ehkä se sisältäisi jotenkin tällaista:

Demokratia on asioita ymmärtämättömän vähemmistön tekemiä päätöksiä välinpitämättömän enemmistön asioista.

Mitä vieraampi vallan keskus, sitä suurempi välinpitämättömyys.

Irlanti on puhunut.

Äänestettyään ensin Euroviisuedustajakseen kalkkunan, irlalantilaiset päättivät äänestää koko Euroopan kohtalosta, joka Unionin merkillisten vanhojen sääntöjen perusteella oli pudonnut irlantilaisten käsiin. Heistä äänestyskoppiin vaivaitui alle 50 %, joista karvan verran yli puolet äänesti Lissabonin sopimuksen kumoon (näin ainakin näyttää tätä naputellessani).

Tämä tapahtui maassa, joka vähän yli kolmessa vuosikymmenessä on muiden eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla raahattu väkisin samalle vuosisadalle meidän muiden kanssa ja kustannettu perunoita kaluavasta maatalousyhteiskunnasta teollisuuden ja kaupankäynnin mestariluokkaan. Ja lisäksi Eurooppa on lähettänyt heidän joukkoonsa rauhankyyhkyjä, kuten Harri Holkerin, houkuttelemaan irlantilaisia olemaan tappamatta toisiaan enempää kuin on eurooppalaisen tavoitetason mukaan suotavaa ja kohtuullista.

Puolet Irlannissa äänestäneistä on jotakin 0.5 % eurooppalaisten äänestäjien yhteismäärästä. Eli 0.25 % eurooppalaisäänestäjistä päätti loppujen puolesta, että Lissabonin sopimus ei ole Euroopan asukkaiden kannalta riittävän hyvä asia. Heistä ehkä viisi tai kuusi oli lukenut sopimuksen, kukapa viitsisi tosissaan kahlata läpi 270-sivuista asiakirjaa, joka on kirjoitettu jollakin oudolla kielellä, joka muistuttaa erehdyttävästi englantia.

Toisaalta, voisin yrittää lyödä vetoa, jos olisi rahaa vedonlyöntiin, että juuri Suomen eduskunnassa sopimuksen puolesta äänestäneiden enemmistö ei ollut vaivautunut lukemaan sopimusta, eikä tule lukemaankaan.

Tämä ei ole luottamattomuutta poliitikkoihin ja demokraattiseen parlamenttiin. Päinvastoin. Se osoittaa, että luotan heihin sokeasti, ja luottavaisesti tiedän, että tämä sopimus, niin kuin monet muutkin äänestetyt tärkeät paperit, on jäänyt lukematta. Vain todelliset poliittiset geekit kuten ulkoministeri Stubb ja entinen ulkoministeri Tuomioja ja sen sellaiset, joko innokkaat tai muuten idealistiset poliitikot, viitsivät näitä lukea. Ja joka tapauksessa kansanedustajien äänestyssormea käyttävät poliittiset puolueet, joiden päättäjistä suurin osa on myös jättänyt nämä paperit lukematta, mutta puolueella kuin puolueella on asiasta puoluepoliittinen päätös, jota kaikkien on tietenkin noudatettava.

Mitä pirua demokratia oikein on.

Kaikki maat käyvät määrävälein äänestyskopeissa äänestämässä itselleen edustajat parlamentteihin ympäri Eurooppaa ja sitten heihin ei luoteta. Äänestysprosenteista toki tiedämme, että suuri osa kansalaisista ei ole kiinnostunut yhteisten asioiden hoidosta. He ovat kiinnostuneita tärkeämmistä asioista, kuten julkkisten rakkauselämästä, potkupallotuloksista, ja Linda Lampeniuksen rintakupin koosta. Ja tietysti siitä, että saavat ostettua ruokaa, voivat lentää aurinkorannoille silloin tällöin ja pystyvät vaihtamaan ylihintaisen autonsa uuteen kahden tai mahdollisesti kolmen vuoden välein, eikä satasenttinen litteä tv'kään olisi pahitteeksi.

On kai erityisen typerää olettaa, vaikka olen kyllä kieltämättä näin itsekin monet kerrat olettanut, että 'tavallinen kansalainen' ymmärtäisi politiikasta enempää kuin pääministeri Vanhanen ihmissuhteista.

Parlamentit valitaan ajamaan yhteisiä asioita seuraaviin vaaleihin saakka. Poliitikot tehkööt päätökset äänestäjiensä puolesta, eikös tätä eurooppalaista demokratiaa kutsuta myös edustukselliseksi kansanvallaksi. Tuskin poliitikkojen päätökset ovat paljoakaan huonompia, tai parempia, kuin 'tavallisten kansalaisten', joten vaihtoehtoa ei taida demokratian puitteissa olla. Tietysti on suuri joukko 'tavallisia kansalaisia' (heitä tapaa erityisesti blogeilla, häpeäkseni on sanottava, että tälläkin itseasiassa, ja lehtien yleisönosastoilla), jotka usein olettavat pysytyvänsä hoitamaan asioita paremmin kuin julkkispoliitikot, entiset mallit ja urheilijat. Nämä menkööt ehdolle vaaleihin, jos haluavat demokraattisia päätöksiä tehdä, ja, jos tulevat valituiksi, tehkööt sitten päätöksiä omantuntonsa mukaan meidän tyhmempien puolesta.

Tai toisaalta voimme unissamme vaeltaa ruusunpunaiseen Utopiaan, Uuteen Uljaaseen Eurooppaan, jota toimivan demokratian puutteessa vallitsevat 'asiantuntijat'.

Ja Platonin esimerkin mukaan valtaapitävässä joukossa ei saa olla runoilijoita.

Sensus communis, suomalaisuus ja ulkosuomalainen bloginpitäjä

Kuva: Jim Carrey On-Line: The Truman Show

Kirjoittelen tätä samalla, kun lueskelen kirjoittajafilosofi Risto Niemi-Pynttärin (RNP) väitöskirjaa Verkkoproosa, erityisesti III osan lukua 1. Sensus Communis (alkaa sivulta 321), johon on kai tullut runsaasti ajattelunaiheita muilta yhteisöajattelijoilta, kuten Jacques Derrida’lta ja Hanna Arendt’ilta. Väitöskirjassa on paljon aineksia yhteisöajatteluun vaikka RNP väitteleekin meistä virtuaalikirjoittajista.

Mutta siteerataan ensin suurta suomalaista kulttuurivaikuttajaa (kirjoitin suomalaisista kulttuurivaikuttajista oikein lastunkin marraskuussa 2006, se saattaa osaltaan selittää sitä, miksi tästä lastusta tuli sellainen kuin tuli, RNP:ltä varastettujen ajatusten lisäksi tietysti), Juhani Ahoa, Panu-romaanin 2. luvun alkupuolelta, josta löytyy tällaista:

”…Synkimmän kuusikon sisässä kahden mäen notkelmassa pienen aukeaman keskellä, minne eivät puhurin pisimmätkään piikit ulottuneet läpi metsän naavaisen turkin, tuikahteli hiiltyvä nuotio sulattamassaan lumikuopassa. Vähän matkaa nuotiosta, joka oli tehty kahdesta kuivan kelohongan pölkystä, seisoi suksia kuin seipäitä pistekodassa asetettuina käret toisiaan vasten. Suksikodan ympärillä oli pieniä kelkkapulkkia täynnä nahkoja ja turkiksia. Nuotion ympärillä makasi havujen päällä, jalat tuleen päin, turkkeihin käärityitä miehiä kuin säteitä ympyrässä. Yöllä oli vähäsen lunta vihmonut ja pudotellut sitä nukkuvien päälle.

Kun teiriparvi pyrähti lentoon, heräsi siitä yksi nukkuvista miehistä, pudisti kohmettuneita jäseniään, siivosi lumen tuuheasta parrastaan ja kiiruhti heittämään tervaksia nuotioon, joka leimahti siitä isoon liekkiin ja karkoitti hetkeksi ympäriltään päivän valon, joka oli alkanut tunkea kuusienkin alle…”

Siinäpä on oivallista supisuomalaisuuden tekstuaalista stimulaatiota ja simulaatiota.

Ehkä nykyihminen, edes raavas mies, ei enää helposti samastu tähän Ahon nuotiotulilta heräämisen tunnelmaan. Omat aikalaiseni samastuvat siihen kai suuremmin ponnistelematta, vaikka eivät luonnosta ja tulilla makoilemisesta sen kummemmin piittaisikaan.

Perinteiselle suomalaisuudelle metsä on tietysti tärkeä suomalaisavaruuden osa. Se voi olla romanttisen haaveileva, sinihämyinen kehto, sielun virvoittaja, impivaaralaisen piilopirtin vankkaseinäinen suoja, vihollisista vihjaava uhkaava korpi tai ihmisen elinedellytys – käytettäväksi ja muokattavaksi niin kuin haluaa, vaikkapa metsä-guru (Nils) Osaran opettamilla aukeaksi kynityillä linjoilla.

Metsä on suomalaisuudelle kuin suomalaisuus suomalaiselle.

Tämän lastun otsikon pitäisi ehkä oikeudenmukaisuuden vuoksi kuulua osoittelevasti: ”minun suomalaisuuteni”. Mutta mitäpä oikeudenmukaisuudella ja blogilastulla on tekemistä toistensa kanssa. Ensin mainittu on utopian alaan kuuluva epämääräisesti liikkuva maalitolppa ja toinen taas on todellista elämää.

Meillä kaikilla on oma yksityinen, julkinen ja nykyajassa myös virtuaalinen suomalaisuutemme. Ulkosuomalaisuus saattaa olla virtuaalista.

Virtuaalisuus on pseudojulkinen ominaisuus, ilman ruumista näytelty ja itse valittu rooli, joka poikkeaa muusta julkisesta suomalaisnaamiosta, jossa roolisielujen vankila, ruumis, on näytelmän elintärkeänä osana ja johon on synnytty viattomasti, ja syntymällä jouduttu yhteisölliseen limboon (limbus infantium), ilman omaa syytä. Vasta viattomuuden karistua huomataan, että miellyttäväkin limbo on kylläkin sijana hyväilevän pehmeä paikka, kuin linnun maidossa kelluisi, mutta aina Paratiisin ulkopuolella, ja aidan takana vilkkuvat ikuisesti virkistävät vedet ja vihreämpi nurmi.

"Suomalaisuus" on tietysti pelkkä sosiaalinen konstruktio. Se on kokemuksenvarainen ominaisuus, suomalaissielu, jonka kanssa (fyysisen) suomalaisen kehon olemassaololla on vain vähän tekemistä.

RNP viittaa väitöskirjassaan (s. 321) Hanna Arendtin arveluun, että ”julkinen, se mikä on kaikkien todettavissa, muodostaa kokemuksen todellisesta”. RNP lisää, että ”todellisuuden tajua yksilö ei voi saavuttaa erillään sosiaalisesta maailmasta” ja vähän myöhemmin (s. 322), että ”toisaalta todellisuutta ei voi olla myöskään ilman yksityistä”.

RNP puhuu myös ”kollektiivisesta hallusinaatiosta”.

Matrix-elokuvan kaunis, mutta ahdistava ”todellisuus” oli elokuvan paralleelimaailmassa elävien kapinallisten mielessä tulkittu kollektiiviseksi hallusinaatioksi, joukkoerehdykseksi, jota tosin elokuvassa kai väitettiin monimutkaisessa kommunikaatioverkostossa tapahtuvaksi simulaatioksi.

Arvoisa Lukija muistanee Jim Carrey -filmin The Truman Show. Siinä tekoyhteisö uskotteli yhdelle jäsenelleen, Truman Burbank’ille, että tämä eli oikeassa yhteisössä, jolla oli oma aikansa, paikkansa ja ”yhteisöllisyytensä”, oma ”suomalaisuutensa” siis. Yhteisö oli vain reaali-tv-ohjelma Trumanista. Se toteutettiin näyttelijöiden sopimuksina televisioyhtiön kanssa ja lakkaamatta näyteltynä käsikirjoituksena, saippuaooppera-simulaationa, jota johti Jumalan korvike, ohjelman ohjaaja. Vain Truman luuli tai "tiesi", lapsen tavalla, vaikka oli jo kasvanut tekoyhteisössä aikuiseksi, kokemaansa todellisuutta oikeaksi.

Muistetaan toistakin Jim Carrey-filmiä, nimeltään The Number 23, jossa Carreyn näyttelemä Walter Sparrow lukee sattumalta kirjan ja alkaa uskoa, että hänen elämänsä pyörii luvun 23 ympärillä ja toteuttaa kirjan historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Hän samaistui kirjan kuvaaman narratiivin osaksi.

Suomalaisuus (mikä tahansa muukin yhteisöllisyys) on sekä yksityistä että julkista hallusinaatiota. Se syntyy yksityiseksi hallusinaatioksi suomalaisuuden sisäistämisenä, sen tunnustamisena erilliseksi entiteetiksi valistuksen kautta, jonka sisältönä on julkinen hallusinaatio, ja valistusta seuraavana yhtymisenä suomalaisuuden paatokseen: myyttiin, narratiiviin, historiaan, nykyhetkeen, tulevaisuuteen eli suomalaisuuden "sensus communikseen".

RNP sanoo (s. 324), että

"…tämä sensus communis – joka ei ole sensus
universalis – merkitsee sitä, että totuus ja varmuus ovat suhteellisia ja kulttuurisesti rajautuneita kokemuksia".

