Paavi, Islam ja Euroopan union

Paavi Benediktus XVI on joutunut islamiradikaalien kanssa vaikeuksiin luettuaan pätkän 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa kirjoitetusta tekstistä, joka arvelee, että islam on taisteleva uskonto ja lisäksi paavi tekee puheessaan täysin uskomattoman väitteen, että islam muka olisi väkivaltainen uskonto tai ainakin yrittäisi käännyttää kristikuntaa väkivallan, tai siis islamilaisten oman kielenkäytön mukaa, pyhän sodan, jihad'in, avulla omalle kannalleen.

Kirjoituksen aikoihin Bysantti oli jo kutistunut pieneksi ja merkityksettömäksi valtioksi, joka oli Ottomaanien sulttaanien jatkuvan uhan alainen. Silloinen historiallinen tilanne ehkä tekee kirjoituksen sisällön paremmin ymmärrettäväksi.

Kipuja aiheuttanut kommentti oli kirjasta, jossa Bysantin toiseksi viimeinen keisari Manuel II Palaiologos keskustelee jonkun "oppineen persialaisen" kanssa islamin ja kristinuskon eroista. Paavin puheen ao. kohta menee näin (käännetty saksasta englanniksi):

...Without descending to details, such as the difference in treatment accorded to those who have the "Book" and the "infidels", he addresses his interlocutor with a startling brusqueness on the central question about the relationship between religion and violence in general, saying: "Show me just what Mohammed brought that was new, and there you will find things only evil and inhuman, such as his command to spread by the sword the faith he preached". The emperor, after having expressed himself so forcefully, goes on to explain in detail the reasons why spreading the faith through violence is something unreasonable...

Eli suomeksi jotenkin, että:

...Menemättä yksityiskohtiin kuten eroon niiden välillä, jotka ovat hyväksyneet "Kirjan" (tarkoittanee Koraania tässä) ja "uskottomien" hän (keisari siis) keskustelee hämmästyttävällä suoruudella puhuessaan keskusajatuksesta, uskonnon ja väkivällan suhteesta yleisesti, ja sanoo: "Näytä minulle mitä uutta Mohammed sai aikaan ja löydät vain asioita, jotka ovat ilkeämielisiä ja epäinhimillisiä, kuten hänen käskynsä levittää miekalla julistamaansa uskoa". Keisari, ilmaistuaan ensin itsensä näin voimakkaasti, jatkaa selittämällä yksityiskohtaisesti niitä syitä, joiden vuoksi uskon väkivaltainen levittäminen on kohtuutonta...

Puheen jälkeiset tapahtumat islamilaisessa maailmassa puhuvat omasta puolestaan ja islamin puolesta yleisemminkin, eikä niistä tässä sen enempää. Enkä halua myöskään mitenkään ryhtyä paavin puolestapuhujaksi, hän tullee olmalla Ramattu-uskollaan autuaaksi, eikä siitäkään sen enempää. Itse olen taipuvainen uskomaan tieteellisempiä maailmanselityksiä, jotka nekään eivät ole kaikin puolin tyydyttäviä.

Oppineen puheen ja "kansankielen" välillä on aina suuri ero. Tämän puheen jälkeiset tapahtumat osoittavat sen varsin selvästi. Mikä menee hyvin yliopiston juhlasalissa joukolle professoreita ja muita intellektuelleja, ei välttämättä mene yhtä hyvin "kansan syvissä riveissä".

Paavi ei ole poliitikko ja ilmeisesti haluaa sanoa asian niin kuin se hänen mielestään on. Islam, niinkuin kristinuskokin, ovat molemmat laajentumishaluisia uskontoja, niin kuin historia ja nykyaikakin osoittavat. Jos jollekulle islamilaiselle tämä ei ole selvänä omasta uskonnostaan, niin ilmeisesti sellainen henkilö ei tunne sitä riittävän hyvin, mikä on sinälläään valitettavaa, mutta ei mitenkään länsimaiden tai edes kristinuskon korjattavissa oleva asia.

Turkissa paikallisen islamin "johtaja" (vaikka näitä ei tarkasti ottaen islamilaisessa maailmassa ole), sanoi suuttuneensa "paavin mielipiteistä islamin pyhästä sodasta" (jihad siis). Eli islamilaiset oppineet eivät mitenkään kiistä pyhän sodan olemassaoloa, ainoastaan oikeuden sen arvosteluun länsimaissa.

Ennustukseni on, että tämä juttu painuu hetkessä uutisten taka-alalle ja pomppaa uudestaan esille paavin Turkin matkan yhteydessä muutaman viikon kuluttua ja sen turvin Turkissa tullaan järjestämään laajoja mielenosoituksia, jotka muuttuvat väkivaltaisiksi. Mutta voin tietysti olla väärässä.

Euroopan kansalaisten on hyvä muistaa tämäkin pieni episodi päättäessään Turkin hyväksymisestä Euroopan unionin jäseneksi. Turkin tulevan aseman vuoksi Euroopassa olisi asianomaisen komissaarin, Olli Rehnin siis, taattava selvä vakuutus siitä, että Turkki hyväksyy lansimaiseen kulttuurin tiukasti kuuluvan vapaan sanan periaatteen ja lupautuu noudattamaan sitä myös omassa yhteiskunnassaan. Ilman tällaisia vakuuksia Turkin jäsenyyttä ei pidä hyväksyä.