Ihmisen (geenien ohjaama) laumaeläinsielu kai sisältää ”sensus universaliksen” pohja-ainekset ja kulttuuri muokkaa niistä yksilölle ”sensus communiksen”, joka sitoo hänet tiettyyn laumaan, tietyksi lajiksi, omaan rotuunsa, perheeseensä, sukuunsa, heimoonsa ja kansaansa. Kumpikaan "sensus" ei voi olla olemassa ilman toista.

Joku ilkeämielinen voisi puhua yhteisövalistuksesta aivopesuna, mutta omaan yhteisöönsä kasvamista ei mielletä sellaiseksi, vain muut yhteisöt suorittavat aivopesua eettisesti epäilyttävien ja usein kuvottavien tapojensa levittämiseksi.

RNP sanoo sensus communiksesta väitöskirjansa sivulla 322:

” …Omakohtaisissakin kokemuksissa on kyse yhteisestä todellisuudesta, siitä, että aistit todistavat meidän elävän samassa maailmassa. Tämä merkitsee sitä, että varmuus todellisuudesta vahvistuu yhteiseltä pohjalta hahmotetun evidenssin perusteella... Sensus communis viittaa sosiaalisesti jaettuihin käsityksiin, aistimuksiin ja merkityksiin, jotka koskevat todellisuutta. Todellisuuden tajun lisäksi kyse on sosiaalisten vivahteiden tajusta, miellyttävän ja epämiellyttävän eroista, tyylin ja kauneuden kokemuksista.”

Me siis synnymme kokemuksesta, valkoisiksi tai mustiksi, suomalaisiksi, ruotsalaisiksi, mustalaisiksi tai saamelaisiksi, ja usein jopa sosialisteiksi, demareiksi, vihreiksi, vanhoillisiksi tai kepulaisiksi, ehkä jopa golfinpelaajiksi tai turvenuijiksi. Ja, jos pysymme omassa yhteisössämme kiinni, myös pysymme koko ikämme siinä todellisuuden hallusinaatiossa, johon synnyimme.

Niin kuin RNP todistaa (s. 324):

” Lopultakin siis todellisuuden taju on aina jo oppimisen ja kulttuurin muodostamaa sensus communista.”

Ulkosuomalaisena ”suomalaisuuteen” suhtautuu eri lailla kuin eläessään vielä Suomessa.

Tässä ei ole mitään ihmeellistä, valitettavaa tai edes hävettävää. Meidän kaikkien oma yhteisöllisyytemme on yksilöllistä. RNP:tä taas siteeratakseni (s. 325) ”… vaikka julkinen maailma koetaan yhteiseksi, silti jokaisella on siinä oma kohtansa. Kenenkään positio ei ole täsmälleen sama kuin toisen”.

Suomessa aikanaan asunut suomalainenkin on tietysti suomalainen, kantaa passia, uskoo ilmaiseen koulutukseen, jakopaikalla ilmaisiin terveyspalveluihin, yhteiskunnan ilmaisiin turvaverkkoihin, kohtuulliseen taloudelliseen tasa-arvoon (usein kateellisena hammasta purren), oikeamieliseen presidenttiin, lahjomattomiin virkamiehiin. Ja vihaa ryssiä ja ruotsalaisia juuri suomalaisille ominaisella, kohtuuden rajoissa pysyvällä tavalla: toisia pelonsekaisesti ikuisina vihamiehinä, toisia kateudenpistoksin paremmin menestyvinä isoinaveljinä. Sanalla sanoen on suomalainen niin kuin suomalaisen kuuluu suomalainen olla. No siihen tuli enemmän kuin vain yksi sana. Mutta Arvoisa Lukija ymmärtänee ajatuksen uoman.

Mutta ulkosuomalainen joutuu ympäristönsä vaikutuksille alttiiksi, jos osaa jotakin muuta kieltä tai pitää muuten silmiään auki ja ymmärtää.

Näkee, että jollakin muulla passilla ei tarvitse jonottaa samalla lailla kuin suomalaisella, että terveydenhoitoa voi tehokkaasti hoitaa muutenkin kuin suomalaisissa terveyskeskuksissa, että vanhukset tulevat inhimillisemmin hoidettua suurperheiden osana, ja että hallintoa voi pyörittää vähemmälläkin lahjomattomuudella.

Erilaisuuden kohtaaminen nakertaa hiljaa suomalaisjuuria niin kuin loinen isäntänsä juurakkoa.

Yhteisö-paatos on aina vain pintavaahtoa, jota vahvistetaan julkisilla paaros-simuloinneilla: yhteisön maammelauluilla, porilaistenmarsseilla, vannomalla lippuvaloja, laulamalla jumalaompilinnamme-virsiä ja sen sellaisilla välineillä, joiden alkeet on peritty yhteisestä atavistisesta alkuhämärästä, ja vielä kaempaakin.

Paatoksen pintavaahdossa jatkuvaa myötä- tai vasta-muokkautumista ei heti huomaa, mutta joissakin alaviitteissä, akanvirroissa tai muissa hämärissä sielun sopukoissa vaikutus tuntuu ja ylettyy pieninä raapaisuina tai ainakin hentoina kosketuksina jopa pintavaahdon paatoksen sekaan.

Suomalaisuuskalja väljentyy, eikä vaahto enää korista naukkailijan ylähuulta.

Muokkautumisensa seurauksena saattaa, hetkellisesti, joskus rakastaa jopa venäläisiä, ainakin joitakin kauniimpia Pietarin huorista, tai tuntea ruotsalaiset kaksoisveljikseen ( tai –sisarikseen), voi jopa ajatella, että Etelän miehet eivät kaikki ole pelkureita tai gigoloja tai molempia, tai amerikkalaiset kaikki matalahenkisiä, Raamattuaan heiluttavia mammonanpalvelijoita.

Suomalaissielu muuttuu hiljaa niin kuin jää sulavaksi vedeksi.

Suomalaisuudesta tulee hennon haikeaa nostalgiaa, joka saattaa joskus itsenäisyyspäivänä kuohahtaa iloisesti kuin lasiin kaadettu sampanja, ja laantua yhtä nopeasti. Vaikka pohjalta tulee pintaa kohti jonona pieniä iloisia kuplia, niitä on aikaa myöden vähemmän ja vähemmän.

Sitä muutuu eurooppalaiseksi aivan huomaamattaan. Ja se kai oli aikanaan Euroopasta maana uneksivien tarkoituskin, ei rysähtävä vallankumous vaan hiljainen väsyttäminen.

Maailmankansalaisen etikkaa: ksenofobista töpinää

Kuva Wikipedia: Süleyman Suuri

Tänä aamuna Euroopan komission ja parlamentin rakennukset ovat sinikypäräisten rynnäkköpoliisien piirittämiä. Läheisillä sivukaduilla on laivastollinen korkeita mellakkatankkeja, joiden katoilla sojottaa odottavasti uhkaavannäköisiä vesitykkejä.

Piikkilankaesteet suojelevat omaa asuinkatuani niin, ettei ole toivoakaan päästä ajamaan huonosti tyhjäkäyntiä käyvää autoa omaan talliinsa. Paloautoja on tuotu valmiusasemiin hiljaisemmille kaduille ja saksalaisen Messerschmitt-Bölkow-Blohm -lentokonetehtaan valmistama BK117 poliisihelikopteri pörrää ja kaartelee kaiken tämän yläpuolella kuin nälkänsä vuoksi ärtyisenäänekäs korppikotka.

Nimittäin eilen kävi niin, että Euroopan unionin ulkoministerikokous teki taktisen mutta yksimielisen virheen. Virheestä saattaa muodostua jopa strateginen ja sen syvät vaikutukset kantaa kauaksi lastenlastemme ja näiden lasten aikoihin saakka.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja näyttää sanoneen YLE:lle näin:

Tämä on sellainen ratkaisu, jonka kanssa kaikki, mukaan lukien Turkki, voivat elää. Se antaa myös mahdollisuuden mennä eteenpäin, mutta tekee myös selväksi, että sitoumukset on täytettävä.

Tämä saattaa hyvinkin sopia eurooppalaisille ulkoministereille ja heidän poliittiselle elämiselleen. Sen sijaan Turkin hallituksen elinikää se saattaa lyhentää merkittävästi. Jo nyt merkittävä osa turkkilaisista haluaa hallituksensa lopettavan jäsenyysneuvottelut. Hallituksen liekanaru ei ole kovin pitkä muutenkaan ja saattaa lyhentyä vielä entisestään.

Turkin jäsenyysneuvottelut laitettiin siis taas kerran jäihin – syväjäähän, jos uskoo Itävallan poliitikkojen lausuntoja, ranskalaisten ksenofobisia kommentteja, saksalaisten historiansa haamujen pelosta pulppuavaa yltiöpäistä varovaisuutta ja eurooppalaisten muutenkin syvänä vellovaa erilaisuuden pelkoa. Meidänkin perheessämme äänet puolesta ja vastaan menevät keskeltä kahtia.

Tähän mennessä on tapahtunut näin:

Indoeurooppalaiset maanviljelijät muuttivat Euroopan puolelle nykyisen Turkin alueelta ja toivat Anatolian ylänköjen protokaupungeista kuten Konyan tasangon Çatalhöyük’istä, suomeksi ”kylä joenhaarukassa”, (tai miksi sitä silloin 9500 vuotta sitten kutsuttiinkaan) meidän nykyisen maanviljelyksemme ja korkeakulttuurimmekin siemenet. Näin ollen ja tässä mielessä olemme kaikki heidän jälkeläisiään (sen lisäksi, että olemme suomalaisia pakanoita tietenkin, alkuperäisiä eurooppalaisia). Tässä vaiheessa turkkilaiset itse ratsastelivat jossakin Uralin tienoilla samoilla aroilla ja enkä samoissa jengeissä unkarilaisten kanssa, eivätkä tienneet maanviljelyksestä vielä vuosituhansiin tuon taivaallista.

Kulttuurin tie Eurooppaan kulki Anatolian ylänköjen ja Lyydian ja Fryygian hiekkarantojen kautta Hellespontoksen salmen yli mantereelta mantereelle. Aeneas pakeni perheineen Turkista, joka oli silloin vielä Fryygiassa, hävityn Troijan sodan jaloista ja perusti euroopplaisen kulttuurin hautomon Italiaan. Vergilius kirjoitti Aeneisin ja opasti Danten Jumalaiseen näytelmään.

Sitten 1529 – äkkirikastuneiden alankomaalaisten lombardi-pankkiirien ylläpitämän Kaarle V:n ollessa pyhänä roomalaisena keisarina – turkkilaiset hyökkäsivät Wieniin Mikael Karvajalan avustuksella ja valtakunnansulttaaninsa Süleyman Suuren (turkkilaisittain Lainantajan) johtamina. Ikimuistoisen oikeutensa perusteella janitsaarit, joista monet olivat suomalaisia ja ruotsalaisia, ja muut oikeaoppiset soturit ryöstivät ja raiskasivat Wienin putipuhtaaksi ja voipuneeksi vetäytyen sitten Balkanille ja lähemmäksi Istanbulia. Vuonna 1571 keisari Kaarlen poika, Juhana Itävaltalainen, ja eurooppalainen liittoutuma hakkasi venetsialaisten kauppiaiden rahoittamalla laivastollaan ottomaanit Lepantossa ja nosti amiraali Ali Pashan pään koristamaan jotakin seipäännokkaa.

Sitten alueelle vahingossa ratsastaneiden turkkilaisten Osmanien imperiumi hajotettiin, koska olivat kannattaneet I maailmansodan saksalaisia häviäjiä. Raunioille perustettiin ranskalaisten ja englantilaisten yllytyksestä moderni Turkki, jolle annettiin puolet Kurdistanista ja sen verran armenialaisia, että heitä riitti turkkilaisten toimesta tapettaviksi sadoin tuhansin. Puolet Kurdistanista annettiin Irakille, joka tappoi kurdejaan hienostuneesti myrkkykaasuilla eikä brutaalisti ampumalla niin kun turkkilaiset omia kurdejaan.

Kypros jaettiin kahtia, krikkalaiseen eteläosaan ja eurooppalaisten boikotissa olevaan turkkilaiseen pohjoisosaan, ja suomalaiset rauhanturvaajat rakensivat makealöylyisen saunan Nikosian lentokentän viereen, yhden pölisevän sorakuopan reunalle.

Ja niin Euroopan unionin laajennuskomissaariksi nimettiin Olli Rehn, joka puhuu lähes käsittämätöntä englantia. Hän puhuu käsittämätöntä suomeakin, mutta tästä eivät turkkilaiset tiedä mitään. Ja tämän kielivaivaisen epäonnistuneen poliitikon johdolla Ksenofobien unioni valmisteli päätöksen jäädyttää turkkilaisten jäsenyysanomus tärkeimmiltä osiltaan kunnes nämä ottavat lusikan kauniiseen käteen ja päästävät kyproksenkreikkalaisten laivat ja lentokoneet satamiinsa. Kyproksen lipun alta löytyykin mukavasti suuri joukko Brysselissä pörrääviä lobbareita edustustileineen ja ennen kaikkea eurooppalaisten varustamojen laivoja, kaikkiaan 1,819 laivaa eli 16 % eurooppalaisista kauppalaivoista.

Turkki on eurooppalaisittain katsottuna epämiellyttävä ja ahdasmielinen muslimimaa, jolla on takanaan loistava tulevaisuus ja paljon turisteja houkuttelevia hiekkarantoja. Kun katsoo alueen karttaa, näkee helposti turkkilaisten aseman tärkeyden eurooppalaiselle tulevaisuudelle. Tulevaisuudessa Turkissa on joko eurooppalaisia pyrkimyksiä tukeva, eurooppalainen hallinto tai islamistinen, joka tarjoaa iskuetäisyyden Euroopan sydämeen Allahin armeijan raketeille, joita parhaillaan rakennellaan Iranissa. Turkilla itsellään on voimakkaat ja hyvin varustetetut sotavoimat.

Islamistien raketit rakennetaan meidän länsimaisilla rahoillamme.

Nimittäin maailman tunnetuista öljyesiintymisistä lähes 75 % on islamilaisen maailman hallinnassa. Lähi-idän harvainvaltaiset öljysheikit hallitsevat yli 50 % maailman öljystä. Sheikit tarvitsevat euroja ja dollareita rakettiensa ja terroristijärjestöjensä rahoittamiseen. Ja me annamme rahat ilomielin näiden pohjattomiin käsiin (ok, vertaus ei ole kovin hyvä, mutta olkoon) kipeästi tarvittavaa öljyä vastaan.

Jos Turkki ei ole unionin jäsen, se toimii laukaisulavettina islamistien ohjuksille ja muille hyökkäyksille.

Todellisen poliittisen vaihtoehdon puuttuessa islamilaisesta maailmasta jokainen muslimimaa, joka vastustaa islamin vastenmielisimpien muotojen levitystä, pommitetaan ja terrorisoidaan lopulta hyväksymään islamistien poliittinen tahto: Libanon on menossa jo; Algeria ja Egypti seuraavat helposti perässä; Saudi Arabian yksinvaltainen ryöstöhallinto, jolla ei ole muiden kuin maan ökyrikkaiden tuki, kaadetaan tuossa tuokiossa; Irak on meidän itsemme toimesta jo pommitettu kypsäksi hajoamaan etnis-uskonnollisia rajoja pitkin ja ehkä myös halukkaaksi shiialaiselle komennolle; ja Iran on valmiina ottamaan islamilaiset ohjat käsiinsä, mikäli voittavat historiallisen vastenmielisyytensä arabeja kohtaan.

Poliitikot katsovat vain omaa etuaan, erityisesti ranskalaiset poliitikot, joihin ei tietysti voi luottaa nimeksikään missään asiassa. Viimeaikaisista poliittisista virheistä Turkin hylkääminen länsimaailman kulttuurin piiristä on ylivoimaisesti suurin. Edes Irakin sota ei suunnattomasta typeryydestään huolimatta ole strategisesti yhtä idioottimainen osuma omaan maaliin.

Mutta hei, eipä voi valittaa. Jokaisella maalla on tietysti juuri sellaiset hallitsijat kuin maa ja sen vapaan tahdon omaavat kansalaiset ansaitsevat. Ja demokratiassa äänestämällä lahjoittamastaan hallitusvallasta voi kiittää vain omaa itseään; on sitten äänestänyt tai ei.

Maailmankansalaisen etikkaa: Suomalainen, Suomi ja sen sellaiset seikat, jopa fennoeurooppalaisuus

Kymmenvuotiaana naperona uskaltaa metsäsuomalaisten penikka tehdä metsissä mitä vaan mieleen tulee.

Kesäisenä päivänä kauan sitten polkaisin parhaan ystäväni, yhden Salosen Eskon, kanssa polkupyörillä ja äitien varoituksilla, eväillä, pienellä kirveellä, parilla vedenpitävällä kankaanpalalla, polviin saakka ulottuvilla lonksuttavilla kumisaappailla ja muulla asiaankuuluvalla varustettuna ja molskihousuissa Suolahdesta Mutapohjan ympäri ensin Sumiaisen tietä, sitten vasemmalle jotakin korpitietä ja lopulta kinttupolkua pitkin jollekin eteensattuneelle pienelle, yksinäiselle lammelle, huonosti hoidetun mänty- ja kuusiryteikön suojaamassa korvessa, joka naperosta tuntui suunnattomalta ja jopa koskemattomalta salolta, erämaalta.

Pyörien perässä töpötti itselleen ominaisen vinosti suomenpystykorva, Rekku, jota ainoana pentueestaan ei oltu myyty pois värivikojensa vuoksi vaan annettu minulle ikiomaksi koiraksi. Tosin omistuksen ikiaika loppuisi jo tulevan joulun alusviikoilla penikkatautiin ja äänekoskelaisen poliisin pyssynpaukkuun, mutta siitä ei onneksi surisevassa ja tuoksuvassa keskikesän helteessä ollut mitään tietoa, eikä tulevaisuus muutenkaan erityisesti poltellut naperonmieliä.

Rannasta löytyi omistajaton vene, vesikirppu, ja sillä pääsi koko mukana olleen omaisuuden kanssa – pyöriä lukuun ottamatta – ehkä viidenkymmenen metrin päässä lammen keskellä olevaan pieneen, pyöreähköön pensassaareen. Tehtiin leiriytyjien kokoon sopivan suuruinen laavu, syötiin eväitä, pantiin pikkukirves töihin ja hakkailun tuloksena poltettiin pientä rakovalkeaa – tilapäistä kotiliettä pimeänä huhuilevassa korvessa.

***

Suomalaiset ovat metsäkansaa, metsäläisiä, impivaaralaisia, Juutas Käkriäisiä ja Ryysyrannan Jooseppeja, eikä Havukka-ahon ajattelijakaan varmaan tavallisesta suomalaisesta paljoa eroa.

Ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti, Mynämäen rovastin Anders Lizeliuksen Suomenkieliset Tieto-Sanomat sanoo lukijoilleen suomalaisuudesta varovaisesti tähän tapaan ”Syys-Kuusa, Wuonna 1775”:

…Mutta koska ja kusta Maanpaikasta ihmiset tänne siirryit, siitä ei ole wahwistettua tietoa.

Muutamat owat siinä luulosa, että koska kielen sekoitus tapahtui Babelin Tornin rakennuxesa, ja Jumala hajotti ihmiset sieltä kaikkiin maihin, 1 Mos. 11. Luk. niin yxi kielikunta kulki tänne Suomehen, ja nimitti tämän Suoma ; että he Jumalan suomasta tänne siirttyxi tulit ; jonka luulon jälkeen Suomen kieli olis yxi niistä mainitusa kielten sekoituxesa syntyneistä pää-kielistä ; ja näkyy heillä olewan luulohonsa toden muotoinen tuki siinä Oppeneilta näytetysä Suomen Kielen erinomaisesa heimolaisudesa Hebrean eli Alku-kielen kanssa.

Toiset taas arwoittelewat ja luulewat toisin yxi sinne, toinen tänne, waikka järkkywäisillä perustuxilla.

Mutta ei se ole meijän tarkoituxemme anta itziämme ratkaisiaxi näisä
luuloisa. Meijän pää-tarkoituxemme on, tutkia ja koetella, mainittuin
asian-haarain johdolla, minkäkaltainen Suomen Maan alku-huonen hallitus on
mahtanut olla, kuinka se polwipolwelta on paratuxi tullut, ja kuinka se wieläkin
toimellisten tietoin ja koetusten kautta tapahtua taitaa…

Ja ”paratuxi tulemine” jatkuu vieläkin, ei enää Ruotsin eikä Venäjän, vaan oikein sivistyneen Euroopan alaisuudessa.

Itsestään selvää on se, että ”suomalaisuus” kansallisuutena on syntynyt juuri siellä missä se kansallisuutena esiintyy, eli Suomenniemellä. Suomalaiset eivät ”suomalaisina” ole tulleet tänne yhtenäisenä joukkona ja valloittaneet esihistoriallisina imperialisteina Suomenniemen alueita joltakin täällä aikaisemmin olleelta ihmisryhmältä. Esi-isämme tulivat jään ja lumen maahansa heti, kun jääkauden jälkeinen maan noususta johtuva kuivuminen oli tehnyt maata asumiskelpoiseksi. Tämä lienee tapahtunut joskus 10,000 vuotta sitten, jollakin +/- 2,000 vuoden tarkkuudella.

Ensimmäisten tulijoiden ajoituksesta ei ehkä tutkijoidenkaan keskuudessa ole kovin suurta erimielisyyttä. Sen sijaan siitä, keitä nämä olivat, on kovin suurta erimielisyyttä. Toiset arvelevat, että suomalaisten kielellisiä esi-isiähän nämä tietysti olivat, toisten mielestä suomalaisten kieli-esi-isät olivat vielä tässä vaiheessa Uralin takana puremassa porojaan munattomiksi.

Kansakoulussa ja vielä vissiin oppikoulussakin yritettiin oppilaille opettaa, että olemme jotakin itäistä rotua – ja lisäksi selvästi alempaa kuin esimerkiksi ruotsalaiset germaanit, muista eurooppalaisista puhumattakaan. Ja samalla opetettiin pakko-ruotsia alemmuudentuntoisille ja siksi haluttomille jukuripäille. Ruotsinkieltä tarvittiin, että osattaisiin käyttäytyä ihmisiksi. Oma, suomalainen kulttuuri oli metsäläisenä riittämätöntä tulevaa pitkää ikää varten, ruotsinkielellä vahvistettuna kyllä pärjättäisiin.

Ja tämä tapahtui siis vielä sotien jälkeen. Jolloin ruotsalaisuuden aika Suomessa oli yhtäkkiä päättynyt, oltiinhan selvitty omilla suomenkielisillä jaloilla päällehyökännyttä ryssää vastaan, kun emme – kai kovin tyhminä ja hitaine ajatuksinemme – olleet osanneet edes pelätä ylivoimaista vihulaista. Ja selvittäisiin vastakin.

Impivaaralaisuus on eurooppalainen villin metsäläisen myytti suomalaisiin olosuhteisiin sovitettuna.

Seitsemästä veljeksestä muistetaan erityisesti veljesten Impivaara-seikkailu ja unohdetaan usein kivuttomasti kirjan lopussa kuvattu veljesten kesytys sisäkelpoisiksi ja seurannut sosiaalinen integroituminen eurooppalaisuuteen.

Erityisesti Eerolla oli samoja piirteitä kuin Väinö Linnan Pohjantähden alla eläneellä Kivivuorten suvulla, josta oli lähtöisin myös tyypillisen suomalaismetsäläisen, Koskelan Akselin, vaimo, Elina. Kivivuoret ja Veljesten Eero ja Aapo olivat Suomen kansan eurooppalaisia apolloja. Koskelat ja Kiven muut veljekset, erityisesti Lauri, taas suomalaisia dionysoksia, vaikka Juhani, väliinputoaja, ei ehkä oikein oppinut mihin väliin olisi pitänyt pudota.

Kokonaisena kansana suomalaiset puolestaan ovat "aina" olleet – indoeurooppalaisella katsannolla arvosteltuina – hillittömän dionyysisiä juoppoja vastakohtana ruotsalaisille, jotka tietysti olivat apollonisen sivistyneitä, ja osasivat näin ollen ryypätäkin kohtuullisesti – vähän kuin vielä ruotsalaisiakin sivistyneemmät eurooppalaiset.

Suomalainen, indoeurooppalaisittain indoktrinoitunut kielentutkijoiden älymystö on ”aina” pitänyt itsestään selvänä, että suomalaiset tulevat idästä – mahdollisimman kaukaa idästä ja jatkavat tässä ruotsalaisten tiedemiesten käsitystä, että suomalaiset ovat mongolien jälkeläisiä Euroopassa. Tueksi näille väitteille on esitetty kielitieteen ugrilaista tai uralilaista alkukotia vähintään Volgan mutkassa tai todennäköisemmin vielä kauempana idässä, jopa Luoteis-Siperiassa saakka, jossa on vielä tänäänkin paimentolaisryhmiä puhumassa ugrilaista tai uralilaista kieltä.

Suomalaisten kantakodin lisäksi kielitieteilijöiden suomalainen älymystö on kehittänyt käsitteen uralilainen kantakieli, jonka he ajoittavat noin vuoden 4000 e.a.a paikkeille.

Toiset tutkijat ovat radikaalisti ja suomalaisia indoeuroopikkoja suunnattomasti ärsyttävästi epäilleet jopa tällaisen uralilaisen alkukielen olemassaoloa ja väittäneet vaihtoehtona, että itäiset ”suomensukuiset kielet” ovat syntyneet jonkun suomensukuisen kielen naapurivaikutuksesta, ns. (kielten) kontaktiteoria, mieluummin kuin siitä, että ovat olleet osallisina hypoteettisessa Kanta-Uralissa.

Kontaktiteoriasta on helppo tehdä ajatusrakennelma kielistä maisemana, jossa joku tyyppi, sanotaan vaikka vaivaiskoivuinen Lapin kaira näyttää samanlaiselta metatasolla vaikka paikallisesti siinä on merkittäviäkin eroja. Kairamaisema muuttuu vähitellen, pienin muutoksin, etelämpänä toisentyyppiseksi omine typografioineen ja päätyy lopulta merenrannaksi, jossa on selvä ja äkkinäinen raja kokonaan uuteen elementtiin, tai kielimaisemassa toiseen kieliperheeseen.

Tällainen kielimaisema viittaisi siihen, että mitään yhtenäistä kantakieltä ei välttämättä tarvittaisi. Vaan ihmiset puhuisivat mitä puhuisivat äitiensä kielenä ja riittävän kaukana toisistaan asuvat puhuisivat lopulta selvästi erilaisia kieliä, vaikka omaisivatkin naapureidensa kanssa samanlaisia kielipiirteitä.

Emeritusprofessori Kalevi Wiik, joka on julkaissut suomalaisten juuriin kaivautuva perusteellinen kirjan Eurooppalaisten juuret (Atena, Jyväskylä, 2002), on kysynyt julkisuudessa useaan otteeseen tällaisen viattomalta vaikuttavan kysymyksen:

Kuinka on syntynyt sellainen tilanne, että jotkin suomalaisten läheiset kielisukulaiset eivät olekaan heidän läheisiä geneettisiä sukulaisiaan? Kuinka on syntynyt sellainen tilanne, että jotkin suomalaisten läheiset geneettiset sukulaiset puhuvat kieltä, joka ei ole suomen sukukieli? (Eurooppalaisten juuret).

Vastaukseksi suomalaisilta kielentutkijoilta Wiik, ja hänen tavallaan ajattelevat muut tutkijat, ovat saanut intohimoisen ryöpyn potaskaa tai tulta ja tulikiveä niin kuin entisen Somorran ja Gomorran toisinajattelevat asukkaat.

Ulkopuolista uteliasta tarkkailijaa kiinnostaa tietysti tietää, miksi Wiikiin kohdistunut hyökkäys oli niin rajua. Ehkä Wiikin teoriat osuivat johonkin hyvin arkaan paikkaan kieliälymystön sielussa? Kielitiedehän ei ole eksaktia tiedettä ”matemaattisten tieteiden” tavalla ja hypoteesit saattavat olla kiinteydeltään kaljavaahdon tapaisia. Ja hekin saattavat sanoa ylen huolestuneina toisilleen tai ainakin itselleen Mynämäen rovastin tavalla "Mutta koska ja kusta Maanpaikasta ihmiset tänne siirryit, siitä ei ole wahwistettua tietoa..."

Toimittaja-kirjailija Maarit Niiniluoto sanoo artikkelissaan Virallinen Suomi ei tunnusta Venäjän demokraattisia voimia: " Paavo Rintalan mielestä kansan sydän on terve mutta intellektuellit ovat tolvanoita." (Uusi Suomi, 10.3.1991).

En osaa sanoa luettaisiinko Rintala itse intellektuellien joukkoon. Mutta ehkä tämä arvostelma sopisi ainakin jossakin määrin kielitieteellisiin tiedeympyröihin, tai ehkä ei? Sen sijaan suomalaiset on ryhmänä sidottu perimältään kiinteästi Länsi-Eurooppalaisten kanssa samaan ihmisnivaskaan. Lähimpiä geenisukulaisia ovat ruotsalaisten lisäksi saksalaiset ja alankomaalaiset. Englantilaiset tutkijat ovat hiljan todenneet, että Brittein saarten asukkaiden vanhin ryhmä kuluu samaan "perheeseen" suomalaisten, virolaisten ja muiden pohjoiseurooppalaisten kanssa. (kts. Tracing the phylogeography of human populations in Britain...)

Ehkä olisi aihetta kehittää uusi käsite indoeurooppalaisuuden vastapainoksi. Sitähän voisi paremman puutteessa kutsua vaikka fennoeurooppalaisuudeksi.

***

Sen sijaan kauan sitten Sumiaisen korvessa satunnaiset naperometsäläiset nukkuivat laavussaan minkä peloltaan ehtivät Rekun haukahdellessa silloin tällöin varottavasti möröille, menninkäisille, maahisille ja muille näkymättömille korvenkulkijoille ja mahdollisesti lammen rannassa käyneille jäniksille tai ketuille. Tulta viriteltiin tarvittaessa uudestaan, jos kylmä alkoi kolotella nuoruudennotkeita luita. Ja aamulla soudettiin vesikirppu takaisin tulopolun päähän ja poljettiin helpottuneina mutta voitonriemuisina sankareina takaisin äitien yhtä helpottuneisiin syliin.

Todennäköisesti oltiin tehty juuri sitä, mitä sadat ja tuhannet naperosukupolvet olivat suomalaisilla saloilla tehneet menneinä aikoina, ja vielä aikaisemminkin jopa alkuperäisten eurooppalaisten jääkauden aikaisissa turvapaikoissa: Doggerlandissa, Lounais-Euroopan baskialueella tai Mustanmeren pohjoispuolisissa jääkauden metsissä.

Ja ehkä joillakin paikoin sitä tehdään vieläkin, mikäli äitien peloilta on saatavissa tarvittavia kulkulupia.

Paavi, Islam ja Euroopan union

Paavi Benediktus XVI on joutunut islamiradikaalien kanssa vaikeuksiin luettuaan pätkän 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa kirjoitetusta tekstistä, joka arvelee, että islam on taisteleva uskonto ja lisäksi paavi tekee puheessaan täysin uskomattoman väitteen, että islam muka olisi väkivaltainen uskonto tai ainakin yrittäisi käännyttää kristikuntaa väkivallan, tai siis islamilaisten oman kielenkäytön mukaa, pyhän sodan, jihad'in, avulla omalle kannalleen.

Kirjoituksen aikoihin Bysantti oli jo kutistunut pieneksi ja merkityksettömäksi valtioksi, joka oli Ottomaanien sulttaanien jatkuvan uhan alainen. Silloinen historiallinen tilanne ehkä tekee kirjoituksen sisällön paremmin ymmärrettäväksi.

Kipuja aiheuttanut kommentti oli kirjasta, jossa Bysantin toiseksi viimeinen keisari Manuel II Palaiologos keskustelee jonkun "oppineen persialaisen" kanssa islamin ja kristinuskon eroista. Paavin puheen ao. kohta menee näin (käännetty saksasta englanniksi):

...Without descending to details, such as the difference in treatment accorded to those who have the "Book" and the "infidels", he addresses his interlocutor with a startling brusqueness on the central question about the relationship between religion and violence in general, saying: "Show me just what Mohammed brought that was new, and there you will find things only evil and inhuman, such as his command to spread by the sword the faith he preached". The emperor, after having expressed himself so forcefully, goes on to explain in detail the reasons why spreading the faith through violence is something unreasonable...

Eli suomeksi jotenkin, että:

...Menemättä yksityiskohtiin kuten eroon niiden välillä, jotka ovat hyväksyneet "Kirjan" (tarkoittanee Koraania tässä) ja "uskottomien" hän (keisari siis) keskustelee hämmästyttävällä suoruudella puhuessaan keskusajatuksesta, uskonnon ja väkivällan suhteesta yleisesti, ja sanoo: "Näytä minulle mitä uutta Mohammed sai aikaan ja löydät vain asioita, jotka ovat ilkeämielisiä ja epäinhimillisiä, kuten hänen käskynsä levittää miekalla julistamaansa uskoa". Keisari, ilmaistuaan ensin itsensä näin voimakkaasti, jatkaa selittämällä yksityiskohtaisesti niitä syitä, joiden vuoksi uskon väkivaltainen levittäminen on kohtuutonta...

Puheen jälkeiset tapahtumat islamilaisessa maailmassa puhuvat omasta puolestaan ja islamin puolesta yleisemminkin, eikä niistä tässä sen enempää. Enkä halua myöskään mitenkään ryhtyä paavin puolestapuhujaksi, hän tullee olmalla Ramattu-uskollaan autuaaksi, eikä siitäkään sen enempää. Itse olen taipuvainen uskomaan tieteellisempiä maailmanselityksiä, jotka nekään eivät ole kaikin puolin tyydyttäviä.

Oppineen puheen ja "kansankielen" välillä on aina suuri ero. Tämän puheen jälkeiset tapahtumat osoittavat sen varsin selvästi. Mikä menee hyvin yliopiston juhlasalissa joukolle professoreita ja muita intellektuelleja, ei välttämättä mene yhtä hyvin "kansan syvissä riveissä".

Paavi ei ole poliitikko ja ilmeisesti haluaa sanoa asian niin kuin se hänen mielestään on. Islam, niinkuin kristinuskokin, ovat molemmat laajentumishaluisia uskontoja, niin kuin historia ja nykyaikakin osoittavat. Jos jollekulle islamilaiselle tämä ei ole selvänä omasta uskonnostaan, niin ilmeisesti sellainen henkilö ei tunne sitä riittävän hyvin, mikä on sinälläään valitettavaa, mutta ei mitenkään länsimaiden tai edes kristinuskon korjattavissa oleva asia.

Turkissa paikallisen islamin "johtaja" (vaikka näitä ei tarkasti ottaen islamilaisessa maailmassa ole), sanoi suuttuneensa "paavin mielipiteistä islamin pyhästä sodasta" (jihad siis). Eli islamilaiset oppineet eivät mitenkään kiistä pyhän sodan olemassaoloa, ainoastaan oikeuden sen arvosteluun länsimaissa.

Ennustukseni on, että tämä juttu painuu hetkessä uutisten taka-alalle ja pomppaa uudestaan esille paavin Turkin matkan yhteydessä muutaman viikon kuluttua ja sen turvin Turkissa tullaan järjestämään laajoja mielenosoituksia, jotka muuttuvat väkivaltaisiksi. Mutta voin tietysti olla väärässä.

Euroopan kansalaisten on hyvä muistaa tämäkin pieni episodi päättäessään Turkin hyväksymisestä Euroopan unionin jäseneksi. Turkin tulevan aseman vuoksi Euroopassa olisi asianomaisen komissaarin, Olli Rehnin siis, taattava selvä vakuutus siitä, että Turkki hyväksyy lansimaiseen kulttuurin tiukasti kuuluvan vapaan sanan periaatteen ja lupautuu noudattamaan sitä myös omassa yhteiskunnassaan. Ilman tällaisia vakuuksia Turkin jäsenyyttä ei pidä hyväksyä.

Vodkaa komissaarit

Euroopan komissaarit ovat pitäneet erityisen tarkasti huolta siinä, että ranskalaisten viinien tuotanto on hyvin turvattu.

Komission budjetista menee lähes puolet maatalouden tukemiseen ja siitä puolestaan lähes puolet ranskalaiselle maataloudelle, erityisesti viininviljelijöille. Samoin juustojen ja lihatuotteiden oikeus omiin alueellisiin nimiinsä on herkkuperheisten komissaarien tiukassa suojelussa. Kukaan muu kuin Parman alueen lihantuottaja ei voi kutsua mätänevää raa’ahkoa kinkkuaan Parman kinkuksi, tai Stiltonin alueen juustonvalmistaja homeista ja epäilyttävästi haisevaa juustoaan stiltoniksi. Ja tietysti shampanjaksi saa kutsua vain Champagnen alueen kuohuviiniä, joka on selvästi huonompaa kuin espanjalaiset tai italialaiset kuplivat nektarit.

Votkaa komissaarit eivät ole erityisesti suojelleet.

Nyt puolalaiset, ruotsalaiset ja suomalaiset vodkan juojat ovat vaatineet korjausta komissaarien ymmärtämättömyyteen. Tähän saakka on mitä tahansa kirkasta viinaa saanut kutsua vodkaksi. Jopa sellaisia puhdistusaineeksi paremmin sopivia tuotteita, joita on tehty viinirypäleistä, kaikenlaisista juureksista ja jopa sitruunoista.

Puolalainen MEP Boguslaw Sonik on jopa uhannut, että puolalaiset nousevat aseisiin ellei tilanteeseen tule korjausta. Ja sanoo mm:

Olen kuullut [komissaareilta] kaikenlaista tekopyhää höpinää. Mutta pelkkä ajatuskin vodkasta, joka on tehty sitruunasta, yököttää Puolan kansaa.

Ilkeämielinen lastunikkari voisi sanoa, että puolalaisen ”kivihiilivodkan” luulisi yököttävän puolalaisia vielä tätäkin enemmän. Mutta tämä lastunikkari ei ole näin ilkeämielinen, vaikka onkin joskus, hetkellisesti, erityisesti joinakin nuoruutensa vapisevina aamuina oksentaessaan kylppärin kelmeässä valossa jotakin vihreää mönjää opiskelijaboksin pesemättömään pönttöön, pelännyt tulevansa joko sokeaksi tai juoppohulluksi – tai toivonut jopa kuolevansa – edellisiltana nautitusta halvasta ja paljon miestä väkevämmästä puolalaisesta vodkasta.

Mutta tämä on suuren asian rinnalla pikkuinen mahannipistely, ja olen erityisen ylpeä suomalaisten poliitikkojen myötämielisyydestä tässä asiassa. Varsinkin, kun ajattelee, että jotkut heistä ymmärtämättömyydessään sylkevät jopa vodkakuppiin.

Lobbariporukka nimeltään Vodka Alliance of Europe on sanonut puhemiehensä Chris Scott-Wilson’in suulla asiassa näin:

Katsomme tämän [puolalaisten, ruotsalaisten ja suomalaisten] hyökkäyksen pelkästään yritykseksi työntää muut vodkan tuottajat pois markkinoilta.

Mutta tämähän ei tietysti voi pitää paikkaansa. Hehän eivät ole vodkantuottajia vaan heillä pitäisi olla joku muu nimi tuotteelleen, jota tietysti saisivat sitten markkinoida miten haluaisivat. Vaikkapa nimellä VOID, Vodka – Only In Dreams.

Härkätanssija

Kuva Hanhensulka 2006

Justus Lipsius oli flaamilainen (hollantilainen) tiedemies, joka tutki ja julkaisi antiikin kirjallisuutta 1500 ja 1600 lukujen vaihteen tienoilla. Hän on saanut muistomerkikseen rakennuksen, jossa majailee Euroopan Unionin Neuvosto.

Lipsius rakennus on Rond Point Schumanin vieressä. rakennuksen edestä löytyy tämä kreetalaisen härkätanssijan patsas.

Sinuhe egyptiläisen lukeneet muistanevat, että Sinuhen yksi suurista rakkauksista oli härkätanssija nimeltään Minea, jonka nimi on ehkä viittaus minolaiseen (kreettalaiseen) kulttuuriin (tai mistäpä minä Waltarin viittausten taustoista tietäisin, saattoi olla sattumaakin tämän Sinuhen naisen nimi, vaikka en kyllä usko sattumaan juuri tässä asiassa). Härkätanssijoista on kuvia minolaisten ajalta säilyneissä ruukunpalasissa ja sen sellaisessa vanhassa roinassa.

Tämä härkätaistelun muoto onkin jotenkin ihmisen arvolle sopivampaa kuin nykyisin Iberian niemimaalla suoritettava härkien rituaalitappaminen sunnuntaisin kirkonmenojen jälkeen. Ja näyttääkin paljon kauniimmalta.

Minolaisista ei kai paljoa tiedetä. Heidän kirjoituksensa on Euroopan vanhinta ja poikkeaa "manner-Euroopan" vanhoista kirjoituksista. Heidän arvellaan olevan jotenkin tekemisissä Vähän-Aasian muiden kulttuureiden kanssa, esimerkiksi sen joka perusti nykyisin Catal Höyük'inä (ääntyy tsatal höjök) tunnetun (ehkä maailman vanhimman) kivikaupungin Turkin Anatoliassa, Konyan tasangolla.

Minolaisesta kirjoituksesta saa lisätietoja mm. suomalaisilta pakanoilta.

P.S. tämä on oikeastaan koebloggaus, olen siirtymäisilläni käyttämään Picasa-kuvaohjelmaa bloggerin oman kuviensiirtopalvelun sijasta, sen verran ovat hermot kireällä bloggerin takkuilun vuoksi. Tosin ihmisen tekemähän tämä Picasakin on, joten ehkä sekään ei käy yhtä helposti kuin minolainen härkätanssi.

Italialaisesta potkupallosta ja rasismista

Ensimmäiseksi on sanottava, että en erityisesti piittaa jalkapallosta, en pidä ranskalaisista kovin paljoa ja minulla on suuria ennakkoluuloja italialaisten kansanluonteesta (jos millään "kansalla" nyt ylipäätään on "luonnetta"). Joku voisi kutsua tällaista vaikka rasismiksi, mutta sen tietysti kiistän ehdottomasti. Miksi minun täytyisi pitää erityisesti juuri ranskalaisista tai italialaisista. Ei miksikään.

Mielessäni on lisäksi aina ollut ajatus, että suurin osa potkupallon, jota jotkut kutsuvat kauniiksi peliksi, beautiful game, pelaajista ja kannattajista on rasistisia huligaaneja, joilla ei ole juuri mitään käsitystä jalkapallon urheilullisesta puolesta, saatikka sitten sen esteettisestä, taktisesta tai tieteellisestä aspektista, se kaikki meneekin useimpien – pääasiassa juovuksissa pelejä katsovien – jalkapallofanien hilseen yli sitä juurikaan koskematta. Tietenkään kaikki fanit eivät ole tällaisia, sanoinkin tuossa vain, että suurin osa.

Ja sitten SIITÄ ottelusta. Italia voitti, koska Ranska pelasi vielä huonommin. Italian ei edes pitänyt olla loppukilpailussa. Australiaa vastaan he saivat voiton tuomarin tehtyä virhearvion italialaispelaajan näyttelyn ansiosta. Mutta sitähän italialainen pelaaminen on aina, joten asiasta ei pidä sen enempää valittaa.

Zinedine Zidane, joka on algerialaistaustainen berberi, vaikka onkin Marseillessa syntynyt, lähetettiin ulos ansionsa mukaan. Hän teki törkeän tempun ja maksoi sen ulosajolla. Se ei tee Zidanesta huonompaa pelaajaa, kaikkien aikojen paras eurooppaalainen pelaaja Puskaksen jälkeen, siitä ei ole epäilystäkään. Ranska ei myöskään hävinnyt tapauksen vuoksi. Rangaistuspotkulotto ei ole enää joukkueen pelaamisesta kiinni.

Presidentti Jacques Chirac sanoi Zidanelle vastaaottaessaan Ranskan joukkueen Pariisissa mm:

You are a virtuoso, a genius of world football. You are also a man of heart, commitment, conviction. That's why France admires and loves you.

Vaikka olenkin Chirac’in kanssa tässä asiassa poikkeuksellisesti lähes samaa mieltä, on kuitenkin sanottava, että kukaan urheilija ei ole “genius” (nero), tai saattaa joku ehkä ollakin, mutta se on erittäin harvinaista, enkä usko, että kumpikaan tähän tapahtumaan osaa ottanut pelaaja ansaitsee tulla kutsutuksi neroksi.

Tässä on kuitenkin suuremmasta asiasta kysymys kuin potkupallosta, nimittäin rasismista.

Italia on hyvin rasistinen maa. Berluscone’n hallinto on lietsonut rasismia omien poliittisten tavoitteidensa vuoksi, joten rasismiin suhtaudutaan erityisesti urheilun ja aivan erityisesti jalkapallon piirissä erityisellä suopeudella.

Ennen loppuottelua sekä Zidane että Italian joukkueen kapteeni Fabio Cannavaro antoivat rasismin vastaisen lausunnon. Italialainen sanoi omassa lausunnossaan mm. näin:

We know we have a large responsibility, especially with regard to the very young, who from a cultural point of view are particularly impressionable and forever in search of role models whom they can aspire to emulate. We must therefore avoid any form of discriminatory behaviour, not only on the pitch, but also and especially in our daily lives, so that everyone comes to understand that there can be no differences on account of race, skin colour or religion.

Rasistinen käyttäytyminen ei ole mitenkään odottamatonta italialaispelaajilta. Zidanen löylyttämä Marco Materazzi käytti rasistista kieltä, josta Zidane kimpaantui ja pukkasi päällään italialaispelaajaa, joka lisäksi näytteli tilannetta pahemmaksi kuin se oli. Ehkäpä Materazzi ei ollut edes lukenut kapteeninsa rasistilausuntoa.

Huuliltalukijoita apunaan käyttäen mm. BBC (ja monet muutkin jo) ovat selvittäneet mitä Materazzi sanoi. Hän kutsui Zidanen äitiä terroristi-huoraksi ja toivoi, että Zidanen perhe kuolisi karmealla tavalla. Zidane on hiljattain kuullut, että hänen äitinsä on vakavasti sairas. Jos ajattelen itseäni samassa tilanteessa, niin olisin todennäköisesti halunnut tehdä saman tempun, mutta luontainen pelkuruuteni olisi sen luultavasti kuitenkin estänyt. Marsellelaisella Zidanella on tietysti riittävää kovuutta ja voimaa tehdä mitä teki.

Näytelmän konna on Materazzi, klovnina oli tuomari ja Zidane on traaginen sankari, joka maksaa virheensä ”hengellään” niin kuin kunnon tragediaan kuuluukin.

”Beautiful game”! Really?

Linkkejä:
Italialaisesta rasismista voi lukea lisää The Times Online'sta.
Ja Guardian -sanomalehden jalkapalloasiaa koskeva ihmettely on täällä.
Myös bloggarit ovat jo sanoneet painavia ja asiantuntevia sanoja, mm. Korennon elämää ja RAUNO RÄSÄNEN: Pragmaattista solipismia (kahdessa lastussaan tähän mennessä).

Suomalaiset valtasivat Brysselin

Lauantai-iltana olimme satojen muiden suomalaisten ja tuhansien mustiinpukeutuneiden metallifanien kanssa Grand Place'ella, joka niin kuin ehkä olen ennenkin sanonut on Euroopan kaunein tori. Rakennettu ranskalaisten pommitusten jäljiltä 1690-luvulla tuhoutuneen tilalle.

Oli komeaa ja ylpeääkin olla suomalainen. Nimittäin suomalainen "metalliyhtye" Apocalyptica esiintyi selloineen (en nähnyt kunnolla lavalle, mutta vaikutti kuin siellä olisi ollut viulukin pikkuisen hetken). Pirun merkkiä näyttävät kädet jauhoivat pumppaavien sellojen tahdissa ilmaa ja muutenkin oli oikein mukava tunnelma. Suurin osa yleisöstä oli pukeutunut tilaisuuteen kuuluvalla tavalla mustiin vaatteisiin ja hurjannäköisiin koruihin. Minäkin olin tilaisuuden kunniaksi ottanut farkut naftaliinista.

VIP-parvekkeella näytti olevan pääasiassa suomalaisia. Siellä oli mm. hurjan punatukkainen, komea nainen, jota luulin ensin Tarja Haloseksi, mutta erehdyin. Olin myös bongaavinani joitakin suomalais-meppejä. Luulin hetken jopa näkeväni Lasse Lehtisen ryppyisessä euro-puvussaan, mutta olin ilmeisesti siinäkin arviossa väärässä.

Hienoa, että suomalaiset olivat keksineet Unionin hallitsijaksitulonsa kunniaksi järjestää tällaisen tilaisuuden kansantanhujen ja lapinpukuisten ukkojen ja akkojen sijasta. Ehkä Lordi -yhtyeen vaikutus näkyy tässäkin.

Nyt lähden kahdeksi päiväksi tilaisuuteen, jota kutsumme nimellä "away day" Gentin kaupungin ulkopuolelle, ja tilaisuuteen liittyy myös lipumista laivalla jossakin joessa ja tietysti tiiminrakennusoppia. Lämpötila tällä viikolla tulee olemaan noin 30 astetta. Yritän olla niin vähällä alkoholilla kuin se on inhimillisesti ottaen mahdollista.

Hakkaa päälle ja sitä rataa

Autuaita ovat sävyisät, sillä he saavat periä maan. Matt.5:5.

Elsass oli hyvä paikka ajatella omaisuuden epäreilua jakautumista ihmisten ja jopa ihmisryhmien – tai kokonaisten kansojen – kesken.

Sofistikoidumman selityksen puutteessa voi melko perustellusti väittää, että maailman epätasa-arvon ja monen muun surkeuden syynä on perimmiltään se, että jossakin historian hämärissä kehitimme perinnöllisen maanomistuksen konseptin.

Voi myös esittää arvauksen, joka saattaa hyvinkin sattua kohdalleen, että perinnöllinen maanomistus kehittyi patriarkaalisten uskontojen alkaessa toden teolla levitä Lähi-idässä joskus jääkauden lopun ja Mustanmeren altaan täyttymisen välisenä aikana (n. 10,000–5,000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, eaa. tai ”vanhanaikaisesti” lyhennettynä eKr.). Ja tämä liittyi keräily- ja metsästyselinkeinon vaikeuksiin – ei enää ollut helposti keräiltävää ja metsästettävää – ja maatalouden leviämiseen.

Eurooppaan omistusajatuksen toivat indoeurooppalaiset maanviljelijä-karjanhoitajat, joiden aggressiivinen kulttuuri työnsi lintukotoiset baskilaiset ja suomalaiset ekoihmiset ja luonnonpalvojat maanosan keskeltä sen äärialueille, ja heidän mukanaan hävisi tuhansiksi vuosiksi vapaamielisyys ja tasa-arvo, jotka ovat kirosanoja omistususkon kiihkoilijoille.

Ja tästä pääseekin helposti Sun äitiis, joka kertoo käynnistään Virossa tai Eestissä jossakin lastussaan (tai päreessään, hänhän on nainen) muutama päivä sitten. Minulla on aina vaikeuksia päättää, kumpi sana olisi oikea ja poliittisesti korrekti näinä helposti loukkaantuvien ihmisten aikoina, Viro vai Eesti. Hän, siis Sun äitis, sanoo myös, että ei koskaan käynyt Neuvosto-Virossa. Minä puolestani kävin. Vierailukesä oli kai vuonna 1980 ja matkaseurana vaimo, anoppi ja vaimon poika.

Vaihdoimme heti Tallinnan satamassa hyvällä hinnalla ruplia joltakin nuorelta yksityisyrittäjä-pankkiirilta, olimme yön yli Viru-hotellissa ja lähdimme aamulla bussilla Tarton kautta Viljandiin, jonka laidoilla meille näytettiin neljäkerroksista tehosikalaa ja jossa myös yövyimme. Viljandissa siis, emmekä sikalassa.

Illallisen aikaan viljandilaisessa hotellissa tapasimme Suomesta ennen sotia Viroon muuttaneen naisen, joka valitti olojen kovuutta ja katkeruuttaan siitä, että oli muuttanut pois suloisesta Suomenmaasta. Hänen puolestaan tuli oikein haikea olo, ja toisaalta onnellinen olo myös: olihan hän selvinnyt hengissä välttäen Stalinin ajan kansanmurhat (englanninkielinen ilmaisu ethnic cleansing on jotenkin jämäkämpi ja täsmällisempi ilmaisu) ja pakkomuuton Siperiaan, jotka Parvilahden ja Poika Tuomisen mukaan olivat yleiset suomalais- ja virolaiskohtalot sotia ympäröivällä neuvostoajalla.

Hotellissa oli myös tallinnalainen televisioryhmä, joka sattui illastamaan viereisessä pöydässä. He puolestaan yllättävän vapaasti arvostelivat venäläis-kolonialistista hallintoa Virossa ja vihjailivat naama mustanpuhuvana, että muutos oli vielä tulossa. Tosin koko porukka muistutti niin paljon suomalaisia ylettömän juopumuksensa vuoksi (Gallen-Kallelan Kullervokin tuli jotenkin nolostuttavasti mieleen), että oli vaikea uskoa heidän poliittisen ajattelunsa tarkkuutta ja terävyyttä ja jätimme heidän uhmakkaat ajatuksensa omaan arvoonsa.

Jälkikäteen tietysti harmittaa, että ei tullut kirjoitettua kuullusta mitään, ajan henki oli kai virolaisille paljon kirkkaammin ymmärrettyä kuin meille suomalaisille, jotka olemme kautta aikojen olleet polvillamme hallitusvaltamme edessä. Neukkuvalta ei ollut tässä suhteessa yhtään venäläis- tai ruotsalaisvallasta eroavaa. Joskus ihmetyttää, että sellainen rohkeutta (mutta arvostelukyvyttömyyttä) osoittavat toimet kuin nuijasota, Kustaa III:n ampuminen, Anjalan liitto, Bobrikovin murha tai kansalaissota ylipäätään olivat suomalaisille reaalipoliittisille alistujille mahdollisia. Tosin olemme yksi Euroopan parhaiten menestyviä kansoja, joten paljon huonomminkin voisi olla.

Sotilaina, muiden tottelevaisina seuraajina, olemme tietysti olleet miehistä parhaita kautta aikojen.

Elsassissa kävin onnistuneesti entisöidyssä linnassa nimeltään Haut-Kœnigsbourg, jonka ensimmäinen osa valmistui 1147, ja jonka suomalaiset hakkapeliitat valloittivat, polttivat ja kännipäissään vahingossa tuhosivat muutenkin 30-vuotisen sodan aikaan 1630-luvulla ruotsalaiskuninkaansa Kustaa II Adolfin nimissä, joka taitaa vieläkin olla Kaarle XII:n lisäksi ainoa suomalaisten todella omakseen tuntema kunkku, ehkä lähinnä satusetä Z. Topeliuksen ja hänen Välskärin kertomuksia –tarinoidensa ”ansiosta”.

Olen tainnut ennenkin mainita ensimmäisen ranskankielen opettajani täällä Brysselissä. Hänen sukunimensä oli Berg ja hän kertoi sukunsa isälinjan olevan jonkun Vaasan seudulta lähtöisin olevan hakkapeliitan alenevaa polvea. Tämä oli haavoittunut jossakin kahakassa – ehkä juuri linnan valtauksessa – ja jäänyt asustelemaan Elsassiin parannuttuaan ja saanut jälkeläisiä, joista yksi siis teki lujasti töitä opettaakseen minulle sujuvaa ranskaa, mutta epäonnistui. Tosin syy oli minussa, niin hentoa ja kaunissilmäistä naista ei tietysti henno syyttää yhtään mistään, paitsi ehkä oppilaidensa ajatusten harhailusta. Mutta kauniista tai muistakaan naisista en aikonut nyt puhua mitään, vaikka aihe onkin kovin lähellä sydäntä.

Sen sijaan Elsassin kohtalo naapureidensa Saksan ja Ranskan käsissä on hyvä esimerkki siitä, kuinka Eurooppaa on vuosisatojen aikana ”suurvaltojen” toimesta jaettu paikallisista kulttuureista välittämättä. Elsass ja sen naapuri Lothringen (ranskalaisittain Lorraine), niin kuin Beneluxmaatkin ja Sveitsi myös, ovat itse asiassa jäänteitä Kaarle Suuren pojan Ludvig Pyhän kolmelle perijälle omanaan jakamasta isosta frankkien kuningaskunnasta, jonka pääosia olivat Austrasia (nykyinen Saksa), Neustria (Pohjois-Ranska), Aquitania (Etelä-Ranska) ja Lombardia (Pohjois-Italia). Pojista Ludvig sai silloisen Austrasian, Kaarle Kaljupää Neustrian ja vanhin, Lothar, pitkän kapean kaistaleen Eurooppaa Belgiasta aina Pohjois-Italiaan saakka ja antoi nimensä Lothringenille, joka myös kuului hänen perintömaihinsa.

Elsassilaiset puhuvat vieläkin, pakko-ranskan lisäksi, omaa kieltään, joka on ehkä tarkemmin katsottuna yläsaksan murre, mutta en uskalla tätä varmuudella sanoa. Samoin Etelä-Ranskassa puhutaan vielä paikoitellen yleisesti langue d’oc -kieliä. Ranskan kieli (langues d'oïl -tyyppiä) oli kehittynyt vulgäärilatinan ja alkuperäisen Pariisin seudun frankkien kielen sekoituksesta paikalliseksi lingua francaksi vasta 1500-luvulle tultaessa, ja tuli ranskalaisten yleiskieleksi ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Siihen saakka paikallisia (vernacular) kieliä oli puhuttu yleisemmin kuin virallista ranskan kieltä, vaikka sivistyneistön ja kulttuurin kieli oli tietysti ranska.

Espanjan koillisosan, Katalonian, asukkaat puhuvat myös omaa kieltään. Pari päivää sitten katalonialaiset päättivät satoja vuosia jatkuneen itsenäisyysriitansa Espanjan kanssa äänestämällä alueensa ”vapaaksi” Espanjan ikeestä. Arvoisa Lukija saattaa olla täysin välinpitämätön tämän uutisen suhteen ja tekee siinä varmasti aivan oikein.

Toisaalta tällä saattaa olla merkittäviä seurauksia Euroopan Unionin tulevaisuudelle. Nythän Unioni on itsenäisten valtioiden vapaa liitto, yritän tässä välttää federaatio-sanan käyttöä, vaikka se ehkä tulee helposti mieleen. Vahvoilla etnisillä alueilla, kuten Katalonia, Baskimaa, Skotlanti, Lappi tai Elsass, saattaisi olla paremmat mahdollisuudet vaikuttaa omiin asioihinsa itsenäisinä federaation osina sen sijaan, että ovat Unionin jäseniä ”emämaansa” alaisuudessa. Tavallaan Jugoslavian likapyykin pesu on johtanut juuri tällaiseen tulokseen. Pienet, itsenäiset Balkanin maat ovat samankokoisia jopa pienempiä kuin esimerkiksi Katalonia sekä alueeltaan että väkiluvultaan. Belgiakin roikkuu koko ajan hajoamisen partaalla, walloonit ja flaamit eivät kielierojen (ranska ja hollanti) vuoksi sovi saman katon alle kuin pakottamalla.

Hyvin menestyviä taskuvaltioita on Euroopassa ollut "kautta aikojen", ajatellaan vaikka Vatikaania, Monacoa, Andorraa, San Marinoa ja Lichtensteinia ja jopa meidän sisäsiittoista pohjoisen ulottuvuuden ystäväämme, Islantia, neljännesmiljoonine asukkaineen, joista yksi on kovin iki-ihana ja herttainen Silvia Night.

Unionin ehdotettu perustuslaki ei tietysti sovi etnisiä rajoja noudattavaa Euroopan jakoon, mutta sehän joudutaan joka tapauksessa neuvottelemaan uudestaan. Samalla sitä voisi montteerata vähemmän älyttömästi keskitetyksi, vaikka poliitikot ovatkin vallanhimoisia piruja, joille vapaus, lukuunottamatta omaa vapauttaan, on pikemminkin Helvetin esikartano kuin poliittinen Paratiisi, joten paljoa vapauksia ei heiltä tietysti voi odottaa.

Joten tuolla alussa oleva lause Vuorisaarnasta Matteuksen mukaan ei ehkä kuitenkaan todellisessa maailmassa toteudu sävyisten ihmisten osalta, jos toteutuu muutenkaan.

Makedonialaista seksiä ja muutakin kulttuuria

Makedonian tasavalta tai oikeastaan Entinen jugoslavialainen tasavalta Makedonia (FYROM) on nimetty vähän samaan tapaan kuin Taiteilija ennen tunnettu nimellä Prince.

Makedonian historiasta ja makedonialaisuudesta yleensä, ja sen slaavilaisista juurista, käydään kovaa kiistaa makedonialaisten itsensä keskuudessa ja tietysti myös kreikkalaisten kanssa, jotka pitävät historillista Makedoniaa kreikkalaisena, kiinteänä osana kreikkalaista kulttuuria. Aleksanteri Suuren makedonialaisuus kielletään sekä Kreikassa että, omituista kyllä, myös Makedoniassa - varsinkin inhorealististen poliitikkojen toimesta. Monet makedonialaiset pyrkivät rakentamaan nyky-Makedonialle suurempaa historiaa - samaan tapaan kuin Topelius, Lönnrot ja Runeberg ja monet muut aikanaan nuorelle, nousevalle Suomelle. Suur-Suomi haikailut sotien välissä olivat saman asian , ehkä ymmärrettäviä, ylilyöntejä.

Makedonialaisia on 1.5 miljoonaa itsenäisessä maassaan ja he puhuvat makedonia tai makedoniaa, molemmat muodot lienevät oikein suomenkielellä. Makedoni on läheistä sukua bulgarialle, joka puolestaan on vanha indoeurooppalainen kieli, sen eteläslaavilaisesta siivestä (Jugoslaviahan tarkoitti sananmukaisesti Eteläslaavien maata). Bulgarit unelmoivat vieläkin entisestä loistostaan, vanhasta Bulgariasta, joka lienee skyyttien jälkeläinen suoraan alenevassa kulttuuripolvessa, eivätkä mielellään ajattele makedonia itsenäiseksi kieleksi (samaan tapaan kuin me suomalaiset emme helposti hyväksy karjalaa itsenäisenä kielenä vaan suomenkielen murteena).

Geneetisesti kai kaikki Balkanin alueen ihmiset ovat samasta, tuhansia vuosia alueella asuneesta lähteestä, johon on myöhemmin tarttunut - kulttuurien sekoittuessa - uutta verta sekä Etelä-Venäjän arojen hurjista paimentolaiskansoista että Lähi-idästä alueelle ajelehtineista maanviljelijöistä.

Minulla on makedonialainen kollega, josta näyttää olevan kehittymässä hyvä ystävä, liian aikaista vielä sanoa. Hänen nimensä on Predrag. Nimi on samaa kantaa kuin toinen eteläslaavilainen nimi, Dragos (minulla on myös senniminen romanialainen kollega). Dragos tarkoittaa hyvää tai loistavaa, ja Predrag puolestaan erittäin hyvää tai erittäin loistavaa. Vanhat nimethän alun perin tarkoittivat jotakin konkreettista, ajattele vaikka vanhoja suomalaisnimiä kuten Jouko, Kauko, Seppo, Lempi, Mielikki jne.

Predragilla on appiukko, jo kuollut tosin, joka on ensimmäinen makedoniksi kirjoittanut kirjailija ja runoilija (hänen teoksiaan on käännetty mm. ruotsiksi ja englanniksi, palaan häneen jossakin tulevassa lastussa kunhan olen saanut kokoelman kirjoja haltuuni). Lisäksi Predragilla (koulutukseltaan lingvisti, vaikka tekeekin työtä ilmailuteknokraattina) on paras ystävä, jonka nimi on Jovica Ivanovski, Skopjessa 1961 syntynyt makedoniksi kirjoittava runoilija ja kirjailija.

Jovican runoihin voi tutustua hänen omalla saitillaan Jovica Ivanovski, Selected Poems englanniksi ja makedoniksi. Vain viisi runoista on kokonaan luettavissa.

Alla englanninkielinen näyte Jovican runosta After Sex (makedoniksi По сексот) vuoden 2002 kokoelmasta New Poems (Нови песни):

We descend the crater
and look for our underwear
our tongues still entangled
and unable to say a single stupid word
we either wipe the sword or polish the shield
four lips smoke one cigarette
four legs (one over another beneath the linen)
like cutlery wrapped in a napkin
then a shower (being naked, why not)
a blessed nap or a short break
similar to an unwritten poem
much nicer than a frenzied wank
a pleasant ebb and rise, in any way
a winner’s rest at the top of a mountain
Alexander and Bucephalus after conquering Persia
Georg Friedrich Händel before falling in deep sleep
a space in-between which confirms love’s existence
something unique and rare
something that we can
repeat immediately
unless your husband
stays longer at work

Lisää makedonialaista kulttuuria on nähtävissä saitilla nimeltään Cultural Institution BLESOK.

Suviyöt

Eilen aamulla pakkauduin Lufthansan Boeing 737-300 -koneeseen ja lensin Frankfurtiin ja sen "vanhankaupungin", uudisrakennetun Sachsenhausenin puolelle jokea ihailemaan kesäntulon merkkejä, joita sielläpäin Etelä-Saksaa on paljon enemmän kuin täällä hyisessä pohjoisessa, Brysselissä, johon palasin Lufthansan Airbus 319-100:lla illansuussa. Ja matka toi mieleen suviyöt.

Panitte ehkä, Arvoisa Lukija, merkille vanhojen suviöiden lämpötilat.

Vanhat suviyöt: heinäyö 23.4, viljayö 24.4. ja Kaali-Markun marjayö 25.4. kertovat minkälainen on tulossa seuraavasta suvesta. Heinänkorjuuilmat ennustetaan heinäyön lämpötilasta, viljankorjuuajan viljäyöstä ja marjojen poiminta-ajan marjayöstä. Jos niiden öiden aikana oli vuodenaikaan nähden kylmää, niin on kylmää vielä seuraavat 40 päivää, eikä kesästäkän kai tule oikein kunnollista. Brysselissä oli kohtuullisen lämmintä, mutta Brysselin ilma ei taida sinne Suomeen asti vaikuttaa.

Näiden vanhojen suviöiden lisäksi on lähes yhtä vanhat toiset suviyöt, jotka kai tulevat meille suomalaisille ruotsalaisilta ja alkavat 14.4. Tiburtiuksen päivästä, josta siis on myös laskettu Suomessa "virallisesti" kesäisen vuosipuoliskon alkavaksi.

Kuukausi sitten (25.3.) oli Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian ilmestyksen eli Maarianpäivä, josta sanotaan, että:

Mikä Maariana malolla (katolla), se vappuna vaolla.

Eli joillakin saattaa olla hyytävät juhlat tiedossa vapuksi, Pyhän Walburgan päiväksi (kuva vieressä). Ja muuten, jos haluaisi löytää linnunpesiä tulevana kesänä, niin Yrjön yönä (23.4.) olisi pitänyt käydä koettelemassa sonnin kiveksiä silmät kiinni. Joku Arvoisista Naislukijoista saattoi näin tehdäkin, jopa silmät auki sepposen selällään.

Ja sitten vielä, että jos Arvoisalla Lukijalle on siunaantunut lehmiä, niin näiden öiden aikana ne olisi pitänyt laskea ensimmäisen kerran tänä vuonna laitumelle. Toivottavasti ent. sonkajärveläinen taiteilija ja itäsuomalaisen nautakarjarodun puolestapuhuja Liina Lång (ent. Miina Maria Äkkijyrkkä ja vielä aikaisemmin ent. Riitta Loiva) muisti laskea lehmänsä pellolle, vaikka en osaa sanoa miten se kaupunkilaistuneelta taiteilijalta voisi kunnolla onnistua - ehkä lehmät voisi heittää yksitellen parvekkeelta pihalle kurahousuisten mukuloiden sekaan. Miinan lehmätaidetta on ollut näytillä mm. hylätyssä sorakuopassa Sonkajärven kirkonkylän ja viitostien Takkotiehaaran välisen tien varrella. Lienevätkö siellä enää, kun nyttemmin sonkajärveläiseten ja taiteilija Långin välit ovat viileät kuin suviöiden ilma?

Oma ennustukseni kesän säästä on, että heinä- ja elokuussa ei keskipäivällä ole kovin kovaa pakkasta.

Onko Italialla mitään varsinaista väliä

Jossakin italialaisessa kahvilassa oli televisio päällä ja harvat paikallaolijat tuijottivat silmiään uskomatta ja kuuntelivat korvat höröllä. Pääministeriehdokkaat Romano Prodi ja Silvio Berlusconi pitivät meteliä omista poliittisista ihanteistaan.

Tai oikeastaan vain toinen piti meteliä. Keskustelun ja koko kampanjan aikana Prodi oli, niin kuin Berlusconi sanoikin, kuin kyläkirkon pastori. Prodin kädet värisivät ilmiselvästä jännityksestä, hän tapaili sanoja ja väänsi joskus kameran suuntaan prodimaisen pelokkaansuostuttelevan hymyntapaisen. Todellisessa kaksintaistelussa 69-vuotias ruskettunut ja lihaksikas Berlusconi pyyhkisi 66-vuotiaalla pehmeälihaisella Prodilla lattian ja jättäisi tämän huoneen nurkkaan kuin villakoiran odottamaan paremman siivoajan tuloa paikalle.

Ja Italia tarvitsisi parempaa siivoajaa. En usko, että Prodi on sellainen siivoaja. EU:n presidenttinä hän oli voimaton ja saamaton ja kaksivuotinen pääministerikausi Italiassa sitä ennen oli vielä onnettomampi.

Berlusconi melttosi täydessä vauhdissa viimeisen televisioväittelyn aikana. Hän loukkasi vastustajaansa, valehteli ja liiotteli. Arvoisa Lukija ehkä ajattelee, että sehän on poliitikko, ja sitähän ne tekevät. Eikä Lukija olisi tässä arviossa kovin väärässä.

Aikaisemmin päivällä, lounaspöydässä, keskustelin kokouskollegan, Alberto Pasqualen, kanssa mm. tulevista vaaleista. Hän on hiljainen, huonosti pukeutunut insinööri, joka ajatteli enemmän hetken kuluttua edessä olevan paperinsa (Mediterranean Free Flight Safety Case for Airborne Separation Assurance: Spacing and Separation) luentaa kuin keskusteluamme etruskeista, roomalaisista, antiikin Kreikan kulttuurista, suomalaisista, jääkaudesta ja suomenkielen alkuperästä, jossa oma lähtökohtani olivat Kalevi Wiikin ajatukset kirjoissa Eurooppalaisten juuret ja Suomalaisten juuret.

Hän kuitenkin sanoi saman kuin muutkin italialaiset keskustelukumppanit: On muutoksen aika, Prodi ei ole hyvä ehdokas, mutta viisi lisävuotta Berlusconia olisi katastrofi.

Kun katselin Berlusconia televisiossa, ajattelin, että Mussolini ei ehkä ollut paljoa tästä eroava poliitikko. Käsien hieman tempovat liikkeet, silmien julmettu mulkoilu, suun vääntely ja ennenkaikkea etusormen heiluttelu katselijoiden suuntaan muistuttivat näkemiäni uutisklippejä Mussolinin puheista.

Berlusconista tihkuu tavallisten ihmisten halveksunta, demokratian halveksunta (mistä ei sinänsä ole mitään kovin pahaa sanottavaa) ja varsinkin vaalien halveksunta. Hän näyttää kiemurtelevan sisällään kiehuvasta raivosta joutuessaan anelemaan ääniä itseään huonommilta, köyhemmiltä, rumemmilta ja epäonnekkaammilta äänestäjiltä.

Pääministeri Berlusconi on Italian rikkain mies. Hän omistaa useita sanomalehtiä, Italian seitsemästä päätelevisiokanavasta kolme ja hänellä on rahojensa ja julkaisukanaviensa avulla viisi vuotta ollut niin absoluuttinen valta kuin modernissa länsimaisessa maassa ilman vallankaappausta voi olla. Lakeja on muutettu niin, että vihjailtuja rikoksia ei voitaisi edes hävittyjen vaalien jälkeen viedä oikeuteen. Prodi – oletettavasti – karsii näitä lakeja ja on lisäksi luvannut hajottaa Berlusconin valtakuntaa muutenkin.

Habermasia mukaillen: julkisuus toimii välittäjänä valtion ja kansalaisyhteiskunnan välillä. Jos julkisuus on poliitikkojen omaisuutta, äänestäjäkunta menettää mahdollisuuden valvoa edustajiensa toimia. Berlusconi on lähellä todistaa sen oikeaksi.

Schopenhauer on kai sanonut (Aphorismen zur Lebensweisheit):

Rikkaus muistuttaa merivettä: mitä enemmän sitä juo sitä janoisemmaksi
tulee. Sama on laita myös maineen.

Mikä shokki ystävälliselle ja hiljaiselle kollegalleni Albertolle herätä tämän aamun masentaviin uutisiin. Voittajasta ei ole selvyyttä. Prodin voitto on 25,000 äänen varassa ja hylättyjä ääniä on yli 40,000. Floridassa samanlainen tilanne kesti viikkoja ennen selviämistään. Italian tuloksella on väliä, jos uskomme, että EU:lla pitäisi olla valoisa tulevaisuus. 400 miljoonasta unionilaisesta 60 miljoonaa on italialaisia.

Juuri ilmoitetettiin mafiapomo Bernardo Provenzanon pidätyksestä. Kuinka sopivaa ja ajankohtaista juuri tänä iltana kaikista mahdollisista. Arvoisa Lukija tietysti muistaa Berlusconin arvellut yhteydet mafiapomo Vittorio Manganoon.

Kuitenkin demokratiallakin täytyisi olla omat suitsensa – yllättävätkin. Mm. Luojan tulisi varjella jokaista maailman maata joutumasta vaaleihin, jossa vastakkain olisi kaksi Romano Prodia.

Lisäksi Italiassa tarjottu kahviksi kutsuttu mönjä pitäisi kieltää lailla ikuisiksi ajoiksi kaikissa maailman tai ainakin Unionin maissa.

Kiteestä, kulttuurista ja kannabis-juhlista sekä vähän uusista elämänvuosistakin

Kuva: Kiteeläinen kulttuuriasiamies odottamassa Kiteen nimittämistä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2011

Kuten Arvoisa Lukija tietysti tietää Amsterdam on Euroopan kannabis-pääkaupunki. Tämä on täysin epävirallinen mutta pitkäaikainen titteli, eli toisin kuin Euroopan kulttuuripääkaupunki -titteli, joka annetaan vain yhdeksi vuodeksi kerrallaan.

Amsterdam olikin sattumoisin Euroopan kulttuuripääkaupunkina jo vuonna 1987. Helsinki puolestaan oli vuoden 2000 kulttuuripääkaupunki yhdeksän muun kaupungin ohella. Monta kaupunkia tarvittiin, olihan kyseessä sentään Y2k Muistaako kukaan enää niitä turmaennustuksia ja sitä ylimääräistä mölyä, jota tietokonekonsultit ylläpitivät Y2k:n ympärillä. Toisaalta täytyyhän heidänkin palkkansa ansaita ja tarpeellista työtä tekevät useimmiten.

Seuraavaksi Suomi saa tätä kulttuuripääkaupunki -kunniaa kantaa kai jo vuonna 2011. Ehdotankin iki-ihanalle kulttuuriministerillemme, Tanja Karpelalle, että kulttuuripääkaupungiksi valittaisiin Kitee. Tällä tavalla pystyisimme tasapuolisesti kilpailemaan ainakin Amsterdamin kanssa. Vihjeenä viehättävälle Tanjalle, että elokuvatuottaja Arto Halonen sopisi hyvin, alan asiantuntijana, vetämään "Kitee, eurooppalainen kulttuuripääkaupunki" -projektia.

Vaikka Amsterdamissa saa monissa kahviloissa ostaa sätkällisen ruohoa kahvin lisäksi tai tilalla, kannabiksen käyttäjille tulee Amsterdamista huonojakin uutisia. Nimittäin De Baarsjes'in kaupunginosan hallitus on kieltänyt jointin imeskelyn Mercator -torilla ja sen ympäristössä ja kiellon mainostamiseksi on kehitetty liikennemerkki (kuva vasemmalla).

Liikennemerkkejä varasteltiin niiden pystytyksen jälkeen ja niinpä taloustietoinen kaupunginhallitus on päättänyt myydä niitä halukkaille 90 €:lla. Siitä vaan tilaamaan, Arvoisa Lukija, jos satut kutsumaan työtovereita tai muita ystäviä lähiaikoina juhliisi.

De Baarsjes järjestää muuten kannabiskarnevaalit 1. maaliskuuta. Tosin toiveikkuuttaan on syytä jäähdytellä. Siellä ei ole saatavilla ilmaista ruohoa, vaan informaatiota polttamisen vaaroista.

Lisätietoja löytyy täältä, valitettavasti vain hollaniksi.

P.S. tämä Kiteen kulttuuriasia tuli mieleen eilen, juhliessani uuden elämänvuoteni alkamista. Tosin kiteeläistä ei ollut kotona tarjolla vaan piti tyytyä Macallan'in (traditionaaliseen 12-vuotiaaseen) yhden maltaan viskiin. Se kävi hyvin, kun ei ollut tasaisista vuosista kysymys. Vaikka tässä iässä tahtovat kyllä kaikki vuodet olla yhtä tasaisia.

Euroopan Parlamentti tai hienommin European Parlament tai vielä hienommin Le Parlement européen

Ja muut poliittiset asiat askarruttavat blogihenkilön mieltä näin perinteisenä juhannusaattona ja muutenkin. Henkilö on myös osallistunut kirjailija Kirsti Ellilän häiriöklinikalla laiskahkosti keskusteluun päreen, lastun ja aurinkolaivan eduista blogientryn nimenä. Henkilön mielestä ainoa oikea nimitys on tietysti lastu, mutta noiden muiden puolesta on tehty väkeviä puolustuspuheita, jotka ovat kääntämäisillään blogihenkilönkin pään johonkin uuteen, toistaiseksi tuntemattomaan suuntaan. Myös juuri Mukkulassa käynyt kirjailija Anita Konkka on ottanut keskusteluun kantaan, ainakin implisiittisesti, 10.6. otsikolla ” Aurinkolaivan enkeli kutsuu”. Tämä blogientrien asia on tietysti paljon tärkeämpi kuin kysymys Euroopan Parlamentin todellisesta vallasta, mutta anteeksipyydellen henkilö haluaisi kuitenkin vaivata Arvoisan Lukijan kiireistä mieltä tälläkin seikalla.

Nimittäin blogihenkilön kesäkuun 18. päivän lastuun, päreeseen tai aurinkolaivaan tuli ilahduttavasti muutamia kommentteja Arvoisilta Lukijoilta, joissa mm syytettiin henkilöä kansallismielisestä populismista ja Amsterdamin sopimuksen aliarvostuksesta. Kaikki totta. Euroopan Parlamentin valtaoikeudet ja sen sellaiset ovat sekavana puurona henkilön päässä.

Tämä ei ole mikään ihme tällaiselle taviskansalaiselle, jonka ainoa poliittinen ansio on äänestäminen joissakin vaaleissa käyttäen tiukkoja, sukupuolen suhteen tasa-arvoisia ja hyvin perusteltuja valintakriteereitä. Henkilö nimittäin yleensä valitsee puolueen katsomalla mitä Lasse Lehtinen, Ben Zyskowicz tai Esko Seppänen ja joskus se Laatikainen ovat sanoneet vaalien alla (puolueiden varsinaisten johtajien puheet yleensä vain ärsyttävät henkilön herkkää mieltä). Äänen varsinaiseksi kohteeksi tulee sitten valitun puolueen listalta kuvien perusteella houkuttelevimman näköinen nainen.

Blogihenkilö on yllätyksekseen huomannut, että tällä menetelmällä henkilön ääni menee hukkaan vain hyvin harvoin ja toisaalta valiutunut edustaja on usein ollut muutenkin valveutunut ja jopa mielenkiintoinen poliittinen henkilö. Häpeäkseen henkilön on tunnustettava, että ensimmäisissä vaaleissa tuli viaton ääni annettua miehelle, jonka todelliset mielipiteet paremmin tutustettuina osoittautuivat kehon väärän pään tuotteiksi. Sen jälkeen tiukka valintaprosessi on estänyt tällaiset virheet.

Mutta Euroopan Parlamentin asema ja tarkoitus ovat yhtä hämäriä kuin housujen kesällä. Kaikki ”tietävät”, että niitä tarvitaan, mutta kukaan ei oikein tiedä miksi (paitsi polkupyöräilijät, jos ovat viisaita). Varsinkin, kun ottaa huomioon, että Eurooppa ei ole maa, valtio eikä kansakunta vaan taloudellinen yhteenliittymä, joka on perustettu takaamaan Euroopan maille tasa-arvoinen taloudellinen kohtelu erityisesti hiili- ja teräsasioissa.

Silläkin uhalla, että Arvoisa Lukija nukahtaa tähän alle on kopioituna kansallisia parlamentteja koskeva lause jostakin päin Amsterdamin sopimusta, jolla yritettiin nostaa Unionin elimien arvostusta (blogihenkilön näkemyksen mukaan ilman tulosta, mutta mitäpä henkilö tästä tietäisi):
“The High Contracting Parties confirm, on the one hand, the Declaration on the implementation of Community law annexed to the Final Act of the Treaty on European Union and, on the other, the conclusions of the Essen European Council stating that the administrative implementation of Community law shall in principle be the responsibility of the Member States in accordance with their constitutional arrangements. This shall not affect the supervisory, monitoring and implementing powers of the Community Institutions as provided under Articles 145 and 155 of the Treaty establishing the European Community.”

Tästä Arvoisa Lukija voi päätellä, että suomalaiset lainlaatijat eivät ole maailman ainoita sumuaivoisia saivartelijoita, näitä näyttää löytyvän myös ainakin Unionin komissiosta. Lukiessa ei kuitenkaan voi välttyä siltä ajatukselta, että poliittinen eliitti halusi turvata kansallisten parlamenttien päätösvallan Euroopan Parlamentin yli. Ja näinhän on käytännössä käynytkin. Ranskan tai Ison Britannian parlamentit tuskin tuntevat olevansa Euroopan Parlamentille alistettuja. Ranskan ja Hollannin perustuslakiäänestykset osoittavat, että myös kansalaiset ovat vapaita Eurohuumasta.

Tässä yhteydessä me suomalaiset muistamme ylpeyttä tuntien, että Suomen eduskunta on vanhin moderni kansanedustuslaitos (ensi vuonna 100 vuotias), johon sekä miehillä että naisilla omaisuudesta riippumatta on aina ollut mahdollisuus päästä jäseneksi ja jonka valinnassa jokainen Suomen kansalainen on äänioikeutettu. Lisäksi eduskunnan vähäisilläkin virkamiehillä on näkemystä vaikka muille jakaa.

Amsterdamin sopimuksella lisättiin Euroopan parlamentin vaatimattomia valtaoikeuksia painottamalla Unionin eri elimien yhteistä päätöstä kaikissa asioissa. Parlamentin yksimielistä hyväksymistä edellytetään, jos Euroopan neuvosto esittää seuraamuksia jäsenvaltiolle, joka syyllistyy perusoikeuksien toistuvaan rikkomiseen vakavalla tavalla, liittymishakemuksissa, merkittävissä kansainvälisissä sopimuksissa ja parlamentin jäsenten yhdenmukaistetun valitsemismenettelyn käyttöönotossa. Lainsäädäntötyö tehdään niin kuin ennenkin kansallisissa parlamenteissa, jotka päättävät laeista ja joissa lakien valmistelutyö on ehkä helpompaa komission virkamiesten, Euroopan Unionin Neuvoston ja Euroopan Parlamentin valmistelutyön ansiosta.

Esimerkkinä Parlamentin istuntojen ulkopuolisesta toiminnasta blogihenkilö haluaa esitellä Parlamentin Kulttuurikomitean vierailun Suomessa aikaisemmin tänä vuonna. Vierailuun otti osaa kuusi Parlamentin jäsentä, mukaan luettuna ilmeisesti suomalainen Hannu Takkula. Sen lisäksi seurueeseen kuului 4 avustajaa/sihteeriä ja kymmenen (10) tulkkia, joista kaksi suomalaisia nimestä päätellen. Ohjelma oli mielenkiintoinen ja sisälsi mm joikuesityksiä ja kulttuuriministeri Tanja Karpelan puheen. Matkasta tehtiin raportti, jossa mm kerrottiin, että saamelaiset lasketaan maailman alkuperäiskansaksi, koska he ovat asuneet nykyisillä alueillaan jo ennen nykyisten maanrajojen vetämistä. Suomalaisia, jotka ovat myös asuneet nykyisillä alueilla ennen rajoja, ei raportissa mainita.

Blogihenkilön on kiireesti tunnustettava olevansa jossakin mielessä jäävi kirjoittamaan mitä yllä kirjoitti. Nauttiihan henkilö kohtuutonta palkkaa eurooppalaiselta organisaatiolta ja tekee virkamatkoja, jotka useimmiten ovat huonosti perusteltuja. Mutta puolustukseksi on sanottava, että tämä johtuu pelkästään henkilön halusta nauttia elämästään, kuvaannollisesti sanoen, täysin rinnoin. Toinen jääväävä seikka saattaa olla se, että henkilö on tiettävästi suomalainen, jos puoliverisiä savolaisia voidaan tämmöisiksi laskea, eikä näin kuulu alkuperäiskansoihin, vaikka henkilö ei siis ymmärrä miksi.

Lopuksi vielä muutama sana Ison Britannian pääministerin Tony Blair’in tämänpäiväisestä puheesta Euroopan Parlamentille:

“…What type of social model is it that has allowed 20 million unemployed in Europe, productivity rates falling being those of the USA, allowing more science graduates to be produced by India than by Europe and that on any relative index of a modern economy is going down not up..."
“…as Prime Minister, I have found that the hard part is not taking the decision, it is spotting when it has to be taken. It is understanding the difference between the challenges that have to be managed and those that have to be confronted and overcome. This is such a moment of decision in Europe. The people of Europe are speaking to us. They are posting the questions. They are wanting our leadership. It is time we gave it to them..."

Sillä tavalla siis puhui tänään englantilainen, mutta Skotlannissa yksityiskoulun käynyt pääministeri. Ihanhan hän puhui kuin olisi oikea demokraatti, mutta onkin demari ajatusmaailmaltaan, vaikka Labour-puolueeseen kuuluukin. Eli oikean laidan miehiä niin kuin meidän puheenjohtaja Lipponen. Blair taisi jo pitää vaalipuhetta tulevaan Euroopan presidenttikilpailuun, pitäkääpä Herra Puheenjohtaja Lipponen varanne ettette jää junasta.

Hyvää ja pakanallista juhannusta ja varokaa yhteentörmäystä Saaran kanssa, jos satutte möyryämään ojien pojilla.

Olipa kerran optimistinen Euroopan Unioni (European Union),

Ja muukin pikku ilkeily on blogihenkilöllä mielessä tämän kesän ensimmäisenä kuumana iltana, kun Euroopan johtajat ovat kokoontuneet kotikaupunkiin ”päättämään”, miten pääsevät ylös kuopasta, jonka ovat itse kaivaneet. Vanha, anglosaksinen kansanviisaushan sanoo, että, jos olet joutunut kuoppaan, lopeta kaivaminen. Tämä on tietysti hyvä neuvo useimmiten, pohjavesihän on hiton kylmää, niin kuin ovat eurooppalaiset äänestäjätkin, ja poliitikot tietävät tämän erityisen hyvin.

Euroopan johtajat eivät tietenkään ole tavallisia ihmisiä vaan poliitikkoja, jotka pelkäävät äänestäjiä, eli siis meitä tavallisia ihmisiä, jotka unohtavat tämän totuuden aina vaalien välisenä aikana. Itseasiassa lähestulkoon aina on jossakin päin 25-jäsenistä Unionia poliitikkojen uhkana jonkinlainen äänestys, ja tämä vaikeuttaa asioiden käsittelyä nykyisenlaisessa Unionissa, jossa päätöksenteon on oltava yksimielistä korkeimmalla tasolla, Euroopan unionin neuvostossa. Tämä ei koske Euroopan Parlamenttia (well, who gives a shit) heillähän ei asioista päättämisen kanssa ole mitään merkittävää tekemistä. Jopa komissiolla, eli ”kollegiolla”, eli komissaareilla ja Unionin virkamihistöllä, on suurempi todellinen valta kuin äänestäjien valitsemilla MEP:llä.

Blogihenkilön naputellessa tätä lastua, kodin ympärillä pörrää yksinäinen helikopteri turvaamassa kuopankaivajien turvallisuutta. Ja avoimen terrassinoven takana on nihkeänlämmin kesäilta, joka on kääntymässä sametinpehmeäksi yöksi. Uutisissa ilmoitettiin juuri, että englantilaiset ovat hylänneet viimeisen tarjouksen, joten helikopteri häipynee pian häiritsemään muita brysseliläisiä, se on ollutkin täällä jo tuntitolkulla.

Ennen kuin tästä asiasta sanotaan mitään enempää, on syytä kertoa eurooppalainen vitsi. Arvoisaa Lukijaa varotettakoon ensin, että tämä on vanha fyysikkovitsi ja fyysikothan… no olkoon sanomatta:

Fyysikko, insinööri ja psykologi kutsuttiin konsulteiksi maitotilalle, jonka tuotanto oli ala-arvoisella tasolla.
Insinööri antoi ensimmäisen neuvon: ”Lehmien pilttuiden on oltava nykyistä pienempiä, tehokkuus kasvaa, kun lehmät ovat pienemmässä tilassa, kutakin varten on varattava kahdeksan kuutiometriä tilaa. Maidon virtauksen nopeuttamiseksi lypsykoneen letkujen halkaisijaa on suurennettava neljällä prosentilla.”
Psykologi neuvoi näin: ”Navetta on maalattava sisältä vihreällä värillä, tämän pitäisi johtaa suurempaan maidon tuotantoon. Laitumelle pitää istuttaa enemmän puita ja lehmät on opetettava halaamaan niitä ainakin kerran päivässä ja mieluimmin auringonlaskun aikaa ja aina täydenkuun öinä. Lisäksi lypsy on tehtävä lehmisavujen lähellä.”
Fyysikko antoi oman neuvonsa viimeisenä, piirsi taululle ympyrän ja aloitti: ”Otetaan likiarvoisesti pyöreä lehmä…”

Euroopan Unionin merkittävin ongelma poliitikkojen itsensä lisäksi on epäsymmetrisyys, joka pahenee jatkuvasti. Symmetriaongelmat koskevat sekä vanhoja että uusia maita, joiden talouksien mittarit kilkattavat eri tahtiin. Ranska ei saa viiniään kaupaksi ja haluaa haluamattomien eurooppalaisten kuluttajien maksavan viinistä, vaikka eivät sitä joisikaan. Portugalilaiset haluavat laulaa fadoja, joita kukaan muu ei halua kuunnella, ja espanjalaiset tappavat sunnuntaisin lehmiä vereltähaisevassa amfiteatterissa verenhimoisten katsojien edessä kaikkien maiden kasvissyöjien kauhuksi. Tsekit haluavat maksaa menolipun kaikille työttömilleen ja lähettää heidät johonkin muualle työttömyyskortistoitavaksi työvoiman liikkuvuuden nimissä.

Saksalaiset haluavat takaisin luotettavan D-markkansa, ja niin haluavat italialaisetkin liiransa, koska he haluavat päästä takaisin entiseen, tuttuun ja turvalliseen inflaatiokierteeseensä ja kuljettamaan tuttuja, arvottomia rahojaan kottikärryillä ohuen eurolompakon sijasta. Kukaan ei välitä hollantilaisista ja ruotsalaisista. Eikä kukaan Wisla-joen länsipuolisista ihmisistä halua Romaniaa, Bulgariaa eikä varsinkaan Turkkia Unionin jäseneksi.

Tämän lisäksi ongelmina ovat presidentti Chirac ja pääministeri Blair. Kummallakin on uhkana kasvojen menettäminen, joten omasta kannastaan ei voi antaa tuumaakaan periksi. Ranska maksaa vanhoista ja rikkaista jäsenmaista vähiten Unionin pohjattomaan rahakirstuun, josta ranskalaiset maanviljelijät käyvät talikoimassa lannoitetta suoraan pelloilleen. Englantilaiset eivät maksa juurikaan enempää, eivätkä halua maksaakaan ennen kuin ranskalaiset ovat oppineet lannoittamaan tuottamattomia peltojaan tavallisella paskalla, eurojen sijasta.

Lisäksi Chirac, Blair ja Schröder ovat epäonnistuneet yrityksissään muodostaa Unionille yhtenäinen ja voimakas sisäpiiri.

Blogihenkilö on aina jotenkin epämääräisillä ajatuksilla ja periaatteesta vastustanut suurempaa poliittista integraatiota. Ehkä se kuitenkin olisi parempi tällaisen poliittisen paskasakin vetämässä Euroopassa, mutta saattaa olla jo liian myöhäistä.

Niin että sen pituinen se.